maanantai 6. helmikuuta 2012

Autohulluus


Pitkästä aikaa pakkaslukemat oli sellaiset että Romppaisenkin kanssa päästiin tekemään kunnon useamman tunnin lenkki ilman pelkoa varpaiden jäätymisestä. Rohanin omistajana pääsee tosissaan kokemaan koiran joka ei useinkaan vaadi toistoja oppiakseen uusia käytösmalleja. Todella helppoa kun se oppi että aitaa vasten ei hypitä yhdellä kokeilulla mutta ei niin helppoa kun yhden oman mokan tapahduttua se on nyt vähän sitä mieltä että autoja voi mennä moikkailemaan ilman seuraamuksia. Olisi pitänyt huomattavasti tiukemmin ilmaista pilkulle mitä mieltä olen luoksetulokutsun tottelematta jättämisestä :/ Vähän pöllö olo tulee kun tyyppä edelleen ohittaa koirat kauniisti, ignooraa ihmiset jo tosi hyvin ja hevosetkaan ei olleet ongelma mutta sitten se koettaa hypätä lumiauran alle ja muutenkin kuikuilee kaikkien ajoneuvojen perään -.- No, sanoin sille aika rumasti asiasta jonka jälkeen alkoi dalmatialaisen päässä koneisto raksuttaa. Rohanista aina näkee kun se miettii, katsoo lähestyvää autoa ja minua vuoronperään ja pohtii että kumman valitsisi. Autot on nyt sitten tosi kivoja (miksiköhän? ei luulisi että pelkkä auton haisteleminen on näin palkitsevaa?) mutta toisaalta siitä tulee sitten sitä sanomista. Loppujen lopuksi Rohan valitsi minut ja taskusta ilmestyi ketunraato palkaksi. Saa nähdä miten huomenna. Yleensä ei kyllä tämän kaverin kanssa tarvitse samasta asiasta vääntää kovin pitkään edes sen jälkeen kun on tullut jotain sössittyä.

Paitsi se tavaroiden pois antaminen, Rohan ei meinannut millään uskoa että minun kanssa on kivempi leikkiä kuin yksin. Mutta nyt se aina palauttaa ketun minulle vedettäväksi :) Eikä tarvitse kuin vähän henkäistä 'irti' niin hurtta irrottaa otteensa ja jää silminnähden iloisena odottamaan että mitä kivaa me nyt sitten tehdään? Välillä edelleen Rohanille tulee SE ilme ja siinä saa olla tarkkana ettei Romppaista vahingossakaan painosta yhtään vaan tilanne pitää laukaista rennosti höpöhöpö- meiningillä mutta pääasiallisesti se on nykyään aina valmis jakamaan ihan kaikki parhaimmatkin tavarat minun kanssa. Ja olen siitä aina yhtä iloinen vaikka ei tämä nyt olekaan mikään uusi asia. Mutta lähestulkoon ainoa asia minkä eteen on tehty ihan tosissaan hommia Rohanin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti