lauantai 3. tammikuuta 2015

Tänään taas kävellään

Hauru otti uudenvuoden raskaasti ;)

Pallo on tärkein!


Vieläkään en pysty juoksemaan (tai pystyn mutta jalkaa alkaa särkeä aika nopeasti mikä ei liene hyvä merkki...) mikä ärsyttää sekä minua että pilkkua mutta onneksi sentään voi kävellä sitten senkin edestä. Nuo pari tiukempaa pakkaspäivää etenkin oli tosi kivat, tykkään pakkasesta :)

Ja taas iloitsin siitä, että vaikka Roon turkki ei ole lähellekään niin säänkestävä kuin paimenteni, se haluaa lenkkeillä säässä kuin säässä. Roo lähtisi lenkille vaikka paukkupakkaseen ilman mitään vaatteita koska se tykkää niin paljon olla ulkona  Minä en kuitenkaan kestäisi katsoa koiraa jolla on kylmä. Ärsyynnyn kun näen talvella koiria, jotka liikkuu jäykästi lyhyellä askeleella, puhumattakaan sitten selkeämmistä palelun merkeistä. Noita ensimerkkejä kun ei kaikki ehkä tunnista mutta ne selkeämmät oireet nyt pitäisi tajuta jo tyhmemmänkin... Mutta se siitä.

Jos minulle tulee tässä joskus toinen dallu, toivottavasti siitä tulee samanlainen jokasään koira, olisi aika tylsää omistaa tyyppi jota saisi vetää perässä jos sattuu vähän satelemaan tai on talvi. Vaikka kuulunkin niihin ihmisiin, joista koiran lenkitys on oleellinen osa sen hyvinvointia, ei meillä kävellä pelkästään sen takia. Eikä ne määrät, mitä me liikutaan, ole niin isoja siksi että koiran kanssa olisi oleellista kävellä vähintään 100km viikossa. Joo ei, eiköhän niille riittäisi vähempikin. Me liikutaan paljon koska minä tykkään siitä. Tykkään kovasti jopa pitkistä remmilenkeistä. Outoa ilmeisesti :D Toki ennemmin silti koirat vapaana. Joskus on kiva että on joku ihmislenkkikaveri mutta useimmiten haluan kävellä ihan vaan koirieni seurassa. Koska (vaikka niistä valitankin ja nyt kun tiet on olleet ihan peilijäänä voisin valittaa vähän lisää eräästä pilkullisesta veturista) koirani on koulutettu haluamilleni tavoille, muut ihmiset harvemmin on :p Noiden kanssa voi vaan lompsia menemään, eksyä metsään, löytää uusia paikkoja, pysähtyä ihmettelemään maisemia, hyppiä ojien yli ja mennä läpi siitä pahimmasta ryteiköstä koska voidaan ja oho, kello on jo noin paljon! Onneksi on gps ja Hauru, ne tietää aina missä me ollaan ja miten päästään kotiin.

Toivottavasti tuo jalka paranee tällä vuostuhannella että pääsisi juoksemaankin.

2 kommenttia:

  1. Hei, eksyin blogilistan kautta blogiisi ja koirasi ovat ihania :) Täällä minun karvakamut <3 Molemmat lappareita ja tyttöjä :) Liity jos blogini herätti mielenkiintoa http://lotssoffunwhitfanni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, täytyy käydä katsomassa :)

    VastaaPoista