lauantai 12. huhtikuuta 2014

Ruutupeli




Rohan on aina tykännyt ruudusta liikkeenä mutta vasta nyt ihan viimepäivinä Roo on keksinyt sen todellisen tarkoituksen. Roo tekee ruutua niin, että siellä on kosketusalusta ja Roon mielestä kun alusta on bongattu sille pitää tehdä kunnon saalistushyppy. Tämä on vielä ihan OK koska Rohan. Mutta nyt se on keksinyt että kulmamerkkejä voi käydä myös läpsimässä, ne on kuitenkin vaan kummallisen muotoisia kosketusalustoja? Pelin idea on siis sinkoilla kulmamerkiltä toiselle (ja läpsiä sitä oikeaa kosketusalustaa siinä sivussa myös) ja kerätä mahdollisimman paljon kosketuksia siinä ajassa mikä ohjaajalla menee ällistellessä Roon ylivoimaisia törpältä toiselle loikkimistaitoja. Roo on hassu. Ja nyt kun se on tuon keksinyt niin ei se varmaan niitä kulmamerkkejä tule ihan täysin enää unohtamaan vaikka sille on kerrottu että tuo ei ehkä kuitenkaan ole ruudun oikeaoppinen suoritustapa. Lisätään se siis Roon yleisön viihdyttämistemppuihin.

Hyppyongelmat on myös edelleen olemassa, valmistelusanalla Roo osaa hakea katseellaan hypyn. Paitsi että se saattaa itseasiassa kohdistaa huomionsa mihin vaan lähistöllä olevaan asiaan. Kehänauhoihin, törppöihin, niihin ylimääräiseksi jääneisiin lautoihin, tuomariin... siis oikeasti mihin vaan. Ja hyppy käskyllä se sitten sinkoaa sen valitsemansa kohteen luo ja pyrkii hyppäämään sen yli. Joidenkin asioiden, kuten tuomarin, yli ei pysty hyppäämään joten on jäätävä valitun kohteen eteen vähän hämmentyneenä seisomaan. Kun Roosta tuntuu että tässä on nyt jotain outoa mutta Roo ei oikein tiedä että mitä. Ja tyhmä omistaja vaan hirnuu vieressä eikä ota asioita vakavasti. Edelleenkään.

Vaikka tähän hyppyongelmaan olisi kyllä kiva keksiä joku ratkaisu. Luulen että tuolla koiralla on jotain hahmottamisongelmia. Ei siis mitään sellaista että sillä olisi huono näkö, se ei vaan taida aina oikein ymmärtää näkemäänsä. Tai sitten se ei ymmärrä mitä se on tekemässä vaikka se kauhealla innolla aina tekeekin. Tai vähän molempia. Kyllähän siinä sitten voi jo sekoittaa ihmisen ja tokoesteen.

Höyrypääkin on taas osallistunut tokotreeneihin ja se on kyllä ihanan täsmällinen tuon pilkullisen katastrofin jälkeen. Ja se taitaa tykätäkin hommasta enempi kun tokoilu ei ole ihan niin säännöllistä. Aina vaan toivon että siihen saisi vähän tuota Roon vauhtia ja hulluutta, Roolta kyllä liikenisi ylimääräistä... Mutta Hauru tekee omalla tyylillään, hitaasti mutta varmasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti