keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vika piilokamera

Salaa kuvattua materiaalia, laatu ei päätä huimaa eikä siinä tapahdu mitään erityisen jännää. Makkara ja Rohan vaan possuttelee, Haurua ärsyttää ja meikä yrittää komentaa Haurua hiljaiseksi siinä onnistumatta.


Toisessa videossa Romppa ulkoilee,  löytää jotain pashaa pellolta ja syö sen vaikka kiellän. Kukaan ei koskaan tottele minua :( Ja joku (tai paukkeen määrästä päätellen jotkut) ammuskelee vaikkei sitä juuri videolta erotakaan. Jännä että tuolla(kin) lenkillä ihan selkeänä kuulunut lähes jatkuva pauke ei ole tarttunut videon ääniraidalle melkein ollenkaan.

torstai 25. joulukuuta 2014

Hyvät oli joulueväät





Pojat sai perinteisesti heti aamusta joululahjaksi isot luut, jouluaatto kun on niille aika tylsä kun ne ovat lähinnä keskenään. Ja joko koirat tai todennäköisemmin omistaja ei ole tottunut sellaiseen joten on kiva että ne voivat edes puuhastella luidensa parissa eivätkä vaan kökötä yksin kotona :p Tämän vuoden luut oli ilmeisesti superhyvät sillä luun saatuaan Roon pimeä puoli heräsi taas oikein kunnolla: herra linnoittautui häkkiinsä ja murisi sieltä vertahyytävästi jokaiselle joka uskalsi tulla pilkun näköpiiriin. Romps Romps, eikö me olla tästä ennenkin puhuttu? Kukaan (minut mukaan lukien) ei ota sinulta mitään minkä minä olen sinulle antanut, ei ole ikinä ottanut eikä tule ikinä ottamaankaan. Mutta ei kai sitä dalmatiankoirakaan pilkuistaan pääse?

Kävin sitten hakemassa vähän kanaherkkuja myös jakoon. Aluksi Roo edelleen raivosi häkissään mutta lopulta ahneus voitti kun aatella jos Makkara ja Hau syö kaikki ja Roolle ei jää mitään! Just tänhän Roo on arvannut! Joten pilkun oli pakko uskaltaa jättää luu häkin kauimpaan nurkkaan ja tulla hakemaan niitä herkkuja kanssa. Aika nopeasti edettiin siihen pisteeseen, että häkissä oli ihan hiljaista eikä Rohan tuntunut paineistuvan siitä että minä tai Max liikuttiin siinä häkin ulkopuolella. Kun siitä saa lisää namia! Eikä kukaan ehkä sittenkään halunnut Roon hyvää uutta luuta kun Haurulla ja Maxilla oli omatkin. Kuten aina, senkin höpsö koira. Kun Roo oli palautunut rennoksi ja iloiseksi itsekseen, uskalsin jättää koiruudet keskenään luidensa kanssa ja lähteä itse joulun viettoon.

Kun muutaman tunnin kuluttua tulin välipissittämään pojat, oli vastassa ihan ehjät ja rennot herrat enkä muuta olisi odottanutkaan. Kyllä Roo tietää, alkureaktiona vaan joku kytkin napsahti alkuperäisasetuksille ;) Roo kävi kiltisti pihallakin ja luu odotteli sillä aikaa häkissä eikä pilkulla tuntunut olevan mitään luuhuolia. Toisin kuin Haurulla, sille kun sanoin että menetkös ulos, se juoksi äkkiä hakemaan oman luunsa ja työnsi limaisen ja rasvaisen ällötyksensä suoraan minun käteeni :D Katsokaas Hauru tietää missä Haun luu on parhaimmassa turvassa. Sitten voi käydä rauhassa pihalla ja sisälle tullessa se tietty häntä heiluen otti luun ja katosi sen kanssa omaan huoneeseensa. Hau on juuri niin minuun luottavainen kuin haluankin koirieni olevan ja mitä olen yrittänyt Roollekin opettaa.

Tänään sitten huomasin että nettiin on tullut listat tokon uusista liikkeistä ja Rohanille on tullut verikorva. Jälkimmäinen ei ole mitään vakavaa eikä tarvinne mitään toimenpiteitä, on oikeastaan yllättävää ettei Roolle ole aiemmin tullut tuota vaivaa kun sillä kuitenkin on noita korvatulehduksia tasaisin väliajoin (ja juuri hoidettiin/hoidetaan yhtä sellaista) ja pään liiallinen ravistelu lienee se verikorvan yleisin syy. Tuosta nyt ei kuitenkaan liene muuta kuin ulkonäköhaittaa.

Tokon uudet luokat puolestaan vaikuttaa aika kivoilta ja Roolle sopivilta, vaikka suoritusohjeita ei toki vielä ole. Mutta paikallaolojen lyhentyminen ei niinkun haittaa yhtään ;) Eikä ruudut, törpön kierrot tai mitkään muutkaan alempiin luokkiin tulleet muutokset. En silti tiedä saanko Roon paikallamakuuta siihen kuntoon että sitä on järkeä viedä kokeeseen mutta yksi minuutti on kuitenkin puolet lyhyempi kuin nykyinen. Eli puolet helpompi, eikö? :D

tiistai 23. joulukuuta 2014

Ai hauskaa?


Herrat oli taas tosi jouluisissa tunnelmissa :D Ja Makkara huokaa helpotuksesta kun perinteisesti vanhukset on saanut vapautuksen jouluposetuksesta.

"Tuu kuule ite tänne pakkaseen pitelemään jotain ällöä metallirinkulaa suussas! Ja ei, en taatusti suostu "tiivistämään"... Tiedä mitä pöpöjä tosta pilkullisesta vielä tarttuu..."

"Keskity... hyvä Romppa... hyvin menee... älä syö hattua... joo... äläkä tonttua... hyvin menee... vielä vähän aikaa... nyt tarkkana... sä niinkun niin pystyt tähän!"

maanantai 15. joulukuuta 2014

Metsästäjistä parhain

Vaikka tykkään mustasta koiran värinä, on se kyllä hieman hankala toisinaan.

Siinä missä Haurusta seisomassa kuin patsas saa hyvin harmaana talvipäivänä aika huonolaatuisen kuvan....

...saa valkovoittoisesta (seiso- käskyä hieman erikoislaatuisesti tulkinneesta) koirasta yllättävän hyvän liikekuvan.

Siis sikäli jos ehtii sihtaamaan kameralla edes suunnilleen oikeeseen suuntaan...

Dalmaatti kuulee mitä haluaa, ei mitä sanotaan

Kuten kuvista näkyy, meillä on lunta. Tuskin se kovin kauaa pysyy, kun säätiedote lupaa huomisellekin +4 astetta, mutta ollaan iloittu siitä nyt kun voidaan. Haurusta lumentulo on mahtavaa, talvi on ja pysyy Haurun lempivuodenaikana, mutta Rohanista lumi vasta onkin ollut jännää. Roosta olisi kiva olla samanlainen suuri metsästäjä, mitä Hauru on, mutta valitettavasti Rohanin nenänkäyttö ei ole kovin vahvaa. Noin kiltisti sanottuna. Mutta kun lumi sataa maahan, on Rompan ongelmat ratkaistu sillä siinähän näkyy kaikki jäljet! Lumessa ei haittaa ollenkaan että iso possunenä on puhtaasti koristeellinen, onhan Rompalle sentään suotu aivan erinomaisesti toimivat näköelimet.

Tänäänkin lenkillä nähtiin yöllä sataneessa lumessa mm. jäniksen, ketun ja peuran jälkiä ja Roo juoksenteli niiden perässä aivan hurmiossa. Vähän liiankin, sillä jouduttiin pitämään aika vakavahenkinen keskustelu siitä, mikä on sopiva tapa reagoida luoksetulo-käskyyn. Se esim. ei ole jäniksen jälkien perässä sinkoaminen jonnekin ihan päinvastaiseen suuntaan, etenkin kun herra pilkku seurasi jälkiä väärään suuntaan... koska se jäljestää puhtaasti näöllä, ei pilkulla ole oikeasti mitään hajua siitä mitä se on tekemässä. Kirjaimellisesti. Se vain sinkoilee painaumien perässä ihan vakuuttuneena siitä, että se pupu ilmestyy näköpiiriin hetkenä minä hyvänsä. Kaikkein paras esimerkki Rohkun hönöydestä oli, kun se vietti useamman minuutin pellolla juosten ympyrää omien jälkiensä perässä. Jos joku kysyy, Hauru ei tiedä kenen dalmis se on tai miksi se seuraa meitä.
P.S. Voikohan häpeään kuolla?

SudenpentuKenraali-arvonimigeneraattorin mukaan meillä muuten asustaa Huolestuttavan Avulias ja Unohtumattoman Rautainen Ulosottomies, Riittävästi Omalaatuinen ja Haitallisen Avaramielinen Nuohoojamestari sekä Mahtavan Ammattimainen X. Ei niin kovin kaukana totuudesta :D

torstai 11. joulukuuta 2014

Täyteluun lyhyt elämä

Ylempi täyteluu on Rohanin, se on työskennellyt sen parissa nyt melkein kuukauden vaihtelevalla innolla. Kokemuksen perusteella uskon että se saa luun lopulta tyhjennettyä, hitaasti mutta varmasti. Alempi luu on Haurun, sillä meni noin 10 minuuttia saada se tuohon kuntoon ja sen jälkeen luu on lähinnä lojunut lattialla kun Haurulla on mielestään parempiakin luita. Haurulla on toki pienempi kuono ja kieli mutta äitini basenjilla on vielä pienempi eikä sekään ole vielä saanut omaansa tyhjennettyä koska tuo kolo on niin ohut ja pitkä. Haurulla on jotain salattuja täyteluun tyhjennyskeinoja.

Meillä on jo jonkun aikaa lenkkeilty melkolailla normaalisti, koiruudet ei valita :) Romppakin säilyi pääosin ehjänä meikäläisen sairaslomasta, jarruanturat sillä kyllä aukesi kun se kaahaili menemään ilmeisesti pakkasen kovettamassa maastossa. Vaikkei meillä kauheasti mitään pakkasia olekaan näkynyt... Pitäisi varmaan keksiä sille jostain jotkut suojat jalkoihin koska tämä ei ole eka kerta kun noin on käynyt vaikka pyrin kyllä katsomaan ettei se pääse täysiä rallittelemaan missään kivikoissa tai muuten tassuille liian kovassa maastossa. Toisaalta se ei voi välttämättä juosta missään nurtsillakaan koska se voi taas olla niin liukas että sitten se vetää kaikissa käännöksissä aina katon kautta. Eikä metsässä ettei se lävistä itseään tikkuihin tai juokse päin puita. (Koska se on puupää, tuon viimeisen skenarion toteutuminenkaan ei ole niin epätodennäköistä mitä voisi äkkiseltään kuvitella.) Aina on joku ongelma :D Minulla siis, Rohanista ei koskaan mikään tunnu missään. Ja ei kai sitä voi pumpulissakaan pitää, täytyy vaan laittaa silmät kiinni ennenkuin päästää pilkun irti hihnasta. Romppa on hieman intensiivinen välillä. Tai sekopää, miten vaan :p

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pikakurssi vetämättömyyteen


Pitäisiköhän ottaa tuoreempia kuvia...

Törmättiin tässä yksi päivä Rohanin kanssa irtonaiseen koiraan joka juoksi innoissaan meitä kohti, Roon kääntyessä katsomaan sitä säntäsi karkuun, Roon kääntyessä pois juoksi taas meitä kohti... ja sitä rataa. Roo innostui ihan kauheasti ja lopulta päädyttiin kunnon köydenvetoon kun Roo halusi sännätä pikkupiskin perään ja minä halusin jatkaa matkaa ja toivoa että koira menee takaisin kotiinsa. Muuten olisin varmaan laskenut Roon irti mutta kokoero Rompan hyväksi oli aikamoinen ja kun Rohanilla tunnetusti on voimakas saalisvietti, en kuitenkaan ihan 100% luota etteikö se saisi jotain idiootti-ideaa tilanteessa missä pikkukoira juoksee täysiä karkuun. Todennäköisesti Roo tuossakin kyllä tajuaisi kyseessä olevan koira eikä saalis, mutta. Pilkun riehaantuminen liukkaalla tiellä saattoi olla se tilanne, missä meikäläinen venäytti jonkun lihaksen ja nyt ollaan oltu n. viikko sairaslomalla.

Ainoan ulkoiluttajan vammautuminen niin, että käveleminen ei oikein suju, tietty vaikuttaa koirienkin elämään. (Maxin ja) Rompan voi onneksi laskea irti tuossa läheisessä pikku metsikössä jossa Roo onkin nyt kaahaillut niin että heikompia hirvittää. Toivottavasti se ei loukkaa itseään ennenkuin päästään purkamaan energiaa vähän hallitummilla liikunnan muodoilla. Haurulla on huonompi tuuri, sitä kun ei voi laskea irti missään missä on kuitenkin kohtuullinen mahdollisuus törmätä lapsiin tai koiriin. Mutta Haurulle onneksi riittää Rohania paremmin muunlainen aktivointi.

Koska Rohanin hihnakäyttäytyminen on... hieman kyseenalaista, olin alunperin vähän huolissani että mitenhän ne pätkät sujuu, jotka pilkunkin on liikuttava kytkettynä. Mutta ne on sujuneet tosi hyvin :) Suurimpia ongelmia vetämättömyyden opettamisessa lienee selkeä kriteeri. Esim. missä on tuntumalla kulkemisen ja vetämisen raja? Minulle etenkin hyvin iso ongelma, on jaksaa vaatia oikeaa käytöstä. Siksi Hauru hyppii päin ihmisiä ja Roo vetää remmissä. Molemmat noista tavoista on todella ärsyttäviä enkä niitä koirilleni haluaisi mutta kuitenkin kun Hau vähän hypähtää leikin lomassa tai Roo pikkuisen kiskaisee jonkun hajun perään, en jaksa reagoida asiaan vaikka tiedän että pitäisi. Ja sitten ne tekee sitä vähän enemmän ja vähän enemmän, kunnes joku maaginen ärsytyksen raja ylittyy. Mutta siinä vaiheessa ei oikein voi enää syyttää koiraa.

Mutta nyt kun en ole pystynyt kävelemään kovin hyvin, on löytynyt hyvä kriteeri Rompalle: sen pitää kytkettynä ollessaan kävellä. Selkeää ainakin minulle ja vaikuttaisi olevan myös koiralle. Yhtään ravi (tai peitsaus) askelta ei oteta, piste. Kovin pienen koiran kävelyvauhti taitaisi olla liian hidas edes vammautuneelle minulle mutta Roon kävely on... no, aika hidasta sekin mutta hidas olen minäkin. Luulenpa että kun tästä (toivottavasti pian) vähän terveennyn, aletaan taas liikkua reippaammin jolloin Roon täytyy pakostikin ravata ja vanha hihnakäytös palaa ennemmin tai myöhemmin mutta siihen asti, minulla on täysin hihnassa vetämätön Rohan :D Kukapa olisi arvannut.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Varaslähtö jouluun?


Roon mielestä kuvaaminen oli epäilyttävää, normaalisti se keskittyy enemmän juoksemiseen eikä vilkuile minua kuin joskus halutessaan varmistusta mihin mennään risteyksissä tms.

Romppa on saanut vähän uusia vermeitä, osa sellaisia mitä tarvittiin ja osaa ehkä vähän vähemmän. Ja yksikään ei ole pallo, mikä on Rompasta ihan väärin ;) Mutta joo, kampe-esittelyä luvassa siis.

Ensinnäkin tarvittiin uusi vetoliina, vanha on ehkä käytössä vähän kärsinyt ja joustava osuus on kyllä alunperinkin ollut ehkä vähän riittämätön Rompalle vaikken ole siihen osannut kiinnittää huomiota. Oli miten oli, ainakin nyt jousto on heti tapissa kun se lähtee liikkeelle ja meno on ollut nykivää. Koiraurheilukauppaan vei tiemme, koska en tykkää ostaa valjaita sovittamatta enkä kyllä halunnut ostaa liinaakaan näkemättä, ettei tule uutta liian löysää hankittua. Roo ei tykännyt tuosta kaupasta koska tiskin takana olleet koirat vähän möykkäsi ja Roota jänskättää millään tavalla ääntelevät koirat mutta yhden shoppailukerran perusteella minä kyllä kävisin uudestaankin.

Myyjä esitteli jäykimmän vetoliinansa ja se on tosiaan aikas jäykkä. Lisäksi se on joustava koko matkalta, joten jousto ei ihan heti lopu, hyvässä tai pahassa :D Se on myös painavampi, osin ainakin jykevämmän lukon vuoksi. En tiedä kuka tuon on valmistanut, siinä ei ole mitään merkintöjä. Lisäksi otettiin Zero DC Faster valjaat. Ennestään meillä oli Zero DC Shortit jotka vaikuttaa vielä ihan sopivan kokoisilta mutta Roon selkään on tullut hento punainen jälki. Läiskä on ihan samalla kohdalla kuin mihin noiden shorttien lukot tulee, joten herää epäilys että ne jotenkin hankaa vaikka lukot ei tulekaan suoraan turkkia vasten. En ole kuitenkaan ihan varma onko valjaat syypää, koska Rohanilla on tuo iho mitä on ja sille tulee hiertymän näköisiä jälkiä satunnaisesti muutenkin, mutta ei kyllä ikinä ennen selkään... Tässä Faster mallissa on avoin selkä joten nämä nyt ei ainakaan selästä hankaa :p

Käytössä nämä on olleet tosi kivat. En tiedä onko nuo valjaat varsinaisesti paremmat vai ei, kun en kerta tiedä oliko vanhoissakaan vikaa, mutta ei kai ainakaan huonommat :D Vähän vaikeammin puettavat ne on koska ne on täysin kiinteät (eli pujotellaan päälle) mutta eipähän ole mitään lukkoja hiertämässä tai hajoamassa. Liina on ollut joustoltaan ihana, ei yhtään nykimistä vaikka Roo poukkoilee :D Eikä myöskään senkään vertaa hallintaa kuin vanhalla liinalla, tuli havaittua ekalla lenkillä kun sain karjua ääneni käheäksi että päästiin edes jotenkuten ohi lapsista (lapsiraukat... kumpihan on pelottavampi, koira joka lähestyy täyttä laukkaa kuola roiskuen vai perässä vuoronperään tukehtumaisillaan puuskuttava ja raivoisasti karjuva omistaja). Tykkäisin enemmän sirommasta lukosta mutta ei tuokaan Rohania tunnu häiritsevän ja se on pääasia. Ja onhan tuo varmasti kestävämpi mutta oikeasti Rohan ei ole niin kova veturi että se rikkoisi noita osia kovin todennäköisesti. Mutta siis paljon toimivampi kuin vanha, jokatapauksessa.



Loput tavarat on tilattu netistä. Mieluummin ostan kaupasta, se on kuitenkin aina vähän riskialtista jos tilaa tuotteita joita ei ole päässyt missään kokemaan livenä, mutta onhan nettishoppailussa kieltämättä etunsakin. Romppa tarvitsi sademanttelin koska se on minulle saapumisestaan asti käyttänyt lainattua manttelia joka ajaa kyllä asiansa mutta ei kovin hyvin. Roo on nyt väliaikaisesti lainannut sitä siis neljä vuotta... Tämä uusi mantteli on malliltaan Hurtta Lifeguard Storm. Valittu koko on tässä minusta juuri sopiva. Manttelin alle mahtunee muuta vaatetta kylmemmille keleille mutta se ei ole niin iso ettei toimisi hyvin pelkälläänkin. Sadetakki itsessään on tosi ohut ja kevyt, menee pieneen tilaan. Aika kiva, näin vähän käytön perusteella. Ja kunnon heijastimet on aina plussaa.



Samalla bongasin TopCanis WarmHow talviasut, jollaista olen aiemminkin halunnut mutta hinta on ollut aika suolainen. Roo ei välttämättä tarvisi uutta talvipukua mutta hei, se oli nyt halpa ja silleen. Tätä ei olla vielä käytetty kuin pikaisesti kokeeksi ja... hmmm... en oikein tiedä. Puvussa on aika paljon säätöjä mutta se ei kuitenkaan istu ihan niin hyvin kuin toivoisi. Ehkä osat on vähän väärän kokoiset (takki liian pieni, housut liian isot?) tai sitten Romppa on vain väärän mallinen, ei kaikki vaatteet kuitenkaan sovi kaikille yhtä hyvin. Mutta paremmin näkee miltä se vaikuttaa käytössä sitten, kun tulee sellaisia ilmoja että pukua pääsee oikeasti kokeilemaan. Tämäkään ei siis taida joutua palautukseen vaikkei ihan täydellinen olekaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Rentoa meininkiä



Makkara ei ole saanut hengenahdistuksia joten sen suhteen jatkamme samalla linjalla. Ja sitten toiseen Max- aiheeseen. Joskus pari vuotta sitten taisin blogissakin mainita Maxin valtavasta kammosta kynsien leikkaamista kohtaan ja kuinka en ollut jaksanut tehdä sille mitään mutta silloin olin päättänyt että nyt. Kaikki muut koirani (ja se naapurin koira jonka kynnet minä leikkaan) tulee kynsisakset nähdessään mun luokse, lösähtävät maahan ja näyttävät siltä että nukahtavat sillä välin kun kynnet leikataan. Vähän ongelmia joskus aiheuttaa kilpailu aiheesta kenen kynnet leikataan ensiksi. Ja vikaksi ja siinä välissä, koska Romppa etenkin tykkää että joka toinen vuoro on aina Rompan. No, nyt paljon myöhemmin Max ei edelleenkään ihan yllä samaan mutta se tulee pyynnöstä luokse, käy käskystä maahan ja antaa leikata kynnet ilman minkäänlaista vastaanhangoittelua. Se stressaa tilannetta edelleen eikä siis kykene oikeasti rentoutumaan mutta muutos on valtava aiempaan lukkopainia muistuttavaan tyyliin. Kyllä sitä vanhakin koira oppii kun jaksaa paneutua asiaan.

Roon kanssa ollaan nyt käyty juoksemassa n. 3 kertaa viikossa ja Hauru on ollut mukana lyhyemmillä lenkeillä noin kerta viikkoon tai kahteen, vähän säistä sun muusta riippuen. Turha riskeerata Haun hentoista motivaatiota laittamalla sitä juoksemaan liian usein, hyvin huonolla ilmalla tai ottamalla sitä mukaan yli 5 kilsan lenkeille. Roon kanssa ollaan juostu melkein säästä riippumatta, nyt kun ei enää ole mitään helteitä elämää rajoittamassa. Rohanin kanssa on viimein alkanut löytyä sopiva rytmi, minä jaksan juosta pidempiä matkoja kovemmalla vauhdilla ja vaikka Roo tykkäisi varmasti mennä kovempaa, vauhti on jo riittävä ettei se enää kyllästy/turhaudu/jotain minuun kuten ihan alussa. Luulen että se on auttanut kaikkein eniten siihen, että kaikki hönöilyt on jäänyt pois. Ainakin melkein, kyllä se joskus vieläkin saattaa intoutua tulemaan rinnalle hyppimään minua päin tms. mutta hyvin harvoin. Odotettua kauemmin siinä kesti, mutta lopultakin pilkusta on kuoriutunut varsin fiksu juoksukaveri.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Ihan normaali


Max käväisi perjantaina tapaamassa eläinlääkäriä nyt syksyn mittaan ilmenneiden epämääräisten "hengityskohtausten" vuoksi. Kohtaukset eivät ole mitään erityisen vakavia olleet, eivätkä esim. epileptisiä tms. Ei se kai mikään ihme ole että 10 vuotiaassa alkaa ikä vähän näkyä. Maxille tehtiin perus eläinlääkärin tarkistus ja sen sydän todettiin terveeksi ja hengitysäänet ihan normaaleiksi vanhan koiran ääniksi, eli ne syyt mitä itse epäilin on ainakin toistaiseksi suljettu pois. Max sai vähän lääkkeitä kokeiltavaksi, katsotaan auttaako, ja on toki myös mahdollista että sillä on vain mennyt vähän limaa kurkkuun tms. ja se on itselleen tyypilliseen tapaan tehnyt kärpäsestä härkäsen ja panikoi vaikkei siihen ole sen kummempaa syytä.

Käytiin samalla mummollani kylässä, kun kerta liikkeellä oltiin, ja Max näytti taas vaihteeksi tätä puolta itsestään. Kun päästiin rapun ovesta sisään ja Max näki rappuset, se alkoi jostain syystä jo vähän hermostua. Eihän se ole tuollaisissa jyrkissä rapuissa kulkenut pitkään aikaan, myönnetään, mutta ei ne nyt todellakaan olleet sen elämän ensimmäiset portaat. Jo valmiiksi hermostuneena se laittoi tassun ekalle portaalle ja liukas porras luisti hieman tassun alla ja paniikki oli valmis. Max oli ihan varma että se kuolee niihin portaisiin ja liukasteli ihan siinä alalattiallakin kun OMG maailmanloppu lähestyy!!!!! Ja ihan oikeasti ei ollut mitään syytä panikoida. Avallonin ollessa vanha Ava(kin) tiesi omat rajansa ja jos eteen tuli joku este jota se ei kokenut olevansa kykenevä ylittämään, se tyynesti seisoi paikallaan ja odotti että mummu joko nostetaan (45 kiloa, onneksi se ei sentäs ollut sen isompi...) tai sille tarjotaan vaihtoehtoinen reitti. Mutta ei Max. Joka kuitenkin enemmän tai vähemmän nostettiin ne portaan ylös-alas. Max painaa kymmenen kiloa Avaa vähemmän mutta sen kanssa on vaikeampi läpäistä tuollaiset tilanteet kun se ei osaa ottaa niitä rauhallisesti. Kanna nyt koiraa joka on noinkin painava ja luulee kuolevansa.

Pihalla meitä vastaan tuli koiranulkoiluttaja kolmen koiransa kanssa ja Max vähän innostui niistä koirista. Silleen hyväntahtoisesti, Maxhan on mitä kiltein koira, mutta se hyppeli ylös alas tasajalkaa ja vähän muutenkin oli lentoon lähdössä. En tiedä miten se nyt niin innostuikin. Toinen koiranomistaja: "ai onko sekin pentu!?" Jooh, kymmenvuotias pentu...

Kaksi minun kolmesta koirasta on ikipentuja ja yksi on vanha jäärä ollut puolivuotiaasta :p Tasapainottaa lopputulemaa, kai.

Eläinlääkäri muuten kysyi onko Max ääniarka mutta ei se ole. Sen kanssa voi kulkea vaikka minkälaisen sotatantereen läpi eikä se korvaansa lotkauta. Se ei muutenkaan ole tippaakaan arka, sillälailla perinteisellä tavalla. Kahden nuoremman herran kohdalla voi tehdä listan asioista joita ne pelkää tai arastelee mutta Max ei pelkää mitään yksittäisiä asioita. Joskus sitä vaan ahdistaa elämä. Onneksi aika harvoin, Maxin elo kun on pääasiallisesti juuri niin tylsää ja rauhallista kuin se haluaa.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Runner Spot

Hitaat pois alta, pilkku tulee!!!
(Jos ei tajua ajoissa väistää, pilkku juoksee yli... en suosittele kokeilemaan.)

Puhelimen vaihdon myötä hankin Zombies, Run! pelin. Vihdoinkin :) Pelissä on se (lajityypilleen) tavallinen tarina, zombit on valloittaneet maailman ja haluavat syödä viimeisetkin selviytyjät. Pelaajan on tarkoitus kerätä tarvikkeita yms. selviytyjien yhteiskunnalle, tarvikkeiden avulla voi sitten parantaa asuinpaikan turvallisuutta muunmuassa. Keräily tapahtuu juoksemalla, tietty, koska zombit. Ja juokseminen tapahtuu siis oikeasti, kyseessä on eräänlainen kuntoilu-ohjelma.

Romppa on saanut olla mukana pelilenkeillä ja se vähän vaikeuttaa asioita, kun herra pilkku vaikkapa haluaa pysähtyä haistelemaan ojanpohjaa juuri sillä hetkellä kun zombiejoukko ilmestyy nurkan takaa ja pitäisi juosta niitä pakoon... Mutta onneksi Romppa tykkää juoksemisesta joten ei sitä ollut liian vaikea saada houkuteltua unohtamaan haistelut. Ei siis kuoltu ;) Haurun kanssa en uskaltaisi lähteä zombielenkille, koska tarinan kuulemiseksi on oltava kuulokkeet päässä. Roon kanssa ei haittaa, vaikka en kuullut että meidän takaa oli tulossa pyöräilijä ennenkuin tyyppi oli melkein kohdalla, koska Rohkua ei tarvitse ohjeistaa ohituksissa. Haun kanssa samassa tilanteessa ne zombiet olisi ollut se pienin huoli. Mutta kiltin ja hyvin koulutetun koiran kanssa, järkevien reittivalintojen kera, lienee ihan riittävän turvallista puuhaa. Ja aika hauskaa, kyllä sitä kummasti tulee vauhtia lisää kun kuulokkeista alkaa kuulua lähentyvää epäkuolleen örinää...

Että tällaista me vaan puuhataan. Ollaan tosin vähän harjoiteltu rally-tokoakin ja... no, aika mielenkiintoista sekin. Rohanista kun ei voi olla niin nöpönuukaa millä tyylillä ne kaikki käännökset, sivulle tulot yms. suoritetaan ja sitten se hihna.... huh. Zombiet on helpompia.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Haurun alpakat

Koska Haurun mielestä nämä langat tuli sille, se saa rangaistukseksi poseerata niiden kanssa. Paitsi että sen mielestä se on kivaa...

torstai 2. lokakuuta 2014

360 astetta oikeaan

Laiturilta lähdettäessä Makkara saa varaslähdön koska se hyppää ja Roon pitää kiertää rannan kautta

Roon pitää kuitenkin tarttua keppiin heti ja yrittää kääntyä rantaa kohden vasta sen jälkeen. Mistä luonnollisesti aiheutuu pyörimiseffekti kun ei Maxikaan osaa selkää uida. Ja kepistä ei tietenkään voi päästää irti.

Joskus ne pyörii siellä kauankin mutta lopulta joku (Romppa) yleensä vähän luovuttaa

Vähän helpompaa näin, olisiko?

Seuraavaksi ratkaistaankin se, viekö Max kepin huitsin nevadaan vai Romppa laiturille uudelleen heitettäväksi...

On silti hyvä kun omaa hyvän uimakamun :)

Treenailuista ei ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun mitä noista nyt voi sanoa? Hauru on edelleen tosi hieno teknisyyttä vativissa liikkeissä, sillä on esim. tosi hienot kaukot. En tiedä kuka on opettanut. Vauhtiliikkeet... no niistä puuttuu se vauhti, muutenhan se on taitava. Mudilta vaan voisi olettaa löytyvän nopeampiakin askellajeja kuin närkästynyt ravi. Närkästynyt siksi kun se tietää että sitten kun se on vihdoin saanut itsensä sinne ruutuun, sen oletetaan todennäköisesti hilaavan itsensä takaisin. Niin että miksi pitää mennä sinne alunperinkään???? Mutta joo, ei Haun tokoilut tuosta taida mihinkän muuttua ja se treenailee lähinnä siksi että se on sen mielestä ihan kivaa (ainakin osan aikaa) ja minusta on kiva katsoa koiraa joka tekee teknisesti hyvin. Ei nyt täydellisesti toki mutta silti vähän paremmin kuin mitä minä osaan kouluttaa.

Vastapainona eräälle jolta kyllä löytyy vauhtia mutta se teknisyys... siis eiks se voita joka on nopein? Ai miten niin jotkut liikkeet olisi helpompi suorittaa jos vähän rauhoittuisi ja käyttäisi aivoja? Mitä aivoja? Rohan on kyllä ihana silti. Mutta jos sen vireongelmat ei maagisesti korjaannu (toisin sanoen jos se ei huomattavasti rauhoitu ikääntyessään ja ainakaan vielä ei siltä vaikuta) on sitä vähän turha viedä kokeisiin. Vaikka se saisi alo1 jollain ihmeellä niin ei se kuitenkaan pärjää ylemmissä luokissa tuolla menolla. Ja ei, en osaa kouluttaa paremmin. Ainakaan enää. Varmaan jos olisin alunperin tajunnut että nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni koira joka on laiskan ja rauhallisen totaalinen vastakohta ja siihen ei todellakaan tarvitse yrittää saada lisää intoa... No joo, mutta sitä samaa vanhaa siis Roonkin osalta.

Haurun ongelmat on ja pysyy mutta Roon kanssa pitäisi varmaan miettiä lajin vaihtoa, niin saisi jotain uutta puuhattavaa. PK- lajeihin siitä ei kuitenkaan ole kun kotitarpeiksi laukausalttiuden vuoksi ja agilityyn ei ole minusta kun pitäisi aina raahautua jonnekin missä on esteet. Eikä agility taida kyllä olla Rompankaan laji, jos sillä tokossa jo menee kuppi nurin niin... joo, agility olisi varmaan tosi turvallista tuollaisen sekopään kanssa ja varmaan myös rauhoittaisi sen yleistä mielentilaa. Ei. Niin että kuin olisi rally-toko? Jotenkin minua ei kauheasti kiinnosta mutta jos nyt ottaisi itseä niskasta kiinni ja silleen. Hauru on tehnytkin rallya nuorna poikana, sen kanssa se oli naurettavan helppoa jo silloin. Ei sille tarvinnut niitä (alon) kylttejä opettaa koska se osasi seurata ja on helposti ohjattava tuollaisissa asioissa. Rohanille lajissa olisi enemmän haastetta, sille pitäisi oikeasti opettaa niitä liikkeitä. Ihan jo aloa varten. Ja sittenkin jos se sattuisi olemaan villillä tuulella, niin kyltit sun muut vaan lentelisi... mutta mitä pienistä, Roon kanssa kaikessa tekemisessä ja olemisessa on fifti-sixti mahikset nolata itsensä ;) Ja tulisi ainakin vähän jotain uusia kuvioita meidän tylsiin treeneihin. Tai no, Rompasta meidän treenit on supermahtavia ja ylimaallisen hauskoja tietenkin. Mutta muiden mielipide saattaa olla jotain muuta.

Pitää asiaan liittymättömänä todeta, etten varmaan koskaan kyllästy katsomaan Rohania lenkillä, kun se mennä painattelee ympäri metsiä ja peltoja. Miten se voi olla noin innoissaan kaikesta ja juosta ristiin rastiin kuin ei olisi ikinä saanut olla vapaana sillä samalla niittypläntillä, millä me käydään lähes jokaisen lenkin alussa purkamassa vähän Romppa-energiaa ennen varsinaista lenkkiä. Sen jälkeen se jaksaa kävellä remmissä vähän nätimmin ja vapaana ollessaan vaan juosta ja juosta. Ja syödä hevosenkakkaa ja juosta vähän lisää. Sen jälkeen voi kotona ottaa torkut sohvalla ja varmaan se näkee unta juoksemisesta. Ja hännän heiluttamisesta ja ihmisten pussailemisesta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Käytännön "paimennusta"?

Roo ihmettelee sisiliskoa

Olipa taas vähän tuuria matkassa, että päätin viedä paimentimet lenkille jo aikaisin aamusta ja mennä nyt päivemmällä pilkun kanssa kahdestaan vähän hiekkakuoppailemaan. Heti meidän pikkutien päässä nimittäin oli pari irtokoiraa jotka seurailivat erästä toista koirakkoa. Melkoisella varmuudella tiedettiin kenen koiria ne on joten me Rompan kanssa mentiin vähän tekemään tuttavuutta karkureiden kanssa, ajatuksena paimentaa ne kotiinsa. Kyseiset koirat on kiinanpalatsikoiria, luulen ainakin, ja Roosta ne on hieman epämiellyttäviä (en ole muuten omistanut ikinä koiraa joka suhtautuisi täysin luontevasti lyttykuonoisiin koiriin) mutta ihan kivasti se niihin kuitenkin suhtautui. On se sellainen kultapoika aina. Houkuttelin reippaampaa yksilöä namilla ja hieman tutustuttuamme lähdettiin Rompan kanssa kohti heidän kotia. Tuossa talossa asuu "miljoona" noita pekejä joten eiköhän nuokin sieltä olleet lähtöisin. Kiltisti tuo reipas yksilö lähtikin seuraamaan meitä, välillä sitä piti vähän houkutella mutta "tseh tseh" tyyppinen juttu sai sen aina innoissaan töpöttelemään meidän perään :) Arempi tapaus valitettavasti lähti karkuun kun mentiin vahingossa liian lähelle ja juoksi jonnekin heidän talon suuntaan mutta ei kuitenkaan kotiinsa. Tuo rohkeampi tyyppi taas innostui kun tultiin heidän pihalle ja lähti menemään edeltä, tyyliin "Joo tulkaa vaan! Tänne päin uudet kamut!" ja ohjasi meidät suoraan portille jonka takana sen vähemmän vapaudenkaipuiset kaverit räkytti. En tiedä oliko ketään kotona, autiolta vaikutti mutta tie talolle olisi kulkenut peketarhan läpi enkä uskaltanut jättää Romppaa yksin pihalle, puhumattakaan siitä että olisin ottanut sen sinne tarhaan pelottavien vahtikoirien armoille :p Roo on kuitenkin vähän herkkä tuollaisten asioiden suhteen eikä sitä tunnetusti lohduta että hurjimukset oli hätäseen sen pään kokoisia... Portin haka oli auki joten suljin sen ja nostin karkulaisen aidan oikealle puolelle. Se kuitenkin luikahti portin raosta samantien takaisin, kauhean ilahtuneena, ja kaveri tai pari vapautui samalla ovenavauksella... Hieno temppu ;) Päästin Roon irti ja se sai viihdyttää karkulaisia sillä aikaa kun etsiskelin jotain millä sulkea portti paremmin. Samalla se ujompikin alkuperäisistä tyypeistä sinkosi jostain puskasta paikalle, onneksi :) Kun portti oli macgyveroitu kiinni, ne jotka tulivat hakemaan nameja joutuivatkin herkkujen sijasta taas julmasti aitaukseensa ja tällä kertaa pysyivätkin siellä. Sitten ne, jotka ei halunnut tulla Roon tai minun lähelle napattiin niin että Rohan sai mennä istumaan ajotien eteen, ettei kukaan ainakaan autotielle lähtisi kun ei halunnut lähestyä Romppaa, ja meikä ahdisti karvakasat puskaan ja siitä kainaloon. Ei muistella pahalla, toivottavasti. Ymmärsin sen ensimmäisen koiranulkoiluttajan puheista että karkureita olisi alunperin ollut ainakin kolmaskin mutta enempää pekejä ei näkynyt missään vaikka Roon kanssa vähän kierreltiin alueella, toivottavasti tuossa oli nyt kuitenkin kaikki maailmanmatkaajat. Hauskoja tyyppejä ne vaikuttivat olevan koko sakki, vaikka ne räksytti koko ajan minulle ja/tai Rompalle, ne oli kaikki kuitenkin ihan ystävällisiä ja tulivat kutsuttaessa haistelemaan hännät heiluen. Ja sitten räksyttivät vähän lisää :D Pekepaimennus on jännä laji.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Vielä Doggy Run kuvia

Ei niinkun voi erehtyä koirasta :D


Ylläolevat kuvat on ottanut Yasmine Eklund

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Romppa urheilee


Rohanin kanssa ilmoittauduttiin jo joskus ajat sitten Friskies DoggyRun- juoksutapahtumaan 5km matkalle. Me ollaan kesällä saatu aika hyviä aikoja vitoselta joten vaikka tämä oli ihan leikkimielinen tapahtuma jossa ei mitattu aikoja oli alunperin tarkoitus koettaa juosta parhaamme. Samalla näkee sitten miten Roo käyttäytyy juoksulenkillä kun paikalla on muitakin, joskus kun sille on ongelmallista se että joku on edellä. Mikä on tietty eduksi kun kilpaillaan mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Roolla se piste jää yleensä kauas taakse... Lopulta sitten meidän treenaus koki takaiskun kun paukapäät iski yhteen ja Roo jäi saikulle. En minäkään nyt ilman koiraa juokse (tai liiku muutenkaan...), se on hulluutta ;) Lisäksi kun sain vielä ihan kiitettävän flunssan perjantaina ei oltu todellakaan missään juoksukunnossa. Tai siis minä, Roo kyllä olisi vetänyt vaikka sen kympin ihan kevyesti. Mutta osallistuttiin toki silti.

Paikanpäällä kävi selväksi että Rohan ei edelleenkään oikein arvosta kuulutuksia, se oli varsin peloissaan kun ensimmäiset kuulutukset kajahti ilmoille. Hassua että esim. taustalla muina aikoina soinut musiikki ei häiritse sitä yhtään, ainoastaan se jos ihminen puhuu mikkiin. Kuunneltiin sitten kentän laidalla kuulutuksia ja Romppamaiseen tapaan pilkulle tuli nopeasti parempi mieli. Se jopa veti tapahtuma-aluetta kohti joten sinne mentiin. Rohanin kasvattaja oli paikalla vetämässä temppuesitystä Roon siskon kanssa joten käytiin tervehtimässä heitä, en olekaan koskaan Roon kasvattajaa tavannut. Rohan on kuulemma kasvanut isoksi pojaksi :D Katseltiin temppuesitys ja sen jälkeen yleisöstä sai tulla muutama harjoittelemaan temppuja omalla koirallaan ja meidät enemmän tai vähemmän käskettiin mukaan. En oikein tiennyt oliko Roo vielä niin rento että se jaksaisi keskittyä temppuiluun (siis koska ne kuulutukset) mutta se olikin oikein pätevä. Siinä mielessä me oltiin turhia oppilaita, että vaikka suurin osa noista tempuista ei ollut Roolle ennestään tuttuja ne oli minulle selvää kauraa. Kun tietää mistä narusta vetää, on itseasiassa todella helppo saada koira tekemään tuollaisia simppeleitä juttuja. Siis ainakin jos sitä koiraa on joskus jotenkin muuten koulutettu jolloin perusvalmiudet oppimiseen on hyvät. Roo opetteli mm. pupu istuntaa mikä oli sen mielestä super hauskaa ja se tarjoili sitä sen näköisesti että arvataan miltä sen perusasennot kohta näyttää ;p Mutta pitää varmaan opettaa se Rohanille ihan kunnolla kun se oli niin kivaa kerta. Tosin Roosta melkein kaikki on kivaa ja innoissaan se teki muitakin temppuja mitä "käskettiin" eikä kuulutuksetkaan kauheasti haitanneet. Fiksu pilkku!

Itse lenkillä se oli niin fiksu myöskin, ei voi tarpeeksi kehua. Rohan on kuitenkin saanut aika vapaan kasvatuksen mutta ei sillä ollut mitään ongelmia taaskaan, ei alussa kun kaikki kisaajat tungettiin lähtöpaikalle yhtäaikaa eikä myöhemmin kun joko me ohitettiin tai meitä ohitettiin jatkuvalla syötöllä. Kun meitä ohittanut juoksija joutui väistämään vastaantulevaa pyörää meitä kohti ja hetken koirat kulkivat kyljet hipoen, Roo tuskin päätään käänsi vierustoverin puoleen. Sanoinko jo että se on fiksu? Eikä se ragoinut taaskaan hevosiin mitenkään, ei edes kun vähän yllättäen mutkan takaa meitä ikäänkuin vastaan tuli laukkaava hevonen. Roo katsoi vaan että aha, hevonen. En tajua. Ei haittaa, ihanaa ettei se enää saa halvausta joka kerta kun nähdään kavioeläin, mutta en tajua. Missä välissä se on päättänyt että hevoset on OK kun en ole vielä näiden vuosien aikana ihan saanut aikaiseksi aloittaa samaa siedätys-prosessia minkä Hau vaati sietääkseen hevosia edes välttävästi... Roo on kai vaan ajatellut että kun ei ne ole ikinä Roota syönyt niin ei ne varmaan syökään. Eikä edellä kulkevat koirakot, olivat ne sitten hitaampia tai nopeampia, aiheuttaneet mitään ongelmia myöskään. Rohan on vaan niin fiksu. Tajusitteko? Ja kaikinpuolin mahtava.

Ihan hauska tapahtuma ja palkinnot (osallistumisesta) oli ihan kivat myös. Ja tuettiin vähän lastensairaalaa siinä sivussa. Roo on siis hyväntekijäkin kaiken muun hienouden päälle!

torstai 4. syyskuuta 2014

Kohta on jo varmaan pipokelit?


(Ehkä vielä hetki pitää odottaa)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuvia jos ei muuta

Kuten tavallista, pojat on niinkun super innostuneita aina kun haluan ottaa ryhmäkuvia

Kun nuoremmat herrat saa keskittymään itse asiaan, pitää valmistautua...

...sanoa Maxin nimi ja ottaa välittöämästi kuva jolloin saa sellaisen missä kaikki katsoo kameraan. Koska Maxille puhuminen tarkoittaa...

"Ai saaks nyt nousta???"

Raskasta hommaa tuo pönöttäminen

Molemmat idiootit on jo toki parantuneet ja päässeet saikulta mutta samalla näköjään alkoi sade- ja ukkoskausi joka on jokseenkin vähentänyt herrojen innokkuutta tehdä muuta kuin maata sohvalla ja järsiä luita. Toisin sanoen, siinä missä sairaslomalla molemmat hyppi seinillä niin nyt kun saisi riehua ollaankin niin rauhallisia ja vähään tyytyväisiä että... Pah.

lauantai 16. elokuuta 2014

Taistelun tulos

Niin siis tällä kertaa tappelimme minä ja eräs trimmaamista vihaava karvaturri

Lopputulos on taas hieman vähemmän karvaturri

Assistentti esittelee tämän syksyn kuuminta muotia ;)

tiistai 12. elokuuta 2014

Isot luut ja paksu nahka


Kun Haurun takapuoli oli jo ennestään ajeltu ja sitten siltä piti haavan takia ajella karvat toisen puolen lapa-niska alueelta, alkoi Haurun turkki olla jo aika koomisen näköinen. Siispä päätin silloin heti eläinlääkäriltä kotiuduttuamme vedellä samoin tein koko koiran lyhkäiseksi. Edelleen tykkään Haurun ulkonäöstä enemmän karvallisena mutta äkkiä se turkki loppujen lopuksi kasvaa takaisin. Ja on tässä lyhyeksi ajelussa ainakin yksi hyvä puoli, näkee nimittäin taas miltä Hau oikeasti näyttää.

Minusta Hau on ollut lihava jo jonkun aikaa ja puntaristakin voisi päätellä samaa. Tosiasia on  kuitenkin että Haurun ruumiin rakenne on mallia pötkö, se on melko iso mudiksi (eli painaakin tietty enemmän hyväkuntoisenakin) ja sitten se on vielä niin pahuksen karvainen. Joten kun kaikki ulkopuoliset ovat olleet sitä mieltä, että se on ihan sopiva en ole uskaltanut tiputtaa sen ruoka-annostusta kovin paljoa, enhän halua näännyttää koiraani yrittäessäni saada sitä näyttämään joltain sellaiselta miltä se nyt vaan ei voi näyttää. (sirolta ja pitkäjalkaiselta ja... ketterältä?) Lähinnä Haurun syömisiä (...herkkujen määrää...) on vain vahdittu tiukasti jotta paino ei ainakaan nousisi.

Mutta nyt siitä ei voi erehtyä, se on vähän pulska. Ei mikään ihan hillitön läski onneksi mutta ihanne kunnossa vyötärön tulisi erottua paremmin jopa pötkylällä eikä siis haittane hieman kiristää kikkuran ruokamääriä.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Taas synttäreitä!



Tällä kertaa juhlijana on Hauru ja vuosia kikkuralle on kertynyt jo kuusi. Haurun synttäreitä ei sattuneesta syystä paljoa voida juhlistaa mutta kaitpa se jotain herkkuja on ansainnut vaikkei se (siitä samasta syystä) olekaan viimepäivinä ollut ihan suosionsa huipulla ;) Toivotaan pitkää ikää ja pikaista paranemista Hauru Höyrypäälle!

tiistai 5. elokuuta 2014

Saikku jatkuu

Ainoa koiristani joka uskaltaa ja tykkää tehdä uimahyppyjä






Kumpikaan tappelupukareista ei ole kokenut olevansa kipeä (tai no, Hau oli rauhoituksen jälkeen vähän aikaa hieman krapulainen) joten niiden pitäminen rauhallisena on ollut aika hankalaa. Ja yli 30 asteen helle ei ole auttanut asiaa yhtään, kuumuus ärsyttää koiria joiden pitää vaihtaa jatkuvasti makuupaikkaa yrittäessään löytää viileän kohdan (ihan turhaan, ei meillä näillä säillä sellaista löydy) ja etenkin Hauru on kärttyisä kun sillä on tylsää ja sitten on vielä ihan törkeän kuumakin. Ja minua ärsyttää kun koirat ei ota rauhallisesti vaikka pitäisi ja sitten on vielä ihan törkeän kuumakin >( Raivostuttavaa. Onneksi nyt on ollut muutama vähän viileämpikin päivä ja kai nämä helteet kohta loppuu kokonaan.

Rohanin reikä on kaikesta huolimatta parantumassa mukavasti. Hauru sen sijaan kaikista yrityksistäni huolimatta onnistui repimään auki tikin tai muutaman viime viikolla. Eipä siinä mitään, haava on ihan siisti mutta nyt sen kunnollinen parantuminen tulee kyllä kestämään huomattavasti ennakoitua kauemmin. Että eikun lisää lepoa jo täysin lepäämiseen kypsyneelle koiralle ja voidaan heittää hyvästit tapahtumalle tai parille mihin meidän piti osallistua. Onneksi kyse ei kuitenkaan ole mistään tuon vakavammasta mutta olisi nyt hemmetin piski ollut pomppimatta sen pari päivää niin oltaisiin molemmat päästy niin paljon helpommalla.