torstai 27. syyskuuta 2012

Tokokurssi 5 kerta




Vielä olisi yksi kerta jäljellä mutta sekin taitaa jäädä meiltä käymättä, tulee jo niin aikaisin pimeää. Mutta eilen oltiin kuitenkin MKKn hallissa, en ole tuolla ennen käynytkään. Rohanille ei sovi noi hallit, se vaan kulkee nenä kiinni matossa (tai tuolla on joku kumirouhe-nurmikko mutta kuitenkin) ja saa tehdä tosissaan töitä että sen saa keskittymään mihinkään muuhun. Onhan se joo hajujen perään muutenkin mutta ei se ulkona ole noin häiritsevää kuitenkaan.

Aloitettiin kehätarkastuksella (joka on Rohanista ihan parasta tietenkin), luoksepäästävyydellä (aika hyvin Romppa malttaa käyttäytyä kunhan tuomari ei jää lääppimään sitä kovin perusteellisesti) ja paikallamakuulla. Paikallamakuussa oltiin reilu 2 minuuttia jonka Rohan käytti huutamalla, ainoat hiljaiset hetket oli ne kun se haisteli maata tms. mutta ei sekään nyt ole palkkaamisen arvoinen juttu. Huomionarvoista lienee se että esim. liikkeiden väliajoilla (tai jos ollaan vaikka bussia odottamassa tai ihan missä / mitä vaan) Rohan leikkii pallolla tai keksin sille jotain muuta viihdykettä koska muuten se alkaa huutaa. Se ei siis osaa missään tilanteessa olla rauhassa mitään tekemättä. Asiaa olisi hyvä treenata mutta mistähän päin sitä lähtisi työstämään kun se on tuollainen ikihilluja jolla vire ja hermostuneisuus vain nousee, ei koskaan laske.

Sitten seuraamista, Rompallahan on tosi näyttävä seuraaminen mutta tasaisuuteen (ja edistämiseen tietty) pitäisi kiinnittää huomiota. Välillä se tanssahtelee etujalat korkealla ja toisinaan kävelee "normaalisti" ja tyylien vaihtelu saa sen näyttämään sekavalta tai jotain. Tuo halli on aika pieni jotenka se saattoi vaikuttaa asiaan mutta enpä kyllä ole koskaan tullut kiinnittäneeksi sen etujalkojen liikkeisiin erityistä huomiota. Yleensä se kyllä tekee sitä tanssahtelua mun mielestäni ja siihen voidaan kai pyrkiä kun se on sille luontaisempi tapa?

Itsekseen tehtiin vähän kaukoja, seisomaan nousun käsimerkki ei edelleenkään toimi ja haluaisin että se osaa ne ilman suullisia käskyjä. Tietty ollaan treenattu aika vähän että se varmaan auttaisi ;) Muuten se on minusta ihan ok, en palkkaa sitä jos takajalat liikkuu mutta enpä tiedä tajuaako Rohan sitä kun se on niin suurpiirteinen tyyppi. Ei se varmaan edes tiedosta jotain pikkujuttuja niinkuin takajalat...

Lopuksi hyppy, este oli vähän outo mutta matala, max. puolet Rohanin säkäkorkeudesta jos sitäkään. Romppa reagoi hyvin kun otin sitä niskasta kiinni ja kuiskasin valmistelevan sanan, näytti siltä että se tajusi. Niskasta ei voi kyllä tarrata kokeessa että sitä sopisi muokata vähän hillitympään suuntaan, pääasiassa se onkin varmistus ettei se pääse hyppäämään valmistelevasta sanasta. Kuitenkin, tehtiin sitten ohjatusti se alku mutta Rohan hyppäsi hienosti ja yhtään epäröimättä joten palkkasin sen heti hypystä. Olihan se tosi matala mutta silti ihme että se hyppäsi noin hienosti ihan uuden esteen ja ihan uudessa paikassa! Se pyrkii edelleen vahvasti oikealle mikä periaatteessa ei alokasluokassa haittaa mutta avoimessa pitäisi hypätä takaisinkin ja se olisi varmaan helpompaa jos ei olisi monen monta metriä esteestä oikealla :P Ja koska se kaartaa niin voimakkaasti se voi myös helposti ajautua kehänauhojen ulkopuolelle jos este on reunassa niinkuin se on ainakin minun näkemissäni kokeissa aina ollut. Treenailtiin sitten vielä sitä loppua erillisenä asiana mutta ei Rohanilla sen kanssa ole yleensä ongelmia.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Omppuja!

Se on omena. Ja Hauru, tietenkin.

Rompallakin on omena!!!!! IIIIIIII!!!!

Omenoilla voi tehdä monia juttuja, niinkun voi olla tosi tärkeä tehtävä: poseeraa omena suussa! Silloin pitää keskittyä tarkasti ja pitää omena keskellä suuta!

Paitsi Haurun mielestä omenaa ei voi ottaa suuhun koska se on pahanmakuinen.

Mutta onneksi siinä on se ranka mistä voi varovasti pitää kiinni. Vaikka sekin on vähän ällöä.

Omenaa voi pitää myös hattuna...

...jos ei aio liikkua koska sitten se putoaa :/ 

Sopii myös tyyli-tietoisille mudeille.

Ja joillain omena pysyy myös kuonon päällä. Talmantilla ei pysy, voin kertoa.

Makkara ei tykkää poseerata mutta suostui yhteen kuvaan sillä ehdolla ettei sen tarvitse nolata itseään temppuilemalla omenan kanssa. (Ei se kyllä muutenkaan osaisi mutta ei puhuta siitä.)

Omppukasat on jänniä kun niissä on niinku omppuja kasassa!

Ja voi niistä joskus löytää vaikka matoja.

Tai tosi isoja matoja!

Tällaiset isot madot voi olla kuristusmatoja...

...tai myrkkymatoja...

...joten jos näette niitä ompuissanne niin soittakaa heti jollekin viralliselle madonkesyttäjälle! Hauru on sellainen, jos ette arvanneet. Siksi se saa meillä ainoana käsitellä matoa. Ja siksi kun se varastaa sen aina kasvimaalta eikä usko kieltoja.

Omppuja voi tosiaan myös syödä.

Ne on just hyviä!

Ei oo jos Haurulta kysytään. Ja Hauru on aina oikeassa ja Rohan aina väärässä. Että tiedätte varmaan kumpaa kannattaa tässäkin asiassa uskoa.

Siitä kaikki on samaa mieltä että vaikka omenasta on moneksi, se on ihan kaikkein paras leluna.











Kaikkien kannattaa siis hankkia paljon omenoita!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Rompan viikkopäivitys

...ei ole uusia kuvia sattuneesta syystä....

Rompan kanssa taas tokoilemassa, seuraava kerta taitaakin sitten jäädä välistä :/ Mutta tänään siis aloitettiin luoksepäästävyydellä joka meni tosi hyvin muuten paitsi Roo vinkui ja paikallamakuulla jossa jäin ihan Rohanin lähelle mutta se ei vaikuta mitenkään sen huutamiseen ja yleiseen mielentilaan. Kouluttaja epäili myös että pitäisi kokeilla todella pitkiä paikallamakuita ja ilman varsinaista palkkaa, aluksi ihan vain meillä olkkarissa tms. koska kaikki kiihdyttää Rohania ja esim. joku nami sen jalkojen välissä ei siis todellakaan tuo toivottua tulosta. Noinhan ollaan nyt tehtykin kun en itsekään ole muuta keksinyt mutta en kyllä näe että sekään olisi tuonut sen kummempia tuloksia ja muutenkin vähän mietityttää onko tuokaan nyt loppujen lopuksi hyvä tekniikka Rompalle. Se ei kai ikinä opi kunnollista paikallamakuuta...

Sitten katsottiin seuraamista joka on Roolla tosi hyvä mutta se tykkää edistää ja tehtiin jäävät myös läpi, meni ihan ok vaikka tein avo- tyyppisesti ja kiersin koiran. Luoksetulossa käskytyksen muuttaminen on parantanut tilannetta mutta tekniikkaharjoituksia pitää kuitenkin jatkaa, täydestä matkasta se edelleen puuhaa vähän omiaan vaikka sillä on nyt selkeämpänä mielessä mitä sen pitäisi tehdä.

Eilen puolestaan käytiin moikkaamassa eläinlääkäriä, kannataa maksaa 50€ siitä että ell toteaa koiran olevan terve ja viettää 15 minuuttia pussaillen ja kehuen talmatolloa :P Tosin edelleen Eve on sitä mieltä ettei Rohan ole esimerkki tyypillisestä dalmatiankoirasta. Kun kysyin että mikä se sitten on, jotta tiedän minkä merkkisen pennun hankin kun haluan uuden samanlaisen, niin ei hän kuulemma oikein tiedä mutta dalmis se ei ole. Jaa jaa... Meillä on uniikki spesiaali-Romppa. Ei kyllä joo taida (onneksi?) olla rotua jonka rotumääritelmässä lukee että keskittymiskyky max. 2 sekuntia ideaalioloissa ja täysin kykenemätön olemaan liikkumatta kuin korkeintaan nukkuessa? Ja siihen päälle on tietenkin aina iloinen, rakastaa kaikkia ja kaikkea sekä keksii tuntikaupalla hupia vaikka kivestä, ne on ehkä ne Roon miellyttävimmät ominaisuudet kuitenkin vaikka onhan tuo sen ADHD käytöskin ihan söpöä toisinaan. Ja sitten ihan pirun tuskastuttavaa paikallamakuu-treeneissä.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tokokurssi osa 2


Tosi pikainen päivitys Rompan tämänpäiväisestä kurssista, jossa aluksi katsottiin liikkeestä seisomista. Rompalla siinä ei minusta ole ongelmia, pitää vain muistaa treenailla vaihtelevasti, pystyn myös kävelemään sen ympäri ilman että tassut liikkuu ja siitä pitäisi pikkuhiljaa jalostaa avoimen liike.

Paikallamakuussa Roo vinkui mutta pysyi vaikka ympärillä muut kurssilaiset leikittivät koiriaan yms. Olin melko lähellä koska en välipalkannut ja tarkoitus olisi pitää nuo harjoitukset kohtuu helppoina ja varmistaa onnistuminen.

Sitten hyppyä, kerroin Rohanin ongelmasta, ettei se uskalla hypätä vierasta estettä / vieraalla kentällä. Tehtiin niin että jätin Roon istumaan ja kävelin esteen yli houkuttelemaan sitä namilla samalla kun annoin hyppykäskyn. Roo jäi silti esteen eteen epäröimään ja lopulta kiersi sen :/ En ole ihan varma montako lautaa siinä oli mutta se oli kuitenkin matalampi kuin mitä sen odotettaisiin kokeessa hyppäävän. Poistettiin vielä yksi lauta ja kouluttaja piti Rohania kun houkuttelin sitä ihan kunnolla ja nyt se hyppäsikin mutta kolautti esteeseen. Vielä yksi lauta pois, kaksi lautaa vain taisi olla? Sen Rohan osasi hypätä kolauttamatta ja saatiin pari hyvää toistoa loppuun. Hyppykurssi olisi tarpeellinen mutta saa nähdä tuleeko meille mahdollisuutta sellaiseen joten jatketaan ruumiinhallinnan ja hyppäämisen treenaamista niiltä osin mitä omin voimin osataan.

Ainakin meillä on selkeät ongelmakohdat: hyppääminen ja paikallamakuu (ja tunnarikapuloiden silppuaminen), kaiken muun se osaa täydellisesti ;)