maanantai 6. huhtikuuta 2015

Sitä samaa


äänet kannattanee olla pois tai pienellä

Lisää vieraita, tällä kertaa otettiin taas videolle Rohanin puuhailuja. Ei oltu liikkeellä (taaskaan, eihän me melkein koskaan) kovin vakavalla mielellä mutta laitoin kuitenkin nettiin muutamia pätkiä kun höntsäillään jotain toko-juttuja, ne ehkä kiinnostaa jotakuta. Se kun Sam heittää Rohanille palloa kolme tuntia ja me löpistään tyhmiä ei ehkä niinkään, joten ne osuudet jääköön lojumaan koneen syövereihin :p

Videolla on
- Romps mälvää tokokapulaa
- Katsottiin muistaako Roo mitään ruudusta vaikka tuossa meidän pihalla ei oikein mahdu sitä kunnolla tekemään. En tiedä miksi se ajatteli koko ajan että palkka tulee ruudun sivuun, kun yleensä pyrin heittämään sen suoraan ruutuun tai sen taakse.
- Narupallo menee rikki (saatiin korjattua se myöhemmin)
- Roon uusi peruutustemppu. Se on vielä vähän vaiheessa mutta melkein :) Ja tämä on siis aiemmin ollut ohjelmistossa vain niissä meidän laumavietti-treeneissä mutta nyt Roo toki sai napuja kun se tiesi että minulla on niitä ja odotti niitä. Roo ei ole juurikaan tottunut sellaisiin tilanteisiin, ettei se saisi sitä palkkaa mitä se odottaa. (Eikä ole tarviskaan.)
- Roon juoksentelua
- Ollaan kokeiltu että seuraamisessa ruoka-palkka tulisikin oikeasta kädestä (auttaisi ehkä siihen, että Roo edistää kohta jo koko koiran mitalla...). Rohan ei oikein hahmota sitä, se on niin urautunut ilmeisesti :)
- Roon elämän olisikohan toinen harjoitus jossa joku muu yrittää käskyttää sitä. Harjoiteltiin tätä myös kerran ennen sen virallista koetta, muuten ei olla taidettu? (Roo ei halua olla maassa kun on kuraista. Vaikka muuten se kyllä möyrii ties missä...)
- Vähän sitä kun Roo tuo palloa Samille. Rohanista oli paljon kivempi että Sam heittää :D

4 kommenttia:

  1. Roo on paras! Sen tekemistä on ihan sairaan kiva kattoo! :)

    Tuli tuosta kapulasta mieleen että onko sille koitettu saada nätimpää pitoa patoamisen kautta? Kapula suuhun ja näytät tai houkuttelet sitä namilla/pallolla tms. Alkaisko keskittyä palkkaan ja unohtais mälvätä vai kaatuisko kuppi nurin? Mä teen tota joskus ite tiedostamattakin eli härnään että katoko mulla on palkka tässä mutta etpäs saakaan vielä. Tai mites temputtelu/seuraaminen kapula suussa? Olettaen siis että pidon kesto ei siis oo ongelma ja tiputtaa vasta käskystä, muuten ei ehkä kannata lähteä testaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :D

    Liikuttamista Roo ei pitoharkoissa kestä ollenkaan, tuota namilla houkuttamista ehkä uskaltaisi kokeillakin... pitää miettiä. Rohanin pito (ja nouto ylipäätään) on aika ongelmallinen liike koska sitä harjoitellessa Rohan todella helposti "sulkeutuu" ja menee täysin passiiviseksi (tai karkaa paikalta jos mahdollista). Vaikka tähän ollaan saatu kouluttajalta apua on minulle edelleen tosi vaikea saada tilannetta sen jälkeen enää nollattua enkä tiedä mitä noissa tilanteissa pitäisi tehdä joten arastelen viedä tuota liikettä eteenpäin kun se nyt on edes noin hyvällä mallilla. Toivottavasti kesällä päästään taas useammin valvovan silmän alle, vaikka meillä taitaakin olla muutenkin toiminnantäytteinen kesä edessä.

    VastaaPoista
  3. Jos edistää seuruussa, niin palkka housunsaumankohdasta vasemmasta kädestä. Tee sivulletuloharjoituksia, että jätät Rohanin odottamaan ja itse liikut eri paikkoihin ja kutsut Rohanin sivulle. Ruutu näytti hyvältä :) ja pitoharjoituksessa älä "hyökkää" kapulan kimppuun vaan ota rauhassa ote siitä.

    VastaaPoista
  4. Jep. Tarkoitus olisi toimia noin mutta käytännön toteutus on silti usein jotain muuta :D

    VastaaPoista