torstai 5. marraskuuta 2015

Rikkomisikä



Sirrion on varmaan nyt siinä iässä missä mm. eräs naapuruston rouvista uskoi sen tuhoavan talon. Tähän asti sen tarve pureskella asioita on ollut varsin maltillista mutta nyt lattioilta on pitänyt ottaa melkein kaikki lelut pois koska Sirri suikaloi ne ja sellaista ei tietty voi sallia koska pelkään että Sirrion saattaa syödä palat ja tiedän että Rohan syö ne jos se sopivalle päälle sattuu. Sirrillä on nyt sitten leluina tuo videolla näkyvä puunrungon pala, vanhoja luita joilla se ei tykkää leikkiä kun ne ei mene rikki ja tuo myös videolla näkyvä Orka Jack. Sekin on rikottu, narun Sirrion irroitti ensimmäisenä ja se lensi roskiin, sittemmin se on siirtynyt noiden "sarvien" irrotteluun. Ja irtihän ne lähtee, herra kulkee sitten ylpeänä sarvi suussa ja esittelee sitä kaikille :D Mutta se sarvi ehjänä on liian iso nieltäväksi (luulisin ainakin...) ja vaikka ne lähtee irti lelun rungosta, ei Sirrion ole ainakaan toistaiseksi saanut tuosta muovista kuitenkaan paloja irti, toisin kuin esim. Kongista joka piti myös laittaa odottelemaan parempia aikoja. Toivon nimittäin että jossain vaiheessa Sipun silppuamisinto vähän laantuu ja voidaan ottaa takaisin käyttöön muutkin lelut kuin puunrungot. Nähtäväksi jää...

Mutta edelleenkään ipana ei juurikaan koske tavaroihin jotka eivät sille kuulu. Meillä on saanut olla kaikki pikkusäläkin hyllyillä eikä tuo kuvittelekaan että se saisi ottaa jotain sieltä tai miltään muiltakaan tasoilta. Ainoa tuhmuuden teko on ollut minun tietokonetuolin kuoriminen, tuo tuoli kun on ikäänkuin punottu paperinarusta. Sitä narua on vain niin hurjan kiva kuoria auki ja vähän mussuttaa, suussa se sulaa sellaiseksi ihanaksi purkaksi mitä nyt paperi/pahvi- tyyppisestä aineksesta tulee. Sirrion tietää kyllä ettei saisi mutta minkäs teet kun jotenkin sitä vaan menee suuhun välillä ihan ainakin melkein huomaamatta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti