tiistai 27. syyskuuta 2011

Kuvasaastetta

En jaksanut leikata videota siistimmäksi mutta käytiin siis pellolla juoksemassa tänäänkin. Rohan varsinkin veti taas rallia kuin päätön kana mutta tietty heti kun videon laittaa päälle molemmat pysähtyy kuin seinään :D Mutta Rohankin on oppinut juoksemaan käskystä vaikka vauhti jääkin valovuosien päähän siitä mitä se muuten tuolla painatteli menemään.

Jännä muuten, että jos katson videota jossa mainitaan Maxin nimi, se sekoaa ihan täysin. Esim. video jossa Verna heittää palloa Maxille saa Maxin etsimään Vernaa joka paikasta eikä se tajua kun ei löydy vaikka ääni kuuluu. Hauru taas ei reagoi tähän yllä olevaan videoon mitenkään, nukkuu tuossa penkin alla ilmekään värähtämättä. (Ja ei, se ei ole oikeasti unessa vaan kuulee kyllä.)

Kuvia, monta. Liian monta taas kerran mutta kun noi on niin parhaita. Koirat siis, kuvat on taas vähän miten sattuu onnistuneita.

Jee me ollaan pellolla!

Oikeasti jouduttiin ottamaan monen monta yritystä että saatiin sellainen missä toi toinen ei näytä ihan tolvanalta :D Roo ei vaan voi mitään kun sen naama ei pysy peruslukemilla

Haurua kiinnosti tänään enemmän linnustus kuin juokseminen vaikka Rohan koetti houkutella Haukkua mukaan esittelemällä kepukkaansa

Herra Keppimagneetti löytää kyllä kepin vaikka tyhjältä asfalttipihalta

Talmaatilla on keppi mutta kukaan ei leiki talman kanssa...

No anna tänne se keppis nyt sitten niin ei ole sitäkään ongelmaa, meinaa Hauru

Whiii et saa kiinni!! Lopulta Hauru kyllä sai kepin ja piilotti sen jonnekin

Aropupu

Aina tuo pilkullinen tolvana jaksaakin riehua

Ihana haju? Pupun kakkaa? Mutaa? Pieniä (tai vähän isompiakin) kiviä? Rohanista ei koskaan tiedä mitä hyvää se on löytänyt

Kyllä Haurukin vähän laittoi juoksuksi, tai aika paljonkin, mutta usein se juoksi taas vaihteeksi niin kaukana ettei siitä oikein saanut kuvia

Poikkelit sulassa sovussa

Rohan yrittää kiusata Hauru juoksemaan mutta se ei oikein toimi Hauruun. Roo ei osaa / halua / ymmärrä itse olla jäniksenä enkä tiedä miten sitä voisi opettaa

Mustan vieheen jahtaaminen sen sijaan onnistuu!

Rohan kyllä taitaa olla Haurua nopeampi mutta Rohan osaa käyttäytyä ihan kohtuullisen fiksusti eikä runno tms. Haurua leikin varjolla

Välillä voi viilentyä ojassa

Tästä sä ihminen et kyllä pääse yli, ilmoittaa virallinen kartturi

Romppa-pomppa

Toinen ojien nuohooja

Mentiin kuitenkin ihan siltaa pitkin kun sellainen on tarjolla

Haukku Höyrypää

Märkä mudi on hassun näköinen tikkujalka

3 kommenttia:

  1. Mä olen huomannut saman lamauttavan vaikutuksen kameralla ja siis varsinkin videoidessa. Toiminta loppuu kuin seinään kun punainen valo syttyy. Mistä ne sen tietää!?

    VastaaPoista
  2. Ehkä oma elekieli muuttuu? Kuvia ottaessakin pystyy jonkun verran liikkumaan ja olemaan rento kun videoidessa haluaa olla mahdollisimman aloillaan ettei kuva heiluisi? Tai jotain?

    VastaaPoista
  3. Varmaan.

    "Nyt sille tuli taas se tyhjä murhaajan katse ja liikkeetkin jähmetty! Nyt täytyy olla nätisti!"

    VastaaPoista