lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivän mörköjä

Don Juan wannabe


Hauru tai joku muu outo takkutukka


Alieni jostain hyvin, hyvin kaukaa


Koiria ei rääkätty tai muuten vahingoitettu kuvauksissa.

Pojista jokainen sai mukavuustasoaan vastaavan puvun, Haurulle voi laittaa mitä vain päälle ja se poseeraa tyytyväisenä mutta vakavana (vaikkei sitä tämän naamarin takaa näekään) koska mallina oleminen on tärkeä tehtävä, Rohanille taas laitettiin peruukki hetkeksi sen jälkeen kun oltiin siihen yhdessä tutustuttu ja vähän makusteltu (kirjaimellisestikin...) että miltä se tuntuu.

Sirrion on vähän kysymysmerkki kun ei ole aikaisempaa kokemusta mutta ajattelin sen olevan enemmän Haurun kaltainen kuin Rohanin. En silti halunnut sille mitään liian vaikeaa asua kun se on aloittelija. Peruukki esim. olisi ollut sille aivan liian vaikea, ei kylläkään siksi että se olisi ollut sen mielestä epämiellyttävä päässä vaan siksi että se olisi ollut tosi miellyttävä suussa ja silputtuna lattialla... Sirrion seurasi toki vieressä toisten poikien kuvauksia ja sitä kiinnosti homma kauheasti ja miksei aina voi olla Sirrin vuoro??? Joten Sirrion sai sitten kokeilla alieni-naamaria myös. Eikä Sirriä haitannut ollenkaan työntää päätänsä muovisen hommelin sisään. Isona Sirrionista taitaa tulla yhtä hyvä ja kaikkeen rennosti suhtautuva malli mitä Hauru on.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Näyttelykuvia

Me ei olla näyttelyjuttuja juurikaan treenattu mutta kuvasta päätellen Sirrion seisoi aloillaan ainakin hetkittäin :D 

"Ei tuomari-setä, älä katso sinne!!!"

Hampaiden katsominen on Sirrionista aina yhtä tyhmää, en edelleenkään tiedä miksi. Minun se antaa jo katsoa tosi nätisti mutta muiden ihmisten ei, tosin eipä sitäkään ole harjoiteltu oikeastaan ollenkaan.

Kehän seuraaminen on vakavaa hommaa

Sirrionista näyttelyssä oli kivaa se, että siellä oli tyttöjä! Siskoista aika monella oli juoksu alkanut tai alkamaisillaan joten heidän kanssa ei Sirrion voinut seurustella mutta oli siellä muitakin tyttöjä! Tässä Sirrion yrittää lämmitellä yhtä tyttöystävä-ehdokasta. Eikä Sirriä haitannut kauheasti sekään ettei kaikki Sipun tyttöystävät ehkä kuitenkaan olleet tyttöjä...

Sirrionin isä, Stelton Gilbert Grape

Dotstorm's sisarukset Hunting High And Low, Heaven And Hell, Head Over Heels, Hot Love ja Hold On To My Heart ...tai ainakin luulen että noin :D 


Huomaako että pentuja vähän kiinnostaa muut asiat kuin poseeraaminen :D

lauantai 24. lokakuuta 2015

Pentujunnuilemassa


Kuten kuvasta näkee, Sirrion oli sittenkin voitokas. Se tuli luokkansa (7- 9 kk urospennut) kolmanneksi ja voitti tuon kuvassa olevan pokaalin, mustavalkoisen käärmeen ja jotain nappuloita pienen pussillisen. Lisäksi se osallistui jälkeläisluokkaan ryhmässä joka oli näyttelyn paras ja voitti pussillisen häränhäntiä, jotain kuivattua henkitorvea? ja muuta sen tyyppistä herkkua. Se oli Sirristä kivoin palkinto joten Sipusta oli kivaa että se sai osallistua jälkeläisryhmään vaikka onkin hammasvammainen. Seuraavaksi on kai mainittava että Sirrin luokassa oli vain kolme koiraa ja jälkeläisluokassakin oli vain yksi ryhmä.... Mutta ei nyt takerruta sivuseikkoihin ;)

Tuomarina oli Ville Meronen ja Sipun arvostelu on seuraavanlainen: "7kk. Hieman pitkä ja vielä kapea runkoinen uros, jolla hyvä luuston vahvuus. Hyvä pään pituus. Otsapenger saisi olla selvempi. Hieman kyömy kuononselkä. Voimakas alapurenta. Vaaleat silmät. Kirsu ja huulet saisi olla paremmin pigmentoituneet. Hyväksyttävä pilkutus. Liikkuu sujuvasti. Avoin ja iloinen." Tuomari kommentoi jokaista luokkaa yleisölle ja tämän luokan kohdalla mainitsi että Sirrionilla on niin paha purentavika ettei sitä voi palkita mutta muilta osin kaikki kolme poikaa ovat oikein hyviä rotunsa edustajia. Eipä tämä yllätyksenä tullut, Sirrin purenta on oikeasti melkein bulldoggi- tasoa. Ja tosiaan jos ei jotain suuremman luokan ihmettä tapahdu niin Sirrionin näyttelyt on nyt näytelty ja keskitymme muihin, vähemmän ulkonäkökeskeisiin harrastuksiin.

Oli tosi kiva nähdä Sirrionin kasvattajaa ja neljä sen siskoista, yritettiin ottaa sisaruskuviakin mutta viiden väsyneen pennun saaminen olemaan aloillaan ja järkevän näköisiä samassa kuvassa oli hieman haasteellista. Mutta eiköhän niistä kuvista jotain tullut ja varmaan laitan myöhemmin vähän kuvia näyttelystä kunhan jaksan ulkoistaa ne kamerasta ja tarkemmin käydä ne läpi.

Tämän postauksen kuvasta on sanottava VAU Sirri! Ymmärrän miksi toko-kokeissa yms. missä ollaan käyty on yleensä jotain käyttökelpoisempia palkintoja kuin pokaalit mutta on se vähän tylsää ettei yksikään koirani ole ikinä voittanut yhtään pokaalia. Ja on ne kuitenkin voittaneet asioita, ei siitä ole kyse :p Mutta aina jotain suklaarasioita, koiranherkkuja ja muuta sellaista. Tykkään niistä palkinnoista periaatteessa itsekin enemmän mutta silti höh. Mutta nyt Sirrion sitten pokkasi pokaalin. Olen halunnut ottaa tuollaisen tyypillisen 'voittaja pitelee pokaaliaan' kuvan mutta tämä ensimmäinen pokaalin saanut on vielä niin ipana ja sen kanssa on tehty niin vähän pitoharkkoja etten uskonut että se olisi mahdollista. Pokaali on kuitenkin hieman ikävä suussa ja kivinen jalusta on aika painava joten sitä täytyy pidellä ihan ajatuksella, toisin kuin jotain tunnarikapulaa millä Sipu on harjoitellut. Kotiin tultuamme oli vielä vähän valoa joten päätin kuitenkin kokeilla, mahdollisimman rennosti etten pilaa Sirrin pitoa jos se ei onnistukaan. (Vaikkei Sipu todellakaan ole niin herkkäsielu että sen tekemisen intoa voisi kovin helpolla pilata mutta Rohanin paineistumisongelmia on vaikea unohtaa.) Mutta ei sillä ollut mitään ongelmia, Sirrion otti pokaalin suuhunsa ihan kivasti ja piti sitä tosi hyvin tasan niin kauan kunnes annoin irti- käskyn. On se vain aika pätevä pikkuinen!

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Katso talmaatti loikkaa

Sirrionin uusi lempparileikki, hypitään pelto-ojien yli edestakas. Ollaan käyty nyt aika paljon pelloilla, kun kerta voidaan ja pojat tykkää siellä juosta, ja Sirrion voi viettää kevyesti koko lenkin pomppien.

Välillä ipana vähän arvioi pieleen ja laskeutuminen on... vähemmän sulokasta, kuten tässä kuvassa näyttäisi olevan tapahtumassa, enkä ole siksi kovin ihastunut tähän(kään) leikkiin. Olisi kiva jos Sirrion joskus keksisi jotain sellaista tekemistä missä ei tarvitse pelätä että sillä on kohta jalka poikki tai pää kainalossa. Mutta ehkä tämä hyppimis-into on kuitenkin auttanut sitä parantamaan sen koordinaatio kykyä mikä on ihan hyvä tuollaiselle sekopäiselle talmatollolle. Se hulluilee kuitenkin niin hallitsisi edes sen hulluutensa vähän paremmin.

Sirrionista kun on aina ollut tosi kivaa hypätä (tai yrittää hypätä) Rohanin yli. Harvemmin se hyppy vain on onnistunut... Ensinnäkin Sirrion aloitti Roon yli hyppimisen silloin kun se oli vielä niin pieni ettei se olisi kyennyt hyppäämään niin korkeaa estettä vaikka se olisi pysynyt paikoillaan, lisäksi tämä "este" useimmiten kiitää jossain täyttä laukkaa ja tekee yllättäviä äkkikäännöksiä ajatuksena harhauttaa perässä kiitävä aiturin alku... Tämä on leikki joka on oikeasti kielletty koska se päätyy herkästi siihen että Sirrion rämähtää Rohanin niskaan mutta koska herra 7kk ei vielä aina kielloista niin välitä se tekee sitä edelleen satunnaisesti. Mutta nyt se on alkanut onnistua hypyissään, tänään se hyppäsi ihan sulavasti ja ongelmitta Rohanin yli ja jäi vielä ilmavaraakin.

Rohan on jo niin vanha ja viisas :D ettei se ole aivan yhtä ihastunut tähän päämäärättömään hyppelemiseen, joten vaikka se kyllä periaatteessa seuraa Sirrionin reittivalintoja se yleensä käyttää traktorien kulkureittejä jos vain on mahdollista. Siitä on se etu että Rohanille tulee pidempi matka juosta joten se ei saa niin helposti Sirriä kiinni mitä tavallisesti. Rohan kun on edelleen selkeästi Sirriä nopeampi mutta pojat silti useimmiten leikkii niin että Sirrion on jänis ja Roo metsästäjä.

Toki Romppakin silti vähän hyppelehtii, ei se nyt sentään ihan kalkkis ole! Tai oikeastaan ollenkaan. Rohan on aktiivinen höseltäjä eikä se siitä ole nyt yhtäkkiä mihinkään muutunut, se vain nyt tuon oikean pennun rinnalla vaikuttaa äkisti ihan aikuiselta ja vähintään semijärkevältä koiralta toisin kuin aiemmin, kun verrokkina oli vain aiemmin omistamani (+perheenjäsenten omistamat joiden kanssa olen aika paljon tekemisissä) noin miljoona kertaa rauhallisemmat yksilöt jotka yleensä ajattelee ennenkuin tekee.

Edelleen näiden kahden pojan perusteella pidän dalluja varsin älykkäinä - jos ne vain pysähtyisivät joskus käyttämään niitä aivosolujaan. Rohan nykyään joskus pysähtyy ilman että tarvitsee erikseen sille asiasta sanoa. Joskus sitten ei niinkään, ei siitä nyt niin kauan ole kun se kaatoi kaapin Sirrionin kasvattajan kotona kyläillessämme... mutta edistystä on tapahtunut!

maanantai 19. lokakuuta 2015

7 kuukautta




7 kuukautta vanha Sirrion painaa 27,2 eli ihan vähän on tullut lisää painoa kuukauden takaiseen. Säkäkorkeus on n. 60 sentin paikkeilla kotimittailuiden ja Rohaniin vertailun perusteella.

Välillä Sirrion näyttää pienemmälle

Ja välillä Rohan

Oikeasti pojat on tosi saman kokoiset, Sirrillä on vain puolet pienempi pää :D Ja pään ilme muutenkin vielä aika lapsekas. Mutta ehkä siitä vielä jossain vaiheessa kehittyy ihan miehekäs, umpiluupään kasvattaminen vain on ymmärrettävästi aika hidasta hommaa... Ja puuttuuhan Sipulta luonnollisesti näin nuorena muutenkin vielä se loppusilaus joka tekisi siitä oikeasti aikuisen. Tosi nätisti Sirrion on kyllä kasvanut, sillä ei ole minun silmään ollut missään vaiheessa mitään ihan järkkyjä vaiheita, yhdessä välissä se oli vähän takakorkea mutta paljon pahempiakin tapauksia on kyllä tullut nähtyä.

Viikonloppuna Sipuli on menossa dallujen pentunäyttelyyn. Voi olla Sirrin ensimmäinen ja viimeinen edes aavistuksen mätsäreitä oikeampi näyttely, ellei sitten saada tietoomme jotain tuomareita jotka eivät koskaan halua katsoa koirien suuhun :D En siis odota kovin huikaisevaa menestystä mutta ainakin kasvattaja saa tilaisuuden nähdä Sipulin sitten luovutuksen. Toivottavasti Sirrion malttaa edes vähän käyttäytyä siellä ettei paljastu sen elävän meillä ihan pellossa ;) No joo aika usein myös metsässä. Mutta ei se sielläkään käytöstapoja ole varsinaisesti tarvinnut... 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Villi ja vapaa

Välillä vähän ihmettelen kuka tuo pitkäkoipinen nuorukainen on joka seuraa meitä lenkillä. Ja missä se mun palleroinen pentuni on??? Liittyyköhän nämä asiat jotenkin toisiinsa...?


Tosin täytyy sanoa että tämä nuorukainen ei aina seuraa meitä lenkillä >( Eihän se mikään ihme ole, itsenäistyminen ja muu tällainen kuuluu aikuiseksi kasvamiseen. Ja kun Sirrion ei pikkupentunakaan koskaan ollut mikään mamman helmoissa nyhjääjä. Mutta en silti oikein arvosta että kävellessämme metsän laidalla herra pitkäkoipi lähtee rynnimään viereisen pellon halki ja katoaa pellon toisella laidalla olevan metsän siimeksiin. Kerpeleen kakara.


Se on pennun ansioksi sanottava että se tulee kyllä heti luokse huudettaessa. Yhtä ansiokasta ei ole että se vapauskäskyn kuultuaan sinkoaa takaisin sinne jonnekin kilometrien päähän näkymättömiin tekemään ties mitä. No, ei kai sitä voi saada toista yhtä helppoa irtipidettävää mitä Rohan on. Etenkin kun olen kuullut monilta ex- dallunomistajilta ihmettelyä että olen vaihtanut paimenesta dalmikseen sen(kin) vuoksi kun eikö ole rasittavaa kun dalluja on niin paljon vaikeampi pitää irti? Tai irtihän ne ilmeisesti pysyy helposti, nämä kyseiset ihmiset kun ovat kuulemma ottaneet pilkun jälkeen paimenen mm. koska kyllästyivät katsomaan kun koira katoaa taivaanrantaan :D Ja meillä kun se on ollut se paimen joka katoaa, dallu pysyy opettamattakin vähintään näköetäisyydellä ja yleensä jopa melkein kosketusetäisyydellä. Vaan ei tämä nuorempi versio, selvästikään.


Pihallakin Sirrion on aina viihtynyt hyvin yksinäänkin mutta nyt se lähtee keskellä yötäkin jonnekin pihan perukoille, missä ei edes ole valaistusta!, ja puuhastelee tyytyväisenä siellä säkkipimeässä jotain. Olen yrittänyt käydä vakoilemassa että mikä siellä on niin kivaa mutta ilman mitään valoja on aika vaikea nähdä ja lisäksi heti jos Sirri kuulee askeleeni se rynnistää innoissaan luokseni "jee mamma säkin tulit tänne ulos leikkimään!" ja alkaa toiveikkaana mukiloida minua jalkapallolla. Keskellä yötä pimeässä pakkasessa. Silti sorrun aina potkaisemaan sitä palloa ainakin muutaman kerran. Olen sillälailla huono. Tai Sirrionista tosi kiva. Täytyy jatkaa näitä vakoiluyrityksiä koska haluaisin kyllä tietää mitä se niin innoissaan siellä hommailee.


Jos nyt tulee sellainen talvi että uskaltaisi järven jäälle, luulen että Sirrionista jäällä lenkkeily olisi ihan parasta. Haurusta ainakin on. Jäällä ei näkyvyys lopu ihan heti kesken, kun vaikka täällä on paljon peltoa ne on kaikki vähän sellaisina kaistaleina metsäplänttien (tai autoteiden) välissä ettei niillä pääse niin isoa kiekkaa juoksemaan mitä nämä herrat haluaisi.


Mutta kakaran viimeaikaisista katoamistempuista huolimatta tykkään kyllä ihan hirmuisesti käydä pilkkujen kanssa lenkillä ❤ En ikinä kyllästy katsomaan kuinka ne juoksee, juoksee ja juoksee ja nauttivat elämästä ja vapaudesta ja kaikesta täysin rinnoin. Ja kyllä kakarakin vielä saadaan pysymään näköetäisyydellä, upposihan se asia tuon paimenenkin kalloon lopulta :D

lauantai 10. lokakuuta 2015

Lehdekkäitä kuvia





Kiltisti kun jaksaa istua kuvattavana pääsee nopeammin riehumaan



perjantai 2. lokakuuta 2015