lauantai 26. lokakuuta 2013

evvk tokoilua





Tänään oli Möllitoko-cupin viimeinen osakilpailu. Mietin aluksi että jaksaako osallistua kun ei jotenkin inspiroinut eikä olla juurikaan treenattukaan koska ulkona on ollut joko liian märkää tai liian kylmää herkkähipiäiselle pilkulle. Mutta ilmoitin sen sitten kuitenkin, mennään kokeilemaan ja kyllähän se ne liikkeet kuitenkin osaa joten ei sen nyt treenaamattomuuteen pitäisi kokonaan kaatua. No, mahdollisesti oma hälläväliä mieliala tarttui koiraankin koska Rohania ei paljoa vähempää olisi voinut kiinnostaa tehdä hommia. Se haisteli hajuja yms. ja suoritti liikkeet siinä sivussa jos muisti.

Tällä kertaa pisteriviksi saatiin tällaista:

Luoksepäästävyys 10 Ihan ok
Paikallamakuu 2 min 8 Vinkui ja annoin sille vartaloapuja koska kehään mennessä näytti siltä että sitä ei nyt kiinnosta eli en uskonut että se pysyy. No pysyi, luultavasti apujen ansiosta. Mutta siitä se on kiva että vaikka Roo on sosiaalinen ja tuollakin koetti moikkailla kaikkia yms. sillä ei taaskaan ollut mitään aietta mennä häiriköimään naapureita. Jos se olisi noussut se olisi tullut minun luo tai mennyt haistelemaan tekonurmea.

Seuraaminen kytkettynä 8,5 En tajua miksi saatiin puolipistettä enemmän kuin viimeksi kun Roo oli ihan muissa maailmoissa ja mm. häippäsi haistelemaan jotain hajua kesken kaiken. Ollapa videot että voisi verrata.
Seuraaminen taluttimetta 8 Sama kuin yllä. Myös se haistelu...
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Vähän vino ja taisi ennakoida perusasennon
Luoksetulo 7 Roo lähti taas kun tykinsuusta ja mietin että se ei tuossa mielentilassa ihan takuulla tule sivulle joten saas nähdä mihinkä se juoksee. Pilkku onneksi ei juossut ulos kehästä vaan jäi selkäni taakse haistelemaan nurmea.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Rompan tavallinen suoritus
Estehyppy 9,5 Roo reagoi valmisteluihin hyvin mutta en ollut ihan varma hyppääkö se vai meneekö haistelemaan. Mutta Roo lähtikin käskyn kuultuaan vauhdilla ja hyppäsi hirmuisella loikalla esteen yli ja meinasi lähteä kiitämään... jonnekin. Karjaisin pysähtymiskäskyn ja pilkku pysähtyi ja liike meni ihan hyvin. On se niin hyvin koulutettu että en hetkeäkään uskonut sen painattelevan jonnekin hornantuuttiin pysähtymisistä piittaamatta *viheltelyä*
Kokonaisvaikutus 8,5 Tuomarin mukaan Roo oli muuten kiva ja iloinen mutta perusasennoissa olisi parantamista. Niissä onkin mutta tästä jäi kyllä tunteeksi että vielä enemmän parantamista olisi siinä että koira keskittyisi tekemään sille annettuja tehtäviä eikä haistelemaan.

Yhteensä: 169,5 / 200 Sijoitus: ?/13

Ennen tosimöllejä oltiin cupissa kolmantena joten jäätiin sitten vielä niitäkin katselemaan mutta lopulta joku mölleistä kiilasi pisteellä ohi ja jäätiin palkinnoitta. Eli ilmeisesti jos oltaisiin sijoituttu tänään, oltaisiin saatu joku pytty. No, ei aina voi onnistua. Ja pääasia että Rohku pysyi paikallamakuussa, avuista huolimatta. Josko sitä menisi koettamaan viralliseen... joskus. Kun inspiraatio iskee. Nyt tehdään Rompan kanssa ihan kaikkea muuta, niinkun vaikka canicrossia.

Vaikka Rompan kanssa tokoilu ei ole kiinnostanut, Haurun kanssa sitä on tehty ja se toimii aika kivasti tällä hetkellä. Se on vapautunut paljon ja sen kanssa on kiva tokoilla ja Haurusta on kiva tokoilla. Vähän mietiskelin että ilmoittaisikohan sen tuonne Rompan sijasta (avoon) kun se on ollut niin kiva viimeaikoina. Ja sitten vähän ennen ilmoittautumisaikaa oltiin lenkillä enkä huomannut että joku pikkukoira oli taluttajansa kanssa puskien takana useiden kymmenien metrien päässä. Vaan Haurupa huomasi ja lähti karjuen tekemään siitä jauhelihaa. Siinä vaiheessa minäkin huomasin... Hauru kyllä keskeytti hyökkäyksen ja ohitettiin koirakko Haurun karjuessa että tää oli melkein teiän elämän vika päivä!!!!!! Ja sen jälkeen se oli kuin joku lämpöohjautuva ohjus koko loppulenkin, kelles sitten vetäisi turpaan? Se tokokoe- ajatus jäi sitten siihen, ei sen paikka edelleenkään ole missään kokeessa. Onhan se hallinnassa mutta tiedän että on tilanteita joissa hallinta pettäisi (se että paikkamakuussa joku tulisi sen luo) enkä muutenkaan vaan jaksa (tai ymmärrä) tuollaista käytöstä. Tajuaisin jos se ei haluaisi vieraita koiria iholleen mutta tuollainen että pitää vartavasten syöksyä pöllyttämään koiraa joka ei edes katsonut meihin päin... ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti