keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Siivouspäivä

Haurulla on nyt oma häkki pesäpaikkana. Ainakaan vielä se ei ole ollut kauhean innostunut asiasta mutta ehkä se huomaa että häkissä on kivaa. Tai sitten ei. Heitin pois noiden risaisen patjan häkin tieltä ja siivosin muutenkin, Hauru auttoi tietty.

Hau mm. levitti lelujaan sitä mukaa kun yritin heitellä niitä häkkiin pois jaloista ja koetti järsiä imurin johtoa sekä letkua. Ja imurin kimppuun pitää tietty hyökkäillä aina välillä kun ei muutakaan keksi. Heitin joitakin sen kaikkein rikkinäisimpiä leluja pois ja sen toimenpiteen ajaksi jätkä sai kyllä mennä pihalle, tämä toimitus kun on jo aikaisemmin todettu vähän liian järkyttäväksi pienille mudeille. Hauru on muutenkin aina huolissaan siitä mitä kaikkea roskiin heitetään.

Päivän suurin vääryys tapahtui kuitenkin kun Avallon löysi risan patjan sisuksista kaksi lyhyttä puruluun pätkää. Haurun on täytynyt ne sinne joskus tunkea (nuo muut eivät ikinä tekisi mitään sellaista) mutta nyt ne päätyivät Avallonin ja Maxin suuhun. Onneksi Haurulla on noita aitoja luita lohdutukseksi :P

Hauru on muuten oppinut kaivamaan kunnolla molemmilla tassuilla sekä rukoilemaan. Ja useimmiten se ei enään mene maahan jos sanon valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti