maanantai 23. syyskuuta 2013

Eroavaisuuksia


Rohanissa ja Haurussa on yksi tosi huomattava ero Haurun eduksi: Roolla ei ole tippaakaan sitkeyttä. Olen tainnut siitä mainita ennenkin, jos joku asia ei ekalla onnistu Rohan lakkaa tekemästä eikä luultavasti enää ikinä yritä samaa uudelleen. Kun ei se onnistu kuitenkaan. Hauru taas puree hampaat yhteen ja joko menee läpi harmaan kiven tai, jos kivi ei anna periksi, lyö päätään siihen kunnes pää halkeaa. Mutta molemmat ei poistu paikalta elävänä, se on varmaa.

Hauru nauttii haasteista, sen treeneissä pitää olla paljon vaihtelevuutta ja se pitää aina pitää ikäänkuin varpaillaan koska muuten Hau kyllästyy. Jos sen kanssa tekee aina samoja juttuja tekemisen taso laskee kuin lehmän häntä. Taas tätä samaa wanhaa, ketä kiinnostaa? Ei ainakaan Haurua. Rohan taas tekee paremmin mitä varmempi se on asiastaan. Sen kanssa voi tehdä sen saman harjoituksen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ad nauseam ja se tekee aina paremmin ja innokkaammin koska se osaa sen. Mutta huom! ei saman treenin aikana.

Jos liikkeessä on jotain oikeasti vialla, Hauru kestää hinkkaamista (unohdetaan nyt ne motivaatio-ongelmat joita Haurulla esiintyy kyllästymisen ohella). Voidaan vääntää perusasentoa täydellisen suoraksi vaikka kuinka ja Hauru ei anna periksi ennenkuin se oikeasti onnistuu. Itseasiassa siltä pitääkin aina vaatia parasta, jos sen antaa yhtään laiskotella se valuu taas siihen samaan puolitehoiseen evvk meininkiin. Roon kanssa tehdään yleensä yksi, ehkä kaksi toistoa koska muuten se menee epävarmaksi. Kun jos Roo oli hyvä niin miksi me tehtäisiin sama uudelleen? Eli Roo teki jotain väärin joten Roo ei aio tehdä enää mitään.

Molempien koulutuksessa on omat hankaluutensa. Haurun kanssa pitää olla niin pahuksen tarkka, mustavalkoinen ja ikinä ei saa tehdä kompromisseja. Olematta kuitenkaan epäreilu. Sellainen sen kanssa pitää olla arjessakin, silloin se toimii parhaiten ja vaikuttaa tyytyväisimmältä. Roon kanssa pitää olla suurpiirteinen, siltä ei pidä odottaa sellaista mitä se ei osaa ja on parempi katsoa tiettyjä asioita läpi sormien kuin tehdä niistä numeroa. Ja olla itse parempi kouluttaja koska jos Roo tekee väärin se yleensä on ihan oma syy, asiaa ei ole selitetty sille tarpeeksi selkeästi.

Onhan Haurullekin toki opetettava ennen vaatimista, ei siltä sentään voi ihmeitä odottaa. Tai no voi mutta ei pidä tuudittautua siihen että kyllä se tajuaa itsekin, se on kai vaan koira kuitenkin. Ehkä. Mutta simppelinä esimerkkinä noudon loppuasento. Kun Haurulle on opetettu mitä tarkoittaa 'sivulle' ja mitä tarkoittaa 'pidä', voi sille antaa kapulan suuhun ja käskeä sen sivulle. Ei mitään ongelmaa. Rohanin kanssa se olisi ihan liikaa vaadittu. Kun eihän sille ole opetettu esim. että kapula suussa voi liikkua ja useampaa muuta välivaihetta. Joita jos alkaisi Haurulle opettaa, se pitäisi minua idioottina. (Ja niinhän se taitaa aika usein pitääkin, ei sen puoleen.)

Luultavasti siis Roon noudossa on se ongelma, että en ole osannut opettaa sitä Roolle tarpeeksi selkeästi. Sen vuoksi se on tehnyt virheitä eikä enää pidä noudon pitoharkoista kun sille on tullut niistä joskus huono fiilis ja nyt sille tulee huono fiilis jo siitä että asiaa edes sivutaan. Ja näin ollaankin sievästi oravanpyörässä. Jos Hauru tekee virheen, se vetää vyötä kireämmälle ja yrittää uudelleen. When going gets tough, the tough get going.

(Sitkautta ja epäonnistumisten sietoa voi toki kouluttaa ja on Roolle vähän sitä jo saatukin aikaan. Esim. jos se ei heti löydä heitettyä lelua se saattaa nykyään etsiä sitä hetken itse ennenkuin se häippää tekemään jotain muuta. Roolle iso juttu. En kuitenkaan usko että vaikka se eläisi 20 vuotiaaksi, siitä ikinä saisi kovin paljoa tuon kummempaa. Pehmeä mikä pehmeä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti