tiistai 3. huhtikuuta 2012

Plaah





No jee, täällä on taas ihan lumista ja parhaillaan sataa kokoajan lisää. Enpä olisikaan halunnut treenata Rohanin kanssa >( Muuten lumi ei oikeastaan haittaisi mutta nyt kyllä ärsyttää. Mutta yritetään edes vähän jotain tehdä sisällä ja kai tuo tuosta äkkiä sulaa? Toivottavasti.

Meillä on jo jonkun aikaa tapahtunut kummia asioita, aina kun tulen kotiin jätän kengät eteiseen ja kun lähden saan käydä hakemassa ne olkkarista. Ihan ehjinä ne ovat ja yleensä vielä nätissä rivissä koirien patjan vierellä mutta silti, outoa että on tuollaisia itsestään liikkuvia kenkiä. Ei varmaan liity mitenkään siihen, että pilkkukoira jää tuohon "eteiskäytävään" hengailemaan ihan muuten vaan viattomasti ja kun se luulee etten enää näe, kuuluu eteisestä kauhea tassujen kipitys edestakaisin. Joskus olen sille asiasta huomauttanut ja sitten se on ihan: höh, jäin kiinni ja kengät saavat jäädä aloilleen. Kunnes seuraavan kerran tulen taas kotiin. Äitini epäili että se on varmaan joku leikki ja luultavasti onkin, tuo on juuri niin täydellinen esimerkki Rohanin huumorintajusta (olkoon inhimillistämistä, mitä väliä). Rohan on aina olevinaan niin ovela, niin ovela.

Oranssikoira, jonka olemassaoloa kaikki ei ehkä edes muista enää, on myöskin herännyt koomastaan. Sillä ja Haurulla on ollut pari hurjaa tappelua, lisäksi se on muutenkin alkanut taas liikkua paikasta toiseen ja se on löydetty mm. ruokakupilta ja tietokonetta pelaamasta. Mietin jo että onkohan se ihan kuollut kun se on vaan maannut nurkassa mutta ilmeisesti se on vaan jotain talvihorrostavaa rotua. Onhan se kieltämättä muutenkin vähän... erilainen että sinänsä horrostaminen sopii kuvaan ihan hyvin.

Hauru ja melkein mielikuvituskaveri Oranssikoira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti