torstai 31. joulukuuta 2015

Hunnilauma


Oli liian pimeää että saisi hyviä kuvia mutta pakko oli ainakin yrittää kun pilkut pääsivät taas Nupun kanssa rymyämään metsään. 

Nupulla on liian iso naamanahka. Monta kertaa ajattelin että no nyt se on liikkumatta ja saan nätin kuvan neidistä... ja jotenkin lopputulos on aina tämä :D 

Tämä oli vissiin ainoa kuva missä Nuppu näyttää edes suunnilleen normaalilta. Neiti sopii siis erinomaisesti dalmisten kaveriksi tältäkin osin ;) 

Rohanilla oli kuonokoppa heinän syömisen vuoksi mutta ei se tuntunut sitä haittaavan ja tällä kertaa se vähän leikki pennunkin kanssa vaikka Sirrion on edelleen mieluisampi kaveri.

Sirrille käy kuka vain kaveriksi, pääasia että saa purra!

Ensin purraan Rohania...



...ja sitten purraan Nuppua

Nuppu ei aluksi tajunnut krokotiilileikkiä ollenkaan mutta nyt se alkaa olla siinä jo aika hyvä




Ja sitten juostaan lisää





Ketähän purisin seuraavaksi?

perjantai 25. joulukuuta 2015

Uusi ystävä

Rohanin mielestä sopiva tähystyspaikka


Tässä päivänä eräänä pilkkujen kanssa lenkillä törmättiin söpöön 4kk ikäiseen labbis-rotikka pentuun. Pikkuneidin omistaja kysyi voisiko koiramme tutustua ja totesin että toki, mutta parempi olisi jos mentäisiin jonnekin missä ne voi olla irti. Käveltiin lähimpään metsään ja päästin pojat irti mutta Sirrionin leikkiminen oli aivan liian rajua vielä kovin pikkuiselle ja pentumaisen kömpelölle Nupulle. Virhearvio omalta osaltani mutta Sirri on ollut niin kivasti aina aikaisemmin vieraiden koirien kanssa etten arvannut sen olevan nyt noin päällekäyvä. Oikeasti olisi pitänyt ajatella että Sirrionilla on melkoinen teinivaihe meneillään ja se on varsin malttamaton ja raju kaikessa tekemisessään tällä hetkellä, kaiken kruunasi vielä se että edellisenä päivänä se ei ollut päässyt kunnolla juoksemaan joten sillä oli tavallista enemmän hepulienergiaa. Onneksi Nuppu ei kuitenkaan suuremmin pelästynyt Sipun "hyökkäystä" vaan tuli reippaasti haastamaan Sipua uudelleen leikkiin kun tilanne oli rauhoitettu. Sirrion oli kuitenkin ihan liian kierroksilla eikä oikein olisi välittänyt kuunnella minuakaan joten tehtiin sitten niin että Sirrion ja Nuppu oli vuorotellen irti jotta Sipu ei varmasti pääse höykyttämään pentua.

Jouluaattona mentiin uudestaan poikieni, Nupun ja omistajansa kanssa lenkille. Olin varautunut siihen ettei kakaroita voi edelleenkään laskea irti yhdessä mutta Sirrion olikin jo paljon rauhallisempi. Varmaankin auttoi se ettei Nuppu ollut enää ihan niin tuore tuttavuus ja taatusti se että pilkut oli edellisenä päivänä juosseet pari tuntia hiekkakuopalla kuin heikkopäiset ja tuolloin aamulla vielä pelattiin pihassa jalkapalloa ennenkuin lähdettiin lenkille. Ei ollut hulluus päässyt kerääntymään ;) Satunnaisesti edelleen Sirrin otteet oli turhan rajuja Nupulle mutta tällä kertaa Sirri malttoi lukea pennun elekieltä ja tajusi hienosti antaa tilaa jos Nuppua alkoi hirvittää. Ja muuten Sirrion juoksutti pentua tosi nätisti metsässä ja molemmilla oli kivaa, kerrankin joku on Sirriä hitaampi :D Olin tosi tyytyväinen muutenkin Sirrin käytökseen tällä toisella lenkillä, ilmeisesti se oli vain viimeksi unohtanut ottaa aivot mukaan ulos lähdettäessä ;) Ei tarvinnut tällä kertaa hihnassakaan poukkoilla tai muuta sellaista vaikka Nuppu yrittää innostaa poikia pahoille teille mm. haukkumalla ja hyppimällä niitä päin :D

Rohanilla oli vähän tylsää, se ei oikein halua leikkiä Nupun kanssa. Roo on nyt vanhempana tullut aika pidättyväiseksi vieraiden koirien suhteen (vaikka on siis ystävällinen kaikille edelleen) joten ehkä se tarvitsee enemmän yhteislenkkejä ennenkuin se innostuu. Saa nähdä, ei se enää kaikille potentiaalisille kavereille lämpene vaikka kuinka monesti tavattaisiin. Mutta Sipusta ja Nupusta ainakin luulisi tulevan oikein hyvä parivaljakko kunhan Nuppu saa vähän lisää ikää.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Jauhonenät


Sirrion ei tiedä miksi piprut muka pitäisi paistaa ennen syömistä :D 



Tulee kuitenkin muistaa että raaka taikina on yksi niistä asioista mitä koirille ei saa syöttää. Nostatusaineet (hiiva, leivinjauhe yms.) voi alkaa käymään koiran vatsassa aiheuttaen vatsanväänteitä ja pahimmillaan taikinan syöminen voi johtaa jopa kuolemaan. Sellainen taikina josta näitä (ja muitakaan koiralle haitallisia) aineita ei löydy on sitten asia erikseen ;) 

lauantai 19. joulukuuta 2015

9kk


Sirrion 9kk painaa 30.2 kiloa. Ollaan pikkuisen otettu tuntumaa canicrossiin ja aika toimivalta peliltä herra vaikuttaa. Juoksupäätä löytyy, ei ainakaan vielä ihan Rohanin tasoisesti mutta ihan riittävästi kuitenkin omiin tarpeisiini ja toisaalta ei Sirrion vielä ole ns. syttynyt hommaan kun sillä on vain pari harjoitusta takana. Eihän sitä tiedä millainen hirmu siitä vielä kehkeytyy kun pääsee kunnolla hommaan kiinni. Se missä Sirrion voittaa Rohanin kevyesti ja ihan odotetusti on itsevarmuus. Rohan on juoksuhaluistaan huolimatta vähän epävarma esim. risteyksissä, ohituksissa yms. tilanteissa eikä uskalla rohkeasti mennä vaan. Rohan haluaa aina kysellä että meneehän nyt hyvin? Tännekö me ollaan menossa? Sirrion uskoo että hyvin menee ja jos ei mene niin se on meikän vastuulla ilmoittaa asiasta, Sirrion ei jää ohjeita odottelemaan vaikka se kyllä vastaanottaa niitä ikäänsä ja harjoitusten määrään nähden vallan hienosti. Ja Rohankin juoksee paremmin kun se saa tukea Sirrionilta, tosin sitten jos teini 9kk päättääkin olla tottelematta jotain käskyä niin Rohan menee sittenkin Sirrin "perässä" vaikka olemus on vähän sellainen että 'o-ou nyt ollaan tuhmia...'

Tosi hienosti ipana kuitenkin pääsääntöisesti tottelee, ohitukset etenkin on menneet kaikki aivan upeasti. Kerran Sirrion päätti että haluaa viereiselle pellolle syömään jotain. Yhden dalmatialaisen pysäyttäminen silloin kun se päättää jättää tottelematta käskyjä ollessaan kiinni vetovyössä kahden metrin kuminauhalla on melko epätoivoista puuhaa mutta kahta dalmista ei kyllä sitten hallita senkään vertaa... Oltiin siis pikapuoliin siellä pellolla, dallut tyytyväisenä syömässä jotain pskaa ja meikä naamallani kurassa ei niin tyytyväisenä. Tulin siihen tulokseen että vaikka Sirrion tottelee todella hienosti niin ehkä odotetaan vielä hetki jos toinenkin ennenkuin kokeilen valjakkoani minkään pyörillä liikkuvan vempeleen edessä :D Mutta ei kyllä millään jaksaisi odottaa että Sipu tulee siihen ikään että voidaan oikeasti alkaa tekemään lenkkiä, on se niin pätevän oloinen tässäkin harrastuksessa.

Täytyy vain toivoa että se saa kaikista hölmöistä tempauksistaan huolimatta luustokuvista terveen paperit. Mieluummin periaatteessa kuvauttaisin sen vähän vanhempana mutta oikeasti mennään varmaan kuviin aika pian sopivan iän täytyttyä. Sirrion on niin monta kertaa törmäillyt, putoillut tai muuten kolhinut itseään lyhyen elämänsä aikana että vaikkei se oireile mitenkään en taida uskaltaa tehdä sen kanssa mitään raskaampaa ilman jotain faktaa siitä ettei se ole ihan risa.

Rohan ei oikein arvosta Sirrin nojailua :D

Meinaakohan teini jossain vaiheessa kasvattaa itselleen rintakehän...

maanantai 14. joulukuuta 2015

Lisää kysymyksiä


Meidät on taas haastettu, tällä kertaa blogin Eläimet kuin ihmiset toimesta. Kiitos! Kuten tavallista vastailen oikein mielelläni kysymyksiin mutta en laita haastetta eteenpäin.

1. Mitä koirarotua et missään tapauksessa ottaisi? 

Lyttynaamoja joilla on nenä silmien välissä en ottaisi kotiini edes kodinvaihtajina. Vaikka kyseessä olisi aikuinen terveeksi todettu yksilö, sikäli kun sellaista olisi näistä roduista edes mahdollista löytää, niin (anteeksi vain) tulee ällötysreaktio jos joudun niiden kanssa lähemmin tekemisiin. Vaikka en pidä itseäni ulkonäkökeskeisenä ihmisenä en usko että kykenisin kovin helpolla tottumaan koiraan jolta puuttuu puolet päästä.

Kodinvahtajille olen muuten melko avoin, vaikka kovin sairaiksi tunnettuihin rotuihin suhtautuisin hyvin varauksella. Mitä rotuja voisin harkita ihan ns. tietoisesti on taas hyvin eri asia mutta sitähän tässä ei kysytty.

2. Käytätkö koirallasi jonkinlaisia vaatteita talvisin? 

Koirani on puettuina aina tarvittaessa, mikä ei välttämättä rajoitu vain talviin sillä etenkin Rohan on hyvin kylmänherkkä eikä tarvitse olla pakkasta että se palelee. Kaapista löytyy villapaitoja, toppahaalareita, ohuita sadetakkeja jotka mahtuu päälle pelkällään tai edellisten päälle sekä villamyssyt. Tossutkin haluaisin mutta ne mitä on toistaiseksi ollut kokeilussa eivät ole kestäneet jalassa tai ehjinä muutamaa lenkkiä pidempään. Jos joku tietää jotain hyviä tossuja jotka on kestäviä, eivät putoa mutta eivät myöskään häiritse koiran luonnollista liikkumista niin ole hyvä ja jaa tietosi kanssamme!

Me ulkoilemme tuntikaupalla säällä kuin säällä, kovillakin pakkasilla, joten varusteet täytyy olla kunnossa kun en kerran turkkikoiria halua oman mukavuuteni vuoksi. Lisäksi minulle on käynyt mm. niin että yli 30 asteen pakkasella kouluttaja oli myöhässä, hänellä oli ainoa avain halliin ja minullahan ei ole autoa joten ulkona me koiran kanssa seistiin, odoteltiin ja koetettiin olla muuttumatta jääkalikoiksi. Näissä tilanteissa vaatteet ovat etenkin dalluille aivan ehdottomasti tarpeen ja Haurukin saattaa alkaa palella jos tarvitsee esim. seisoskella paikoillaan paukkupakkasilla.

Enkä kyllä ymmärrä miksi koiran pitäisi palella helpommissakaan olosuhteissa kun itselleni ostan hienoja teknisiä kerrastoja ja ties mitä jotta ulkoilu on mahdollisimman miellyttävää säässä kuin säässä. Joka talvi lenkillä tulee vastaan koiria joiden liikkumisesta näkee että niillä on kylmä mutta jotka eivät omistajiensa mukaan tarvitse vaatteita (koska ne eivät selkeästi tärise ilmeisesti). Kuitenkin uskoisin että jo se pieni paleleminen ja siitä johtuva jäykkä liikkumistapa todennäköisesti vaikuttaa koiran lihasten kuntoon sekä koiran lenkkeilyhalukkuuteen sillä kukapa tykkää palella? Provo: Onhan se toki kätevää omistajille jos ei tarvitse vaivautua ylös sohvalta huonolla säällä kun koira ei halua ulos. Vaikka oikeasti se edelleen haluaisi ja kaipaisi liikuntaa ihan samalla tavalla kuin kesälläkin mutta turkki ei ole soveltuva sen hetkiseen säähän.

Tietysti on sellaisiakin koiria jotka ihan oikeasti ei tarvitse vaatteita. Maxin en nähnyt palelevan koko sen elämän aikana. Max ei omistanut mitään vaatteita kun ei sillä ollut ikinä edes mitään treeneissä odottelua missä se ehkä teoreettisesti olisi voinut pukemista tarvita. Hauru alkaa palella vasta siinä -30 tienoilla ja sittenkin vain jos ei olla liikkeessä eli sekään ei arjessa vaatteita kaipaa, treeneissä odotteluun on silläkin ihan hyvä olla takki.

3. Onko koiraasi helppo kouluttaa? 

Miten sen nyt ottaa.

Haurua on helppo opettaa mutta vaikea saada toteuttamaan oppimaansa. Hauru on vähän sellainen että tekee jos huvittaa, jos ei huvita voit puhua kädelle tassulle sillä korvat ei kuuntele. On hankalaa kun sitä ei oikein motivoi mikään sellainen mitä pystyn tarjoamaan. Paimentamisessa se on hyvä ja uskoisin että olisi myös metsästysjutuissa koska niihin sillä on luontaista motivaatiota. Toko... noh, osaahan se sääntökirjan ulkoa. (Sen vanhan sääntökirjan.) Haurun tokoilu ei kuitenkaan ole useinkaan kovin hienon näköistä kun kaikesta näkee että se olisi mieluummin jossain muualla. Arkielämässä Haurulta löytyy haastavia ominaisuuksia ihan riittämiin eikä sen kanssa helpolla pääse mutta toisaalta se on sitten sitäkin opettavaisempi. Ja kun asiat sujuu hyvin se on tietyllä tapaa palkitsevampaa kun sen eteen on joutunut näkemään enemmän vaivaa.

Dallut sitten taas omaavat intoa enemmän kuin älyä mikä tuo erilaisia haasteita kouluttamiseen. Ei ne tyhmiä ole, kumpikaan, mutta kun ne tekee niin tohinalla ja kauhealla vauhdilla ettei siinä mitään aivosolujen aktivoitumista ehdi odotella. Rohan etenkin on sellainen että kun avaan suuni se saattaa singota täyteen vauhtiin ja jossain puolessa välissä pihaa muistaa että ai niin, unohtui kuunnella mitä oikeastaan pitikään mennä tekemään... Ruutu, nouto ja hyppy suoritetaan kaikki saman sekuntin sisällä kun varmaan joku niistä oli se mitä haluttiin :D Sirrion ei ole ihan yhtä paha koska se on ollut minulla pennusta, on se kuitenkin vähän eri asia kuin kodinvaihtaja, ja kun oli jo kokemusta Rohanista osasin paremmin heti pienestä alkaa opettaa Sirriä käyttämään niitä aivoja kun sellaiset kyllä löytyy. Arkielämässä ne ovat minulle todella helppoja ja vaivattomia, arjen helppous onkin yksi asia mitä arvostan niissä paljon. Tulee kuitenkin muistaa että ne asiat mitkä tekee koirasta yhdelle ihmiselle helpon voi tehdä siitä jollekin toiselle aivan mahdottoman.


4. Mistä tekemisestä molemmat nauttivat yhtä paljon? 

Dallujen kanssa oikeastaan kaikesta mitä me tehdään. Mutta kyllä pitkät lenkit koirat vapaana taitaa olla kuitenkin kaikkein parasta meistä kaikista kolmesta. Tai sitten tokoilu. Tai canicross. Hankalaa kun nuo tykkää tosiaan kaikesta ja itse tykkään puuhata niiden kanssa kaikkea.

Haurun kanssa onkin vähän vaikeampaa, monet Haurun mielestä kivoimmat asiat on juttuja joihin se ei kaipaa tai edes halua minua osalliseksi kuten myyrästys. Ja sitten on paljon asioita, niinkuin nuo meidän harrastukset, joissa ollaan usein nokat vastakkain syystä tai toisesta eikä yhteistyö toimi vaikka periaatteessa kumpikin tykkää siitä mitä ollaan tekemässä. Mutta ehkäpä uusien temppujen opetteleminen olisi sellainen asia mistä tykätään Haurun kanssa molemmat ja mitä tehdään yhdessä ilman että kummankaan osapuolen pinna kiristyy :D

5. Millainen on hyvä koirablogi? 

Tykkään eniten blogeista joissa kuvataan arkea koiran kanssa ja jos jotain harrastetaan (ei välttämätöntä) kerrotaan välillä harrastusten etenemisestä niin, että saa jonkinlaisen kuvan millaista elämä kyseisen koiran/koirien kanssa on. On paljon rotuja jotka on minusta kiinnostavia vaikka en niitä itselleni haluaisikaan ja on kiva tutustua näiden rotujen yksilöihin blogien välityksellä.

Minua ei yleensä kiinnosta mitkään tuotearvostelut, mielipidepostaukset (niissä harvemmin on mitään uutta näkökulmaa), koiramaailman uutiset ja monet muutkaan sen tyyppiset asiat. Enkä yleensä pidä kovin negatiivissävyitteisistä blogeista. Mutta poikkeuksiakin löytyy.

Blogin ulkoasulla tms. seikoilla ei ole minulle mitään merkitystä eikä myöskään kuvilla. Jos kuvia on noin miljoona joka postauksessa ja ne kaikki esittää samaa koiraa istumassa hieman eri kuvakulmista en jaksa katsoa niitä mutta voin silti seurata blogia jos siinä on jotain muuta mielenkiintoista. Ja joo, minulla on oikeasti tuhansia kuvia omista koiristani jotka on kaikki mukamas tosi oleellisia ja erilaisia mielestäni mutta oma koira onkin eri asia :D (Ja oma blogini ei yritä olla suosittu tai erityisen hyvä joten laitan kaikesta huolimatta miljoona kuvaa jos tuntuu siltä.)

Pitää olla mahdollisuus lukea blogia RSS tai Atom syötteen kautta. Jos en saa blogia lisättyä omaan lukijaani niin en sitä ala seurata vaikka se olisi kuinka kiinnostava koska syötteen avulla se vaan on niin paljon kätevämpää.

6. Minkälainen olisi unelmiesi koira? 

Aktiivinen, liikunnallinen, aina valmis ja pikkuisen ylivilkas mutta pitäisi kyetä myös rauhoittumaan, ihan jo koiran oman mukavuudenkin vuoksi. Halukas käyttämään kehoaan täysillä ja monin eri tavoin ja muutenkin sellainen että tekee kaiken täysillä. Sosiaalinen sekä koiria että ihmisiä kohtaan mutta ennemmin välinpitämätön, omanarvon tuntoinen ja/tai sellainen joka ei vain alennu tappelemaan kuin mielistelevä lipilipi- tyyppi. Sopivassa suhteessa omaa tahtoa ja ohjaajapehmeyttä, koiralla tulee olla selkeästi oma mieli mutta myös mielenkiintoa toimia yhteistyössä omistajansa kanssa ja muutenkin hyvä koulutettavuus. Taistelutahtoa ja saalisviettiä runsaasti, riistaviettiä ei ollenkaan. Helposti opetettavissa lenkkeilemään vapaana haastavammassakin ympäristössä. Niin ahne että syö innoissaan mitä vain ruoaksi laskettavaa ja palkkautuu hyvin ruoalla mutta ei niin ahne että tarvitsee pelätä suolitukosta koska syö kiviäkin. Haluaa leikkiä ohjaajan kanssa ja tykkää monenlaisista leikeistä. Huumorintajuinen. Jonkun verran puolustushalua ja kykyä, ehkäpä terävyyttäkin saisi löytyä mutta ei niin että menee överiksi. Tilannetajua pitää olla, lähestyvälle humalaiselle voi sanoa hauh mutta yllättäen kaulaan kapsahtavaa lasta ei saa purra. Ei räksyttäjä ja silloin kun haukkuu haukkuääni on matala ja miellyttävä, ei mitään kimakkaa... no siis sitä räksytystä. Tykkää olla sylissä mutta viihtyy myös omissa oloissaan ongelmitta. Rohkea ja reipas, oli kyse sitten äänistä, alustoista tai mistä vain.

Sulavalinjainen, lihaksikas, pitkäkoipinen, 55-60 cm ja ehkä n. 25-30 kiloinen?, luppakorvainen ja pitkähäntäinen. Seisojissa mm. on sellaisia minua miellyttäviä tyyppejä jotka ovat urheilullisen ja voimakkaan näköisiä olematta liian tankkeja tai heiveröisiä. Turkki sellainen että se on säänkestävä mutta ei vaadi harjaamista, mieluummin puettava kuin puunattava. Väriltään ehkä ruskea punaisin merkein (kuten dobberi) nyt kun olen näihin ruskuaisiin tottunut ja tykästynyt. Aiemmin piti olla ehdottomasti musta punaisin merkein ja sellainenkin kyllä kelpaisi edelleen. Tai sitten joku tumma yksivärinen, lähinnä siis ruskea tai musta, vaikka mm. weimaritkin on kyllä ihan kivan värisiä vaikkei tummia olekaan.

Terve. Pysyy terveenä, hyväkuntoisena, sporttisena, nuorekkaana ja leikkisänä vanhaksi asti ja elää hyvin, hyvin pitkään. Mutta ei yli minun oman eliniänodotteen kuitenkaan.

Unohtuikohan jotain? Todennäköisesti. Tuollaista koiraa ei ole olemassa ja osa asioista on ristiriidassa keskenään (ämpärikaupalla saalisviettiä mutta pitää olla lähtemättä pupun perään :D Jooh...) joten olen todella tyytyväinen dalluihini vaikka ne onkin ihan väärän värisiä.

7. Montako koiraa sinulla on elämäsi aikana ollut? 

Sirrion on kuudes ihan oma koirani.

Lisäksi on ollut muutamia väliaikaisesti meillä omaa kotiaan etsineitä tyyppejä sekä vanhempieni koirien kanssa olen ollut ja olen edelleen hyvin tiiviisti tekemisissä ja osallistun jonkun verran niiden koulutukseen yms.


8. Minkä lemmikin omistaisit jos et omistaisi koiraa tai minkä haluaisit omistaa? 

Minulla on kissoja kaksi kappaletta, nyt 10 vuotiaat veljekset Ender & Moiraine, joskus ovat täällä blogissakin vilahtaneet, sekä kilpikonna. Kumpiakaan en oikeastaan halunnut mutta maalla, ainakin tällaisessa vanhassa talossa, on hiiriä joten oli "pakko" hommata kissa. Ja sitten niitä tuli jotenkin kaksi. Kilpikonna tuli vielä mystisemmin :p On ne ihan kivoja vaikka kumpaakaan lajia en ihan omakseni koe sillä tavalla kuin koiria. Kilpparia ei tule uutta joskus kun tuosta aika jättää (Mitähän sillä on elinaikaa vielä jäljellä, 20 - 30 vuotta?) mutta kissoja on varmaan pakko ottaa uudet jos hiiret alkaa hyppiä nurkissa sitten kun Erkkiä ja Moikkua ei enää ole.

Hevonen olisi kiva jos olisin niin rikas ettei tarvisi ikinä missään tilanteessa miettiä riittääkö rahat. Jos joskus voitan lotossa niin ehkä hommaan hevosen. Paitsi kun en lottoa.... höh.

Nuorempana minulla oli jyrsijöitä ja kaneja mutta ne jäi kun tuli koirat. Ehkä minulla olisi vielä niitä jos ei olisi koiria. Tai ehkä jopa ei olisi mitään? En tiedä. Ei muiden lemmikkien kanssa oikein voi lähteä muutaman tunnin reippaalle lenkille mikä on kuitenkin koirieni pääasiallinen tehtävä. Paitsi siis sen hevosen kanssa jos siihen olisi varaa. Mutta sitä taas olisi aika ikävä pitää sylissä samalla kun katsoo telkkaria... Koira nyt vain on minulle täydellinen lemmikki.

9. Kuinka helppo koirastasi on ottaa valokuvia? 

Haurua on vaikea kuvata värin puolesta kun se on musta mutta se on erinomainen poseeraaja joten sen osalta helppoa. Dallujen väri on helpompi vaikka ei ihan ongelmaton ainakaan tällaiselle joka ei osaa käyttää kameraa eikä oikeastaan jaksa oppiakaan, haluaisin että hyviä kuvia vaan tulisi ulos sieltä kamerasta itsestään. Muuten pilkkuja on aika helppo kuvata jos ei haittaa että ne on vähän hönön näköisiä, vähintään huuli on mutrulla hampaiden välissä. Jos haluaa että niillä on naama peruslukemilla niin sitten tehtävä alkaa muuttua hyvin haasteelliseksi. Ja Sirrillä on niin hassu naamataulu että se on useimmiten vähän hönön näköinen silloinkin kun se ei tahallaan vääntele naamaansa.

10. Minkä tempun haluaisit opettaa koirallesi? 

Hauru osaa melkein kaikki temput mitä youtubesta ja muualta netin syövereistä olen onnistunut löytämään joten ei ole mitään sellaista mitä haluaisin sille opettaa mitä se ei jo osaa.

Dalluille en ole opettanut lähellekään niin montaa ns. turhaa temppua koska Hauru osaa ne eikä minulla ole kauheasti intressejä opettaa niitä uudelleen. Been there, done that. Toki eri yksilöiden opettaminen on erilaista mutta pääperiaate on kyllä aina sama, on ne kaikki kuitenkin koiria joten toimivat samalla ohjekirjalla noin pääpiirteittäin.

Näin ollen Rohanille haluaisin osata opettaa täydellisen paikallamakuun ja Sirrionille pitäisi saada nouto kasattua (se osaa jo kaikki tarvittavat palaset mutta lamppu ei ole syttynyt siinä määrin että niitä voisi vielä yhdistää kokonaiseksi liikkeeksi) ja sitten tunnistusnouto jota ei ole edes aloitettu vaikka tämän koiran kanssa minun piti tehdä siihen pohjia jo nuorempana. Vaan enpä ole tehnyt. Temppujen tekemistä se tokoilukin on.

11. Pitääkö koirasi enemmän talvesta vai kesästä? 

Hauru tykkää talvesta, Rohan kesästä. Sirrionista en vielä tiedä mutta on mahdollista että se tykkää molemmista yhtä paljon.

torstai 10. joulukuuta 2015

Spread my wings

Roo: Ootko ihan varma että tämä on turvallista...
Sirri: Joo joo, tuu vaan.

Roo: ...no ok... jos oot varma...
Sirri: En oo varma, oon Sirri. Tuu nyt äkkiä tänne päälle jos oot tullakses ennenku- o-ou!

Mia: Nyt vähän äkkiä alas sieltä kiven päältä, ja samaa reittiä kun sinne kipusittekin! ET hyppää. EI, ymmärrätkö?
Sirri: Mitä säkin taas keuhkoot? Relaisit nyt vähän... 


Sirrion ei ymmärrä elämän realiteettejä, niinkuin mitä voi tapahtua jos dalmaatti hyppää parista metristä kiviseen risukkoon. Ja sitten Rohan hölmö seuraa Sirrionia kuin hai laivaa ja menee mukaan kaikkiin sen pölhöihin ideoihin.

Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään koiraa joka ei vaadi jatkuvaa tarkkailua lenkeillä. Haurua pitää vahtia että ehtii kieltää ajoissa jos se meinaa lähteä jäljelle, Sirrionia pitää vahtia ettei se tapa itseään kiipeillessään kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin ja Rohania ei saisi päästää silmistään ettei se syö heinää. Mutta ihan kaikkeen ei pysty ja tänä vuonna Rohanilla on ollut vatsaongelmia aika paljon kun se on heti laiduntamassa jos tarkkaavaisuuteni herpaantuu :/ Pakko kai se on taas laittaa sille se hemmetin kuonokoppa päähän aina kun se on vapaana. Sama valitus kuin ennenkin mutta ärsyttää koska koppa rajoittaa mm. leikkimistä Sirrin kanssa (siihen kuuluu paljon hammastelua). Parempi silti niin kuin että se on jatkuvasti kipeä ja oksentelee kun en kerta saa Rohania opetettua olemaan heinää syömättä silloinkin kun en koko ajan ole vahtimassa.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Jänön kannoilla

Sirri nosti tänään metsästä jäniksen ja tyypit juoksivat suoraan minun nokan edestä. Sittenkään pupusta en ehtinyt saada kuvaa mutta Sirristä melkein sain.

Sinne ne katosi peräkanaa yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.

Sirrionin innostunut ilme kun kutsuin sen pois ajosta 

Sirrion on vieläkin tässä asiassa tosi helppo. Sirri mielellään jahtaa kaikkea liikkuvaa, autoista alkaen, mutta ei lukkiudu niihin tms. vaan irtoaa käskystä ilman että asian eteen on tarvinnut tehdä mitään perus luoksetulokoulutusta kummempaa. En usko että se näkee ajotilanteita metsästyksenä tms. vaan pelkästään kivana juoksuleikkinä hassun pitkäkorvaisen kaverin kanssa. En tiedä mitä sitten tapahtuisi jos se joskus saisi saaliin kiinni, iskisiköhän sillä metsästysvietti päälle vai yrittäisikö se edelleen leikkiä jänön kanssa? Ainakaan lemmikeitä lajiin katsomatta se ei ole koskaan nähnyt saaliina mutta ne on toisaalta tietenkin aina esitelty sille rauhallisessa mielentilassa, ei niin että lasketaan se vähän ajamaan niitä ensin... 

En valittaisi jos se pysyisi tuollaisena, olisihan se tosi helppoa kun täällä kuitenkin törmätään riistaan harva se päivä. Lienee kuitenkin todennäköisempää että jossain vaiheessa aikuistuessaan sillä välähtää miksi niiden elukoiden perässä juostaan. Jopa Rohan tajusi sen jossain 3-4 vuoden paikkeilla muistaakseni ja Roo on sentään vähän... no. Sanotaanko vaikka että ei ihan luontainen metsästäjä :D 

torstai 3. joulukuuta 2015

Sadepomppa

Vaikka edellisessä postauksessa sanoinkin etten aio ostaa/tehdä Sirrionille vaatteita vielä tänä vuonna, piti kuitenkin tehdä yksi hankinta: sadetakki. Rohanilla ei ole kuin se yksi Hurtan Storm- huppari eli varakappaleita ei löytynyt ennestään ja sadettahan on piisannut. Vaikka Sirrion ei ole mikään hienohelma on vähintään minusta vähän ikävää että Rohanilla ja minulla on kunnon sadekamppeet mutta Sipu raukka kastuu :( 

Olen niin herkkä ;) 
(Höyrypäätä ei käy sääli kun sen turkki on niin paksu että saa olla jo melkoinen rankkasade että se kastuu läpi, harvemmin me ihan sellaisen sateen aikana lenkille muutenkaan lähdetään.) 

Olisin mieluiten halunnut Sirrionille samanlaisen takin mitä Rohanilla mutta niiden valmistus lopetettiin, sen vuoksi Rompankin takin sai niin edullisesti. Joitain jämätakkeja löysin vielä nettikaupoista mutta en Sirrionin kokoa. Harmi, koska olen tosi tykästynyt siihen takkiin, se on meidän käyttötarkoituksiin kaikin puolin täydellinen ja pysynyt ainakin Roolla ehjänä vaikka aluksi olin vähän epäluuloinen kun se on niin ohutta materiaalia.

Sirrionille tuli sitten valittua SadePomppa ja ihan hyvältä tuokin vaikuttaa. Ainoa vain että tuohon pitää varmaankin iskeä heijastinliivi päälle vaikka siinä onkin vähän heijastinta omasta takaa, lisäksi täytyy jossain vaiheessa vähän tuunata kaula-aukkoa pienemmäksi. Mainoksen mukaan Pompissa on iso kaula-aukko jotta koira voi liikkua vapaasti mutta noin isona myös itse takki sitten liikkuu vapaasti taaksepäin ja antaa (virheellisen) vaikutelman liian ahtaasta etuosasta kun etujalat "valuu" noihin jalka-aukkojen halkioihin. Jos takki pysyisi hieman edempänä se olisi ainakin paremman näköinen ja uskon että Sirrionille jää silti ihan reippaasti tilaa liikuttaa päätään.

(Jalkapalloa parempaa ei ole... paitsi kaksi jalkapalloa!)

Koska Pompassa ei ole takajaloille kumilenksuja olin vähän epäileväinen että pysyykö se suorassa Sirrionin päällä mutta ainakin tämän ensitestin perusteella pysyy. Vähän mietin olisiko pitänyt ottaa yhtä numeroa isompi mutta myyjän mukaan noissa on aika reilut koot ja kyllähän tuo ihan sopiva taitaa olla ja mahtuu talvitakkikin alle tarvittaessa. Ja jos Sirrion saa vielä jonkun ihme kasvupyräyksen tai jotain niin pojat voi sitten vaihtaa takkeja päittäin, Rompalle kun tuo on myös ihan hyvä vaikka Roon oma takki onkin aavistuksen isompi.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Lisää jäätelöasiaa


Hauru alkoi tuossa sunnuntain paikkeilla oksentelemaan. Se ei vaikuttanut erityisen kipeältä ja ruoka maistui hyvin joten en ollut ihan superhuolissani vaikka olinkin aika ihmeissäni koska Hauru on koko elämänsä aikana oksentanut jotakuinkin kahdesti ja niistäkin toinen kerta oli kastroinnin jälkeisestä kännistä johtuvaa. Seuraavana päivänä se oksenteli edelleen ja aloin jo pohtia että se on pakko viedä lääkäriin, onneksi tulin kuitenkin ajatelleeksi että on muuten "jännä" että se alkoi oksentelemaan heti kun lunta satoi maahan... Haurulla on aina ollut vähän ongelmia lumen kanssa kun se syö sitä niin paljon joten kokeeksi en päästänyt sitä ollenkaan ulos valvomatta. Ja kas oksentelu loppui kuin seinään. Seuraavana päivänä annoin sen taas olla pihalla ja se oksensi taas ja sitten lumi jo sulikin ja oksentelu loppui. Jep jep, ikää tulee mutta järkeä tässä asiassa näköjään ei. Ja jos/kun lunta tulee jossain vaiheessa enemmän alkaa sillä myös silmätulehduskierre koska se työntää päätään lumeen ja silmiin menee bakteereja. Koskaan lumettomana aikana sillä ei ole silmätulehdusta ollut. Hauru harvoin on hölmö mutta tässä asiassa se on kyllä jo melkoinen tyhmyri.

Dallujen kanssa on puolestaan kaiveltu talvivaatteita kesäsäilöstä, ainakin remmilenkkejä yms. hidastempoisempia ulkoiluita varten. En tiedä vielä ihan tarkalleen miten kylmänherkkä Sirrion on mutta olen laittanut sille villapaidan melkolailla silloin kun tiedän Rohanin tarvitsevan lisälämmikettä ja ei se ainakaan valittanut ole. Tai läähätellyt tms. mistä voisi päätellä että sillä on liian kuuma joten ehkä sille käy suunnilleen samat kriteerit pukemiselle kuin Rompallekin, vaikka olettaisin sen olevan ainakin vähän vähemmän herkkä sään vaihteluille koska sillä ei ole mitään turkinlaatuun vaikuttavia sairauksia kuten Rompalla on.

Tuo amerikkapaita ei vain istu Sirrionille kauhean hyvin, se kun on tehty täsmälleen Rohanin mittojen mukaan ja vaikka Sirrion on melkein samankokoinen (viimeisten punnitusten mukaan Sirrion on pari kiloa Roota painavampi ja ehkä himpan korkeampikin nykyään) se on ihan eri mallinen. Rohanilla on tosi syvä rintakehä ja voimakkaasti kuroutuva vatsalinja, samaan tyylin kuin osalla vinttikoiria. Siksi sille on vaikea ostaa valmisvaatteita, se tarvitsee niin ison rinnanympäryksen että vaatteet on sitten muualta sille aivan liian isoja. Sirrion on enemmän "peruskoira" mallinen. Tuo ruskea villis jota ei ole tehty mittojen mukaan olisi varmaan sille istuvampi mutta en uskalla laittaa paitoja toisinpäin koska Sirrion saattaa leikin lomassa repiä Roon vaatteita ja tuo ruskea on jo ennestään kärsinyt ja amerikkavillis taas on melkein käyttämätön. Oman mittatilauspaidan taidan kuitenkin tehdä Sipulle vasta ensitalveksi koska Sirrion on vielä kehittymätön silakka.

Täytyy varmaan tehdä sille sitten Iron Man paita. Ja sitten on pakko hankkia vielä pari dallua jotta saa kostajat kasaan... :D Onneksi koirat ei välitä siitä että niiden nörtti omistaja tekee niille noloja vaatteita.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jäätelöä satoi taivaalta

"Jee vihdoinkin lunta!"

"Siis tää on mun innostunut ilme. En mä mikään dalmis hei ole..."

Lumi on tosiaan edelleen Haurun lempparia, tosin vielä sitä on liian vähän että siihen voisi kaivautua yms. mikä on Haurusta kivaa. Sirrionista oli vähän outoa kun se pääsi ensimmäisen kerran ulos lumisateen jälkeen mutta äkkiä se totesi että no jaa, tällaista. Sirrionin reaktio kaikkeen :D Rohanista lumi olisi ihan OK mutta kylmyys ei ole joten herättäkää keväällä, kiitos.

torstai 19. marraskuuta 2015

Lihamylly

Sirrion 8kk, 29 kg



Vaikka koira etenkin ihmisten keskuudessa eläessään tarvitsee rajoja ja niitä on hyvä alkaa opettaa jo heti pienestä, on minulla hyvin moneen asiaan pentujen ja nuorten koirien kanssa melko rento suhtautuminen. Pennut on lapsia joten on ihan OK että ne ei osaa käyttäytyä, kyllä ne ajan kanssa oppii olemaan vaikkei niille heti paukutettaisi kalloon koko sääntökirjaa. Pennuilla pitää minusta olla runsaasti vapauksia leikkiä, koetella asioita (niitä vääriäkin asioita) ja tilaa kasvaa omanlaisekseen persoonaksi ilman että joku jatkuvasti pyrkii kontrolloimaan niitä.

Yksi asioista johon suhtaudun aika välinpitämättömästi on pentujen pureminen. Joillekin on todella tärkeää että pentu oppii heti ensimmäisinä päivinä uudessa kodissaan että ihmisiä ei koskaan purra ja ymmärrän, etenkin esim. lapsiperheissä. Minusta pureminen kuitenkin kuuluu pentuuteen. Ihan pennun leikkikaluksi en toki suostu, tungen lelua suuhuun käden sijasta ja muuta sellaista perusjuttuja ja siinä sivussa pyrin elekielellä yms. tekemään selväksi että mikä on sopiva voimakkuus jolla ihmiseen "sopii" leikin lomassa hampailla tarttua (ei niin kovaa kuin toisiin koiriin, ollaan herkempiä) mutta pääasiallinen suhtautuminen on neutraalia. Jokaiselta aikaisemmalta koiraltani on jäänyt pureminen pois ohjelmistosta ihan ajan kanssa.

Synkkä salaisuus, jota ei sitten saa kertoa kenellekään, on että Sirrion puree edelleen. Ainoastaan minua, ei muita ihmisiä, eikä kovin kovaa eikä kovin usein mutta puree kuitenkin. Toisaalta Sirrion on vieläkin nuori mutta aiemmilla koirilla tähän ikään mennessä pureminen on jäänyt kokonaan pois jo aikaa sitten. Toistaiseksi en ole vieläkään ottanut tiukempaa suhtautumista hampaiden käyttöön koska se on Sirrionilta vain leikkiä, sille ei tulisi mieleenkään esim. uhkailla minua hampaillaan tai muuta sellaista joka olisi jo ihan toisen vakavuusluokan juttu. Kuten olen kertonut Sirrionilla on tällä hetkellä päällä kauhea järsimiskausi, sillä on kokoajan jotain suussa ja se on purrut reikiä lelujen lisäksi omiin peittoihinsa ja oikeastaan ihan kaikkeen minkä se kokee olevan koirien tavara. Minun tavaroihini se ei edelleenkään koske. Luulen että katselen vielä jonkin aikaa josko tuo tuhoamisikä menisi ohi ja jos pureminen siinä vaiheessa jäisi pois. Jos ei pitää vissiin alkaa oikeasti tehdä sille nätisti (koskaan ei tietenkään voi suuttua koiralle kun se ei osaa jotain mitä ei ole kunnolla opetettu) mutta tiukasti selväksi että pureminen ei ole enää tuon ikäiselle sopivaa käytöstä. Vaikka puremisesta ei sinänsä mitään haittaa olekaan mutta onhan se aika huonoa käytöstä ja vaikka se ei nähdäkseni enää järsikään muita kuin minua, en etenkään halua että se joskus edes leikillään vähän rouhaisee vaikka noita kylän lapsia joiden kanssa se on aika paljon lähikontaktissa.

On tuota kuitenkin kiinnostavaa seurata ja pohdiskella. Sirrionilla, kuten koirilla yleensäkin, on hyvin vahvat leuat etenkin nyt kun se on kuitenkin jo ihan iso koira eikä mikään pikkuinen pentu. Vaikka Sirri oikeastaan tykkää hampaiden pesusta se on pentu jolta joskus loppuu kärsivällisyys ja etenkin tuossa puolivuotiaana Sipu saattoi laittaa hoitotoimenpiteet ihan pelleilyksi jos siitä tuntui että kestää liian kauan. Sirrion oppi tosi nopeasti istumaan aloillaan suu auki ja saan rauhassa harjailla sen hampaita ja työnnellä huulia pois edestä yms. Mutta yhtenä tällaisena känkkäränkkä kertana Sirrion kylmän rauhallisesti sulki suunsa kesken takahampaiden harjaamisen. Hammasharjan varsi jäi sen poskihampaiden väliin ja herra vain puri hampaansa yhteen ja tuijotteli minua alta kulmiensa. (Sirrionin itsepäisyyskohtaukset ovat yleensä lyhyitä mutta sitäkin teatraalisempia.) Se siitä harjasta, muovilla ei ollut mitään mahdollisuuksia Sipun hampaita vastaan. Muutenkin noiden purukalusto on melkoisen tehokas, ei ihan niin vain onnistuisi meikältä pelkillä hampailla jonkun nahkarukkasen tai naudanluun silpominen mikä on noille ihan pala kakkua.

Ja sitten kun Sirrion tekee jotain tuhmailua, vaikkapa syö peittoaan, hetkeäkään epäröimättä työnnän jalkani tai käteni peiton ja Sirrin hampaiden väliin samalla kun muistutan sanallisesti että peitto olisi kivempi ehjänä. Tuskinpa minun jalkapöydästä olisi kauheasti sille vastusta ja kämmenen se ainakin murtaisi tuosta vain mutta ei käy mielessäkään että se tekisi niin. Paitsi nyt on käynyt, selvästikin, mutta ei sillä että pelkäisin Sirrionin (tai yhdenkään koiristani) minua oikeasti purevan. Ihan vain ajatuksen tasolla on tullut mieleen että on muuten oikeastaan vähän tyhmää laittaa kättä niin huolettomasti koiran suuhun. Joskus kun Sirrion on sulkemassa suutaan liian aikaisin kun pestään hampaita, työnnän sinne väliin sormeni. Auts jos se vain purisi hampaansa yhteen kuten se teki hammasharjan kanssa. Mutta ei se pure ja luotan siihen. Ja vaikka Sirrion siis edelleen välillä tarttuu minuun hampaillaan, se ei pikkupentuaikojen jälkeen ole aiheuttanut edes mustelmaa, saati sitten rikkonut ihoa. Ihan pienenähän Sirri puri niin että veri lensi ja aika usein se piti ottaa tukevaan otteeseen syliin rauhoittumaan kun piikkihampainen pentu puri ihan hulluna minua ja/tai vanhempia poikia jonkun väsymyskohtauksen kourissa (ipanan hampaiden käyttö on siis alusta asti ollut ihan toisella tasolla kuin aiempien koirieni) mutta sittemmin se on selvästi oppinut todella hyvin minkälaista voimaa ihmiseen voi käyttää satuttamatta. Ja satuttaminen ei nykyisin koskaan ole Sirrin tarkoitus, ei edes silloin kun sillä on känkkäränkkä ja se mukamasteen puree minua sen vuoksi kun olen tyhmä.

Olisi mielenkiintoista jos voisi verrata osaisiko Sirrion säädellä hampaiden käytön voimakkuutta yhtä hyvin jos sillä olisi ollut heti alusta nollatoleranssi puremiseen. Jos joskus tulisi tilanne että se kokisi syystä tai toisesta tarvetta oikeasti käyttää hampaitaan ihmiseen, osaakohan se nyt paremmin säädellä puremavoimakkuutta aidossakin tilanteessa? Etenkin kun se on niin kova ollut puremaan, joku Hauru voisi taas olla eri asia kun se ei edes pikkupentuna juurikaan purrut ja on muutenkin luonnostaan tosi varovainen hampaiden käyttönsä kanssa. (Paitsi siis silloin kun Hau oikeasti pelästyy ja hermot pettää totaalisesti mutta se on minusta taas asia erikseen, ei se kykene enää siinä hetkessä säätelemään omaa käytöstään muutenkaan.) On ainakin opettavaista ja mielenkiintoista kun on saanut elää niin erilaisten koirien kanssa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sano se pitkästi


Saimme 11 kysymyksen haasteen Jokerikortti blogin pitäjältä ja tokihan kysymyksiin jotain vastailen vaikka en laitakaan haastetta eteenpäin. Intoudun aina kirjoittelemaan jotain ylipitkiä löpinöitä jotka ehkä etäisesti liittyy kysymykseenkin... En osaa lyhentää mutta siksi kirjoitan romaaneja, en uutisartikkeleita ;)


* * *

1. Miksi valitsit juuri sen rodun (rodut) joka sinulla nyt on? Onko se sinun "omaa" rotutyyppiä? 

Alunperin halusin pk- oikeudet omaavan, lyhytkarvaisen, hyvin aktiivisen ja liikunnallisen, vähintään keskikokoisen koiran joka on todennäköisesti terve, harrastuskoirana monipuolinen ja sellainen ettei ns. ominaisuudet tule heti vastaan sekä riittävän sosiaalinen elämään ongelmitta isommassakin laumassa. Ja ei paimenkoiraa.

Päädyin mudiin. Ihan kriteerit ei täyty edes paperilla mutta pk-oikeudet omaavien listaa läpikäydessä mudi tuntui olevan lähimpänä ja mudin turkki ei kuitenkaan yleensä vaadi erityisempää hoitoa vaikkei se aivan lyhyt olekaan. Lisäksi sen kerrottiin olevan itsenäinen sekä omaa tahtoa löytyvän, jossain sitä kuvattiin muistaakseni terrierimäiseksi paimenkoiraksi mikä kuulosti hyvälle. Sillä vaikka haluan koiralta hyvää koulutettavuutta ja yhteistyöhalua en kuitenkaan kestä sellaista omistajan palvontaa ja tietynlaista herkkyyttä minkä yhdistän etenkin paimenkoiriin. Hauru on muuten aikalailla sitä mitä toivoinkin mutta sosiaalinen se ei ole edes omassa laumassa, lisäksi se on valitettavan arka joka yhdistettynä suureen terävyyteen, tuliseen tempperamenttiin ja muihin mudimaisiin ominaisuuksiin tekee Haurusta hyvin hankalan koiran. Mudeista varmasti löytyy sosiaalisempia ja rohkeampiakin yksilöitä mutta ei nuo Haurun kaltaisetkaan mitään poikkeuksia ole ja heterogeenisessä rodussa tuuria oikeanlaisen yksilön saamisessa saa olla vielä "tavallista" rotukoiraa enemmän joten en usko että mudia minulle enää tulee. Vaan vannomaan en mene ;)

Blogia enemmän seuranneet tietävät että dalmatiankoiraa en alunperin valinnut, minulle vain soitettiin eräänä päivänä että olisinko suostuvainen tarjoamaan nuorelle dallupojalle kodin. En osaa helposti sanoa 'ei' kodinvaihtajille vaikka ehkä syy (Hauru) olisi ollut ja onneksi päätin ainakin kokeilla miten pilkun kanssa lähtee elo sujumaan. Alkuperäinen näkemykseni dalluista ei ollut kovin mairitteleva (mm. koulutuskelvottomia jästipäisiä nylkyttäjiä jotka kiskovat omistajiaan pitkin maita ja mantuja vailla toivoakaan hallinnasta) mutta tosiasiassa Rohan istuu alkuperäisiin kriteereihini lähestulkoon täydellisesti ja on muutenkin huonoa terveyttä lukuunottamatta aivan täydellinen koira minulle. En siltikään ollut/ole aivan varma onko dalmis kuitenkaan se oma rotuni (tai onko minulla sellaista edes?) mutta oli selvää että toinen samanmallinen tulee "testaukseen". Ja nyt tuo nuorempikin vaikuttaa kyllä luonteeltaan niin täydelliseltä pakkaukselta että ehkä dalmatiankoira sitten on se minun juttuni?

Rotutyypeistä teoriassa tuntisin eniten omakseni molossityyppiset aktiiviset koirat, kuten dobermannin, mutta niitä ei minulle tule rotujen terveystilanteen vuoksi. Ja ehkä nykyään ne eivät olisi tarpeisiini riittävän sosiaalisiakaan, on kuitenkin erilaiset todennäköisyydet saada rento ja ongelmaton uroslauma dalluja kuin vaikkapa rotikoita. Vaikka jos joku lupaisi minulle täysin terveen ja pitkäikäisen dobberin unohtaisin hyvin äkkiä etten muka halua enää narttuja.

2. Harrastattetteko? Mitä ja miksi? Mitä et haluaisi harrastaa? Kerro mielipiteesi kilpailemisesta. 

Harrastetaan tai puuhastellaan ainakin, miten sen nyt haluaa määritellä. Päälajina meillä on toko, tehdään jotain siihen liittyvää lähestulkoon päivittäin ja pariin kokeeseenkin on tullut eksyttyä. Vielä tokoa(kin) enemmän harrastelupohjalta mutta silti säännöllisesti harrastettaviin lajeihin kuuluu pk-jälki (Hauru), canicross (dallut), nose work (Sirrion), pallopaimennus (Hauru) ja koiratanssi sekä yleinen temppuilu. (Suluissa lajin mahdollinen pääasiallinen harrastaja vaikka kaikki tekee kaikkea ainakin jonkun verran.) Lisäksi Rohan harrasti koirafrisbeetä mutta se jää pois nyt spondyloosin myötä enkä todennäköisesti enää jatka sitä muidenkaan kanssa koska Haurusta se on tyhmää ja Sirrion on ehkä turhan raskasrakenteinen ja liian hullu että lajia voisi harrastaa koiraa rikkomatta.

Lisäksi silloin tällöin meitä saattaa tavata hömpöttelemässä melkein mitä vain, välillä käydään mm. haku-treeneissä kuokkimassa vaikkei nuo oikeasti mitään osaakaan siellä tehdä. Olen ehkä vähän... hmm.... spontaani päähänpistoissani välillä ja saataan päättää että nyt opetellaan tekemään tätä! Ja sitten tehdään pari kuukautta kunnes innostun jostain muusta... Ja siksi pidänkin dalluistani, ne on ihan yhtä innokkaita kaikkeen tekemiseen kuin minäkin ja melkein yhtä adhd:itakin. Meillä on aina hirveän hauskaa silloinkin kun ei kukaan osata mitään mutta kauheasti ollaan kaikki tekevinämme :D

Varsinainen kilpaileminen on minusta ihan OK kunhan muistaa että koira on elävä olento, ei kilpailuväline taikka muunlainen eloton ja tahdoton esine. Itse en välitä kilpailla, mikä on ensimmäinen syy siihen miksi tykkään tokosta. Me käydään (jos käydään) kokeissa ja tavoitteena on vain itsensä voittaminen sekä koiran koulutustason testaaminen. Aktiivisesti en haluaisi harrastaa agilityä koska sen näen nimenomaan kilpailulajina, ei riitä että saat nollaradan vaan pitää lisäksi olla muita nopeampi. (Noin yksinkertaistettuna.)

Tuon syyn ohella olen aika erakkoluonne joten en jaksa kovin hyvin lajeja joita ei voi harrastaa yksinään, esim. tuo haku. Se on kivaa aina välillä mutta en kykenisi sitoutumaan toimimaan ryhmässä niin tiiviisti mitä lajin oikea harrastaminen vaatisi. Ja siinä toinen syy miksi tykkään tokosta, sitä voi ihan hyvin tahkota itsekseenkin ja vain välillä käydä jonkun osaavamman silmien alla jotta tietää mitä on tällä kertaa tullut tehtyä väärin ;) Lopuksi, tykkään kovasti kouluttaa koiria ja nähdä miten niiden aivot toimii ja kuinka uskomattoman paljon erilaisia asioita ne kykenevät oppimaan. Ja miten uskomaton hajuaisti niillä on kun ne ajaa jotain ikivanhaa jälkeä ja fysiikka, kun ne juoksee ympärilläni ympyröitä juoksulenkillä eivätkä hemmetti edes myötätunnosta voi hengästyä vaikka meikä suunnilleen kuolee vieressä. Ja se on se syy miksi tykkään oikeastaan ihan kaikista harrastuslajeista, niissä on kaikissa oma viehätyksensä ja saa nähdä koirista erilaisia hienoja puolia.


3. Mitä mieltä olet rotusi terveydentilasta, mitä siitä muuttaisit (muuttaisitko)? 

En ole mikään asiantuntija todellakaan mitä tulee näihin kotonani oleviin rotuihin. Omia yksilöitäni lukuunottamatta tunnen aika vähän kummankaan rodun edustajia enkä yhtäkään läheisemmin, en myöskään aktiivisesti seuraa kummankaan rodun keskusteluja tms joten olen vähän huono olemaan niistä kovin paljon mitään mieltä.

Mudeja pidin melkoisen terveinä kun Haurun otin. Mudit voivat elää helposti hyvin vanhoiksi, Haurun isä oli yli 17 vuotias kuollessaan ja emä täytti kesällä 14 vuotta. Rodussa on epilepsiaa mutta Suomessa käsittääkseni epi koiria ei ainakaan ollut niin paljon mitä Unkarissa, lisäksi jonkun verran on iho- ja vatsaongelmia ja sinisillä yksilöillä sinisen koiran syndroomaa. Mutta olen ihan pudonnut kelkasta näiden suhteen eli en tiedä yhtään mihin suuntaan homma on kehittynyt. Rotukirjat olivat avoimet ainakin kun viimeksi tarkistin mikä on hyvä asia.

Dalmikset eivät yllä ihan mudien tasolle mutta käsittääkseni nekin pääasiallisesti elävät ihan vanhoiksi (yli 10 vuotiaiksi) ja ovat mm. luustoltaan varsin terveitä noin keskimäärin. Ne ovat väriltään valkoisia joka aiheuttaa kuuroutta mutta vastuuntuntoiset kasvattajat testauttavat pentujensa kuulon ja täysin kuurot lopetetaan. Toisaalta hieman kyseenalaista, mutta toisaalta vastuuntuntoista enkä itsekään tietoisesti ottaisi kuuroa koiraa koska se kuitenkin vaikeuttaa elämää, mm. koirien välistä kommunikointia laumassa. Dalmiksilla on epänormaali virtsahappojen aineenvaihdunta joka aiheuttaa taipumusta virtsakiviin. Kaikki "tavalliset" dalmatiankoirat ovat sairaita tältä osin vaikkei geenivirhe aiheutakaan kaikille yksilöille ongelmia. Dalmiksiin on tästä syystä risteytetty pointteria ja näitä terveitä LUA koiria on jo tuotu Suomeen ja pari pentuettakin näille koirille on jo syntynyt. Ihan hetkessä tai kahdessa ei tietenkään koko dallu-populaatiota korjata mutta ainakin asialle ollaan tekemässä jotakin. Lisäksi dalluilla on iho-ongelmia ja allergioita jotka varmaankin liittyvät myös ainakin osittain valkoiseen väriin.

Dalmisten väri on niin iso osa rodun imagoa että sitä tuskin koskaan tullaan muuttamaan, vaikka minua se ei haittaisi (pidän yksivärisistä koirista joten minulle kelpaisi esim. musta dalmis vallan mainiosti :p ), mutta pääasiallisesti pidän rotua kaikesta huolimatta kohtuullisen terveenä ja tiedän että rodusta löytyy kasvattajia joille terveys on tärkeä jalostuskriteeri vaikka toki ihan kaikkiin ainakaan yhtään isompiin rotuihin varmasti mahtuu niitä toisenlaisiakin. Ehkä jos jotakin väriä realistisempaa muuttaisin, kiinnittäisin enemmän huomiota koirien kokoon, kovin raskas koira ei kykene liikkumaan samalla tavalla kuin pienempi ja sirompi. Dallu on kuitenkin vaunukoira alkujaan ja sellaisena sen pitäisin jatkossakin.

4. Kerro mielipiteesi jalostuksesta. Suositko puhdasrotuisia vai sekarotuisia? 

Itselläni on ollut ainoastaan puhdasrotuisia koiria mutta voisin ainakin teoriassa ihan yhtä hyvin hankkia sekarotuisen. Puhdasrotuisten kanssa on vain paremmat harrastusmahdollisuudet kun nuo palveluskoiralajitkin kiinnostaa vaikken olekaan ikinä saanut yhtään koiraa koulutettua ihan koe- valmiiksi enkä näillä näkymin kyllä saakaan. Että enpä niitä oikeuksia oikeasti tarvitse, mitä nyt koulutuksiin ehkä helpommin pääsee kun on "oikeanlainen" rotu. Puhdasrotuisissa on helpompi tietää minkälaista koiraa on hankkimassa, vaikkei se varmaa olekaan, ja on helpompi ottaa selvää kasvattajasta jotta ei tue mitään epämääräistä toimintaa, vaikkei sekään aina 100% varmaa ole. Sekarotuisten pentueiden vanhemmilla hyvin harvoin on myöskään terveystarkkeja, mitään näyttöä luonteesta yms. mitä pidän tärkeänä.

Mielipide jalostuksesta on ehkä vähän laaja tähän naputeltavaksi, siinäkin on niin monia puolia. Mutta kannattaisin kyllä rotuunottoa tai/ja harkittujen roturisteytysten sallimista kaikille roduille ja muutenkin tietyllä tapaa avoimempaa kasvatusta ihan rotukoirissakin. Ei se koira siitä pilalle mene että siinä on vähän uutta verta mukana, päinvastoin, eikä ole realistista odottaa että jokainen rodun yksilö mahtuu samaan ulkonäkö-muottiin vaikka rotuisekseen kenties tulisikin olla tunnistettavissa. Ja nämä braky- rodut yms. säälittävät koiran irvikuvat on sitten ihan oma lukunsa johon en ehkä viitsi tässä blogissa pidemmin mennä, se on niin täysin käsittämätöntä toimintaa.


5. Kerro hetki, jolloin olet ollut ylpeä koirastasi. Entä hetki, kun et ole ollut? 

Olen ylpeä koiristani suunnilleen joka ainoa hetki. Ne on niin hienot ja parhaimmat koirat ja suhtaudun melkolailla kaikkeen mitä ne tekee kuin ne olisi juuri keksineet ratkaisun nälänhätään. Kuulostaa ällösöpölle hapatukselle mutta valitettavasti se on totta. Tässä yhtenä päivänä kerroin innoissani äidilleni kuinka Sirrion on alkanut pissaamaan hevosenkakkakasojen päälle ettei Rohan voi syödä kikkareita kun sitä ällöttää. Sirrion itse syö sen pissatun kohdan ympäriltä eikä tarvitse kilpailla Roon kanssa siitä kumpi saa enemmän. Eikö olekin taitava ja kekseliäs nuorimies? Olen myös äärettömän ylpeä niistä mm. silloin kun ne juoksentelee metsässä kun ne on niin kauniita ja nopeita. Ja kun ne ohittaa lenkillä nätisti vaikka ne tekeekin niin joka päivä ja se on ihan normaalia. Ja kun ne tulee luokse nopeasti ja ensimmäisestä vislauksesta olen aina ylpeä riippumatta siitä ollaanko tyhjällä pellolla tai juuri vahingossa säikäytetty peuralauma juoksuun.

Tuo on itseasiassa ominaisuus joka toisaalta tekee minusta aika huonon kouluttajan. Lipsun herkästi kriteereistä koska tunnen tarvetta palkata poikia vuolaasti pelkästä olemassaolosta :D Mutta on meillä ainakin aina hyvä meininki treeneissä ja kun niitä on syytäkin kehua on kehuminen aina aidosti iloista että puolensa kai tuossakin.

Haurusta en ole ylpeä silloin kun se tavalla tai toisella käyttäytyy aggressiivisesti koiria tai/ja lapsia kohtaan. Silloinkin olen tyytyväinen että se pysyy hallinnassa eikä sen kanssa ole siksi ikinä sattunut mitään mutta samalla olen tyytymätön siihen että sitä hallintaa tarvitaan niin paljon.

Rohanin ja ehkä Sirrioninkin kanssa on varmaan ollut myös jotain hetkiä kun en ole niihin kauhean tyytyväinen mutta ei nyt oikein tule mitään mieleen. Eikun hei, se kun ne löysi ihmisenpskaa ja söi sitä ja tuhrivat toisensa ja kaikki remmit ja minun housutkin siihen vaikka kielsin niitä tulemasta lähelleni. Että en nyt ihan kaikkea mitä ne tekee sentään pidä upeana ja mahtavana.

6. Kuinka paljon liikutte päivässä? 

Käymme lenkillä yleensä kerran päivässä, muulloin koirilla on mahdollisuus olla halunsa mukaan pihalla tai sisällä. Etenkin Sirrion ja Hauru viihtyvätkin varsinkin kesäisin tai muuten hyvällä säällä ulkona todella hyvin ja käyttävät isohkoa pihaamme tehokkaasti hyödykseen, Roo on vähän enempi mammanpoika joka ei yksinään niin hyvin viihdy.

Minun lenkeillä kävelemäni matka vaihtelee voimakkaasti. Kesäisin "lenkki" voi olla se että kävellään muutama sata metriä järven rantaan jossa pojat saa juosta ja uida sydämensä kyllyydestä ja meikä istuskelee rannalla katselemassa. Joskus taas kävelen reipasta vauhtia parhaimmillaan yli 20 kilometrin matkoja. Ja mitä tahansa siitä väliltä, kuitenkin kestoa tulee pääasiallisesti vähintään pari tuntia päivässä (Toki jos on jotain pidempiä ryhmätreenejä tms. jää lenkki pakostakin lyhyemmäksi vaikka kaikki koirat eivät olisikaan olleet treeneissä mukana.) ja koirat saavat enimmäkseen olla irti joten etenkin dalluille kertyy aina kilometrejä paljon enemmän kuin sen mitä itse liikun. Tykkään myös viedä niitä haastaviin maastoihin oli kyse sitten metrin hangessa kahlaamisesta, suolla tarpomisesta tai vaativassa ja korkeusvaihteluita (sen mitä nyt Suomen oloissa löytyy) sisältävästä metsästä. Tähän sitten päälle Rohanin (ja Sirrin sen vielä vähän kasvettua) kanssa juoksulenkit vetovaljaissa, nykyään yleensä juostaan n. 10 km lenkki muutaman kerran viikossa. Hauru ei osallistu kuin hyvin satunnaisesti koska sen mielestä tasainen juokseminen on tympeää puuhaa.

Joskus ihmiset ihmettelee miten ehdin noiden kanssa tehdä niin paljon mutta kun ei ole muuta elämää niin aika riittää ihan hyvin ja tykkään itsekin liikkua oikeastaan säällä kuin säällä joten sen puolesta ei ole ongelmaa. Ainoastaan kuumat kesäpäivät on sellaisia kun minua ei huvittaisi mennä ulos mutta niitä päiviä varten on tuo järvi.


7. Kuinka koirasi ruokailee? Onko teillä tiettyjä traditoita, joita suoritetaan ennen ruokailua? 

Pari kertaa päivässä lapataan ruokaa kuppiin, dalluilla on ahmija kupit vaikkei Sirrion sellaista oikeastaan tarvisikaan. Pennuille yleensä opetan että kupille saa mennä vasta luvan kanssa koska en halua mitään sekopäistä ryntäystä kipolle kun en ole vielä edes saanut ruokaa annosteltua (meillä kupit on paikoillaan ja ruoka kannetaan kippoihin) mutta aikuiset koirat saavat aloittaa syömisen ilman lupaa ellen toisin käske, ne tietävät kyllä ilman eri sanomista että pitää sen verran malttaa että ehdin alta pois. Sirrion vaikka on tosi ahne ei ole mikään hotkija joten se pikkupentuna aina oma-aloitteisesti meni sohvalle istumaan siksi aikaa kun laittelin ruokia ja laiskasti löntysteli kipolleen jossain välissä. Hassua kun se on tosiaan hyvin ahne mutta Sirristä turha hötkyily on turhaa joten sille ei ole ikinä opettamalla opetettu että pitää odottaa.

Joskus, jos on jotain pikkujuttua mitä pitää hinkata, pyydän poikia tekemään jotain ekstraa ennen ruokailun aloittamista, esim. Sirrionilla oli viimekuussa kuurina kapulan pitoa ennen jokaista ruokailua, mutta pääasiallisesti en jaksa mitään koulutteluja ennen ruokaa kun elukoita on useampia ja siinä menisi pieni ikuisuus kun jokaista alkaisi temputtaa ennen syömistä.

8. Millainen on mielestäsi hyvä kasvattaja? Ovatko kasvattaja(t), jolta olet koirasi ottanut olleet hyvä (hyviä)? 

Hyvä kasvattaja on sellainen joka pyrkii terveisiin ja hyväluontoisiin koiriin, pitää koiristaan ja pennuista hyvää huolta, tietää mitä kasvattaa sekä terveyden että luonteen puolesta (elävien eläinten kanssa tulee toki yllätyksiä mutta jos ei tunne koiriensa sukua yhtään tulee "yllätyksiä" varmasti enemmän) ja on rehellinen pennun ostajille. Ja uskaltaa sanoa jos ei koe pentujensa syystä tai toisesta sopivan kyseisen ostajan elämään.

Sirrionin kasvattaja Tanya on vasta "uransa" alkutaipaleella mutta oli selkeästi ottanut selvää pentueen vanhempien suvuista sillä hän osasi vastata kysymyksiini mm. tulevien pentujen oletetusta sosiaalisuudesta suvun perusteella (minulle nykyään hyvin tärkeä asia sattuneesta syystä) ja luetteli piiiiitkän listan sairauksia mitä on niiden suvun jossakin haarassa joskus ilmennyt. Ja sairauksia on ihan tasan jokaisessa suvussa joten pidin tuota hyvänä merkkinä. Tanya myöskin etukäteen kyseli paljon siitä mitä toiveita minulla olisi mahdollista pentua kohtaan ja halusi tavata minut ja vanhemmat koiranikin jo ennen pentujen syntymää jolloin minäkin tietty näin hänet sekä tulevan pentueen emän (ja emänemänkin tässä tapauksessa). Pentujen syntymän jälkeenkin yhteydenpitoa on ollut, hän haluaa tietenkin kuulla miten meillä menee, olenko tyytyväinen Sirrioniin, mahdollisista terveysongelmista ja toki jos olisi jotain koulutusongelmia tms. niin varmasti saisi apua kun vain kysyisi. Olen siis oikein tyytyväinen häneen kasvattajana.

Koska Sirri on vielä aika nuori ja sen hankinta ehkä vielä muistissa on Tanyaa helppo käyttää esimerkkinä minusta hyvästä toiminnasta mutta myös Haurun kasvattajaan Sannaan olen ollut oikein tyytyväinen. Olemme vähemmän tekemisissä mutta Haurun kanssa ollaan käyty hänen luonaan paimentamassa muutamaan otteeseen vuosien aikana yms. ja kuulumisia olen yrittänyt muistaa lähetellä kerran vuodessa joulukortin ohella. Ja varmasti häneltäkin voisi kysellä apuja asioihin, en vain itse juurikaan koe tarvitsevani sen kaltaista yhteydenpitoa kun olen kuitenkin jo kokeneempi koiranomistaja ja osaan usein itse ratkaista omat "ongelmani".

Rohan ei tullut minulle kasvattajaltaan, häntä en tunne ollenkaan. Sen perusteella mitä Roon vanhemmista tiedän täytyy sanoa että en ikinä olisi suoraan päätynyt tästä pentueesta koiraa ottamaan mutta lopputulos on mieluinen kaikesta huolimatta.



9. Mikä on parasta koiraharrastamisessa? Entä huonointa? 

Koirat on parasta? Vähän tähän kai tuli jo vastattua aiemmin. Huonointa on hullut koiraihmiset. (Mikä ei siis tarkoita kaikkia koiraihmisiä :p )

10. Mikä on paras puoli koirassasi? Entä huonoin? 

Haurussa parasta on älykkyys ja nopea oppivuus, se on ihan käsittämätöntä miten helposti se oppii uusia hyvin monimutkaisiakin asioita. Ja ymmärtää (ainakin jos sattuu huvittamaan...) mitä haluan suunnilleen ennen kuin tiedän sitä itsekään. Huonointa on epäsosiaalisuus ja tietyissä tilanteissa suoranainen aggressiivisuus.

Rohanissa parasta on iloisuus ja vilkkaus, Rohan innostuu nanosekunnissa ihan mistä vain ja on heti valmiina puuhastelemaan jotain, ikinä ei ole tarvinnut herraa maanitella mihinkään tai vetää perässään vaan energiaa riittää kaikkiin minun tyhmiin ideoihin ja yleensä Rohan keksii siihen päälle vielä kymmenen ideaa lisää. Huonoita on vilkkaus, Rohan innostuu nanosekunnissa ihan mistä vain, mikä tekee siitä melko impulsiivisen ja se joutuu usein hankaluuksiin kun se ei koskaan pysähdy ajattelemaan ideoitaan läpi ennen toteutusta. Rohan ei myöskään kestä toimettomuutta kovin hyvin vaan alkaa vinkua ja steppailla levottomana jos pitäisi olla aloillaan mitään tekemättä pidempään kuin viisi sekuntia ja se on tosi rasittavaa seuraa esim. automatkoilla. "Ollaaks jo perillä??? No nyt?? Entä nyt??? Kauan tää kestäääää??? Ollaaks jo perillä?? Ai kuin niin vasta lähdettiin pihasta??? ÄÄÄÄÄÄ!!!! .... Ollaaks jo perillä?"

Sirrionissa ehkä parasta on hyvä hermorakenne. Vaikka se on hyvin aktiivinen ja toimelias nuori mies se ei koskaan vingu, steppaa eikä hermostu. Ei vaikka Rohanin ja Haurun kierrokset nousee nollasta sataan siinä vierellä, Sirrion vain katselee niitä että mitäs te oikein meuhkaatte? Ihan rennosti vaan pojat! Toiseksi parasta siinä on huumorintaju. Sipu on vitsimiehiä, aina pilke silmäkulmassa ja joku jäynä mielessä. Huonointa Sirrionissa ei ole oikein mikään, mutta sanotaan vaikka Rohanissa hampailla roikkuminen ja sen päällä pomppiminen. Se on kyllä aika ärsyttävää sekä minusta että Rohanista.

11. Miten palkkaat koirasi? 

Rohan ja Sirrion on helppoja, ne palkkautuu mistä vain: ohjaajan kehuista ja rapsutteluista, mistä tahansa ruoasta ja leikkimisestä. Leluksikin kelpaa mikä vain, vaikkapa rautakanki, vaikka pallo onkin paras. Sirrionin kanssa etenkin ei tarvitse olla edes lelua että voidaan leikkiä, voidaan vaikka vähän painia tms. ja kivaa on, Rohan on herkempi niin sen kanssa saa olla noiden juttujen kanssa vähän varovaisempi ettei "jyrää" sitä.

Hauru oli etenkin nuorempana tosi hankala, se ei syönyt mitään, ei leikkinyt, ei kiinnostanut ohjaajan mielipide, mutta on senkin kanssa kokeilemalla keinot löytyneet. Kanaeinespullista se tykkää (pitää olla nimenomaan kanapullia, lihapullat ei kelpaa) ja tavallisista Pringleseistä (joita Hau saa vain satunnaisesti suolaisuuden vuoksi). Lisäksi Hauru tykkää siitä että tietyllä tavalla hypitään ja ilotanssitaan yhdessä ja se saa myös hyppiä minua päin. Kaikista paras palkka on jos se saa luvan käydä lehauttamassa lintuparven lentoon. Myös muut eläinten jahtaamiset kävisi mutta lintujen pölläytys on melkein ainoa mitä voi tehdä turvallisesti ja lintujakaan pahemmin stressaamatta.