maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sadesää




Kuten sanottu, minua ei haittaa vaikka nyt viime aikoina on ollut koko ajan sateista. Tykkään kun on viileää ja tykkään kun heinän siitepölymäärät on matalia. Koirilla on kaikilla vähän omanlaisena suhtautuminen sateeseen mutta ei kukaan näistä ole oikeasti sokerista vaikka ne saattaakin joskus siltä vaikuttaa.

Nuoremmista herroista Hauru on se joka menee aina reippaasti pihalle, oli sää millainen hyvänsä, ja on innoissaan lähdössä lenkille. Sitten kun siellä lenkillä ollaan, Hau enimmäkseen kulkee jaloissani kiinni (!) sen oloisena että yök, kauanko ollaan vielä? Kun tullaan sisälle, on Hauru kuitenkin ihan valmis jäämään hetkeksi pihalle, tai vähintään haluaa ulos vähän kuivuttuaan. Tuntuu vähän hyödyttömältä mutta Haurusta on ihan järkevää tulla välillä sisälle kuivumaan ja painua sitten heti takaisin sateeseen.

Rohania taas ei meinaa sateella saada ulos ollenkaan, se saattaa aamulla istua jalat ristissä olkkarin sohvalla ja selvästi on hätä mutta silti sen saa väkisin kiskoa niskasta pihalle. Kun sataa, en mene!!! Mutta onneksi voi pakottaa ;) Kun pilkun on saanut kammettua pihalle, Roo on lenkillä ihan innoissaan ja sillä on aina ihan superhauskaa. Se painattelee ihan samalla tavalla pitkin metsiä kaatosateessa kuin paremmallakin säällä, haistelee heinänkorsia eikä muutenkaan vaikuta siltä että sillä olisi minkään valtakunnan kiirettä minnekään. Eikä Rohan todellakaan kysele että ollaanko jo kotona? Ja aamuisinkin kun Roo voisi vain käydä hädillään ja tulla heti takaisin sisälle, se jää useimmiten pihalle leikkimään tai muuten vaan pöllöilemään. Että sellainen sateen vihaaja.

Max suhtautuu sateeseen samalla tyyneydellä kuin kaikkeen muuhunkin sellaiseen mikä ei aiheuta sille ahdistusta. Sen käytöstä katsomalla ei ikinä arvaisi että pihalla sataa, se menee ulos ilman että ilmekän värähtää vaikka taivaalta tulisi mitä ja viihtyy pihalla ihan sen ajan minkä se muutenki olisi. Ai mikä sade missä?

Tässä muutama päivä sitten lenkkeiltiin ekaa kertaa ukkosmyrskyssä. Yleensä jos sääennustuksessa edes vihjataan ukkosen olevan mahdollista, pysyttelen lähellä kotia jotta päästään tarvittaessa nopeasti sisätiloihin. En pelkää ukkosta mutta mieluummin kuitenkin katselen salamointia kuistilla kuin pellolla... Mutta nyt oltiin useiden kilometrien päässä kotoa kun alkoi jyristä oikein kunnolla ja hetken päästä välähti taivas. Ekasta jyrinästä koirat oli vähän ihmeissään ja tulivat vierelle, oppi on mennyt perille :D (Niiden pitäisi siis tulle automaattisesti sivulle kävelemään jos ne näkee/kuulee/haistaa jotain epätavallista. Mutta ei ne aina tee niin.) Ilmoitin niille ettei tarvitse välittää jyrinöistä jonka jälkeen ne eivät reagoineet ukkoseen enää ollenkaan. Hienot miehet :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ryhmähenkeä

Keväältä kun oli vielä liian kuuma esittää älykkään näköistä. Sitä ongelmaa ei ole enää ollut vähään aikaan ja se sopii meille kaikille paremmin kuin hyvin.




Olenkohan viimeaikoina taas pääasiassa valittanut koiristani? Hmmm... no oikeasti ne on kaikki tosi kivoja koiria ja enimmän osan ajasta niihin saa olla tosi tyytyväinen. Ja sitten siihen valitusosioon.

Tässä yhtenä päivänä oltiin aamulla aikaisin uimassa, vain minä ja Hauru, ja oli kivaa. Haurusta oli kiva uida, ei tarvinnut vääntää mistään ja välillä kun sitä ei huvittanut uida istuttiin rannalla vierekkäin tai muuten vaan oltiin kahdestaan ja oli leppoisaa. Kovin, kovin harvinaista Haurun kanssa ja sitä kaipaisin enemmän, mutkatonta yhdessä oloa. Harmi vain että tuo meidän lähijärvi on kovin suosittu ja siellä käy monenlaista porukkaa joten eihän siinä kauaa mennyt kun läheiselle parkkikselle kurvasi auto ja helppouden ja yhtä olemisen kupla poksahti koska vieraita! Hauru ei voinut enää ottaa rennosti vaikka tyypit meni ihmisten rannalle jonne ei näe siitä missä me oltiin. Mutta äänet kuuluu ja muutenkin Hau tiesi että ne on siellä joten niitä pitää vahtia. Se siitä sitten.

En edelleenkään ole löytänyt mitään sellaista asiaa, mitä me voitaisiin tehdä yhdessä ja oltaisiin jotenkin harmooninen tiimi jolla on yhteinen päämäärä. Tai jotain. Verijälkeä on nyt tehty jonkun aikaa ja vaikka se on vähän lähempänä harmoonista tekemistä kuin mitä metsäjälki, ei Hauru siinäkään lajissa anna parastaan mikä aiheuttaa minussa turhaumaa. Jälki nyt ei muutenkaan oikein ole ryhmätyötä, eihän ihminen tee siinä mitään, mutta jos oltaisiin edes siellä metsässä tekemässä samaa asiaa niin olisihan sekin jotain.

Hauru on silti todella ihana koira, monin tavoin juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan ja varsin ainutlaatuinen yksilö. Mutta toisinaan aika... raskas.

Noin muutoin, ei ole ollut mitään kovin jännää päivitettävää eikä lähiaikoina ole odotettavissakaan mitään mielenkiintoista. Roon kanssa ollaan juostu paljon, välillä Haurukin on ollut mukana ja se ei ole inhonnut sitä. Luulen että on silti parempi olla ottamatta Haurua mukaan liian usein ettei mene maku hommaan, kun juokseminen ei aiemmin ole ollut Haun mielestä kovin järkevää touhua. Roo on aina yhtä innoissaan kun se huomaa että ollaan menossa juoksemaan, se on selvästi sisäistänyt että juoksulenkit ja haistelulenkit on erikseen eikä se haikaile tippaakaan hajujen perään kun tulee lupa juosta. Rohan on myös ottanut vähän personal trainerin hommia itselleen. Ylämäissä kun meikäläisen puuskutus tuplaantuu ja vauhti puolittuu, Roo tulee vierelle kannustamaan / katsomaan säälivästi ja jos meinaan kesken lenkin vaihtaa kävelyyn Roo kiristää tahtia. Ollaan hei juoksulenkillä, tassua (tai tossua) toisen eteen!

(Toisin sanoen Roo ei halua vetää ylämäissä perunasäkkiä jos voi sen välttää mutta tykkää juoksemisesta niin paljon että pyrkii pitämään vauhdin ravissa vaikka sitten raahaamalla minua perässään... Onneksi kunto kasvaa koko ajan ja vaikka Roon tahtiin en koskaan tulekaan yltämään niin olen sentäs aina vähän vähemmän perunasäkki.)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vilkkuvaloinen mörkö


Tänään kun oltiin Rompan kanssa tulossa juoksulenkiltä, nähtiin pari sähkömiestä korjaamassa linjoja. Roosta homma näytti tosi oudolle, vähän sitä ihmetytti mies sähkötolpassa mutta jostain syystä vielä enemmän tyyppien auto joka oli parkkeerattu jalkakäytävälle ja jonka katolla oli vilkut päällä. Kun lähestyttiin autoa Roo aloitti tasaisen, matalan ja aika vakuuttavan haukahtelun, ei siis mitään paniikkiräksytystä tai vastaavaa. "Tämä on varoitus! Ei kannnata mörkö hyökätä tai täältä pesee!" on viesti varmaankin. Samalla se kulki eteenpäin reippaasti aikeena tutkia tilannetta lähemmin, samalla tietty valmiina reagoimaan jos möröt tekee jotain yllättävää. Kun päästiin ihan auton viereen Roo meni haistelemaan autoa ja huomasi että se tosiaan oli vaan auto eikä mitään pelättävää, saati kiinnostavaa.

Toisinaan Roo pelkää hassuja asioita mutta tykkään silti kovasti siitä miten järkevästi se käyttäytyy kohdatessaan "mörköjä". Se ei ylireagoi suuntaan tai toiseen, pyrkii selvittämään tilanteet, se palautuu nopeasti havaittuaan ettei mitään varaa ollutkaan eikä todellakaan tarvitse pelätä että se käyttäytyisi aggressiivisesti ilman syytä. Voisihan se toki olla varmempi luonteeltaan eikä nähdä mörköjä tuollaisissa melko tavanomaisissa tilanteissa. Ja toisaalta ei kai ole mitään väärää siinä että reagoi omituisiin asioihin, kunhan reagoi järkevästi. Ja seuraavan kerran jos/kun Roo näkee sähkömiehiä se tulee muistamaan ettei niissä ole mitään ihmeellistä vaikka ne ei tiedäkään ettei jalkakäytävällä saa ajaa autolla ;)

On vähän hassua että Roon mörköilyt aina ilahduttaa minua mutta kai se on se, että kun omakohtaista kokemusta löytyy parista tyypistä jotka ei osaa käsitellä pelkojaan kovin hyvin, on kiva seurata koiraa joka on fiksu. Vaikkei olekaan, kun ihan tavallisia sähkömiehiä pelkää.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Namisokkelo



Video nuoremmista herroista selvittämässä Buster Dog Mazea. Hauru ei tätä kippoa ole nähnyt kertaakaan aiemmin, Romppahan syö siitä aika usein. Ja vaikka Rohanista huomaa että se suunnilleen tietää mitä sen pitäisi tehdä, on Hauru melkein samalla tasolla ekalla yrittämällään. Luulen siis että Hauru oppisi tuonkin aika nopeasti, tosin se sai ongittua nameja kourusta kielelläänkin joten se ei välttämättä vaivautuisi edes opettelemaan työntämään niitä, hioisi vaan onginta- tekniikkaa. Rohankin välillä saa niitä noukittua, etenkin jos kipossa on paljon nameja jolloin se saa työnnettyä niitä keoksi nurkkiin, mutta paljon harvemmin.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Höyrypäistä menoa



Olin lähdössä lenkille vain Haurun kanssa joten nappasin naapurista Tarkkiksenkin mukaan, ei ole turhaan yksi käsi vapaana ;) Haurulla oli vaihteeksi paljon rähinä-energiaa varastossa ja tietty kohdattiin sitten poikkeuksellisen paljon vastaantulijoitakin. Tarkkis ei voinut tajuta, kun Hauru ärjyi lapsille, koirille, kissoille ja vähän linnuillekin. Aluksi Tarkkis ajatteli ehkä että jos se haluaa leikkiä ja koetti pistää painiksi mutta Hauru ilmoitti napakasti että sopii lopettaa moinen pelleily. Niin että mitä se sitten oikein pärisi? Ei basenji tajua. Kesken lenkin eräästä kuusikosta alkoi kuulua outoja ääniä ja ne ihmetytti Tarkkistakin ja se vilkuili metsää ja Haurua sillä silmällä että jos sieltä tulee mörkö niin onneksi Hauru vetää sitä turpaan :D Mutta ei tullut mörköä, tuli pari lammasta. Haurua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, hei lampaita ne vaan on. Tarkkis ei ole varmaan koskaan ennen moisia otuksia nähnyt ja tuijotti niitä silmät pyöreinä. Ja varmaan ajatteli taas että hullu tuo mudi, huutaa kaikelle tavalliselle ja jättää ne ainoat oudot tyypit huomioimatta.... Minustakin oli vähän hassua koska nuo lampaat on vasta muuttaneet meidän kulmille ja se oli eka kerta kun nähtiin ne. Mutta onhan Hauru ollut paimentamassakin niin kai nyt lampaan tuntee niinku!

Noin muuten Haurun remmirähjäys on tavallaan nyt ihan hyvällä mallilla. Se inhoaa edelleen etenkin vieraita koiria ja lapsia mutta en enää välitä, kyllähän sitä metakkaa maailmaan mahtuu ja jos jotakuta häiritsee niin saa tulla kouluttamaan ihan itse paremmin. (Ehkä. Riippuu metodeista.) Haurulla on lenkkeillessä usein kuonopanta tai kuonokoppa, riippuen tilanteesta. Kumpikaan ei erityisemmin häiritse Haurua itseään, kuonokoppa on minusta jopa kivempi koska tuo on hyvin avoin malli ja Hau pystyy sen kanssa mm. keppileikkimään eikä se esim. hankaa kuten kuonopanta tuppaa tekemään pehmusteesta huolimatta. Ulkonäkö on vaan aika karu. Inhottuja asioita kohdatessa Hauru saa käskyn tulla sivulle ja pitää turpansa kiinni, jos se tottelee niin hyvä ja jos ei mennään silti reippaasti ohi ja hihnan tätä päätä ei voisi vähempää kiinnostaa. Useimmiten Hau tottelee vaikka urputtaakin ja lenkkeily on rentoa silloinkun kun se jättää tottelematta koska ei se maailma yhteen (hihnassa ja hallinnassa) olevaan rähisijään kaadu. Meillä on tämän hälläväliä "metodin" jälkeen tapahtunut todennäköisesti vähemmän ihan puhtaita ohituksia, joissa siis koira olisi koko ohituksen hiljaa ja siivosti, mutta vastapainoksi ei yhtään ihan totaalista raivaria jossa Hau ei ilman remmiä olisi enää hallinnassani. Useimmiten Hau ohittaa suht sujuvasti vaikka vähän äänteleekin ja jopa tiukat, yllättävät tilanteet (mm. yksi jossa itsekin säikähdin suu vaahdossa nurkan takaa kohti juoksevaa bull- tyyppistä koiraa) on menneet hyvin rauhallisissa merkeissä.

Kuonokoppa päässä voidaan käydä lenkillä ennestään tuttujen koirien sekä lasten kanssa, sellaisten jotka ainakin pääsääntöisesti tietävät että Hauruun ei oteta kontaktia niin Hauru ei ota kontaktia niihin. Kerran Haurulla on meinannut mennä hermo yhteislenkillä mutta siitäkin selvittiin pelkällä käskytyksellä. Itse olen rennompi kun Haurulla on koppa joten on helpompi käskyttää sitä järkevästi ja Haurukin on varmaan rennompi. Oikeastaan ainoa huono puoli on ulkopuoliset jotka kokee asiakseen välillä suureen ääneen ilmaista paheksuntaansa ja pohtia mm. sitä miksi minulla on näin monta koiraa kun ne(?) on tuollaisia vaarallisia tappajakoiria joita en ole laiskuuttani viitsinyt kouluttaa. Ja kuonokoppa on muuten eläinrääkkäystäkin! Koira parka kun ei pysty edes suutaan avaamaan. Että kiitos vaan erityisesti naapuruston mummot ja papat, valitettavasti olen kuitenkin ajatellut hankkia koiria tulevaisuudessakin :( Mahdollisesti jopa näiden nykyisten tappajakoirien lisäksi.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Max täyttää pyöreitä


Ostin jo joku aika sitten Chuckit Flying Squirrel lelun mutta se on toistaiseksi vain lojunut kaapin päällä. Tänään ajattelin sitten lahjoa tänään kymmenenvuotiasta Makkaraa sillä ja kovin Max leluun ihastuikin. Ja varsinkin kun mentiin pihalle leikkimään ihan kahdestaan, mitä me ei olla oikeastaan koskaan tehty. Max ei ole koskaan ollut kauhean hyvä tämän tyyppisissä leikeissä ja siksi on hyvä että paikalla on aina aikankin yksi sellainen koira, joka tajuaa leikin idean ja pitää sen käynnissä Maxista huolimatta.

Max kun ei yhtään ymmärrä katsoa lelua sitä heitettäessä joten se lähtee tavallista koiraa huomattavasti herkemmin juoksemaan ennenkuin lelua on edes heitetty ja se valitsee suunnan, johon lähteä juoksemaan, joka kerta ihan sattumalta. Välillä Max saattaa jopa lähteä juoksemaan täysiä taakseni vaikka heittäisin lelun mahdollisimman suoraan ja pidän omat liikeratani sellaisina että sen olisi helppo lukea mihin heitto lähtee. (Eli en seiso mitenkään vinossa, oudosti heiluttele käsiä tms. heittäessä josta Max voisi saada päähänsä väärän suunnan.) Mutta ei se katso. Sitten se viettää sellaiset 10 minuuttia juoksennellen ympäriinsä kunnes se sattumalta bongaa lelun.

Toinen ongelma on ollut että Max ei ole osannut noutaa joten kun se lopulta sen lelun löytää se on jäänyt se suussa seisomaan ja heiluttamaan häntää "heitä uudestaan!!!!" Joo no olisi helpompi heittää jos toisit sen lelun tänne.... Mutta nykyään Max osaa noutaa, ikäänkuin. Se vaatii jatkuvaa suullista kannustamista tyyliin: "Max, hyvä! Max tuo! Hyvä poika Max! Tänne Max! Hyvä Max!" Keskimäärin joka toisen sanan kannattaa olla Max koska muuten Max ei välttämättä enää tiedä kenelle puhutaan ja lakkaa tuomasta lelua kannustuksesta huolimatta. Sitten kun se on onnistuneesti saanut lelun kiikutettua luokse se ei osaa minkäänlaista irti- käskyä vaan lelu pitää kammeta sen hampaiden välistä puoliväkisin. Mutta Maxia nämä pikkuongelmat ei haittaa ja se on kauhean ylpeä aina kun se saa lelun tuotua ja ymmärtää nykyään jotenkin sen että lelun tuominen on vaatimus sille että lelu heitetään uudestaan.

Max on vähän... hidas mutta kyllä sekin lopulta oppii. Jos oletetaan että sitä ei ole yritettykään opettaa noutamaan edellisessä kodissaan ja se on osannut noutaa n. vuoden nyt niin eihän siinä mennyt kuin 6-7 vuotta :D Ehkä jos Max elää vielä toiset 6-7 vuotta se oppii myös katsomaan lelua eikä juoksentele mihin sattuu. En kyllä oikein usko mutta enpä olisi ikinä uskonut että se oppii noutamaankaan. Max on yllätyksiä täynnä.

Pihalla leikkimisen jälkeen mentiin vielä uimaan, sinne kylläkin Romppa sai tulla mukaan myös. On kuitenkin todennäköisempää että lelut palautuu järvestä kun on kaksi hönöä niitä sieltä etsimässä :D