torstai 3. maaliskuuta 2011

Lenkillä Sapiran kanssa

Tuntuu että postaan nykyisin vaan epämääräisiä kuvia leikkivistä koirista mutta ei voi mitään. Tänään käytiin poikien, Safiran ja isäni kanssa lenkillä. Rohan ei ollut vielä tavannut Lulua tai Sapia kun Lululla alkoi juoksut vähän Roihun saapumisen jälkeen. Rohan rakastui palavasti Safiraan, en tiedä haistoiko se vielä Lulun "jäljet", onko Sapillakin tulossa juoksu tai ehkä Sapira on muuten vaan Rohkun elämän nainen. Ainakin sen tiedän että aivot unohtui kotiin, kaikki muu oli ilmaa eikä Roo esim. huomannut että ohitettiin koira ja ties mitä kaikkea. Se hyvä puolikin oli että Safiran taipumus olla liian kovakourainen koirien kanssa (varsinkin Haurun kohdalla ei niin hyvä kun Hau on niin pieni) ei ollut ongelma. Ro piti Sapin kiireisenä seuraamalla sitä kuin hai laivaa mutta samalla huusi kuin sumusireeni jos Sapi suunnilleen katsoi Rohkuun päin joten Sapi ei halunnut leikkiä Roihunkaan kanssa. Että tosi rohkea Don Huono meillä :P

Maxillakin oli ihan kivaa vaikka sillä on aina vaivoinaan lumen paakkuuntuminen tassuihin

Ihan turha yrittää pakoon pilkulliselta ihailijalta

Juokseminen on aina kivaa

Hullu-Sapira

Siis mikä ilme tää on??

Aurinkoisempaa olisi voinut olla mutta ihan kiva sää silti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti