torstai 22. toukokuuta 2014

Rento meininki


Nyt kun Haurukin voi osallistua, mentiin tietty uimaan. Haurusta oli kivaa niin kauan kunnes rannalle tuli muitakin ja vaikkei ne varsinaisesti olleet siinä missä me (koska ei mennä ihmisten uimarannalle) ei Hauru voi oikein rentoutua kun pitää kytätä ympäristöä. Mutta reippaasti se siis aluksi ui, ei tavinnut yhtään kannustusta eikä mitään vaikka oli eka uimareissu talven jälkeen! Herrasta tulee asian suhteen aina vain rohkeampi. Uimatyyli on edelleen vähän kyseenalainen, etenkin uidessa poispäin rannasta (koska on pelottavampaa kuin rantaan eli turvaan päin liikkuminen) mutta pinnalla se pysyy ja kivaa on vaikka välillä pelottaisikin.

Rompan uimisesta ei ole raportoitavaa, se on edelleen merdog. Mutta kotiin kävellessä, auringon porottaessa, Roo päätti ilmeisesti vähän kuivatella ja nauttia kesästä. Se kävi yllättäen tienpientareelle makaamaan ja venytti vielä itsensä kunnon sammakkoasentoon. Kivaa kun aurinko paistaa ja kuivuukin hyvin! Mitään kiirettä Rohanilla ei tuntunut olevan kunnes vastaantuleva kävelijä alkoi lähestyä meitä. Rohkusta näki kun se mietti että pitäisiko, jaksaisiko, kannattaisiko nousta? Kun vastaantulijoiden sievästä ohittamisesta voi saada palkkion... Ja lopulta se sitten päätti että kai sitä täytyy. Oltaisiinkohan muuten vieläkin kävelytien reunassa ottamassa aurinkoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti