maanantai 13. joulukuuta 2010

Löysä kuri se olla pitää


"Mudit ovat opportunisteja ja pitävät kiinni saavutetuista eduista." Jotain tällaista muistelisin lukeneeni mudin luonnekuvauksesta rotuun perehtyessäni. Tämä on niitä kohtia jotka Haurukin on selvästi lukenut ja sisäistänyt.

Haurusta nukkuminen on aina ollut ajan haaskausta ja siksipä sitä pitäisi tehdä niin vähän kuin mahdollista. Pentuna Hau halusi aina herätä viideltä mutta lopulta sain neuvoteltua heräämisen kymmenen paikkeille. Aika tarkalleen tasan kymmeneltä Hau alkaa piippailemaan. Jos en ala jo nousta niin seuraavaksi se alkaa hyppiä metallista koiraporttia vasten koska siitä lähtee kova räminä. Samalla tietty piippaillen. Joo, joo, noustaan nyt sitten. Kun vääntäydyn ylös niin kauhean viaton mutiainen istuu hipihiljaa jalkopäädyssä. Etkös sä haluakaan nukkua tänään pidempään??


Lenkillä Hau tulee välillä sivulle ja seuraa hyvin pontevasti. Jos ei ala namia kuulumaan niin seuraamisen lomassa otetaan pomppuaskelia päin, jos en vaikka huomaa miten taitava mudi mulla on. Seuraamista aiheuttavia asioita on toiset koirat, lapset ja autot, ihan kuten olen opettanut. On kätevää että Hau ilmoittaa näistä vihastuttavista/pelottavista/vaarallisista asioista itse. Mutta joka lenkillä Hauru käyttää tätä hyväkseen ja tulee seuraamaan ilman oikeaa syytä. Se tietää hyvin että sorrun usein ihan ajattelemattani antamaan sen namin. Hau tietää myös että liian usein tuota voimaa ei pidä väärinkäyttää koska sitten namihanat menee kiinni. Kun en minäkään nyt ihan tyhmä ole. Huomaan sentäs jos kahden sekunnin välein joku tökkii reiteen. Luulen että Hauru on selvittänyt sen optimaalisen välin, joka sen tulee pitää jotta nameja saa mahdollisimman paljon mutta en vielä kunnolla tajua mitä tapahtuu. Tai vaikka tavallaan tajuankin niin ihan itsestään käsi on jo kaivanut taskusta namin ja tunkee sitä parhaillaan koiran suuhun...

Ihan tasan sama kaava on mm. siinä, että Haukku kerjää kuonolla tökkimällä rapsutuksia. En periaatteessa tykkää että koirat vaativat huomiota mutta sen pois opettaminen on suunnilleen yhtä todennäköistä kuin se että opetan Haurun olemaan hyppimättä. Mikä on muuten ihan tosi ärsyttävää ja varsinkin kurakeleillä päätän aina että nyt tulee nollatoleranssi siihenkin hommaan. Jo kolme syksyä tuo kuitenkin on hyppinyt ja kurannut vaatteita. On se kummallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti