maanantai 20. huhtikuuta 2009

Leikkiä ja temppuhaaste

Ulkona tuulee ihan liikaa jotta siellä voisi tehdä mitään järkevää. Hauru nyt on joka sään koira mutta kyllä senkin ilmeestä päättelisin ettei ole ihan miellyttävää kun ei meinaa eteenpäin päästä. Ollaan sitten oltu laiskoja ja käyty lähinnä tuossa vähän matkan päässä juoksemassa ja muuten vain oltu.

Tietty jotain on pitänyt tehdä edes vähän. Valoja, ei taida tämä temppu valmistua kuun loppuun mennessä varsinkin kun joku meni vielä mokaamaan. Onnistuin hermostuttamaan Haurun kun nostin kriteeriä siihen lopulliseen mutoonsa eli että sen on tökättävä katkaisinta kunnolla jotta valot oikeasti menee päälle. Menikin ihan hyvin pari kertaa ja ajattelin että otetaan vielä yksi toisto ja sitten riittää. Sehän oli se kuuluisa yksi toisto liikaa, Hau hermostui kun se ei onnistunut tarpeeksi nopeasti ja jouduttiin menemään takapakkia että homma ei menisi ihan pilalle. Onhan tässä vielä aikaa reilu viikko mutta tuskin saan sitä nyt kuitenkaan valmiiksi asti. No ei en puoleen, satun tietämään ettei äitikään taida saada Susan temppua valmiiksi määräaikaan mennessä kun se ei saa aikaiseksi harjoitella. Periaatteessa Susa olisi oppinut sen jo ajat sitten...

On otettu myös paikalla makuuta ja kontaktiharjoituksia. Olen makuuttanut Haurua n. 40 sekuntia ja puolet siitä jos olen mennyt piiloon eikä Hauru ole vaihtanut makuu-asentoa (tai noussut mutta se nyt ei olekaan Haurun tapaista). Häiriötä ei siis ole ollut näissä harkoissa. Kontaktiharkat nyt menee ihan hyvin, pitäisi keksiä jotain uusia juttuja mutta ei nyt oikein mielikuvitus laukkaa.

Ollaan myös leikitty paljon. Haurun lemppari on sellainen ihmeellinen paini/kiehnäysleikki mikä onkin ihan hauskaa varsinkin kun Hau ei enää välillä koita purra mua kuten pikkupentuna :P Toinen on jahtausleikki, siinä käytetään lelua apuvälineenä ja Hauru jahtaa mua, ihan sama onko lelu sillä vai mulla. Jos mä koitan jahdata Haurua se vain juoksee täysiä päin ihan onnessaan. Kaikki toiminta suuntautuu mua kohti eikä poispäin Haun mielessä. Lelun repimistäkin ollaan harjoiteltu mutta huomaan ettei mulla ole ennen ollut koiraa joka ei jo pennusta taistele hyvin. Jotenkin tuntuu etten osaa rohkaista ja innostaa tarpeeksi vaikka onhan tuossa nyt jotain edistymistä tapahtunut. Ja pääasia että Haurulla on hauskaa vaikkei asiat kaiken taiteen sääntöjen mukaan aina menekään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti