perjantai 15. toukokuuta 2015

Nukkumis-järjestelyjä, 8vko

Meillä ei oikein edelleenkään voi ottaa sisällä kuvia (ainakaan siis mun kameralla) joten siksi nämä tulee nyt mustavalkoisina.




Hetken aikaa meille muutettuaan Rohan yritti joskus mennä Maxin viereen nukkumaan (Haurun tai Avallonin viereen ei uskaltanut edes kokeilla) mutta Maxia ahdistaa sellainen joten aika pian Roo tottui siihen että kehenkään ei mennä ainakaan kiinni. Sohvalle mahtuu kaksi mutta mieluiten vastakkaisiin päätyihin kerälle. Minusta aika tylsää mutta minkäs teet, nuo mun vanhemmat koirat ei vaan ole olleet mitään sosiaalisuuden huipentumia vaikka ovatkin ihan ystävällisiä aina olleet erästä lukuunottamatta. Nyt Sirrion haluaisi välillä Rohanin viekkuun ja kuten Rohanin ilmeistä kuvissa voinee vähän päätellä, Roo ei ole enää ihan vakuuttunut vierinukkumisen ihanuudesta. Se monesti urputtaa Sirrionille (ikäänkuin murinaa mutta ei "kunnollista" sellaista) mutta Sirri ei siitä välitä, se hivuttautuu vaan lähemmäs. "Sori sori... mut kyllä tähän mahtuu... kato nyt hyvin mahtu!" Saas nähdä alkaako ne nukkua yhdessä Sirrin ollessa isompikin, tällä hetkellä Rohan yleensä siirtyy suosiolla jonnekin kauemmas viimeistään siinä vaiheessa kun Sirri alkaa purra. Sirrion on ehkä vähän alkanut jo vähentää puremista (tai lähinnä kohdistaa sitä sallitumpiin kohteisiin kuin minä) mutta silloin kun se puree se puree edelleen ihan törkeän kovaa.

Minä olen Sirrionin saapumisesta asti nukkunut sen (ja joskus Roon) kanssa lattialla. Aika rasittavaa kun pikkumies haluaa herätä noin viideltä mutta ei niin rasittavaa kuin herran taipumus pissata patjoille. Ja sitten se voi ihan tyytyväisenä istua pissaamallaan patjalla... pennut. Eilen se aamulla ensin meinasi pissata sänkyyn (ehdin onneksi siirtää sen jälleen kerran pois ennen isompaa vahinkoa) ja kun olin siivoamassa pissaa se seuraavaksi oksensi. Ja tietenkin sänkyyn. Voi ******. Muutenkin väsyneenä olisin voinut laittaa sen palautuspostissa takaisin kasvattajalle mutta sitten Sirrion tuli syliini selälleen eikä edes purrut yhtään. No okei, kai se saa jäädä :p

Yhtenä aiempana yönä näin unta että olin pukenut paidan päälleni jotenkin ihan väärin ja se kuristi kun kaula-aukkokin oli ihan mutrulla. Yritin saada sitä pois mutta ei se onnitunut kun se paita oli niin solmussa. Sitten heräsin ja Sirrion nukkui mahallaan mun kaulan päällä. Ei ihmekään että hengittäminen oli hieman haasteellista.

(Sirrion tänään 8 kg ja hyvin sinnepäin arvioituna 34cm)

2 kommenttia:

  1. Eikä miten ihana pentu! En ole tajunnut jotenkin tämän blogin olemassaoloa aiemmin, mutta nyt liityin seuraamaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Mä en tätä blogia kauheasti missään mainosta eli ei mikään ihme jos se jää huomaamatta.

    VastaaPoista