sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sano se pitkästi


Saimme 11 kysymyksen haasteen Jokerikortti blogin pitäjältä ja tokihan kysymyksiin jotain vastailen vaikka en laitakaan haastetta eteenpäin. Intoudun aina kirjoittelemaan jotain ylipitkiä löpinöitä jotka ehkä etäisesti liittyy kysymykseenkin... En osaa lyhentää mutta siksi kirjoitan romaaneja, en uutisartikkeleita ;)


* * *

1. Miksi valitsit juuri sen rodun (rodut) joka sinulla nyt on? Onko se sinun "omaa" rotutyyppiä? 

Alunperin halusin pk- oikeudet omaavan, lyhytkarvaisen, hyvin aktiivisen ja liikunnallisen, vähintään keskikokoisen koiran joka on todennäköisesti terve, harrastuskoirana monipuolinen ja sellainen ettei ns. ominaisuudet tule heti vastaan sekä riittävän sosiaalinen elämään ongelmitta isommassakin laumassa. Ja ei paimenkoiraa.

Päädyin mudiin. Ihan kriteerit ei täyty edes paperilla mutta pk-oikeudet omaavien listaa läpikäydessä mudi tuntui olevan lähimpänä ja mudin turkki ei kuitenkaan yleensä vaadi erityisempää hoitoa vaikkei se aivan lyhyt olekaan. Lisäksi sen kerrottiin olevan itsenäinen sekä omaa tahtoa löytyvän, jossain sitä kuvattiin muistaakseni terrierimäiseksi paimenkoiraksi mikä kuulosti hyvälle. Sillä vaikka haluan koiralta hyvää koulutettavuutta ja yhteistyöhalua en kuitenkaan kestä sellaista omistajan palvontaa ja tietynlaista herkkyyttä minkä yhdistän etenkin paimenkoiriin. Hauru on muuten aikalailla sitä mitä toivoinkin mutta sosiaalinen se ei ole edes omassa laumassa, lisäksi se on valitettavan arka joka yhdistettynä suureen terävyyteen, tuliseen tempperamenttiin ja muihin mudimaisiin ominaisuuksiin tekee Haurusta hyvin hankalan koiran. Mudeista varmasti löytyy sosiaalisempia ja rohkeampiakin yksilöitä mutta ei nuo Haurun kaltaisetkaan mitään poikkeuksia ole ja heterogeenisessä rodussa tuuria oikeanlaisen yksilön saamisessa saa olla vielä "tavallista" rotukoiraa enemmän joten en usko että mudia minulle enää tulee. Vaan vannomaan en mene ;)

Blogia enemmän seuranneet tietävät että dalmatiankoiraa en alunperin valinnut, minulle vain soitettiin eräänä päivänä että olisinko suostuvainen tarjoamaan nuorelle dallupojalle kodin. En osaa helposti sanoa 'ei' kodinvaihtajille vaikka ehkä syy (Hauru) olisi ollut ja onneksi päätin ainakin kokeilla miten pilkun kanssa lähtee elo sujumaan. Alkuperäinen näkemykseni dalluista ei ollut kovin mairitteleva (mm. koulutuskelvottomia jästipäisiä nylkyttäjiä jotka kiskovat omistajiaan pitkin maita ja mantuja vailla toivoakaan hallinnasta) mutta tosiasiassa Rohan istuu alkuperäisiin kriteereihini lähestulkoon täydellisesti ja on muutenkin huonoa terveyttä lukuunottamatta aivan täydellinen koira minulle. En siltikään ollut/ole aivan varma onko dalmis kuitenkaan se oma rotuni (tai onko minulla sellaista edes?) mutta oli selvää että toinen samanmallinen tulee "testaukseen". Ja nyt tuo nuorempikin vaikuttaa kyllä luonteeltaan niin täydelliseltä pakkaukselta että ehkä dalmatiankoira sitten on se minun juttuni?

Rotutyypeistä teoriassa tuntisin eniten omakseni molossityyppiset aktiiviset koirat, kuten dobermannin, mutta niitä ei minulle tule rotujen terveystilanteen vuoksi. Ja ehkä nykyään ne eivät olisi tarpeisiini riittävän sosiaalisiakaan, on kuitenkin erilaiset todennäköisyydet saada rento ja ongelmaton uroslauma dalluja kuin vaikkapa rotikoita. Vaikka jos joku lupaisi minulle täysin terveen ja pitkäikäisen dobberin unohtaisin hyvin äkkiä etten muka halua enää narttuja.

2. Harrastattetteko? Mitä ja miksi? Mitä et haluaisi harrastaa? Kerro mielipiteesi kilpailemisesta. 

Harrastetaan tai puuhastellaan ainakin, miten sen nyt haluaa määritellä. Päälajina meillä on toko, tehdään jotain siihen liittyvää lähestulkoon päivittäin ja pariin kokeeseenkin on tullut eksyttyä. Vielä tokoa(kin) enemmän harrastelupohjalta mutta silti säännöllisesti harrastettaviin lajeihin kuuluu pk-jälki (Hauru), canicross (dallut), nose work (Sirrion), pallopaimennus (Hauru) ja koiratanssi sekä yleinen temppuilu. (Suluissa lajin mahdollinen pääasiallinen harrastaja vaikka kaikki tekee kaikkea ainakin jonkun verran.) Lisäksi Rohan harrasti koirafrisbeetä mutta se jää pois nyt spondyloosin myötä enkä todennäköisesti enää jatka sitä muidenkaan kanssa koska Haurusta se on tyhmää ja Sirrion on ehkä turhan raskasrakenteinen ja liian hullu että lajia voisi harrastaa koiraa rikkomatta.

Lisäksi silloin tällöin meitä saattaa tavata hömpöttelemässä melkein mitä vain, välillä käydään mm. haku-treeneissä kuokkimassa vaikkei nuo oikeasti mitään osaakaan siellä tehdä. Olen ehkä vähän... hmm.... spontaani päähänpistoissani välillä ja saataan päättää että nyt opetellaan tekemään tätä! Ja sitten tehdään pari kuukautta kunnes innostun jostain muusta... Ja siksi pidänkin dalluistani, ne on ihan yhtä innokkaita kaikkeen tekemiseen kuin minäkin ja melkein yhtä adhd:itakin. Meillä on aina hirveän hauskaa silloinkin kun ei kukaan osata mitään mutta kauheasti ollaan kaikki tekevinämme :D

Varsinainen kilpaileminen on minusta ihan OK kunhan muistaa että koira on elävä olento, ei kilpailuväline taikka muunlainen eloton ja tahdoton esine. Itse en välitä kilpailla, mikä on ensimmäinen syy siihen miksi tykkään tokosta. Me käydään (jos käydään) kokeissa ja tavoitteena on vain itsensä voittaminen sekä koiran koulutustason testaaminen. Aktiivisesti en haluaisi harrastaa agilityä koska sen näen nimenomaan kilpailulajina, ei riitä että saat nollaradan vaan pitää lisäksi olla muita nopeampi. (Noin yksinkertaistettuna.)

Tuon syyn ohella olen aika erakkoluonne joten en jaksa kovin hyvin lajeja joita ei voi harrastaa yksinään, esim. tuo haku. Se on kivaa aina välillä mutta en kykenisi sitoutumaan toimimaan ryhmässä niin tiiviisti mitä lajin oikea harrastaminen vaatisi. Ja siinä toinen syy miksi tykkään tokosta, sitä voi ihan hyvin tahkota itsekseenkin ja vain välillä käydä jonkun osaavamman silmien alla jotta tietää mitä on tällä kertaa tullut tehtyä väärin ;) Lopuksi, tykkään kovasti kouluttaa koiria ja nähdä miten niiden aivot toimii ja kuinka uskomattoman paljon erilaisia asioita ne kykenevät oppimaan. Ja miten uskomaton hajuaisti niillä on kun ne ajaa jotain ikivanhaa jälkeä ja fysiikka, kun ne juoksee ympärilläni ympyröitä juoksulenkillä eivätkä hemmetti edes myötätunnosta voi hengästyä vaikka meikä suunnilleen kuolee vieressä. Ja se on se syy miksi tykkään oikeastaan ihan kaikista harrastuslajeista, niissä on kaikissa oma viehätyksensä ja saa nähdä koirista erilaisia hienoja puolia.


3. Mitä mieltä olet rotusi terveydentilasta, mitä siitä muuttaisit (muuttaisitko)? 

En ole mikään asiantuntija todellakaan mitä tulee näihin kotonani oleviin rotuihin. Omia yksilöitäni lukuunottamatta tunnen aika vähän kummankaan rodun edustajia enkä yhtäkään läheisemmin, en myöskään aktiivisesti seuraa kummankaan rodun keskusteluja tms joten olen vähän huono olemaan niistä kovin paljon mitään mieltä.

Mudeja pidin melkoisen terveinä kun Haurun otin. Mudit voivat elää helposti hyvin vanhoiksi, Haurun isä oli yli 17 vuotias kuollessaan ja emä täytti kesällä 14 vuotta. Rodussa on epilepsiaa mutta Suomessa käsittääkseni epi koiria ei ainakaan ollut niin paljon mitä Unkarissa, lisäksi jonkun verran on iho- ja vatsaongelmia ja sinisillä yksilöillä sinisen koiran syndroomaa. Mutta olen ihan pudonnut kelkasta näiden suhteen eli en tiedä yhtään mihin suuntaan homma on kehittynyt. Rotukirjat olivat avoimet ainakin kun viimeksi tarkistin mikä on hyvä asia.

Dalmikset eivät yllä ihan mudien tasolle mutta käsittääkseni nekin pääasiallisesti elävät ihan vanhoiksi (yli 10 vuotiaiksi) ja ovat mm. luustoltaan varsin terveitä noin keskimäärin. Ne ovat väriltään valkoisia joka aiheuttaa kuuroutta mutta vastuuntuntoiset kasvattajat testauttavat pentujensa kuulon ja täysin kuurot lopetetaan. Toisaalta hieman kyseenalaista, mutta toisaalta vastuuntuntoista enkä itsekään tietoisesti ottaisi kuuroa koiraa koska se kuitenkin vaikeuttaa elämää, mm. koirien välistä kommunikointia laumassa. Dalmiksilla on epänormaali virtsahappojen aineenvaihdunta joka aiheuttaa taipumusta virtsakiviin. Kaikki "tavalliset" dalmatiankoirat ovat sairaita tältä osin vaikkei geenivirhe aiheutakaan kaikille yksilöille ongelmia. Dalmiksiin on tästä syystä risteytetty pointteria ja näitä terveitä LUA koiria on jo tuotu Suomeen ja pari pentuettakin näille koirille on jo syntynyt. Ihan hetkessä tai kahdessa ei tietenkään koko dallu-populaatiota korjata mutta ainakin asialle ollaan tekemässä jotakin. Lisäksi dalluilla on iho-ongelmia ja allergioita jotka varmaankin liittyvät myös ainakin osittain valkoiseen väriin.

Dalmisten väri on niin iso osa rodun imagoa että sitä tuskin koskaan tullaan muuttamaan, vaikka minua se ei haittaisi (pidän yksivärisistä koirista joten minulle kelpaisi esim. musta dalmis vallan mainiosti :p ), mutta pääasiallisesti pidän rotua kaikesta huolimatta kohtuullisen terveenä ja tiedän että rodusta löytyy kasvattajia joille terveys on tärkeä jalostuskriteeri vaikka toki ihan kaikkiin ainakaan yhtään isompiin rotuihin varmasti mahtuu niitä toisenlaisiakin. Ehkä jos jotakin väriä realistisempaa muuttaisin, kiinnittäisin enemmän huomiota koirien kokoon, kovin raskas koira ei kykene liikkumaan samalla tavalla kuin pienempi ja sirompi. Dallu on kuitenkin vaunukoira alkujaan ja sellaisena sen pitäisin jatkossakin.

4. Kerro mielipiteesi jalostuksesta. Suositko puhdasrotuisia vai sekarotuisia? 

Itselläni on ollut ainoastaan puhdasrotuisia koiria mutta voisin ainakin teoriassa ihan yhtä hyvin hankkia sekarotuisen. Puhdasrotuisten kanssa on vain paremmat harrastusmahdollisuudet kun nuo palveluskoiralajitkin kiinnostaa vaikken olekaan ikinä saanut yhtään koiraa koulutettua ihan koe- valmiiksi enkä näillä näkymin kyllä saakaan. Että enpä niitä oikeuksia oikeasti tarvitse, mitä nyt koulutuksiin ehkä helpommin pääsee kun on "oikeanlainen" rotu. Puhdasrotuisissa on helpompi tietää minkälaista koiraa on hankkimassa, vaikkei se varmaa olekaan, ja on helpompi ottaa selvää kasvattajasta jotta ei tue mitään epämääräistä toimintaa, vaikkei sekään aina 100% varmaa ole. Sekarotuisten pentueiden vanhemmilla hyvin harvoin on myöskään terveystarkkeja, mitään näyttöä luonteesta yms. mitä pidän tärkeänä.

Mielipide jalostuksesta on ehkä vähän laaja tähän naputeltavaksi, siinäkin on niin monia puolia. Mutta kannattaisin kyllä rotuunottoa tai/ja harkittujen roturisteytysten sallimista kaikille roduille ja muutenkin tietyllä tapaa avoimempaa kasvatusta ihan rotukoirissakin. Ei se koira siitä pilalle mene että siinä on vähän uutta verta mukana, päinvastoin, eikä ole realistista odottaa että jokainen rodun yksilö mahtuu samaan ulkonäkö-muottiin vaikka rotuisekseen kenties tulisikin olla tunnistettavissa. Ja nämä braky- rodut yms. säälittävät koiran irvikuvat on sitten ihan oma lukunsa johon en ehkä viitsi tässä blogissa pidemmin mennä, se on niin täysin käsittämätöntä toimintaa.


5. Kerro hetki, jolloin olet ollut ylpeä koirastasi. Entä hetki, kun et ole ollut? 

Olen ylpeä koiristani suunnilleen joka ainoa hetki. Ne on niin hienot ja parhaimmat koirat ja suhtaudun melkolailla kaikkeen mitä ne tekee kuin ne olisi juuri keksineet ratkaisun nälänhätään. Kuulostaa ällösöpölle hapatukselle mutta valitettavasti se on totta. Tässä yhtenä päivänä kerroin innoissani äidilleni kuinka Sirrion on alkanut pissaamaan hevosenkakkakasojen päälle ettei Rohan voi syödä kikkareita kun sitä ällöttää. Sirrion itse syö sen pissatun kohdan ympäriltä eikä tarvitse kilpailla Roon kanssa siitä kumpi saa enemmän. Eikö olekin taitava ja kekseliäs nuorimies? Olen myös äärettömän ylpeä niistä mm. silloin kun ne juoksentelee metsässä kun ne on niin kauniita ja nopeita. Ja kun ne ohittaa lenkillä nätisti vaikka ne tekeekin niin joka päivä ja se on ihan normaalia. Ja kun ne tulee luokse nopeasti ja ensimmäisestä vislauksesta olen aina ylpeä riippumatta siitä ollaanko tyhjällä pellolla tai juuri vahingossa säikäytetty peuralauma juoksuun.

Tuo on itseasiassa ominaisuus joka toisaalta tekee minusta aika huonon kouluttajan. Lipsun herkästi kriteereistä koska tunnen tarvetta palkata poikia vuolaasti pelkästä olemassaolosta :D Mutta on meillä ainakin aina hyvä meininki treeneissä ja kun niitä on syytäkin kehua on kehuminen aina aidosti iloista että puolensa kai tuossakin.

Haurusta en ole ylpeä silloin kun se tavalla tai toisella käyttäytyy aggressiivisesti koiria tai/ja lapsia kohtaan. Silloinkin olen tyytyväinen että se pysyy hallinnassa eikä sen kanssa ole siksi ikinä sattunut mitään mutta samalla olen tyytymätön siihen että sitä hallintaa tarvitaan niin paljon.

Rohanin ja ehkä Sirrioninkin kanssa on varmaan ollut myös jotain hetkiä kun en ole niihin kauhean tyytyväinen mutta ei nyt oikein tule mitään mieleen. Eikun hei, se kun ne löysi ihmisenpskaa ja söi sitä ja tuhrivat toisensa ja kaikki remmit ja minun housutkin siihen vaikka kielsin niitä tulemasta lähelleni. Että en nyt ihan kaikkea mitä ne tekee sentään pidä upeana ja mahtavana.

6. Kuinka paljon liikutte päivässä? 

Käymme lenkillä yleensä kerran päivässä, muulloin koirilla on mahdollisuus olla halunsa mukaan pihalla tai sisällä. Etenkin Sirrion ja Hauru viihtyvätkin varsinkin kesäisin tai muuten hyvällä säällä ulkona todella hyvin ja käyttävät isohkoa pihaamme tehokkaasti hyödykseen, Roo on vähän enempi mammanpoika joka ei yksinään niin hyvin viihdy.

Minun lenkeillä kävelemäni matka vaihtelee voimakkaasti. Kesäisin "lenkki" voi olla se että kävellään muutama sata metriä järven rantaan jossa pojat saa juosta ja uida sydämensä kyllyydestä ja meikä istuskelee rannalla katselemassa. Joskus taas kävelen reipasta vauhtia parhaimmillaan yli 20 kilometrin matkoja. Ja mitä tahansa siitä väliltä, kuitenkin kestoa tulee pääasiallisesti vähintään pari tuntia päivässä (Toki jos on jotain pidempiä ryhmätreenejä tms. jää lenkki pakostakin lyhyemmäksi vaikka kaikki koirat eivät olisikaan olleet treeneissä mukana.) ja koirat saavat enimmäkseen olla irti joten etenkin dalluille kertyy aina kilometrejä paljon enemmän kuin sen mitä itse liikun. Tykkään myös viedä niitä haastaviin maastoihin oli kyse sitten metrin hangessa kahlaamisesta, suolla tarpomisesta tai vaativassa ja korkeusvaihteluita (sen mitä nyt Suomen oloissa löytyy) sisältävästä metsästä. Tähän sitten päälle Rohanin (ja Sirrin sen vielä vähän kasvettua) kanssa juoksulenkit vetovaljaissa, nykyään yleensä juostaan n. 10 km lenkki muutaman kerran viikossa. Hauru ei osallistu kuin hyvin satunnaisesti koska sen mielestä tasainen juokseminen on tympeää puuhaa.

Joskus ihmiset ihmettelee miten ehdin noiden kanssa tehdä niin paljon mutta kun ei ole muuta elämää niin aika riittää ihan hyvin ja tykkään itsekin liikkua oikeastaan säällä kuin säällä joten sen puolesta ei ole ongelmaa. Ainoastaan kuumat kesäpäivät on sellaisia kun minua ei huvittaisi mennä ulos mutta niitä päiviä varten on tuo järvi.


7. Kuinka koirasi ruokailee? Onko teillä tiettyjä traditoita, joita suoritetaan ennen ruokailua? 

Pari kertaa päivässä lapataan ruokaa kuppiin, dalluilla on ahmija kupit vaikkei Sirrion sellaista oikeastaan tarvisikaan. Pennuille yleensä opetan että kupille saa mennä vasta luvan kanssa koska en halua mitään sekopäistä ryntäystä kipolle kun en ole vielä edes saanut ruokaa annosteltua (meillä kupit on paikoillaan ja ruoka kannetaan kippoihin) mutta aikuiset koirat saavat aloittaa syömisen ilman lupaa ellen toisin käske, ne tietävät kyllä ilman eri sanomista että pitää sen verran malttaa että ehdin alta pois. Sirrion vaikka on tosi ahne ei ole mikään hotkija joten se pikkupentuna aina oma-aloitteisesti meni sohvalle istumaan siksi aikaa kun laittelin ruokia ja laiskasti löntysteli kipolleen jossain välissä. Hassua kun se on tosiaan hyvin ahne mutta Sirristä turha hötkyily on turhaa joten sille ei ole ikinä opettamalla opetettu että pitää odottaa.

Joskus, jos on jotain pikkujuttua mitä pitää hinkata, pyydän poikia tekemään jotain ekstraa ennen ruokailun aloittamista, esim. Sirrionilla oli viimekuussa kuurina kapulan pitoa ennen jokaista ruokailua, mutta pääasiallisesti en jaksa mitään koulutteluja ennen ruokaa kun elukoita on useampia ja siinä menisi pieni ikuisuus kun jokaista alkaisi temputtaa ennen syömistä.

8. Millainen on mielestäsi hyvä kasvattaja? Ovatko kasvattaja(t), jolta olet koirasi ottanut olleet hyvä (hyviä)? 

Hyvä kasvattaja on sellainen joka pyrkii terveisiin ja hyväluontoisiin koiriin, pitää koiristaan ja pennuista hyvää huolta, tietää mitä kasvattaa sekä terveyden että luonteen puolesta (elävien eläinten kanssa tulee toki yllätyksiä mutta jos ei tunne koiriensa sukua yhtään tulee "yllätyksiä" varmasti enemmän) ja on rehellinen pennun ostajille. Ja uskaltaa sanoa jos ei koe pentujensa syystä tai toisesta sopivan kyseisen ostajan elämään.

Sirrionin kasvattaja Tanya on vasta "uransa" alkutaipaleella mutta oli selkeästi ottanut selvää pentueen vanhempien suvuista sillä hän osasi vastata kysymyksiini mm. tulevien pentujen oletetusta sosiaalisuudesta suvun perusteella (minulle nykyään hyvin tärkeä asia sattuneesta syystä) ja luetteli piiiiitkän listan sairauksia mitä on niiden suvun jossakin haarassa joskus ilmennyt. Ja sairauksia on ihan tasan jokaisessa suvussa joten pidin tuota hyvänä merkkinä. Tanya myöskin etukäteen kyseli paljon siitä mitä toiveita minulla olisi mahdollista pentua kohtaan ja halusi tavata minut ja vanhemmat koiranikin jo ennen pentujen syntymää jolloin minäkin tietty näin hänet sekä tulevan pentueen emän (ja emänemänkin tässä tapauksessa). Pentujen syntymän jälkeenkin yhteydenpitoa on ollut, hän haluaa tietenkin kuulla miten meillä menee, olenko tyytyväinen Sirrioniin, mahdollisista terveysongelmista ja toki jos olisi jotain koulutusongelmia tms. niin varmasti saisi apua kun vain kysyisi. Olen siis oikein tyytyväinen häneen kasvattajana.

Koska Sirri on vielä aika nuori ja sen hankinta ehkä vielä muistissa on Tanyaa helppo käyttää esimerkkinä minusta hyvästä toiminnasta mutta myös Haurun kasvattajaan Sannaan olen ollut oikein tyytyväinen. Olemme vähemmän tekemisissä mutta Haurun kanssa ollaan käyty hänen luonaan paimentamassa muutamaan otteeseen vuosien aikana yms. ja kuulumisia olen yrittänyt muistaa lähetellä kerran vuodessa joulukortin ohella. Ja varmasti häneltäkin voisi kysellä apuja asioihin, en vain itse juurikaan koe tarvitsevani sen kaltaista yhteydenpitoa kun olen kuitenkin jo kokeneempi koiranomistaja ja osaan usein itse ratkaista omat "ongelmani".

Rohan ei tullut minulle kasvattajaltaan, häntä en tunne ollenkaan. Sen perusteella mitä Roon vanhemmista tiedän täytyy sanoa että en ikinä olisi suoraan päätynyt tästä pentueesta koiraa ottamaan mutta lopputulos on mieluinen kaikesta huolimatta.



9. Mikä on parasta koiraharrastamisessa? Entä huonointa? 

Koirat on parasta? Vähän tähän kai tuli jo vastattua aiemmin. Huonointa on hullut koiraihmiset. (Mikä ei siis tarkoita kaikkia koiraihmisiä :p )

10. Mikä on paras puoli koirassasi? Entä huonoin? 

Haurussa parasta on älykkyys ja nopea oppivuus, se on ihan käsittämätöntä miten helposti se oppii uusia hyvin monimutkaisiakin asioita. Ja ymmärtää (ainakin jos sattuu huvittamaan...) mitä haluan suunnilleen ennen kuin tiedän sitä itsekään. Huonointa on epäsosiaalisuus ja tietyissä tilanteissa suoranainen aggressiivisuus.

Rohanissa parasta on iloisuus ja vilkkaus, Rohan innostuu nanosekunnissa ihan mistä vain ja on heti valmiina puuhastelemaan jotain, ikinä ei ole tarvinnut herraa maanitella mihinkään tai vetää perässään vaan energiaa riittää kaikkiin minun tyhmiin ideoihin ja yleensä Rohan keksii siihen päälle vielä kymmenen ideaa lisää. Huonoita on vilkkaus, Rohan innostuu nanosekunnissa ihan mistä vain, mikä tekee siitä melko impulsiivisen ja se joutuu usein hankaluuksiin kun se ei koskaan pysähdy ajattelemaan ideoitaan läpi ennen toteutusta. Rohan ei myöskään kestä toimettomuutta kovin hyvin vaan alkaa vinkua ja steppailla levottomana jos pitäisi olla aloillaan mitään tekemättä pidempään kuin viisi sekuntia ja se on tosi rasittavaa seuraa esim. automatkoilla. "Ollaaks jo perillä??? No nyt?? Entä nyt??? Kauan tää kestäääää??? Ollaaks jo perillä?? Ai kuin niin vasta lähdettiin pihasta??? ÄÄÄÄÄÄ!!!! .... Ollaaks jo perillä?"

Sirrionissa ehkä parasta on hyvä hermorakenne. Vaikka se on hyvin aktiivinen ja toimelias nuori mies se ei koskaan vingu, steppaa eikä hermostu. Ei vaikka Rohanin ja Haurun kierrokset nousee nollasta sataan siinä vierellä, Sirrion vain katselee niitä että mitäs te oikein meuhkaatte? Ihan rennosti vaan pojat! Toiseksi parasta siinä on huumorintaju. Sipu on vitsimiehiä, aina pilke silmäkulmassa ja joku jäynä mielessä. Huonointa Sirrionissa ei ole oikein mikään, mutta sanotaan vaikka Rohanissa hampailla roikkuminen ja sen päällä pomppiminen. Se on kyllä aika ärsyttävää sekä minusta että Rohanista.

11. Miten palkkaat koirasi? 

Rohan ja Sirrion on helppoja, ne palkkautuu mistä vain: ohjaajan kehuista ja rapsutteluista, mistä tahansa ruoasta ja leikkimisestä. Leluksikin kelpaa mikä vain, vaikkapa rautakanki, vaikka pallo onkin paras. Sirrionin kanssa etenkin ei tarvitse olla edes lelua että voidaan leikkiä, voidaan vaikka vähän painia tms. ja kivaa on, Rohan on herkempi niin sen kanssa saa olla noiden juttujen kanssa vähän varovaisempi ettei "jyrää" sitä.

Hauru oli etenkin nuorempana tosi hankala, se ei syönyt mitään, ei leikkinyt, ei kiinnostanut ohjaajan mielipide, mutta on senkin kanssa kokeilemalla keinot löytyneet. Kanaeinespullista se tykkää (pitää olla nimenomaan kanapullia, lihapullat ei kelpaa) ja tavallisista Pringleseistä (joita Hau saa vain satunnaisesti suolaisuuden vuoksi). Lisäksi Hauru tykkää siitä että tietyllä tavalla hypitään ja ilotanssitaan yhdessä ja se saa myös hyppiä minua päin. Kaikista paras palkka on jos se saa luvan käydä lehauttamassa lintuparven lentoon. Myös muut eläinten jahtaamiset kävisi mutta lintujen pölläytys on melkein ainoa mitä voi tehdä turvallisesti ja lintujakaan pahemmin stressaamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti