keskiviikko 11. elokuuta 2010

Ukkosta

Meillä on melkoinen ukkosmyrsky ööm... sunnuntaina? Puita on kaatunut aika kivasti joten sähköt olivat poikki yön yli (+ satunnaisia lyhyempiä katkoja tasaisin väliajoin vielä tänäänkin) ja netti saatiin korjattua vasta muutama tunti sitten. Mitä voi tehdä kun on tylsää ja ei ole nettiä? Minulla on netti-Tv, netti-radio, netti pelejä... Paitsi koirat ei onneksi ole nettikoiria. Se vielä puuttuisikin :D

Hauru ja Max eivät välittäneet ukkosesta pätkääkään, kuten tavallista. Avallon oli tällä kertaa hieman levoton, ei sekään hirveästi pelännyt mutta halusi makoilla minun jaloissani ja nosteli päätään kaikkein lähimmille paukauksille. Se ei ole koskaan pelännyt ääniä joten luulen että ikä vaikuttaa asiaan jotenkin. Avan kuulo on kyllä erittäin hyvä mutta kai se voi silti kuulla äänet jotenkin eri tavalla tai jotain. Tai sitten vanhana tulee herkemmin pelkotiloja :P Hauru oli aika söpö (ja hölmö) kun se ei voinut kulkea ovista ilman valoa. Sähkökatkon aikana minun piti aina puhelimen tms. valossa näyttää sille että ovi on auki tai se jäi vaan oven eteen piipittämään vaikka koetin kutsua sitä tulemaan. Jonkinlaista epävarmuutta tuokin kai vaikka täällä oli kyllä tosi pimeää kun ikkunatkin on olleet peitettyinä ettei kuumuus pääsisi sisään. Itsekin hapuilin kädet ojossa kun yleensä täällä on vähintäänkin tietokoneen valo päällä joten ei ole tullut opittua liikkumaan ihan pimeässä. Luulisi että sitä osaisi oman talonsa...

Haurusta löytyi punkki, yöks. Meillä ei yleensä ole punkkeja ja tuo oli ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) minkä olen tänä kesänä löytänyt. Monina kesinä koirissa ei ole ollut punkkeja lainkaan. Lisäksi Hauru sai tutustua lohirasvaan ihan sellaisessa käsittelemättömässä muodossa eli se sai rasvat meidän syömästä kalasta. Hau on aina inhonnut kalaa eikä nytkään ollut kovin innostunut asiasta mutta oli ne kuitenkin kupista kadonneet kun jätin sen itsekseen niitä ihmettelemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti