maanantai 9. helmikuuta 2009

Match-Showssa

Hauru oli tosi kivasti ja pentukehässä jopa seisoi vaikka se on vähän ongelma. Saatiinkin punainen nauha :) Ainakaan Haurun mätsäri ura alkoi siis ihan kivasti. Punaisessa kehässä Hau ei sitten oikein jaksanut olla aloillaan ja oli sitäpaitsi muuttunut siniseksi pyörittyään parkkihallin lattialla :D Vaan onhan sekin ihan hyväksyttävää mudeilla. Mukana oli käppänöiden ja Safin lisäksi Jaana + Miina & Camilla. Camilla oli isojen sinisten toinen.

Gizmo osallistui (varsin hienosti) tosimölli-tokoon ja sen tähden tultiinkin tosi aikaisin tapahtumapaikalle. Ihan hyvä koska varsinainen ajatus mulla on opettaa Hauru olemaan rauhassa jos/kun päästään joskus kisaamaan. Pitkiin päiviin on hyvä tottua, luulisin. Myös Jaana ja Miina osallistuivat mölleihin, niihin vähän kehittyneempiin. Hyvin meni Miinallakin. Mä haluaisin kanssa osallistua, ihan epistä :P Haurun kanssa ei ehkä vielä ihan voi  vaikka se osaisi ne liikkeet kahta lukuunottamatta ;)

Haurulle olen jo aiemmin opettanut että jos otan sen selälleen mun syliin siinä pitää olla aloillaan ja rennosti. Tätä kokeilimme nyt sitten tositoimissa ja hirmu kivasti Hau oli vaikka ympärillä hälistiin. Jotkut luulivat Haurun olevan tosi väsynyt joten täydestä meni. Väsynyt se ei kyllä todellakaan ollut vielä siinä vaiheessa. "Vapaanakin" Hauru käyttäytyi suhteellisen ok, muutaman kerran se intoutui haukkumaan ja ihmisten päälle se yritti tietty hyppiä ihan innoissaan. Monet tulivatkin moikkaamaan Haurua kun se "on niin innoissaan" ja eräät ihmettelivät eikö mua haittaa kun se on niin kovin vieraiden ihmisten perään. No ei, miksi haittaisi? En sitäpaitsi usko että se suhtautuisi enää niin hyvin jos vaikka koittaisin antaa sen jollekin niistä :P

Kaksi sattumustakin oli, toinen kun eräät tulivat ihan kiinni meidän vilttiin harjaamaan koiriaan. Hauru alkoi haukkua ja komennettaessa vaihtoi varsin vakuuttavan oloiseen murinaan. Ei tartte tulla meidän reviirille, ilmeisesti. Toinen kävi, kun nuori ajokoiran pentu pääsi karkuun omistajaltaan ja päätti tulla moikkaamaan Haurua. Koiran omistajat nappasivat sen kiinni ennenkuin se ehti meidän luo mutta Haurun piti silti huutaa muutama kirosana poistuvan karkulaisen perään. Pelostahan nuo jutut johtuvat edelleen.

Bongattiin myös kroatianpaimenkoira Saga omistajansa kanssa :) Kiva oli nähdä melkein sukulainen vaikka Hauru ei Sagasta tykännytkään. Ylläri :P Harmi ettei voitu jäädä katsomaan miten heillä meni kun tytöt & Max oli kuitenkin olleet jo tosi pitkään keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti