lauantai 25. lokakuuta 2014

Ihan normaali


Max käväisi perjantaina tapaamassa eläinlääkäriä nyt syksyn mittaan ilmenneiden epämääräisten "hengityskohtausten" vuoksi. Kohtaukset eivät ole mitään erityisen vakavia olleet, eivätkä esim. epileptisiä tms. Ei se kai mikään ihme ole että 10 vuotiaassa alkaa ikä vähän näkyä. Maxille tehtiin perus eläinlääkärin tarkistus ja sen sydän todettiin terveeksi ja hengitysäänet ihan normaaleiksi vanhan koiran ääniksi, eli ne syyt mitä itse epäilin on ainakin toistaiseksi suljettu pois. Max sai vähän lääkkeitä kokeiltavaksi, katsotaan auttaako, ja on toki myös mahdollista että sillä on vain mennyt vähän limaa kurkkuun tms. ja se on itselleen tyypilliseen tapaan tehnyt kärpäsestä härkäsen ja panikoi vaikkei siihen ole sen kummempaa syytä.

Käytiin samalla mummollani kylässä, kun kerta liikkeellä oltiin, ja Max näytti taas vaihteeksi tätä puolta itsestään. Kun päästiin rapun ovesta sisään ja Max näki rappuset, se alkoi jostain syystä jo vähän hermostua. Eihän se ole tuollaisissa jyrkissä rapuissa kulkenut pitkään aikaan, myönnetään, mutta ei ne nyt todellakaan olleet sen elämän ensimmäiset portaat. Jo valmiiksi hermostuneena se laittoi tassun ekalle portaalle ja liukas porras luisti hieman tassun alla ja paniikki oli valmis. Max oli ihan varma että se kuolee niihin portaisiin ja liukasteli ihan siinä alalattiallakin kun OMG maailmanloppu lähestyy!!!!! Ja ihan oikeasti ei ollut mitään syytä panikoida. Avallonin ollessa vanha Ava(kin) tiesi omat rajansa ja jos eteen tuli joku este jota se ei kokenut olevansa kykenevä ylittämään, se tyynesti seisoi paikallaan ja odotti että mummu joko nostetaan (45 kiloa, onneksi se ei sentäs ollut sen isompi...) tai sille tarjotaan vaihtoehtoinen reitti. Mutta ei Max. Joka kuitenkin enemmän tai vähemmän nostettiin ne portaan ylös-alas. Max painaa kymmenen kiloa Avaa vähemmän mutta sen kanssa on vaikeampi läpäistä tuollaiset tilanteet kun se ei osaa ottaa niitä rauhallisesti. Kanna nyt koiraa joka on noinkin painava ja luulee kuolevansa.

Pihalla meitä vastaan tuli koiranulkoiluttaja kolmen koiransa kanssa ja Max vähän innostui niistä koirista. Silleen hyväntahtoisesti, Maxhan on mitä kiltein koira, mutta se hyppeli ylös alas tasajalkaa ja vähän muutenkin oli lentoon lähdössä. En tiedä miten se nyt niin innostuikin. Toinen koiranomistaja: "ai onko sekin pentu!?" Jooh, kymmenvuotias pentu...

Kaksi minun kolmesta koirasta on ikipentuja ja yksi on vanha jäärä ollut puolivuotiaasta :p Tasapainottaa lopputulemaa, kai.

Eläinlääkäri muuten kysyi onko Max ääniarka mutta ei se ole. Sen kanssa voi kulkea vaikka minkälaisen sotatantereen läpi eikä se korvaansa lotkauta. Se ei muutenkaan ole tippaakaan arka, sillälailla perinteisellä tavalla. Kahden nuoremman herran kohdalla voi tehdä listan asioista joita ne pelkää tai arastelee mutta Max ei pelkää mitään yksittäisiä asioita. Joskus sitä vaan ahdistaa elämä. Onneksi aika harvoin, Maxin elo kun on pääasiallisesti juuri niin tylsää ja rauhallista kuin se haluaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti