maanantai 31. toukokuuta 2010

Säävaihteluita

Eilen treenattiin pihalla pienessä vesisateessa. Tein pentu-ajalla Haurun kanssa paljon kaikenlaista sateessa jotta siitä ei tulisi "hienohelmaa" mutta nyt se on jäänyt ja huomasin jo aiemmin että Hauru on alkanut hidastelemaan märälle maalle istumisessa. Vähän shokkihoitoa siis, pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa treenaamaan huonollakin ilmalla... Kuitenkin Hauru teki hienoa seuraamista sateesta huolimatta ja istuikin ihan hyvin kun muistutin sille että se on pakollista myös märällä kelillä. Muuta ei ehdittykään kun ukkonen räsähti yllättäen melkein vieressä. Hauru pysähtyi ihmettelemään sitä mutta jatkoi nättiä seuraamista kehoituksesta, aika kiltti poika :) Seuraaviin jylinöihin se ei reagoinut mitenkään ja paettiin heti kohta sisälle, ei ollut tarkoitus kuitenkaan treenata salamoiden välkkeessä ja sadekin yltyi ihan mahdottomaksi.

Tänään mentiin läheiselle kentälle ja sää olikin ihan toisenlainen, aurinko paistaa ja yli 20 astetta. Paikallamakuu joka oli oikein hyvä, Hau ei valahtanut kuumuudesta huolimatta ja keskittyi aika hyvin itse asiaan vaikka häiriönä oli juuri koulusta vapautuneet kotimatkalaiset. Hauru kyllä katseli lapsia välillä, varsinkin niitä jotka metelöivät tai menivät ihan kentän laitaa, mutta ihan rauhallisena ja kääntyi sitten taas katsomaan minua. Ihan hyvä :) Seuraaminen oli aika laiskaa aluksi ja Hau koetti jopa jätättää ja luuli selkeästi jostain syystä että tehdään jääviä. No ei siis todella tehty niitä ja homma parani siitä. Tosi hienoa seuraamista jätkä esitti taas loppua kohden, ainakin minun näkökulmasta. Tiedän että sille on nyt tullut tavaksi edistää ja sitä on välillä vähän vaikea nähdä mutta aika hyvältä vaikutti. Ja hienoja käännöksiä, jostain syystä sivulletulon uusiksi treenaaminen on saanut sen kääntymään vähän toisella tavalla. Toivottavasti se pysyykin tuollaisena :D Luoksetulon loppuja tehtiin myös muutamia, vähän paremmin se on alkanut sujumaan mutta pitää koettaa keksiä jotain uusia nerokkaita harjoitteita tähän. (Niin varmaan.)

perjantai 28. toukokuuta 2010

Muut päivitykset

Kurssin ulkopuolella ollaan harjoiteltu noutoa. Siirsin Haurun luovuttamaan kapulan suoraan sivulta minkä Hau sisäisti ihan muutamalla käsiavulla. Kaikki kun tapahtuu muutenkin sivulla niin kai se onkin noin luontevampaa. Muuten nouto on edelleen ihan siedettävä mutta ravillahan se palauttaa, ei mahda mitään. Luoksetulon pysäytyksiä on kanssa muistuteltu mieliin syksyltä. Hauru muisti homman heti ja pysähtyy yllättävän nopeasti eikä tarvi enää olla edes takapalkkaa valmiina :) Matkat on tietty aika lyhyitä mutta niiden pidentäminen saa vielä odottaa, Haurulla kun on ihan sellainen ilme pysähtyessään että se ei ole sittenkään ihan varma pitikö noin tehdä. Ihan sama mikä sillä oli vaikka kuinka kauan liikkeestä seisomisessa :D Täytyisi sitäpaitsi opetella heittämään palkkaa pidemmälle... Tai sitten opettaa Haurulle vihdoinkin se kannellinen namirasia (ettei se voi varastaa). Pitäisi hommata tunnarikapuloita ja jotain muitakin tokovälineitä.

Pyöräiltykin ollaan kun ei ole enää niin kuuma, Hauru on ihmeen taitava pyöräilijä kun ottaa huomioon millainen hötkyilijä se on remmissä! Ei sille ole tarvinnut juttua opettaa ollenkaan. Olen antanut Haun valita vauhdin itse ja useimmiten mennään kevyttä ravia, välillä se innostuu menemään pätkiä vähän kovempaakin mutta (ainakaan vielä) Hau ei esim. yritä kilpailla pyörän kanssa kuten Max joka haluaa aina selvittää kuinka kovaa minä pystyn polkemaan.

torstai 27. toukokuuta 2010

koira-aggreilua ja tokoa

Tokavika kerta meidän alo- kurssia. Hauru sai aloittaa tutustumalla erilaisiin puihin kun menimme etukäteen auttamaan ohjaajamme koiran, Baanan, kouluttamisessa. Tosi hienosti Hauru on kyllä oppinut odottamaan, pientä piippausta kuului välillä mutta ei mitään valtavia protestiesityksiä jouduttu näkemään. Koetettiin myös josko Hauru ja Baana voisi olla lähemminkin tekemisissä mutta Haurulle homma ei sopinut ollenkaan. Näyttää siltä että kastrointi on vain tehnyt Haurusta entistä aggremman eikä se enää hyväksy narttujakaan. Ja Baana ei tosiaan antanut mitään aihetta raivoamiselle. Melko varma olinkin että näin tässä käy, ottaen huomioon miten Hau suhtautui pentuna toisiin koiriin. Blaah, mutta ei voi mitään. Parempi kai silti että se ei enää huuda 24/7 kotosalla, koeta astua kaikkea tai merkkaile (mitä siis sattui myös sisätiloissa aina välillä). Tuli vain taas sellainen tunne että ehkä en sittenkään uskalla ilmoittaa sitä kokeeseen :/ Toisaalta mihin meillä kiire on, koirakin on vasta vuoden, toisaalta taas ihan tyhmää.

Itse treenit oli ihan ok, käytiin läpi koko alokasluokka. Hauru otti aika paljon häiriötä muista treenaajista, tällä kertaa kun kentällä ei ollut agilitaajia ja meidän ryhmässäkin oli vain kaksi muuta koiraa paikalla. Haurulle on yleensä aina vaikeampaa jos on vain yksi tai kaksi "katsojaa".
Luoksepäästävyydessä Hau nousi monesti ja meni maahan vinoon. Pysyi siellä kyllä hyvin mutta nousi sivulle vasta toisella käskyllä ja vajosi vähän epävarmana takaisin maahan melkein heti. Maasta ei hei saa nousta?? Vai?
Seuraaminen oli ihan hienoa, vähän Haurulla katkesi ajatus kun käveltiin kohti katsojia mutta korjasi ihan hienosti. Tehtiin myös lelupalkalla seuruuta aika onnistuneesti.
Liikeestä seisomisen pysähtyminen oli hieman veltto. Kyllä sillä kuulemma ysi voisi irrota :P
Luoksetulon sivuasennossa on edelleen ongelmana ohjaajan jättimäinen käsiapu. Pitäisiköhän teipata käsi kiinni... Lisäksi Hau meni piiitkästä aikaa maahan valmis- sanasta. Mistähän se senkin nyt taas yht'äkkiä muisti kun aiemmissakaan liikkeissä ei ollut tätä ongelmaa.
Liikeestä maahan Hau jätätti seuraamisessa, ihan selkeästi se tiesi mitä tuleman pitää. Huomautuksella se alkoi seurata taas hyvin ja loppu liike oli hyvä.
Hypyssä Hau ensin kiersi esteen mutta meinasi jäädä sen taakse seisomaan :D Aika ihanaa mutta otettiin se kuitenkin uudestaan ja tällä kertaa sujui kuten pitäisikin. Ihan mahtavaa kuitenkin kuinka se on sisäistänyt että esteen takana seistään. Mitähän kun sille pitäisi alkaa opettamaan että siellä sittenkin istutaan :P

Hauru leikki koko ajan innostuneesti ja useimmiten jopa palautti lelun :) Aika taitavaa. Luulenpa että voidaan alkaa enemmänkin ottaa seuraamista lelupalkalla :)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Party Hau

Siskollani oli bileet tänään ja otin Haurun mukaan jotta voidaan olla pidempään, Max ja Avallon kun eivät niin välitä vaikka oltaisiin pidempäänkin. Hauru joutui olemaan suuren osan aikaa portin takana varsinaisista juhlista Yodan ja Gizmon takia mutta jonkun aikaa se vietti myös vieraiden seassa. Tosi hienosti se osaa käyttäytyä, ei hyppinyt ketään päin, koettanut varastaa ruokaa tai muutenkaan tuhmaillut mitään (nähdäkseni). Eikä se ole hirvittävän yli-tunkeileva mutta kuitenkin sosiaalinen ja kävi taas kiertämässä vieraat rapsutusten toivossa. Haurusta tuli kommentteja että se on tosi sosiaalinen :) Mokomakin Jekyll&Hyde koiruus, siitä ei kyllä taas olisi ikinä uskonut että sillä on mitään ongelmia ihmisten kanssa, kuten ei yleensäkään tämän tyyppisissä tilaisuuksissa. Ihana ja fiksu koira se on jokatapauksessa :) Hauska myös huomata että Hau ei hauku ollenkaan ovikellolle, eihän se tiedä sen tarkoittavan että joku tulee kun meillä on vain kolkutin ovessa.

Ollaan käyty uimassa mutta ei Hauru vieläkään halua uida järvessä. Höh! Vaikka en oikein uskonutkaan että se uisi mutta toivossa on hyvä elää ja niin pois päin.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Tokokurssi

Päästiinkin tokoilemaan, kiitos meidän kouluttajan :D Haurua kiinnosti lähinnä kentän hajut ja se imuroi muilta pudonneita nameja kokoajan, blaah. Ja kun se on jo niin hyvin alkanut oppia pitämään päänsä ylhäällä mutta ei kai sitä aina voi. Tai jotain. Ihan näin itsekkäistä syistä toivoisin kyllä että ihmiset eivät kylvisi ruokaa koulutuskentille...
Luoksepäästävyys ihan ok, nousi hieman vastaan mutta korjauksen jälkeen pysyi sivulla.
Liikkeestä seisominen onnistui ihan hyvin vaikka seuraaminen oli kokoajan aika kyllästyneen oloista.
Maahanmeno ei sitten luonnistunutkaan yhtään vaikka olin pyytänyt sen muutaman kerran ennen meidän vuoroa maahan jotta se tajuaisi varmasti ettei nyt tehdä liikeestä seisomista. Vaan eipä tajunnut silti. Hinkkaamisella Hau alkoi mennä maahan ja tajusi yht'äkkiä mitä maa taas tarkoittaakaan. Sitten pystyin tekemään vaikka peräkkäin liikkeestä seisomista ja maahanmenoa ongelmitta kuten yleensäkin. Aika kauheaa seuraamista vain...
Tein kahdet paikallamakuut, hyvin pysyi kun häiriönä oli mm. vieressä vinkupalloileva koira. Kerran Hau luullakseni meinasi vaihtaa lonkalle mutta muisti sitten ettei niin saa tehdä. Tai saattoihan se olla jotain ihan muutakin nykimistä.
Hyppyä käytiin myös läpi, ihme kyllä Hau teki liikkeen ihan oikein, joskin superlaiskasti. Kerran se ei lähtenyt käskystä koska minulla oli (tyhjä!) käsi nyrkissä, pitää muistaa olla tekemättä niin ainakaan kokeessa... Mutta ainakin se pysähtyi esteen taa eikä lähtenyt hillumaan mihinkään :) Jotain on meidän hienon kastelukannuesteen kanssa treenaminen siis hyödyttänyt.

Tassu näyttää parantuvan hiljakseen, eiköhän me voida muutaman päivän päästä alkaa lenkkeillä ihan normaalisti. Toivotaan ainakin.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Uimassa II

Haun jalka vaikutti sen verran parantuneelta että mentiin uimaan ja aika hyvin koipi kestikin mutta huomiseen tokoon en kyllä lähde sen kanssa kävelemään, jätetään väliin jos ei saada kyytiä. Haurusta uiminen ei ollut tällä kertaa niin kauheaa, ainakaan aluksi, ja se meni ilman kummempia apuja veteen ja ui nätisti vaikka ohjaaja jättäytyi pois. Varmaankaan ohjaajaa ei tarvita jos/kun mennään seuraavan kerran. Loppua kohden koetettiin uida altaan toista reunaa jossa pitää kääntyä, siellä ei ole ramppia josta pääsee ylös. Sapi osasi homman kuin vettä vaan :P Mutta Haurusta oli ihan hirveää joutua uimaan eri kohdassa kuin yleensä. Se ei halunnut mennä ollenkaan veteen, kääntyminen sujui jotenkuten kun kaikki oli niin kauheaa ettei voinut oikein keskittyä... Toinen kerta ei ollut juuri parempi ja kolmannella yrittämällä Hau kääntyi melkein heti takaisin. Sen jälkeen mentiin suosiolla "tutulle" puolelle mutta Hau ei enää sielläkään uinut ihan yhtä mielellään vaikka ilman ohjaajan apua onnistui kyllä. Hauru nyt inhoaa kaikkea uutta joten voi olla että seuraavalla kerralla se väärä puolikaan ei olisi yhtä kammottava, ihan kuten uiminen ei ollut nyt enää toisella kertaa tyhmää. Hauru muuten ui hienossa asennossa oikeastaan kokoajan (väärällä puolella se kyllä kauhoi kun siellä oli muutenkin niin järkkyä). Uutta aikaa ei varattu, katsotaan nyt tuota jalan parantumista ja jos vaikka jätkän saisi uimaan ihan järvessä :D

Eilen yöllä otin molemmat pojat mukaan lyhyelle yölenkille, mukana vanhempani, Susa, Sapi ja Lulu. Susa ja doggit ei oikein tykkää toisistaan, lievästi sanottuna, joten kuljettiin vähän kahdessa ryhmässä, doggit ja muut. Max oli tietty irti ja päätti lyöttäytyä edellä kulkevien Sapin ja Lulun matkaan. Tuli mieleeni että tämä on sitä vastuuntuntoista koiran kanssa lenkkeilyä kun pimeässä en edes nähnyt missä Max menee... (Isäni kyllä olisi huomauttanut sille pöllöilystä joten ei sinänsä huolta ja sen mitä näin niin tosi nätisti se kulki doggien kanssa. Tuskin kukaan katsoja olisi arvannut että se ei oikeastaan kuulunut siihen porukkaan.)

torstai 13. toukokuuta 2010

Puvieri

Max sai tänään saksista, veljeni auttoi kynimisessä ja aika kynityn näköinen siitä tulikin, taas kerran. No ei se mitään, turkkihan kasvaa aina takaisin (ja leikataan taas pois :P ) Max pääsi uimaan vähän kuin palkkioksi kun se oli ollut jokseenkin kiltisti paikallaan trimmauksen ajan. Hau joutui jäämään kotiin kun sillä on se tassuhaava joten Sapi tuli sitten seuraneidiksi sen sijaan. Sapira täyttikin Haurun paikan hyvin, samalla lailla se hyökki Maxin niskaan rannalla, uskaltamatta itse uimaan. Pelkäänpä edelleen että Max on maailman tyhmin koira, anteeksi vain Max. Se ei tunnu yleensäkään tajuavan puheesta yhtään mitään ja sitten vielä päälle nämä kaikki sen muut jutut. Tänäänkin se mm. luuli ennenaikaisesti Samin heittäneen lelun ja juoksi järveen etsimään sitä, ihmeissään kun lelua ei näkynyt. Koetimme sitten molemmat huutaa Maxia takaisin rantaan samalla kun Sam heilutti lelua kädessään mutta Max ei yhtään tajunnut mitä me yritettiin ja halusi mennä vain etsimään lelua... Siis miten se ei voinut nähdä että sitä frisbeetä?? Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn :D

Käytiin pienenpieni metsälenkki Haun ja Avan kanssa mutta tietenkin Haun jalka suojasta huolimatta alkoi vuotaa verta joten kaipa ne lenkit on suosiolla jätettävä tauolle - taas :( Haurua itseään ei reikä vaivaa mitenkään ja se antaa sukan olla hienosti paikallaan. Sukan laittamisesta Hau kyllä koettaa livistää jos vain mahdollista ja peseminen on ihan kauheaa. Ärsyttää kun ei taaskaan voida kunnolla tehdä mitään.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

tokoilut

Aluksi Hau oli hyvin haahuileva ja haisteli maata >( mutta loppua kohden keskittymistä alkoi löytyä. Leikkimistä yritettiin mutta tänään se leikki ihan selvästi vain miellyttääkseen minua ja namien toivossa joten turha yrittää vängätä asiaa. Leikki on edistynyt kuitenkin tosi paljon joten yritän nyt olla pilaamatta asiaa liialla yrittämisellä.

Tällä kertaa aloitettiin luoksetulolla joka nyt ei ole Haun vahvimpia puolia parhainakaan päivinä, vauhti oli taas mitä oli ja lopun sivulletulo vähintäänkin puuttellinen :P Voisi sanoa että olematon kun Hau miettii että mitä hittoa... ai niin pitiks tässä tulla sivullekin... pitäisiköhän istuakin?? Ja samaan aikaan minä stressaannun kun se on sentään irti muiden koirien läsnäollessa - ilman aiettakaan karkaamisesta muualla kuin päässäni. Huomaa kuitenkin ettei olla tehty loppuun asti tuota pitkään aikaan. Sivulletulossa Hau tekee sellaisen tyhmän kiepin takanani (syystä että en silloin reilu vuosi sitten ihan ymmärtänyt miten edestä sivulle tapahtuu "oikein") ja saatiin ohjeita opettaa se pois. Hau ainakin tuossa kentällä alkoi jo tajuta ideaa mutta tuota saadaan kyllä harjoitella paljon jotta se menee koiran ja ohjaajan selkäytimeen. Periaatteessa Haun pitäisi kyllä osata oikea liikerata joistakin sen tempuista.

Lisäksi liikkeestä seisomista, en oikein tiedä miltä se näytti. Minusta Hau tekee sen hyvin mutta ottaen huomioon miten paljon ongelmia seisominen tuotti niin luulen että pelkkä pysähtyminen ylipäätään saa minut iloiseksi :P Tehtiin ravistakin seisomisia ja kyllähän se seisoa osaa, nykyään.

Paikalla makuun tein itseksemme mutta en tiedä kuinka pitkä aika, varmaan kuitenkin pari minuuttia? Tai jotain sinne päin? Ehkä. Hyvin Hauru pysyi vaikka muut harjoitteli liikkeestä seisomisia ja hälinää oli lähiympäristössä. Yllättävät äänetkään ei aihaeuttaneet nousemisia. Eikä Hau tällä kertaa mennyt edes yhtään vinoon. Luoksepäästävyys vielä lopuksi, Hauru nousi vastaan jokseenkin epävarmana. Parempi silti kai? kuin että se pakittaisi pois. Hauskaa oli jokatapauksessa :)

Uimassa

Koska Haukkunen ei ole innostunut uimaan omillaan, kävimme tänään Sapiran kanssa Hyvinkään koirakylpylässä saamassa vähän opetusta. Haurusta oli aika kauheaa mutta kyllä se puolituntisen loppua kohden meni jo melko kiltisti altaaseen ja uimistyylikin alkoi muuttua kauhovasta APUA MÄ HUKUN!!!! menosta ihan nätiksi. Ei hukkunut Hau mutta ei se kyllä mitenkään uimisen suurimmaksi ystäväksikään muuntunut. Tiistaina mennään kenties kokeilemaan uudestaan, elän toivossa että herrasta vielä vesipeto kehkeytyy. Kuivasin Haurua puhaltimella ja se tuntui Haurusta kivalle mutta kuulosti vähän pahalle. Hassua kun toinen näyttää yhtäaikaa epäileväiselle ja tyytyväiselle.

Haurulla on nyt myös tassussa reikä, ei ole tietoa mistä se on tullut mutta kun oltiin lopettamassa uimista niin yhtäkkiä tassu alkoi vain vuotaa verta. Minä tai meidän uittaja ei löydetty mitään terävää alueelta ja kun se on takajalassa vielä niin ehkä Haurulla on joku vanha reikä ollut joka aukesi lilluttuaan vedessä. Illalla mennään kuitenkin tokoilemaan, reiästä huolimatta, kun autolla päästään. Täytyy katsoa ensiviikkoa että miltä koipi näyttää kun jouduttaisiin taas kävelemään. Tosi tyhmää kyllä jos joudutaan jättämään treenit väliin :( Toivotaan että tassu paranee ennätysmäistä vauhtia.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Ampumista

Sattumalta käveltiin ilmeisesti jonkinlaisen nome- harjoituksen tms. ohi, ainakin paikalla oli noutaja ja ampumista :P Hauruhan on kerran aikaisemmin kuullut laukauksia suhteellisen läheltä ja reagoi nyt ihan samoin kuin silloinkin. Ei se kuuro ole eli reagoi kyllä laukauksiin mutta ei sitä ampuminen kuitenkaan pelota :)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Liikaa intoa

Hauru on opetellut uusia temppuja, minusta poispäin katsominen sujuu tosi hyvin ja lelujen tunnistaminen on alkanut sujua paremmin kun Hau ei enää hermostuksissaan ala tarjota ensimmäistä eteen tulevaa asiaa jos se ei heti näe sitä mitä minä pyydän. Haurulle on ollut vaikeaa etsiä silmillään ja haistelu ei ole niin helppoa kun kaikki haisee varmaan lähinnä Haurulle. Varmasti leluissakin on omat ominaishajunsa mutta kun lelut on yhdessä kasassa Haun häkissä niin... Tekisi mieli sanoa sille että ottaa silmän käteen ja katsoo mutta Hauru saattaisi ottaa sen liian kirjaimellisesti... Mutta nyt Hauru on alkanut siis oppia että ei haittaa jos sitä oikeaa lelua pitää etsiä vähän kauemmin. Ollaan harjoiteltu vähän etusilla seisomista tauon jälkeen, siitä pitäisi häivyttää nyt kokonaan seinä. Hauru ei tarvitse seinää muuten kuin "henkiseksi tueksi". Tuota on aina tehty seinää vasten joten Hau hakeutuu jonnekin seinän viereen vaikka ei ota siitä tukea. Viimeinen uusi temppu on kieriminen mikä sujuu yleensä suhteellisen hyvin yhden kerran, sen jälkeen Hauru kiihtyy niin että se höseltää kaikkea ihmeellistä ja ehkä kieriikin kerran tai kaksi siinä sivussa. Harjoitellaan nyt sitä että ollaan ihan rauhassa muutamia sekunteja ennen ja jälkeen kierähdyksen.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Itsetuhoinen västäräkki

Mentiin koulun parkkikselle tekemään lähinnä paikalla makuu. Vähän seuraamistakin otettiin sekä jäävät ilman mitään välipalkkauksia. Jotenkin hankalan tuntuista tämä palkkaamattomuuden harjoittelu vaikka se sujuu tosi hyvin eikä Haun motivaatio laske ollenkaan. Kuitenkin, se paikalla makuu. Piti ottaa kaksi minuuttia niin että menen selvästi kauemmas kuin mitä alokasluokassa (luulisin, minä paraskin arvioimaan matkoja...) mutta västäräkki muutti suunnitelmia. Noin minuutin kohdalla se lensi aika matalalla Haurua kohti, teki syöksyn niin että pelästyin jo että se tosissaan tekee itsemurhan mutta onneksi ei. Tirppa päätti viimehetkellä olla syöksymättä odottavan mudin kitaan ja laskeutui ehkä parin metrin päähän Haurusta. Siitä se alkoi hyppelemään pikku askelilla lähemmäs ja lähemmäs jolloin päätin lopulta että nyt riittää, en jää katsomaan kuinka pitkään Hauru tuollaista katselee. Hau on varsin hyvin oppinut että lintuja EI jahdata ilman lupaa, vaikka se onkin tosi hauskaa puuhaa, mutta enpä silti olisi uskaltanut lyödä vetoa että se kestää ihan tuollaista häiriötä. Hau käänsi katseensakin pois linnusta heti kun se laskeutui, ihan kuten se tekee esim. lenkillä kun se tietää ettei saa mennä vaikka haluaisi. Tulipahan vähän toisenlaista treeniä :D

torstai 6. toukokuuta 2010

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kisavalmennusta

Tänään oli siis eka kerta kisaamaan suuntaavien toko- kurssia. Olin varannut ihan liikaa aikaa matkaa varten, pitäisi uskoa että meiltä kentälle käppäilee kevyesti puolessatoista tunnissa, vaikka jumiteltaisiin kiinnostavien hajujen äärellä. (Ei satanut koko päivänä, jee!) Haurulla oli siis kentällä aikaa räyhätä toisille koirille ja ihmisillekin. Paikalla oli lapsi joka ehkä sai Haurun pasmat niin sekaisin (vaikka lapsi vain oli, ei riehunut tms.) että se pelkäsi vaihteeksi kaikkia aikuisiakin paitsi yhdelle miehelle se ei rähjännyt. No, eipä siinä mitään, nykyään taas jokseenkin tavallista Hau käytöstä kuitenkin.

Kun vaihdoin sille tokovermeet valjaiden tilalle, loppui rähistely ja luimistelu kun nyt tehdään TOKOA. Hauru oli oikein pätevä, aiheena oli seuraaminen ja kommentit oli että Hau seuraa todella kauniissa paikassa paitsi edistäessään :P Tehtiin myös itseksemme jääviä, oikein hyvin oli herra kuulolla. Lopuksi oli paikallamakuu jossa ei myöskään vakavia ongelmia, edelleen sitä vinoutta on vaikka huomattavasti vähemmän kuin ennen. Lisäksi Hauru kyllästyy herkästi ja sen pää alkaa pyöriä joten koetin palkata sitä suoraan eteen katsomisesta. Oikein taitava Hauru, ainakin minun mielestä. No eihän meillä alon liikkeet oikeastaan olekaan se ongelma, omistajan epävarmuus on. Mutta koetan nyt ilmoittaa Haun johonkin kokeeseen, meni sitten miten meni.

Niin ja me leikittiin vähän myöskin :D Koska ohjaaja haluaa ilmeisesti kaikkien ensikerralla ainakin kokeilevan lelupalkkausta ajattelin katsoa samantien tuleekohan siitä mitään. Hauruhan leikkii jo melko hyvin pihalla ja jonkun verran on lelupalkkaustakin käytetty mutta häiriössä se ei ole ikinä ennen onnistunut. Eihän se nytkään mitän maailman upeinta taistelua ollut mutta jo se että jätkä ylipäätään leikki oli mahtavaa. Ja Hauru ei lainkaan paineistunut leikistä, päin vastoin :) Hienoa edistymistä nyt ihan muutaman kuukauden sisällä!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Ihqutusta ja reikäpäisyyttä

Äitini vitsaili kuinka kirjoitan aina miten hieno ja taitava Hauru on, ei oikeastaan tarvisi edes raportoida mitä ollaan tehty kun aina minulla on samat jutut. Joskus olen toisissa blogeissa (useissa, tämä ei ole suunnattu yhtään kenellekään!) lukenut valitusta samasta aiheesta, ettei saisi aina vain kehua koiraansa. Mutta minkä sille voin kun Hauru on tosi ihana, taitava, kaunis, mahtava, älykäs, täydellinen, kiltti, komea, hassu ja öööh... ainutlaatuinen superkoira joka kaikkien onneksi koristaa olemuksellaan ympäristöään :P

Tosiasiassa kirjoitan välillä muutakin kuin kehuja, juttuja Haurua pelottavista asioista, Haurun koira-aggressioista ja asioista joita en osaa kouluttaa sille. (Nouto... nouto kaukokäskyt nouto. Pahuksen nouto.) Ne vain tuppaa jäämään vähän taka-alalle kun Haukkunen on niin rakas, silloinkin kun se ei ole niin ihana.

Nyt voin kuitenkin sanoa että Hau on ihan oikeasti reikäpää. Havaitsin tämän päivällä pihalla, ensin Hau vaikutti ihan normaalilta ja seuraavaksi kun katsoin niin reikäpäisyys oli ilmestynyt :o Lisäksi reikä on ihan silmän yläpuolella, onneksi se (mikä se sitten onkin) ei ole osunut milliä alemmaksi. Reikäpäisyyden pitäisi siis korjaantua itsekseen muutamassa päivässä ;)

Käytiin tänään pitkällä lenkillä ihan kahdestaan, Hauru on niin kivan reipas. Vaikka aika pitkä pätkä oli autotien reunaa niin Haurusta ei ollut yhtään tylsää. Max inhoaa autotienreunalenkkejä ja Ambara jakoi nämä tuntemukset sen kanssa. Sai Hauru olla irtikin ja siitä(kin) pätkästä se otti kyllä kaiken ilon irti, juoksi laajaa ympyrää pellolla, kävi vahingossa uimassa ojassa (toivottavasti se saisi jo uida...) ja teki pistoja metsään. Ja tuli heti luokse aina kun pyysin :) Haun kanssa on niin kiva lenkkeillä kun se on jotenkin menevä ihan eritavalla kuin Max, yhtään Maxia väheksymättä. Maxin kanssa on myös tosi kiva lenkkeillä, toisista syistä vain. Maxin kanssa kun ollaan kahdestaan niin mieli lepää kun ei tarvitse kiinnittää ympäristöön mitään huomiota, lompsii vain menemään.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Pihatokoilua ja vappupallo

Tehtiin juoksusta maahanmenoa mikä oli yllättävän hankalaa Haurulle, yllättäen se tarjosi seisomista mieluummin. Tätä pitää harjoitella selvästi lisää. Luoksetulon vauhtiharjoitukset ja paikallamakuu tehtiin myös, samoin hyppyä. Jostain syystä toiseen suuntaan hyppy onnistui todella hyvin ja toiseen todella huonosti. Lisäksi vielä ihan perusasennossa olemista ja seuraamisessa koetin nostaa herran virettä mikä onnistuikin, tuoden mukanaan taas edistämistä ja näykkimistä... Mutta saatiin hyviäkin pätkiä ja täyskäännökset ovat nykyään tosi hienoja. Keskiviikkona meillä onkin ryhmätoko, toivottavasti ei sataisi kun me ei saada sinne kyytiä... Tokon kisakalenteriakin on alustavasti tutkittu, katsotaan löytyykö sieltä jotain sopivaa koetta.

Äiti oli ostanut vapuksi ponin pään muotoisen, aika ison pallon. Toin sen tänään kotiin Haurun suureksi iloksi :D Etukäteen epäilin että Hau saattaisi arastella itsensä kokoista leijuvaa härpäkettä mutta mitä vielä, Haurusta onkin superkivaa kulkea pitkin kämppää ja vetää ponia narusta perässään. Onpahan huvit toisella. Toivottavasti Hau kyllästyy tuohon ennenkuin pallosta lähtee ilmat ettei sille tarvitse hankkia uutta tilalle :P