torstai 25. joulukuuta 2014

Hyvät oli joulueväät





Pojat sai perinteisesti heti aamusta joululahjaksi isot luut, jouluaatto kun on niille aika tylsä kun ne ovat lähinnä keskenään. Ja joko koirat tai todennäköisemmin omistaja ei ole tottunut sellaiseen joten on kiva että ne voivat edes puuhastella luidensa parissa eivätkä vaan kökötä yksin kotona :p Tämän vuoden luut oli ilmeisesti superhyvät sillä luun saatuaan Roon pimeä puoli heräsi taas oikein kunnolla: herra linnoittautui häkkiinsä ja murisi sieltä vertahyytävästi jokaiselle joka uskalsi tulla pilkun näköpiiriin. Romps Romps, eikö me olla tästä ennenkin puhuttu? Kukaan (minut mukaan lukien) ei ota sinulta mitään minkä minä olen sinulle antanut, ei ole ikinä ottanut eikä tule ikinä ottamaankaan. Mutta ei kai sitä dalmatiankoirakaan pilkuistaan pääse?

Kävin sitten hakemassa vähän kanaherkkuja myös jakoon. Aluksi Roo edelleen raivosi häkissään mutta lopulta ahneus voitti kun aatella jos Makkara ja Hau syö kaikki ja Roolle ei jää mitään! Just tänhän Roo on arvannut! Joten pilkun oli pakko uskaltaa jättää luu häkin kauimpaan nurkkaan ja tulla hakemaan niitä herkkuja kanssa. Aika nopeasti edettiin siihen pisteeseen, että häkissä oli ihan hiljaista eikä Rohan tuntunut paineistuvan siitä että minä tai Max liikuttiin siinä häkin ulkopuolella. Kun siitä saa lisää namia! Eikä kukaan ehkä sittenkään halunnut Roon hyvää uutta luuta kun Haurulla ja Maxilla oli omatkin. Kuten aina, senkin höpsö koira. Kun Roo oli palautunut rennoksi ja iloiseksi itsekseen, uskalsin jättää koiruudet keskenään luidensa kanssa ja lähteä itse joulun viettoon.

Kun muutaman tunnin kuluttua tulin välipissittämään pojat, oli vastassa ihan ehjät ja rennot herrat enkä muuta olisi odottanutkaan. Kyllä Roo tietää, alkureaktiona vaan joku kytkin napsahti alkuperäisasetuksille ;) Roo kävi kiltisti pihallakin ja luu odotteli sillä aikaa häkissä eikä pilkulla tuntunut olevan mitään luuhuolia. Toisin kuin Haurulla, sille kun sanoin että menetkös ulos, se juoksi äkkiä hakemaan oman luunsa ja työnsi limaisen ja rasvaisen ällötyksensä suoraan minun käteeni :D Katsokaas Hauru tietää missä Haun luu on parhaimmassa turvassa. Sitten voi käydä rauhassa pihalla ja sisälle tullessa se tietty häntä heiluen otti luun ja katosi sen kanssa omaan huoneeseensa. Hau on juuri niin minuun luottavainen kuin haluankin koirieni olevan ja mitä olen yrittänyt Roollekin opettaa.

Tänään sitten huomasin että nettiin on tullut listat tokon uusista liikkeistä ja Rohanille on tullut verikorva. Jälkimmäinen ei ole mitään vakavaa eikä tarvinne mitään toimenpiteitä, on oikeastaan yllättävää ettei Roolle ole aiemmin tullut tuota vaivaa kun sillä kuitenkin on noita korvatulehduksia tasaisin väliajoin (ja juuri hoidettiin/hoidetaan yhtä sellaista) ja pään liiallinen ravistelu lienee se verikorvan yleisin syy. Tuosta nyt ei kuitenkaan liene muuta kuin ulkonäköhaittaa.

Tokon uudet luokat puolestaan vaikuttaa aika kivoilta ja Roolle sopivilta, vaikka suoritusohjeita ei toki vielä ole. Mutta paikallaolojen lyhentyminen ei niinkun haittaa yhtään ;) Eikä ruudut, törpön kierrot tai mitkään muutkaan alempiin luokkiin tulleet muutokset. En silti tiedä saanko Roon paikallamakuuta siihen kuntoon että sitä on järkeä viedä kokeeseen mutta yksi minuutti on kuitenkin puolet lyhyempi kuin nykyinen. Eli puolet helpompi, eikö? :D

2 kommenttia:

  1. Mä iloitsin myöskin lyhentyneestä paikkiksesta. Mutta himputin kapulan pito jo alossa...

    VastaaPoista
  2. Joo, se on meillekin haastava, jopa vaikeampi kuin kokonainen nouto. Noudossa Roo tykkää juoksemisesta ja sen voimalla pääsee yli kapulaa kohtaan kokemastaan ällötyksestä, mutta pelkkä pito? Ei kiitos, sanoo Roo.

    VastaaPoista