tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kouluttumassa

Mä otan tän hanskan... ja sitten mä syön sen!

Ai ei vai? No sitten syön sen sun käden ympäriltä!

Laitetaan yksi missä on Haurukin, ettei mene ihan Roo painotteiseksi taas.

Tänään oli ensimmäinen kerta Rohanin pentukurssia, kouluttajana Saija Jänkävaara. Harjoiteltiin katsekontaktia, hihnassa kävelemistä, istumista ja maahan menemistä. Eli kaikkien asioiden pitäisi olla Rohanille jossain määrin tuttuja juttuja ja ihan hienosti se tehtävistä suoriutuikin. Olen tosi iloinen siitä miten hyvin Ro osaa jo keskittyä tuollaisessakin häiriössä kun pyydän sitä tekemään jotain. Silloin kun se on vapaalla se edelleen pyrkii kiskomaan koiria, ihmisiä ja hajuja päin mutta aika hyvin pilkkumies kuitenkin käyttäytyi. Ihan lähelle tulevat koirat on liikaa häiriötä, samoin leikkivät koirat mutta ei mikään ihmekään kun jätkä on aika landettunut täällä. Käsi on kyllä nyt taas vähän kipeä, vahva penikka pakko myöntää. Otin lelun mukaan, ihan vain mielenkiinnosta, varsinaisesti palkkana en sitä nyt tässä vaiheessa aio käyttää. Kierroksia on ihan riittävästi muutenkin. Ketun raato kyllä tehokkaasti sai Rohanin unohtamaan muun ympäristönsä, siinä vaiheessa oli ihan tasan sama mitä muut pentujensa kanssa puuhailivat kun Ro sai repiä kettua. Irti- käskyä pitää vaan muistaa harjoitella, nyt mentiin vaihtari periaatteella mutta en usko että Ro kovin kauaa suostuu moisia vaihtareita tekemään. Kettu on paljon kivempi kuin jotkut tylsät namit!

Kouluttaja huomasi saman, mitä olen itsekin ihmetellyt, eli Rohan ei mene istumaan tai maahan ihan kunnolla vaan se ikäänkuin kannattelee takapuoltaan. Maassa kouluttaja huomasi että Rohan on kunnolla maassa toiselta puolelta ja toiselta oudosti. Ei keksitty mistä se voi johtua, olisiko joku rakenteellinen juttu jopa? Jos pyysin Rohanin istumaan niin että se oli suorassa ja siitä maahan se korjasi itsensä vinoon asentoon lähes joka kerta. Outoa. Maahan menoa ollaan treenattu niin vähän että tuskin tuota olen onnistunut sille opettamaankaan? Sain ohjeeksi odottaa että Rohanin takaosa kunnolla rentoutuu ennen palkkausta ja palkata sen selkeästi alaspäin, josko se siitä alkaisi korjaantua. Jännää kyllä, enkä tiedä vaikka tuo olisi joku dalmis juttu kun rotu ei ole tuttu vaikka luulisi kyllä että dalmatialainen makaa ihan samoin kuin muutkin koirat. Toivottavasti se on kuitenkin tuon koiran yleisestä kumimaisuudesta johtuvaa eikä mikään terveydellinen juttu, niitä Rohanilla riittää kyllä ihan entuudestaankin. Voisi varmaan Rohkullekin miettiä hierojaa jossain vaiheessa tässä, pikkupojat voi pitää yhdessä jonkun spa- lomapäivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti