torstai 29. tammikuuta 2015

Ei ehi nyt poseeraamaan, sori



Eräältä metsälenkiltä kotiin päin kävellessämme, huomasin että Roolle neulomastani ruskeasta villiksestä roikkuu pitkä langanpätkä. Tarkemmin katsoessani paljastui, ettei paita onneksi ollut mennyt rikki. Yksi silmukka oli tarttunut johonkin oksaan tms. mutta lanka ei ollut mennyt poikki, tuo yksi silmukka oli vaan "venynyt" joten kotona pystyin pujottelemaan sen takaisin paikoilleen. Tuli kuitenkin mieleen että ehkä pitäisi nyt lopulta saada aikaiseksi toinen paita Roolle. Varapaita, jos tuolle ekalle tapahtuu jotain kammottavaa. Villapaita on Roon lemppari, se pitäisi sitä silloinkin kun ei ole tarvetta, ja uuden tekemisessä kestää kuitenkin aikansa.

Päätin käyttää paitaan pelkkiä jämälankoja ja värit tuli sen perusteella, sinistä, punaista ja valkoista oli sen verran että pitäisi riittää paitaan mutta ei jää mitään (tai melkein mitään) yli. Sininen ja punainen loppuikin ihan kokonaan, ihan hyvä vaikkei tuo mun lankavarasto silti taida olla kutistumaan päin... Jokatapauksessa, noista väreistä päätin sitten tehdä Kapteeni Amerikka- paidan. Joiltain osin vähän arveluttavaa ehkä, mutta toisaalta kuten olen sanonut ennenkin, Kapteeni olisi ehdottomasti Roon idoli. Juoksee kovaa ja heittää hyvin frisbeetä :D 

Aika hyvä varapaita siitä tuli vaikka paranneltavaakin olisi. Rohanilla oli taas vähän vauhti päällä joten paita tuli ainakin testattua autenttisissa merkeissä, vaikkei poseerauskuvia oikein saatukaan.





2 kommenttia: