tiistai 11. elokuuta 2015

Pentutoko 1/4


Sirrionin pentukurssi alkoi tänään, kouluttajana taas Riitta Jantunen-Korri. Kurssilla tullee aika paljon toistoa dallutokossa läpikäydyistä asioista mutta kertaus on opintojen äiti ja onhan se muutenkin hyvä että Sipu tottuu tekemään hommia muuallakin kuin kotikentällä.

Ensin katsottiin katsekontaktia, no ei oikein löytynyt Sipulta. Sillä oli kyllä aivan erinomainen kontakti lihapulliin :D Pitäisi ehkä vähän muistutella kakaralle että kontaktia sopisi pitää jonnekin ohjaajan naaman seutuville käden sijasta... Ja jos ei namia ala kuulua kun herra mielestään tekee ihan oikein, se pyrkii komentamaan. Oma syy vissiin, kun leikkiessä olen sallinut (ja ehkä jopa hieman kannustanut) sitä sikailemaan eli Sirri uskoo että olemalla aktiivinen ja vaatimalla saa mitä haluaa... (Paitsi arkielämässä, alkuaikojen jälkeen komentaminen arjessa on jäänyt kokonaan pois ja Sipu esittää oikein nöyrää poikaa.)

Katsottiin nyös sivulletuloa, joka on Sipulla nyt ihan OK. Pitää vain muistaa katsoa että se ei tule liian eteen.

Seuraaminen on myös ihan kivannäköistä, mutta se pomppii ja hyppelehtii paljon etenkin alussa ennenkuin se saa rytmistä kiinni. Toisaalta se ei haittaa, koska ainakin asenne on oikea, mutta olisi kuitenkin hyvä yrittää ottaa alut hieman rauhallisemmin ja helpotettuna jotta alkupomput jäisi pois koska pomppiminen ei kuitenkaan ole tarkoitus. Namikättä voi alkaa hiljalleen häivyttää.

Itseksemme teimme kosketusalustaa joka menee minusta Sipulla nykyään ihan hyvin, se on Sirrionista tosi kivaa, se juoksee sinne nopeasti kunhan vain muistaa mitä pitikään tehdä ja kotona voidaan jo tehdä aikaakin eli se jähmettyy seisomaan alustalle jos palkkaa ei heti kuulu.

Katsottiin myös leikkimistä, Sipu leikkii ihan suht kivasti ja on aktiivinen. Ote sillä ei ole kauhan hyvä, johtuu tällä hetkellä osittain hampaiden vaihtumisesta mutta osittain myös siitä että Sipuli ainakin vielä tykkää enemmän jahdata lelua kuin taistella siitä. Mikä on varmaan ihan OK, palkkaus koiran mukaan. Saatiin käsky tehdä kahden lelun leikkiä koska se on hyvä opettaa koiralle vaikka se palauttaisikin lelun muutenkin hyvin, kuten Sipu yleensä. Ja huomaan kyllä että Sirri lähtee tavallista herkemmin rallattelemaan vieraassa paikassa / isommassa häiriössä. Kai se on kiva vähän tutkailla ympäristöä siinä leikkimisen ohella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti