keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Teinikoira

Sälinkään kartano






Sirrionin korva on ehkä vihdoin kokonaan parantunut. Karvat ei kuitenkaan ole vielä kasvaneet joten Sirri saa ainakin vielä hetken käyttää pipoa lenkeillä sillä lumen pinta on paikkapaikoin nyt tosi terävää joten pelkään että se raapii kaljun kohdan uudelleen auki kun Sirri lenkeillä jatkuvasti pyörii lumessa ja/tai työntelee päätään hangen alle. Niin hidasta hommaa tämän parantumisen kanssa että jatketaan ylivarovaisella linjalla.

Sirrionia on alkanut lenkillä kiinnostaa entistä enemmän kaikki hajut, lähinnä tienpätkillä joilla todennäköisesti liikkuu muitakin koiria. Teini kulkee hihnan mitan edellä nenä maassa kiinni eikä mitään reaktiota kun sille yrittää puhua ja kun vaadin siltä tottelevaisuutta se pyrkii suorittamaan tehtävät vähän sinnepäin. Esim. jos auto tulee pitää tulla vierelle kävelemään niin jätkä saattaa hidastaa vähän vauhtia mutta ei tule kunnolla vierelle, ajatukset on selvästi edelleen niissä hajuissa ja Sirrion sinkoaa takaisin edelle haistelemaan heti kun auto on kohdalla. Sinne päin siis mutta ei mene läpi kun teini kyllä tasan tarkkaan osaa tehdä sen kunnolla. Sitten olen tyhmä mamma Sirrin mielestä :D

Lisäksi rähjääviä koiria ohitettaessa Sirrion on alkanut olla sen oloinen että tekisi mieli sanoa takaisin ja varmasti sanoisikin jos saisi tilaisuuden. Sirrionin kanssa on kuitenkin tosi helppoa Hauruun verrattuna, Hauru kiihtyy nollasta sataan niin nopeasti että varsinkin yllättävissä tilanteissa sitä ei vain kertakaikkiaan ehdi ojentamaan siinä vaiheessa kun kierrokset olisi sen verran matalalla että palaute vielä menee perille. Sipulla kiihtyminen tapahtuu hitaammin ja sitä on helppo muistuttaa käyttäytymissäännöistä heti kun niskavillat alkaa vähän nousta, ryhti koheta tai askelten rytmi muuttua.

Kyllä se vaan edelleen aikuistuu ja onhan sillä ihan kohta yksivuotis synttäritkin jo. Mutta kumma kyllä Sirrionin kanssa ei oikeastaan ole tunnetta että miten se on muka JO yksi vuotta? Ennemminkin niin että sehän on ollut meillä "aina"... ai miten niin se ei ole vielä edes vuotias??? Jossain on varmaan tapahtunut joku laskuvirhe.

2 kommenttia:

  1. Hahah mä taas olen aina niin, että ''miten tuo on jo vuoden ja kolme kuukautta, vastahan se tuli kasvattajalta ja pissaili aina lattialle, painoi alle kymmenen kiloa, ja nyt se on tuollainen minilehmä'':D

    ps. Dalmikset on yks mun lemppariroduista, aivan ihania tapauksia sullakin♥

    Hymy Hännässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minullakin yleensä, siksi se onkin vähän hassua. Muiden koirieni kanssa en meinaa muistaa miten vanhoja ne on ja Sirrionin kohdalla en ikinä muista miten nuori se on. Mistä lie johtuu moinen mutta ainakin se pysyy samana että kenenkään ikää en muista oikein ellen hetken mieti :D

      Kiitos :)

      Poista