sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Ihmissiedätystä?

Vanhemmillani oli juhlat joiden ajan Max ja Hauru saivat olla pihalla. Max oli hirmu kiltti, ei edes välittänyt yhtään vaikka portti ulkomaailmaan oli auki. Mihinkäs se nyt lähtisikään :) Hauru olikin sitten vaijerissa jotta se ei a) karkaisi (se kyllä löytää monta syytä häipätä jos ei vahdita), b) häiritsisi niin paljon vieraita ja c) jotta vieraat ei häiritsisi sitä (laitoin vaijeriin roikkumaan 'Älä koske minuun! kyltin). Homma toimikin varsin hyvin, Hauru sai haistella kaikki pihalla kulkijat läpi mutta kukaan ei painostanut Haurua olemaan tuttavallisempi kuin se oli itse valmis ja lapsia se sai katsoa turvallisen matkan päästä. Loppuvaiheessa Hauru oli irti kun olin itsekin pihalla eikä sillä ollut mitään ongelmia, se kävi itse jopa tekemässä tuttavuutta lapsiin ja yritti jotain leikintapaista :D Aika hienoa! Ei tarvitse ollakaan mikään naamanpussaaja, kunhan pystyy olemaan suht. rauhallisesti, ei se edes haukkunut vieraita kuin ihan aluksi.

Tehtiin seuraamista häiriön keskellä, hyvin keskittyi, jopa täyskäännökset onnistuivat ihme kyllä. Eikä mielestäni edistänyt... Hienosti se oli liimaantunut sivulleni vaikka mihin liikuin ja uusi tapa tulla sivulle toimii varsin hyvin. Käsimerkki on edelleen tarpeellinen ainakin ekoilla kerroilla muistutukseksi mutta se on pientä. Lyhyt paikallamakuu joka oli tosi hyvä sekä niitä luoksetuloja. Juuri kun olin jättänyt Haun istumaan (tokoiltiin siis kaiken tohinan keskellä) joku heitti kepin ihan sen nokan edestä, luullakseni Hau nousi mutta istui heti takaisin. Ainakin jotain liikehdintää olin silmäkulmastani havaitsevani. Palkkaa tuli kuitenkin :P Luoksetuleminenkin sujui ihan ok, tuskin ehdin kokeeseen mennessä sille mitään kummempaa ihmettä suorittamaan joten jos se menisi edes noin niin tyytyväinen saa olla. Super-Hau!

Niin ja Maxin sisko Miina & Camilla doggi olivat paikalla myös, ensimmäinen kerta ikinä teini-ajan jälkeen kun Hauru on antanut Miinan olla rauhassa! Ja jos Hau kävikin pari kertaa vähän haistelemassa Minniä niin jätkä uskoi heti ärähdystä kun aikaisemmin se koetti vain innokkaammin nousta selkään. Tosi hienoa koska Haurua ei ole koskaan voinut pitää irti Miinan lähettyvillä kun se ei ole antanut sille hetken rauhaa, nyt ei ollut mitään ongelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti