lauantai 26. lokakuuta 2013

evvk tokoilua





Tänään oli Möllitoko-cupin viimeinen osakilpailu. Mietin aluksi että jaksaako osallistua kun ei jotenkin inspiroinut eikä olla juurikaan treenattukaan koska ulkona on ollut joko liian märkää tai liian kylmää herkkähipiäiselle pilkulle. Mutta ilmoitin sen sitten kuitenkin, mennään kokeilemaan ja kyllähän se ne liikkeet kuitenkin osaa joten ei sen nyt treenaamattomuuteen pitäisi kokonaan kaatua. No, mahdollisesti oma hälläväliä mieliala tarttui koiraankin koska Rohania ei paljoa vähempää olisi voinut kiinnostaa tehdä hommia. Se haisteli hajuja yms. ja suoritti liikkeet siinä sivussa jos muisti.

Tällä kertaa pisteriviksi saatiin tällaista:

Luoksepäästävyys 10 Ihan ok
Paikallamakuu 2 min 8 Vinkui ja annoin sille vartaloapuja koska kehään mennessä näytti siltä että sitä ei nyt kiinnosta eli en uskonut että se pysyy. No pysyi, luultavasti apujen ansiosta. Mutta siitä se on kiva että vaikka Roo on sosiaalinen ja tuollakin koetti moikkailla kaikkia yms. sillä ei taaskaan ollut mitään aietta mennä häiriköimään naapureita. Jos se olisi noussut se olisi tullut minun luo tai mennyt haistelemaan tekonurmea.

Seuraaminen kytkettynä 8,5 En tajua miksi saatiin puolipistettä enemmän kuin viimeksi kun Roo oli ihan muissa maailmoissa ja mm. häippäsi haistelemaan jotain hajua kesken kaiken. Ollapa videot että voisi verrata.
Seuraaminen taluttimetta 8 Sama kuin yllä. Myös se haistelu...
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Vähän vino ja taisi ennakoida perusasennon
Luoksetulo 7 Roo lähti taas kun tykinsuusta ja mietin että se ei tuossa mielentilassa ihan takuulla tule sivulle joten saas nähdä mihinkä se juoksee. Pilkku onneksi ei juossut ulos kehästä vaan jäi selkäni taakse haistelemaan nurmea.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Rompan tavallinen suoritus
Estehyppy 9,5 Roo reagoi valmisteluihin hyvin mutta en ollut ihan varma hyppääkö se vai meneekö haistelemaan. Mutta Roo lähtikin käskyn kuultuaan vauhdilla ja hyppäsi hirmuisella loikalla esteen yli ja meinasi lähteä kiitämään... jonnekin. Karjaisin pysähtymiskäskyn ja pilkku pysähtyi ja liike meni ihan hyvin. On se niin hyvin koulutettu että en hetkeäkään uskonut sen painattelevan jonnekin hornantuuttiin pysähtymisistä piittaamatta *viheltelyä*
Kokonaisvaikutus 8,5 Tuomarin mukaan Roo oli muuten kiva ja iloinen mutta perusasennoissa olisi parantamista. Niissä onkin mutta tästä jäi kyllä tunteeksi että vielä enemmän parantamista olisi siinä että koira keskittyisi tekemään sille annettuja tehtäviä eikä haistelemaan.

Yhteensä: 169,5 / 200 Sijoitus: ?/13

Ennen tosimöllejä oltiin cupissa kolmantena joten jäätiin sitten vielä niitäkin katselemaan mutta lopulta joku mölleistä kiilasi pisteellä ohi ja jäätiin palkinnoitta. Eli ilmeisesti jos oltaisiin sijoituttu tänään, oltaisiin saatu joku pytty. No, ei aina voi onnistua. Ja pääasia että Rohku pysyi paikallamakuussa, avuista huolimatta. Josko sitä menisi koettamaan viralliseen... joskus. Kun inspiraatio iskee. Nyt tehdään Rompan kanssa ihan kaikkea muuta, niinkun vaikka canicrossia.

Vaikka Rompan kanssa tokoilu ei ole kiinnostanut, Haurun kanssa sitä on tehty ja se toimii aika kivasti tällä hetkellä. Se on vapautunut paljon ja sen kanssa on kiva tokoilla ja Haurusta on kiva tokoilla. Vähän mietiskelin että ilmoittaisikohan sen tuonne Rompan sijasta (avoon) kun se on ollut niin kiva viimeaikoina. Ja sitten vähän ennen ilmoittautumisaikaa oltiin lenkillä enkä huomannut että joku pikkukoira oli taluttajansa kanssa puskien takana useiden kymmenien metrien päässä. Vaan Haurupa huomasi ja lähti karjuen tekemään siitä jauhelihaa. Siinä vaiheessa minäkin huomasin... Hauru kyllä keskeytti hyökkäyksen ja ohitettiin koirakko Haurun karjuessa että tää oli melkein teiän elämän vika päivä!!!!!! Ja sen jälkeen se oli kuin joku lämpöohjautuva ohjus koko loppulenkin, kelles sitten vetäisi turpaan? Se tokokoe- ajatus jäi sitten siihen, ei sen paikka edelleenkään ole missään kokeessa. Onhan se hallinnassa mutta tiedän että on tilanteita joissa hallinta pettäisi (se että paikkamakuussa joku tulisi sen luo) enkä muutenkaan vaan jaksa (tai ymmärrä) tuollaista käytöstä. Tajuaisin jos se ei haluaisi vieraita koiria iholleen mutta tuollainen että pitää vartavasten syöksyä pöllyttämään koiraa joka ei edes katsonut meihin päin... ei.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Kleptomaani

Osaa sitä muutkin kuin Max vallata koko sohvan

Roolla on ollut tapana käydä hakemassa joku mun kengistä kainaloon kun se menee nukkumaan. Se on vähän ärsyttävää koska kenkiä saa sitten etsiskellä ennen uloslähtöä mutta olen jo oppinut menemään automaattisesti kiertämään Roon yleisimmät nukkumapaikat sen sijaan että edes vaivautuisin koettamaan onnea kenkähyllyn suhteen. Periaatteessa Rohan tietää että se ei saa ottaa kenkiä, se ei koskaan koske niihin mun nähden vaan esim. kun tullaan lenkiltä se menee olkkariin ihan coolina, viheltelisi jos osaisi, ja heti kun menen esim. tietokonehuoneeseen kuuluu hätäistä dalmaatin tepsutusta kun se hakee kengän äkkiä ennenkuin huomaan. Jos sanon jotain toisesta huoneesta 'mikä tuo ääni on?' se pudottaa kengän niille sijoilleen ja yrittää uudelleen sopivaksi katsomansa ajan jälkeen. Sitten kun tomu on laskeutunut epäonnistuneen yrityksen jäljiltä. Tosi "ovela" varas siis :p Rohan ei kuitenkaan riko kenkiä, se vaan nukkuu kenkä kainalossa joten pitäköön unikaverinsa. Toisin sanoen, en jaksa opettaa paremmin. Ja olen jo etukäteen tyytynyt siihen että jos se jonain päivänä järsii kenkiä niin se on sitten oma syy.

Eilen illalla aloin ihmettelemään kun Roo nukkui taas sohvalla ja sillä oli jotain kainalossa mikä EI ollut kenkä.


Tuo vaaleanruskea on mun paita joka oli viikattuna pöydälle, olen käyttänyt sitä nyt syksyllä takin sijasta jos pitää piipahtaa pikaisesti pihalla. Näinköhän tämä tarkoittaa sitä että mun muutkaan vaatteet ei enää tule pysymään paikoillaan?

Roo on muuten siitäkin hauska, että nukkuessaan noitten varastettujen tavaroiden kanssa, jos se huomaa mun touhuavan jotain se avaa silmät ja seuraa tekemisiäni mutta ei muuten liiku, esim. nosta päätään ylös tai mitään. En tiedä voisiko se ajatella että kun se nukkuu niin en voi torua sitä varastamisesta tms? Siltä se kuitenkin tuntuu. Tosin jos katson Rohania se alkaa (edelleen muuten liikkumatta) heiluttaa häntäänsä ja hännänheilutus lakkaa vain kun katson jonnekin muualle. En niinkun yhtään arvaa että se onkin hereillä ;)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Jotain?



Oikeasti meillä on puolilumista (eli varjoisemmissa paikoissa lumi pysyy maassa, auringossa ei) mutta kuvat on vähän jäljessä. Tänään Rompan kanssa kohdattiin 4 kuinen pentu jonka emä on dallu/bokseri ja isä tuntematon. Noiden samojen pentujen mainos kiinnitti joskus aiemmin huomioni koska dallu/bokseri olisi varmaan aika hauska yhdistelmä, siis luonteensa puolesta. Jos laitetaan kaksi energistä touhoa yhteen niin on pakko tulla... energisiä touhoja? Ja tuurilla se mysteeri-isäkin olisi joku sopivan... iloinen xD Mutta nähtiin siis yksi näistä pennuista lenkillä ja varmaan törmätään tyyppiin uudestaankin tulevaisuudessa joten jännä nähdä millainen siitä tulee. Pentu vähän aristeli Rohania mutta käveltiin sitten hetken aikaa yhtämatkaa ja olin aika vaikuttunut Rompasta, aluksi se toki meinasi tehdä tavanomaisen 'jipii, toinen koira "kimppuun" vaan' juttunsa, Roo on vähän innokas välillä :p Mutta huomattuaan ettei pentu oikein arvostanut tällaista lähestymistapaa Roo malttoi aika kivasti kävellä nätisti tienlaitaa pennusta välittämättä joten lapsikoira sai ihmetellä ja tutustua Romppaan omaan tahtiinsa. Roosta on tulossa sittenkin aikuinen ja fiksumpi. Ainakin vähän ;)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Älä lähde vieraan matkaan!



Romppaisen kanssa lenkillä meitä vastaan tuli nainen vaalean, pörheän ja isohkon koiran kanssa joka koetti kovasti vetää meitä päin. Nainen kertoi koiran olevan ihan kiltti ja vasta pentu joten laskin Roon remmistä moikkaamaan sitä. Kävi ilmi että koira oli malamuutti-laika risteytys, noin puolivuotias ja nimeltään Rupert (tai ainakin suunnilleen noin, mun muistilla en mene vannomaan näitä faktoiksi). Nainen ei uskaltanut tuossa tiellä laskea Ruuperttia irti vaikka olisi halunnut. Oltiin sopivasti kyseisessä risteyksessä joten ehdotin että mentäisiin kävelemään viereistä pikkutietä jonka varrella ei juuri muuta ole kuin metsää ja peltoa. Näin tehtiinkin ja Roo (jonka lausun Ruu) ja Rupert tulivat varsin hyvin toimeen. Rupert oli riehakkaampi ja ehkä myös massavampi kuin Roo ja Roo oli liian kiltillä tuulella sanoakseen mitään vaikka Rupert ajoittain taklasi pilkun aika mojovasti mutta ei sen käytös niin "pahaa" ollut että Roo olisi siitä pahemmin häiriintynyt (ja siksi se ei varmaan mitä sanonutkaan kun kyllä se halutessaan osaa laittaa pennut ojennukseen). Muuten(kin) kakarakoira oli juuri sellainen vilkas vähän tuhmeliini millaisista tykkään, ihana! Roolla ja Rupertilla oli muutakin yhteistä kuin luonne ja nimi, molemmat on mm. leikattu suolitukoksen takia! Näistä ja monista muista asioista riitti meillä kaksijalkaisilla juttua koirien juoksennellessa keskenään.

Suunnilleen tämä lenkki meidän piti mennä, huomaa pituus vajaa 4 km

Rupertin emäntä oli paikallisia ja ilmeisesti tunsi alueen periaatteessa paremmin kuin minä mutta ei tiennyt tuota kyseistä lenkkiä. Itse olen kävellyt tuon saman kiekan monia monia kertoja joten ei se ole mikään ongelma. Näin siis kuvittelin. Mutta kun tie vain jatkui aloin olemaan aika epäileväisellä kannalla, ollaan varmaan kävelty jotenkin väärin. Ei tämä nyt näin pitkä lenkki ole! Koska olin ajatellut vain käydä Roon kanssa pienen lenkin ei minulla ollut puhelinta mukana, se oli laturissa täällä kotona kun en mä nyt sitä varmaan noin lyhkäsellä reissulla tarvitse. Kerroin epäilyksistäni toki lenkkikaverillekin mutta hän oli sitä mieltä että ollaan käännytty joka risteyksestä vasempaan kuten pitäisi ja ei voida olla eksytty, nämä metsänhoitotiet vaan tuntuu pitkiltä. Periaatteessa olin samaa mieltä paitsi kun tuo lenkki ei vaan ole noin pitkä niin hieman epäileväisellä mielellä jatkettiin eteenpäin.

Lopulta kun tie alkoi kääntyä ihan väärään suuntaan lenkkikaverini otti esiin puhelimen ja katsottiin karttasovelluksesta missä ollaan. Ihanaa että hänellä sentään oli gepsi matkassa kun kotona latautumassa se on hieman hyödytön. Oltiinkin sitten "vähän" eksytty eikä käännytty vikasta risteyksestä ollenkaan. En ymmärrä miten se on mahdollista koska hei ei kai risteyksestä voi kävellä ohi sitä näkemättä, etenkin kun olen kävellyt tuon saman niin monesti ennenkin. Mutta ilmeisesti ollaan puhua pälätetty niin tiiviisti että näin oli päässyt käymään, ei tuolle muutakaan selitystä ole. Vähän aikaa ihmeteltiin karttaa joka kertoi meidän olevan hornan kuusessa ja mietittiin että aikas noloa jos joudutaan soittamaan apua. Ollaan sentään kummallekin ihan tutussa metsässä eikä olla edes poistuttu tieltä xD Lopulta päätin että olisi parasta oikaista metsän poikki läheiselle vähän isommalle tielle koska jos aletaan navigoida noita pikkuteitä päädytään pian Sulkavalle oli gps apuna tai ei. Ja lenkkikaverini huomautti että jos poistutaan tieltä ja eksytään metsään se on paljon vähemmän noloa kuin eksyä tiellä! Joten tuumasta toimeen.

Metsä-osuus meni aika hyvin, tämän päiväisen jälkeen minun ei pidä enää ikinä sanoa osaavani mitään reittejä tai muutenkaan suunnistaa mutta kun yleensä osaan ja olen aika hyvä lukemaan karttaakin. Harmi vain että hetkeä ennenkuin kartan mukaan oltiin tulossa tielle tultiin ilmeisesti johonkin oudolle katvealueelle koska puhelin lakkasi toimimasta (ja akku ei ollut loppu, puhelin alkoi taas myöhemmin toimia). No, tultiin jollekin suunnilleen kinttupolulle ja vähän mietittiin että tämäkö on nyt sitten ihan nimetty, vähän isompi tie vai??? Mutta ei muu auttanut kun valita suunta jonka pitäisi olla kotiin ja lähteä kävelemään. Pian näkyviin tulikin traktori pellolla ja kohtapiakkoin jopa talo ja tie alkoi kasvaa. Jes! Aika iloisia oltiin kun tultiin postilaatikolle ja nimi laatikossa oli sellainen jonka lenkkikaverini tunnisti ja jonka hän tiesi asuvan sen tien varrella mihin oltiin pyrittykin. Kaikkea kanssa :D

Vielä enempi suunnilleen se mitä todellisuudessa käveltiin, pituutta yli 10 km...

Koirilla oli kivaa ja ei tuo minua haitannut mutta aika noloa eksyä juuri silloin kun toimii oppaana jollekin ihan tuntemattomalle ihmiselle. Kaikki ei välttämättä ole tottuneet maratonlenkkeihin ja ihmisillä saattaa jopa olla jotain tekemistäkin suunniteltuna metsään eksymisen sijasta... Noinkohan hän enää ikinä uskaltaa lähteä metsään vieraan kanssa. Toki toisaalta ehkä ihan hyväkin :P Mutta joo, sori ja toivottavasti ei ollut ihan kauhea koettelemus :D Meillä Roon kanssa oli aika kivaa :) 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksy

Idea ehkä hyvä, toteutus heikonlainen kuvausolosuhteista ja mallien haluttomuudesta johtuen.

Oli just hyvä sää tässä joku aika sitten, sopivan valoisaa mutta ei varsinaisesti aurinkoista. Koska aurinkoisella varsinkin Haurun kuvaaminen on tosi vaikeaa ellei mahdotonta kun kontrastit on niin suuret tai jotain. En tiedä. Mutta siis, sinä just hyvänä päivänä kameran akku päätti kuolla ja samanlaista päivää ei ole tullut ja nuo lehdet alkaa mennä vähän huonokuntoisiksi niin oli pakko sitten ottaa näitä aurinkosään kuvia.

Rompasta arvasinkin että se ei innostu lehtien alla makoilusta, se on niin hienohelma eikä sitä tiedä mitä kaikkea ällöä noista lehdistä tarttuu. Vaikka se myyräkuume, Romppa on lukenut!

"Siis oon mä maassa, ihan varppina oon! ...ai mitkä kyynärpäät???"

Haurustakin oli ihan järkyttävää eläinrääkkäystä tällainen vaikka se yleensä aina innostuu kaikista tyhmistä ideoista. Haurun kuvista tuli kaikesta huolimatta aika hienoja, varsinkin siis isompina ja parempilaatuisina kuin mitä blogiin viitsii laittaa.

"Siis niin noloo!"

Pitää varmaan nukkua muutamana seuraavana yönä toinen silmä auki :D

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sohvan valtias

En kertakaikkiaan tajua mitä näille kahdelle kuvalle on tapahtunut. Ne ei näyttäneet tältä ennen bloggeria mutta kai tämä on sitten bloggerin taiteellinen näkemys tai jotain...

Max nukkuu kieli keskellä suuta

Nenä (ja jotain tikkuja parrassa, jes)

Avallonin rasittavin puoli oli sen tapa pistää kämppää päreiksi aina kun sille tuli tylsää. Mitäs tekis? Repisikö muovilattian irti, tulisiko oven läpi (kun neiti oli suljettu yhteen huoneeseen tuhojen välttämiseksi) vai söisikö sohvan? Vai jos tekisi kaikki kolme ja sitten ehtisi ehkä vielä vähän askarrella seinien parissa! Ja kaikki nämä ja paljon muuta se on tehnyt. Sanotaanko vaikka että ensimmäisen koiran koulutuksessa ei kaikki välttämättä mene ihan putkeen... Oli miten oli, meillä ei ole ollut sohvaa talossa. Sohvatuolit on pienempiä heittää menemään jos ne on vedetty atomeiksi tai jos tuhotyö on ollut maltillisempaa voi vaan hankkia jostain uudet sohvatyynyt vanhoihin runkoihin.

Tässä joku aika sitten veljeni halusi eroon sohvasta ja päätin että koska sohvantappaja on poissa voidaan ottaa sohva meille.  Ajattelin että Roo ainakin tykkäisi siitä mutta mitä vielä, sohvalle mahtuukin vain yksi tyyppi: Max. Kuvassa se on melko maltillisesti asettunut, mutta useimmiten sohvalle ei todellakaan mahdu buvieerin lisäksi ketään muita vaikka tuo ei ole mikään ihan pikkuinen sohva. Ja Maxia ei myöskään niin vain ajeta sohvalta pois. Valikoiva kuulo nääs, onhan Max jo sentään 9 vuotias. Mikäs ihme se on jos aistit alkaa jo heiketä ja kuntokin on niin huono ettei vaan niinkun jaksa nousta jaloilleen. Pakko vaan maata sohvalla ja murista. Maxilla on nimittäin sellainen... no, kai sitä voi sanoa vaikka tavaksi. Se murisee usein unissaan tosi vihaisen kuuloisesti, mitä lie unia se näkee. Murina on vähän hassua kun tietää millainen Max on :D Mutta oudointa tässä on se, että Max ei yleensä tykkää nukkua muualla kuin paljaalla lattialla kun sille tulee kuuma mutta tuossa sohvalla ilmeisesti ei tule. Pitää varmaan hankkia toinen sohva meille muille.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Arjen sankarit

Lisää kuvia Hyvinkään koirapäivästä, Roo sprinttiradalla Miika Ojamon ikuistamana. Korvat ainakin juoksee ihan täysiä :D



Tosi laiskasti ollaan tehty mitään vaikka pitäisi oikeasti vielä vähän treenailla ennenkuin taas jäädään pakosta pienimuotoiselle talvitauolle. (Tehdään me talvellakin juttuja sisällä mutta se on kuitenkin sellaista puuhastelua.) Ja pitäisi ottaa kamera ja kuvata vähän syksykuvia kun ulkona on keltaista. Jos jaksaisi.

Lenkkeilty sentään on ja on se ilo huomata että nuo piskit on ihan toimivia arjessa. Haurun kanssa joskus tuskailin ettei siitä varmaan ikinä tule sellaista rentoa lenkkikaveria kuin esim. Max. Eikä se nyt pomminvarma ole edelleenkään mutta ei sen kanssa tarvitse myöskään olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Se on monta kertaa tässä muutaman kuukauden aikana osoittanut tietävänsä miten minä haluan sen käyttäytyvän ja toiminut haasteellisissa ja yllättävissä tilanteissa koulutuksensa mukaisesti, herrasta on saanut olla tosi ylpeä. Ei tarvitsisi aina pelätä pahinta, kyllä se osaa! Sanottakoon että vaikka olen sen kanssa selkeästi vähän ylivarovainen mieluummin niinpäin kuin että pääsee tapahtumaan mitään vahinkoja. Mutta vähän voi välillä rentoutua ja luottaa että se on oikeasti aika fiksu ja hieno pikkupiski. Ja Hau on siis pikkupiski koska se on niin kauhean söpö ja kauhean pikkuinen melkein 20 kiloinen jättiläiskääpiö... Doggit on ehkä vähän vaikuttaneet mun käsitykseen koirien kokoluokista. Mutta on se edelleen ainoa mun koirista joka mahtuu syliin (mutta ei ainoa joka tunkee syliin mahtumisesta välittämättä).

Ja Rompan kanssa olin tosi iloinen kun oltiin lenkillä kaverikoiran kanssa. Roo oli ainoana irti ja sillä oli keppi jonka kanssa se hääräsi meidän ympärillä hiljaisella metsätiellä. Auton tullessa se tuli heti keppinsä kanssa sivulle ja kulki siinä kunnes sai taas luvan lähteä rallattelemaan :D Tuli niin elävästi mieleen eräs kerta kun se (melkein penikkana vielä) oli löytänyt kepin eikä antanut itseään kiinni joten jouduin seisomaan jossain heinäpellolla ties kuinka kauan katselemassa kun dalmaatti pitää omaa kivaa. Tuossa tilanteessa kun oli ihan turha tehdä mitään muuta kuin odottaa että pilkku kyllästyy ja tulee luokse vapaaehtoisesti, siinä ei paljon käskyt painaneet ja joku hippaleikkihän nyt on ihan silkkaa typeryyttä (vaikka joskus siihenkin on tullut sen kanssa sorruttua). Ja nyt se tulee aarteen kanssa luokse vaikka ympärillä on muita koiria ja luottaa siihen että aarretta ei kukaan varasta. Toisinaan saatetaan tehdä vaihtari vaikka johonkin herkkuun mutta sekin on OK sen mielestä. Kaikesta sitä tuleekin iloinen mieli :D