sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Onni on oma bouvier

Käytiin siis tallilla shokkihoidossa. Melko hyvin Hauru käyttäytyi vaikka sitä selvästi pelotti hevoset ja niiden vuoksi oli sitten muutenkin pasmat sekaisin. Jonkun aikaa tuntia katseltuamme Hau ei reagoinut enää liikkuviin hevosiin vaikka pysähtyneet, Haurua päin katsovat hevoset sai vielä aikaan pörinää. Ja Haurun mielestä mä en olisi saanut mennä riisumaan yhtä mokomista lihansyöjä hirviöistä. Tässä asiassa ei kyllä ennenkään olla Haun mielipidettä kysytty. Otettiin vähän TOKOa ja Hauru keskittyi siihen tosi hyvin, oikeastaan oli varmaan ihan tyytyväinen kun käskyn alla sai jotain tekemistä eikä tarvinnut katsella mokomia jättiläis-petoja. Tätini koitti kyllä Haurulle selittää että mudit syö hevosia, ei toisin päin. Hau ei ole ihan vakuuttunut. Täytyy käydä tässä joku päivä kävelemässä meidän "hevoslenkki" ja katsoa oliko tuolla tutustumisella toivottua vaikutusta.

Haurulla on ihan oikeasti joku pakkomielle todistaa mun puheet vääriksi. Olen siis sanonut ettei se ole vielä yhtään aikuistunut eikä edelleenkään esim. merkkaa. No tätini buvvella oli juoksusta kulunut vasta hyvin vähän aikaa ja Hauruhan meni ihan sekaisin. Piipitti ja yritti jatkuvasti kosiskella hyvin ärsyyntynyttä Miinaa eikä mun puheetkaan oikein tahtoneet upota hormooni-sumun läpi aivoihin. Jos sillä niitä nyt edes oli enää siinä vaiheessa. Ota uros, sillä ei ole juoksuja. Niinpä niin. No hyvä että Hau on sittenkin näköjään ihan ehta mies :P Sisällä ketale jopa merkkasi Miinan pedin! (Ei kyllä nostanut jalkaa edelleenkään.) Onneksi oltiin paikassa jossa varmaan ymmärretään nuoren miehen tuskaa ja siitä johtuvaa häiriökäyttäytymistä ja saadaan toivottavasti tulla uudestaankin. Tosin ehkä katsotaan että on pidempi aika juoksuista...

Käytiin vielä ennen kotiinlähtöä doggien vuosikokouksessa. Suuret tunteet olivat kyllä selvästi ottaneet Haurun voimille ja jätkä olikin yhtä rähinää ja puhinaa eikä tosiaan edustanut mudeja kovin ansiokkaasti. Onneksi päästiin pian lähtemään. Kotona odottikin sitten toinen yllätys, Max oli vissiin luullut että olen hylännyt Makkaran ja oli päättänyt lohduttautua murtautumalla koirien ruokatynnyriin. Enpä ole ikinä aiemmin nähnyt yhtä pinkeää bouvieria. Mun piti vielä lähteä syömään perheen kanssa joten koska Max vaikutti olevan ihan kunnossa piti jätkä sitten jättää kärsimään yksikseen. Ahneen lopunhan kaikki tietää?

Ja kun kotiuduin uudestaan ei todellakaan tarvinnut pettyä: koirahuoneen lattia oli kivasti peittynyt tasaisella ripuli-kerrostumalla. Miksi, oi miksi mulla onkaan koiria? Onneksi niillä on sentään oma huone ja siivoaminen kävi suhteellisen helposti. Vähän kävi sääliksi Ambaraa joka oli joutunut jakamaan mokoman sotkun Maxin kanssa mutta en uskalla jättää sitä Haurun kanssa samaan tilaan valvomatta (kokoero on kuitenkin melkoinen) joten paska tuuri. Että näin. Jospa nyt sitten menisi nukkumaan, toivottavasti tuo piski on jo saanut mahansa tyhjennettyä ettei tarvi yöllä herätä ramppaamaan pihalla. Riittääköhän jos se saa seuraavan kerran ruokaa kuukauden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti