torstai 27. elokuuta 2015

Arjen sankari


Pari päivää sitten pilkkujen kanssa metsälenkin lopussa kun tuli aika ottaa koirat kiinni, huomasin että Rohanin panta on kadonnut. Jos kuulostaa hämärästi tutulta niin kyllä, Roon panta on kadonnut lenkillä ennenkin. Se johtuu varmaan siitä kun Roo pyörii aina kaikissa sammalissa yms. ja käytän noilla kaikesta huolimatta aika löysiä puolikurria kun ne on kätevimmät. Käveltiin takaisinpäin samaa reittiä ja yritin innostaa herroja etsimään kaulapantaa mutta Rohan ei oikein tajua sellaisten asioiden päälle ja Sirrionilla, joka periaatteessa voisi osatakin, meni aivan liian kovaa. En usko että se olisi huomannut norsuakaan ennenkuin ehkä siinä vaiheessa kun se olisi juossut täysiä sitä päin. No, ei se muuten mitään mutta minulla ei noita pantoja ole ihan hurjan montaa, varsinkaan tuollaisia ihan tavallisia nylon pantoja mitkä on kokeilussa olleista toimivimmat arjessa noiden plutaajien kanssa.

Eilen kun oli sateinen ilma, ajattelin ettei tuossa tämän paikan mittapuulla kohtuu suositussa metsässä (lue: siellä on muutaman kerran tullut ihminen vastaan sinä aikana kun täällä ollaan asuttu) ole ketään kun parempiakin säitä on riittänyt joten uskaltanen laskea Haurun irti. Yleensähän en ihan varmuuden vuoksi päästä sitä vapaaksi kuin hyvin tarkkaan valikoiduissa paikoissa ja tuo ei todellakaan ole yksi niistä. Hauru löysikin metsästä juttuja. Ensiksi avaamattoman nenäliinapaketin joka oli vielä jopa kuiva, ihme ja kumma, ja hyvin mahdollisesti myös pudonnut minulta joskus kun se oli juuri samanlainen mitä allergia-kaudella minulla on taskut pullollaan. Ja seuraavaksi se löysikin Rohanin pannan :) On se kyllä taitava poika silloin kun se haluaa, onneksi se viitsi nyt taas keskittyä muuhunkin kuin riistan etsintään. Pitäisi varmaan silti opettaa Sirrionillekin esineruudun alkeita jotta Hauru ei olisi ainoa joka osaa löytää kaikki ne tavarat mitä pudottelen sinne sun tänne...

Sirrion aiheutti tänään ihmetystä eräälle hyvänpäiväntutulle kun se nappasi tienreunassa kasvavan omenapuun juurelta ompun ja alkoi syödä sitä. Ensin tämä mies oli ihan ihmeissään että syökö se omenaa??? No tuota, enemminkin kysymys kuuluu onko mitään mitä Sirrion ei syö... Sitten hän ihmetteli kun Sirrion kävi makuulle tielle ja alkoi mussuttaa omppua kaikessa rauhassa. Sirrion kun ei ole mikään hotkija, se syö aina hitaasti ja pureskelee ruokansa huolella. Vielä ihmetystä aiheutti se, että Rohan ei syö omenaa, se vain seisoi tylsistyneen näköisenä. Kuulemma luulisi että Rohan edes kateuttaan söisi omppua kun kaverinsakin mutta ei. Jotkut asiat mitä Sipu syö on Roon mielestä vähän ällöjä mutta sekin syö niitä silti koska Sirrionkin ja ne on kuitenkin ruokaa mutta marjat ja omenat ei todellakaan ole ruoka- kategoriassa Rohanin mielestä. Vähän sama siis kuin jos olisi kateellinen kaverille siitä että se syö kiviä. Sitten meille tarjottiin että voitaisiin kokeilla viereisestä perunapellosta haluaako Sirrion perunaa ja lisäksi että voitaisiin kerätä niitä omppuja mukaan kotiinkin. Kummastakin ehdotuksesta valitettavasti kieltäydyttiin, raaka peruna ei varsinaisesti ole koiralle sopivaa ruokaa (vaikkei siitä kai haittaakaan ole jos vatsa kestää?) ja omenoita meillä on kyllä ihan omastakin takaa :D Ja Sirrion vetelee siinä määrin ihan itse poimimiaan kasvikunnan tuotteita ettei sille tarvinne niitä yhtään enempää muutenkaan syötellä. Koira on kuitenkin pääasiallisesti lihansyöjä?

2 kommenttia:

  1. Arjen sankari näyttää todella otetulta kunniasta ja kuvaus-sessiosta ;D
    Kai sankari sai jotain herkkua palkaksi, kuten vaikka rasvaisia lettuja ja Ilpon tekemää omenahilloa ;)

    VastaaPoista
  2. Hauru, kärttyisä vanha ukko jo seitsemättä vuotta, on sitä mieltä että kun on kerran pitänyt mennä hankkimaan noita nuorempiakin koiria niin voisin edes rääkätä (=kuvata) pääasiassa niitä ja antaa Haun olla rauhassa :D

    VastaaPoista