sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lukemista

Nuoriso sai siskoltani lukemista, molemmat oman kirjan. Rompan on Tie Tottelevaisuusvalioksi jota Romppa tässä ylpeänä esitteleekin.

Kirjan alkusanoina kerrotaan että ongelmat tokossa johtuu usein puutteellisesta perusosaamisesta jota on myöhemmin vaikea tai jopa mahdotonta korjata (ja nämä puutteet siis vältetään noudattamalla kirjan ohjeita). Sinänsä aika osuvaa koska Rompan ongelmat nimenomaan johtuu siitä että sen koulutuksen alkuvaiheet on tehty vähän sinne päin. Ei tosin niinkään ohjaajan taitamattomuuden vuoksi vaan siksi kun ei Rohanista tule tokokoiraa.

No mutta arvaatteko mitä Hauru sai?

When Pigs Fly!
Training Success With Impossible Dogs

Hauru ei tiedä miksi kaikkia muita tämä nauratti :D Oikeastihan Hauru ei kyllä ole mitenkään mahdoton koulutettava mutta pakko myöntää että pikaisella selailulla tuo kirja tuntuu osittain sopivan Haurulle. Siinä siis keskitytään vähän erikoisempiin tapoihin motivoida koiraa sekä saamaan se muutenkin sellaiseen mielentilaan että sitä kiinnostaisi tehdä mitä omistaja haluaa. Kuulostaa Haurulta.

Kauankohan niillä kestää lukea noi eli koska voi alkaa odottaa näkyviä tuloksia?

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihan vähän tokoilusta






Romppa on vihdoinkin oppinut hyppynoudon :D Tai siis että voi hypätä avaamatta suutaan ja näin olla pudottamatta noutokapulaa. Hyppynouto onkin nyt PALJON kivempi kuin tasamaanouto, mitä sillä edes tekee? Muutenkin Roolle on talvitauolla auennut uusia asioita. Lisäksi Rohan nykyään tietää mitä "otatko juomaa?" tarkoittaa ja sinkoaa kysymyksen kuultuaan lähimmälle vesikupille jos sillä on jano. Yhdessä vaiheessa sitä oli vaikea saada juomaan kun se pelkäsi että jotain jännää tapahtuu just sillä hetkellä ja sitten Roo jää siitä paitsi mutta nykyään se on oppinut ymmärtämään että juo rauhassa, kyllä minä odotan. En ala kouluttamaan sillä aikaa kun koulutettava ei ole paikalla ;)

Sitten huomasin että pitää vähän harjoitella Rohanin nostamista kun uutta lenkkireittiä kehitellessä tuli tilanne että piti nostaa piskit piikkilanka-aidan yli. Kun en varsinkaan tuon pilkullisen tohelon kyllä uskalla antaa ylittää tuollaisia ikivanhoja, osittain maan sisällä olevia ruoste-ansoja omin avuineen. Ei vaan ollut ihan helppo homma sillä Rohan ei ole tottunut nostamiseen eikä kauheasti arvosta liian painostavaa läheisyyttä ja minä en ole tottunut nostamaan noin isoa koiraa joten en meinannut saada siitä hyvää otetta. Sitten, kun koira pysyi käsissä ja meikä onnistui vielä punnertamaan suorille jaloille, Roon kantaminen ei ollut kauhean vaikeaa. Eihän sillä tuota elopainoa niin hirveästi ole, vain pikkuisen Haurua enemmän... Vähän kun saadaan nostamiseen rutiinia, voi sitä kohta kannella ihan ilokseen. Tai ei :D Mutta olisi se varmaan ihan hyvä kyetä nostamaan koiransa jos tarve vaatii.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Lenkkeilyä

(koska se on aika iso)

Tällaista meille on kuulunut viime päivinä. Roon remmikäytös ei nyt ole ihan parasta A-luokkaa muutenkaan mutta lisäksi sillä taitaa olla kevättä rinnassa koska ei se yleensä ihan näin paha ole.

(Mutta on se silti ihana kun se on noin... iloinen.)

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Maxia leikityttää











Nyt meillä onkin useampi sentti lunta taas.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Idiotismia

"Vielköhän jäät kestäisi?"

"Joo, vaikuttaa ihan turvalliselta!"

"Ai te kaks ette aio tulla tänne??"

"Höh no ei sit. En kyl tajuu miksei..."

Ilme kertonee mitä mieltä Hauru on Roon älykkyydestä

"Mutta toisaalta, ei kaikki voi olla niin onnekkaita että olisi syntynyt mudiksi."

Niinhän se on. Kai.

Alkuun sanottakoon että Roo ei ollut vaarassa kuolla vaikka kuvista ehkä niin voisikin päätellä. Mutta vähän idiootti se taitaa silti olla, noin niinkun kaikella rakkaudella.

Sitten pikainen katsaus menneisyyteen niille keitä kiinnostaa ja ei jo tiedä: kesällä 2011, Roon oltua meillä n. puolisen vuotta, Hau alkoi sietää sitä yhä huonommin (kun ei se yllättäen jäänytkään pennuksi?) ja niillä oli kolme tappelua. Kaksi ekaa oli pientä nahistelua mutta kolmas oli hieman vakavampi (tuli siis reikiä vaikka pahiten loukkaantui Haurun ego kun Roo pyyhki sillä lattiaa) ja sen jälkeen ne on eläneet enemmän tai vähemmän eristettyinä. Sisätilat on jaettu ikäänkuin kahtia ja kumpikin tietää olla menemättä "toisen alueelle" eikä pojat vietä pihalla yhtäaikaa pitkiä aikoja koska siellä on liikaa muuttujia, eli siis muita koiria ja ihmisiä joiden ei voi olettaa toimivan tarkalleen oikein. Lenkeillä Hau ja Roo on kuitenkin käyneet yhdessä yms. koko ajan ja niiden välit on minusta loppujenlopuksi varsin hyvät. Ne eivät enää ole kavereita mutta eivät myöskään stressaa toisistaan eikä niillä yleensä muutenkaan ole mitään kyräilyä tai vastaavaa. Niille on annettu selkeät säännöt yhteiselolle ja kun molemmat noudattaa niitä niin hyvin menee ja elo on leppoisaa.

Nyt loppusyksystä/ alkutalvesta kuitenkin niiden välit alkoi taas vähän kiristyä, tällä kertaa enemmänkin Roon toimesta. Kuten olen maininnut, Roo on nyt vihdoinkin alkanut (vähän) aikuistua ja kasvuprosessin luonnollinen osa taitaa olla rajojen kokeilu, etenkin kun Roo ei ole mikään lapanen vaikka se kiltti ja sosiaalinen onkin. Joten Roon eläessä teini-ikää se ja Hau eivät ole olleet lenkeillä yhtäaikaa irti. Kuitenkin suurin syy miksi ne ei tappele on herran (tai rouvan.. öö neidin... what?) pelko joten parasta varmistaa ettei ne pääse keskenään urpoilemaan jonnekin minun auktoriteetin vaikutusalueen ulkopuolelle. Tänään kuitenkin katsoin että Rohan on jo sen verran asettunut että pojat voi laskea irti yhdessä. Kivempaa minulle koska remmilenkkeily metsässä on sanonko mistä ja tietty kivempaa koirillekin kun saa olla pidemmän aikaa irti.

Ihan kivastihan se pääasiassa menikin mutta en oikein tiedä mitä ajatella Rohanin käytöksestä. Se vetää aina metsässä kiekkaa mun ympärillä pää viidentenä ja häntä kuudentena jalkana koska dalmaatit on luotu juoksemaan, ainakin Roon mielestä. Ei siinä mitään mutta miksi sen pitää suikkailla ihan Haurun vierestä, juosta sitä kohti hullun ilme naamalla ja väistää ihan viime tipassa sekä hyppiä jostain kallioilta niin että sentti sivumpaan ja mudi olisi pannukakkuna? Onko se vaan niin hemmetin tyhmä ettei se tajua vai tajuaako se ihan tarkalleen? Roon tuntien kumpikin on ihan yhtä mahdollista, se on idiootti ja tuo on sille ihan normaalia käytöstä. Mutta toisaalta se osaa olla aika kuspää halutessaan ja juuri tuollainen epäsuora riidanhaastaminen on niin sen juttu. Pitäisi tietää että osaisi päättää miten ja millä voimakkuudella tuohon käytökseen jatkossa puuttuisi.

Tai jättäisikö vaan kokonaan puuttumatta? Hauru suhtautui Roon juttuihin esittämällä satunnaisia rauhoittavia eleitä mutta pääasiassa se vaan jätti pilkun huomioitta eikä pienimmissäkään määrin näyttänyt siltä että se olisi ottanut Roon käytöksen jonkinlaisena riidanhakemisena. Hauru osaa puhua erinomaista koiraa (usein se ei vaan halua tai pysty) joten ehkä Roo on vaan niin pönttö. Tai Haurulle on ikä tuonut sen verran varmuutta että sen puolesta Roon lapsellisuudet voi jättää ihan omaan arvoonsa? Haurulle on kyllä tullut ihailtavasti lisää malttia ja järkeä vaikka sillä toisinaan edelleen napsahtaa ihan nuoremman Haurun veroisesti. Vaan kyllä siitäkin vielä taitaa fiksu mies tulla vaikka en joku aika sitten olisi uskonut :D

Loppuun on vielä pakko laittaa kuva sukasta lenkin päätteeksi. Koska aina motkotan Maxille sen keräämistä takiaisista mutta nyt keräsinkin niitä itse xD Että ehkä se ei oo ihan Maxin oma syy koska en kyllä mielestäni käppäillyt missään lähelläkään takiaisia.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Se on vaan Rohan




Minkäs sitä naamalleen voi?

torstai 6. maaliskuuta 2014

Piikityspäivä

"Sori, en ehi poseeraamaan ja mun ei oo pakko totella että koita pärjäillä ekalla pikaräpsyllä!"

Nuorempien herrojen rokotteet uhkasi mennä vanhaksi joten käytiin tänään moikkaamassa eläinlääkäriä asian tiimoilta. Pohdiskelin taas jo etukäteen että mitenhän poitsujen (melko erilaiset mutta ihan yhtä isot) egot mahtuu samaan autoon mutta pojat matkusti jälleen tosi kivasti. Tai siis Hauru matkusti tosi kivasti. Roo vinkui, kaivoi jostain autoon unohtuneen lelun ja pelaili sillä, vinkui, kiipeili selkänojalle, koitti tunkea itseään ikkunan läpi flirttaillessaan ohikulkijoille ja hämmästeli autoradiota. Muunmuassa. Eli oli oma hiukkasen levoton itsensä. Hauru katseli pilkun menoa sen näköisenä että Roo saa olla hyvin iloinen ettei katseet voi tappaa mutta mudi hillitsi itsensä erinomaisesti vaikka kerran per suunta jouduin kevyesti huomauttamaan että kikkuran sopii pitää mielipiteensä pilkun käyttäytymisestä ihan omana tietonaan. Eihän Hauru väärässäkään ole mutta Roo on vähän Roo.

Se oli eläinlääkärilläkin vähän Roo ja mm. käveli päin tiiliseinää vahingossa. Roo ei oikein malttanut pysyä paikoillaan vaa'alla joten pilkun painoksi arvottiin jotain 26 kilon paikkeilla. Hauru oli tietenkin kuin patsas kunnes annettiin lupa liikkua ja herralle saatiin tarkat lukemat, 20.8 kiloa o.0 Perusteellisen kopeloinnin tuloksena: ei, se ei ole lihava. Se on vaan aika iso. Kummallakin on kuulemma oikein hyvät lihakset mutta Romppa on selvästi bodannut ankarammin, ell epäili että se taitaa juosta unissaankin. Ai Romppa vai? :p Molemmat herrat tutkittiin muutenkin päällisin puolin ja terveeksi havaittiin sekä niihin laitettiin joku yhdistelmä rokote jossa tarvitsi pistää vain kerran ja vaikutus on kolme vuotta. Kuten aina, kumpikin antoi elänlääkärin tutkia nätisti. Roo ei edes huomannut mitään kun sillä oli niin kiire huomata kaikki ja Hauru tietää että kun se nostetaan pöydälle sen pitää antaa koskea itseensä vaikka sitä vähän jännitti kun ell kopeloi ja kuunteli sydämen jollain hyvin epäilyttävällä kidutuslaitteella.

Makkara oli yksin kotona ja voi tsiisus sentään. Harkitsin sen mukaan ottamista vaikkei se rokotuksia kaipaakaan mutta päätin sitten että on helpompaa jättää se kotiin. Näin jälkiviisaana päätös oli ehkä hieman kyseenalainen sillä Max ei oikein osaa olla koiriksi yksin jäädessään. Tällä kertaa se oli siirtänyt eteisen huonekalut olohuoneeseen (en tiedä miksi), hakenut kaikki Haurun lelut, rikkonut muutaman niistä ja levittänyt loput ympäri kämppää sekä varastanut pöydältä namipussin ja vetässyt sen sisällön napaansa. En voi kuitenkaan olla kovin ärsyyntynyt siihen sillä vaikka tuhotöitä syntyy, sen tämänhetkinen käytös on kuitenkin selkeästi erilaista kuin silloin kun se oli eroahdistunut ja se on tärkeintä. Asialla ei ihan selkeästi ole ollut paniikki-Max joka yrittää juosta ikkunan läpi vaan hyvin-tuhma-Max joka on päässyt kerrankin ottamaan ilon irti elämästä. Nimittäin silloin kun koirat on normaalisti keskenään kotona Max ei pysty toteuttamaan tuhmuuksiaan koska Haurulla palaa pinna jos joku käyttäytyy huonosti ja Max ei uskalla uhmata Haurua joten pakko olla kiltisti. Vaikka en tykkää siitä että Hauru komentelee noita toisia poikia (siitä huolimatta että se komentaa niitä ihan aiheesta) on siitä kieltämättä apuakin. Mutta yritetään olla kertomatta sitä Haurulle ;)