perjantai 30. syyskuuta 2011

Vaihtoehtoinen energianlähde?


Tänään kävin ensin pellolla juoksuttamassa pojilta pahimmat särmät pois ja sitten huristeltiin bussilla naapurikylään. Rohanista oli, kuten aina, super mahtavaa olla bussissa ja tunkea tutun bussikuskin syliin. Haurusta bussin paineilmalla? toimivat, suhisevat ovet olivat pelottavat mutta suostui se kuitenkin tulemaan bussiin ja bussista ulos kunhan ovet olivat ensin kunnolla pysähtyneet. Sieltä palailtiin kotiin metsäpolkuja pitkin, pojat taas irti ja herrat vetivät keppirallia melkein koko matkan. Kun päästiin kotiin eräs kaverini, joka välillä lainaa vanhempieni koiria, halusi lähteä lenkille Sapin kanssa. Otin vain Rohanin mukaan kun sen kanssa on rennompaa liikkua silloin kun muitakin on mukana. Rohan oli edelleen intoa täynnä vaikka oli varmaan jo juossut ainakin kolmisen tuntia. Se juoksutti Sapin puhki ja poukkoili loppulenkin kuin elämänsä tunnossa oleva teini-talmaatti. Kieltämättä välillä mietityttää että pitäisiköhän se lähettää jonnekin energialaitokselle, se varmaan hoitelisi ainakin puolen Suomen sähköt ihan yksinään :p Ei Roo Haurua pysty juoksuttamaan väsyksiin eli energiaa ja jaksamista on mudissakin ihan riittämiin mutta Haurun energisyys ei ilmene ihan tuollaisena hillittömänä hösellyksenä ja joka suuntaan päättömästi poukkoiluna. Ainakaan enää, kyllähän sekin teininä taisi olla melkoinen poukkoilija mutta nyt kolmevuotiaana se on jo vähän hillitympi, noin niinkuin ulkoiselta olemukseltaan. Kai se Ropsukin tästä vähän tasoittuu.

2 kommenttia: