torstai 28. huhtikuuta 2016

Talmatollot elementissään

Vapaana juokseminen tekee Sirrin iloiseksi :D

Vain yksi asia on Sirristä kivempaa kuin itsekseen juokseminen.

Juokseminen tekee myös Rohanin iloiseksi

Ja Rompastakin yksi asia on vielä kivempaa kuin itsekseen juokseminen.

Kaverin kanssa juokseminen tietenkin :D 

Ja välillä myös painitaan ja leikkitapellaan vaikka enimmäkseen keskitytään siihen juoksemiseen

Vaikka Sirrion on välillä niin ärsyttävä kuin pikkuveli vain mahdollisesti voi olla, on Rohan varmasti tosi tyytyväinen kun sillä on nykyään kaveri joka on ihan yhtä ikiliikkuja kuin se itsekin.

Välillä noista ei uskoisi että ne saa monta tuntia liikuntaa joka ikinen päivä kun aina se päivittäinen metsälenkki on yhtä riemastuttava tapahtuma ja jätkät riehuu kuin ei ikinä aikaisemmin oltaisi päästy hihnasta irti :D


torstai 21. huhtikuuta 2016

Sähläystä

Kehitystä on kai vähän tapahtunut koska Sirrion jää paremmin hajulle mutta miinuksena se yrittää välillä syödä sen hajun. Taidetaan siis tosiaan alkaa seuraavaksi harjoittelemaan sitä ilmaisua kuntoon.


Tokossa(kin) on kauhea ärsytys kun Sirrion kyllä tekee parhaansa mutta en itse osaa kertoa sille mitä haluan. Ei voi koiraa syyttää siitä että oma ajoitus on ihan sieltä jostain ja kriteerit muutenkin vähän hakusessa, päinvastoin Sirri ansaitsee isot kehut siitä että se yrittää ymmärtää sekavaa ohjaajaansa. Kun voisikin jotenkin kuivaharjoitella ilman Sirrionia mutta kun ongelma on nimenomaan Sirrionin kanssa niin itsekseni tai noiden vanhempien koirien kanssa harjoittelusta ei liene kauheasti iloa, ei ne toimi samalla tavalla. Kahden viikon päästä onneksi/toivottavasti saadaan vähän uutta näkemystä asioihin kun kevään kurssipätkä alkaa. 


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Uusi yritys

Nää niin "rakastaa" poseerata kameralle xD


Käytiin Sirrin kanssa kokeilemassa uudelleen pyöräilyä, tällä kertaa päästiin ihan koko suunniteltu lenkki. Sirrion on vielä nuori koira joten matka on hyvin lyhyt, alunperin meillä tarkoitus oli vain kokeilla mitä Sirrion tykkää pyörästä. Koska Sirrion on Sirrion ei se tietenkään mitään totutusta tarvinnut, voisin varmaan raahata vaikka sirkuksen meille ja Sirri olisi vain evvk :D Sitten kun eka reissu päättyi vähän ikävästi ajattelin että on hyvä nyt mahdollisimman pian mennä uusi yritys jottei Sirrille jää mitään hampaankoloon meidän pikku rytäkästä mutta ei Sirrion siitäkään näköjään mitään välittänyt, edelleenkään se ei varo tai kunnioita pyörää pätkän vertaa.

Sirrion on toki jo tutustunut vetämisen saloihin canicross treeneissä mutta silti olen tosi yllättynyt miten se välittömästi tajusi homman idean. Aika hullua hommaahan tuo on, alamäessä alkoi jo ihan tosissaan meikää hirvittää ja koetin hidastaa vauhtia jarruttamalla mutta pyörä vain lensi eteenpäin kuin ei mitään. Onneksi Sirrion vauhdin huumasta huolimatta tottelee pääsääntöisesti käskyjä, ne suunnat on siis hakusessa mutta muut (seis ja hidasta tärkeimpinä) toimii. Ja ihan älyttömän hauskaa vaikka onkin hurjaa :D Tekisi kauheasti mieli mennä pidempää lenkkiä ja heti nyt kaikki tänne mutta ei tietenkään tehdä niin vetoharrastusta aloittelevan eikä etenkään nuoren ja kuvaamattoman koiran kanssa.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kaikenlaista


Sirrionin kanssa käytiin ensimmäisen kerran pyöräilemässä, jäi myös ainakin toistaiseksi vikaksi kerraksi kun jo ennestään huonokuntoinen pyörä ei kestänyt Sipun vauhtia vaan hajosi :D Ehkä saadaan joskus parempi pyörä. Mutta ihmeen hienosti Sirri tajusi jutun juonen vaikka etukäteen vähän mietin että näinköhän tämä päivä päättyy vähintään sairaalareissuun... Turhaa oli pelätä, pilkkuhan veti kuin vanha tekijä. Ainoa pieni ongelma oli suuntakäskyjen puute. Ei nyt sinällään haittaa koska jos pyörä ei olisi hajonnut kesken kaiken Sirri olisi todennäköisesti vain valinnut jonkun meidän perushihnalenkeistä ja oltaisiin menty sitten se. Täällä kun ei ole kuitenkaan kovin montaa risteystä/vaihtoehtoista reittiä. Mutta olisihan se silti kiva kun voisin itse päättää minne mennään (ilman että pysäyttää vedon ja antaa Sirrille uuden suunnan, sillä tyylillä onnistuisi). Sirrionille pitäisi varmaan ihan ajatuksen kanssa alkaa opettamaan suuntia koska se ei ole talven aikana luotettavasti oppinut niitä "siinä sivussa" kuten Rohan ja Hauru. Kahtotaan saanko aikaiseksi vai jääkö Sirrion pysyvästi kartturin rooliin :D 


Myös hajutyöskentelyä ollaan tehty, siinäkin Sirrion on hyvä mutta ohjaaja laiska. Vaikka luulisin ainakin useimmiten tunnistavani koska Sirri on oikealla hajulla, on Sirrin luontainen ilmaisu sen verran epäselvää että jos joskus haluttaisiin mennä ihan kokeeseen asti olisi varmaan fiksuinta opettaa sille joku selkeä tapa toimia hajun löydyttyä. Etenkin jos jo nyt ilmaisu on mielestäni vähän hankala erottaa niin entä sitten jos ei aina vaan treenattaisi keskenämme jolloin tiedän missä haju on vaan pitäisi ihan oikeasti luottaa ja lukea koiraa? Koska vaikka koetan odottaa että se ilmaisee edes jotenkin löytönsä yms. niin onhan se eri asia. Toisaalta tuskin tuo on mitenkään "pilalla" vaikka ilmaisun opettaminen venyisikin, luulisin että se on sellainen juttu minkä voi Sirrille aika helposti lisätä myöhemminkin jos siltä tuntuu. Ja vaikka Sirri tekikin ensimmäiset noseworkkiin tähtäävät harjoituksensa muistaakseni kypsässä 7 viikon iässä, ollaan taukojen ja hitaan etenemisen vuoksi koulutuksessa siltikin niin alussa että ehkä kakaralle voi rauhassa antaa vielä aikaa kehitellä sitä sen omaa tyyliä ja meikälle aikaa oppia lukemaan tuota koiraa paremmin. 

Hauru on myös tehnyt nenätyötä. Haurun luonnollinen ilmaisu on ollut heti parempi, se tökkää hajua nenällään ja sitten kääntyy tuijottamaan minua ja jos en reagoi niin se tökkää hetken päästä uudelleen ja sitä rataa. Haurun ongelmana on että se ei aina ala oikeasti haistella jos treenataan purkeilla tms. missä se tavallaan tietää missä se haju on vaikkei tiedäkään vaan menee vaan jonkun purkin luo ja ilmaisee sen ihan pokkana: joo tässä se on, nyt sitä palkkaa siis! Hau on aina vähän Hau :D Haurusta sentäs tiedän jo vuosien kokemuksella ihan tarkalleen tekeekö se oikeasti hommia vai kokeileeko vain onneaan. 

Roon kanssa on ihan turha kuvitella harrastavansa yhtään mitään nenälajeja koska se ei vain kertakaikkisesti osaa nenäänsä käyttää. Silti se tietenkin haluaa osallistua joten koetan välillä tehdä sille älyhelppoja harjoituksia että pysyy hyvä mieli vaikkei sillä tunnu olevan mitään hajua ( :D ) mistä tässäkään lajissa on kyse. 


Sitten vielä ylös ja muistiin Sirrin kaamea korvakokemus. Aikomus oli puhdistaa koirien korvat mutta meillä oli Vetcare Korvapuhdistetta mikä on eri merkki kuin mitä yleensä käytän. Ikäväksi ensimmäisenä vuorossa ollut Sirrion sai siitä ilmeisesti allergisen reaktion :( Aineen kanssa kontaktiin joutunut korva muuttui ihan punaiseksi, Sirri ravisteli päätään hulluna ja yritti juosta kipua pakoon raukka. Koetin pyyhkiä korvan puhtaaksi mutta eihän siitä kauheasti iloa ollut ja lopulta Sirrion vain läähätti, tärisi ja makasi ihan littanana lattialla :( Jotain kertoo myös se että minun umpiluupää koirani joka ei koskaan opi mistään mitään pelkää nyt useampi päivä myöhemmin korviin koskemista edelleen vaikka onkin jo vähän rauhoittunut siitä mitä tilanne oli alunperin. Toivottavasti se pääsee tuosta lopulta kokonaan yli ja ymmärtää etten aio satuttaa sitä enää uudelleen. Kun en aikonut sitä ensimmäistäkään kertaa, en vain todellakaan ajatellut että noin kävisi vaikka sitten vahingon tapahduttua muistin kyllä lukeneeni että joskus koirat reagoivat hyvinkin voimakkaasti niille sopimattomiin puhdisteisiin. Taatusti en unohda enää ja jatkossa tulee kyllä oltua tosi varovainen, oli se niin kauhea kokemus. (Voi olla että tuo aine olisi kaikesta huolimatta ollut ihan OK Rompalle mutta ei tehnyt mieli kokeilla edes varovasti.) 


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kevätsiivous

Kolmikon kevästsiivous alkoi eilen pesulla. Sirrion täytyy ilmeisesti pestä useammin kuin koiriani keskimäärin kun eihän herran edellisestä pesusta nyt niin kauan ole ja kuitenkin kädet alkoi tulla selkeästi likaisiksi Sirriä silittäessä. Samalla energialla sitä sitten pesee nuo toisetkin pojat.

Haurulla on jo jonkin aikaa ollut selkeästi turhan kuuma etenkin meillä sisällä mutta myös ulkona jos tehdään yhtään mitään. Joudun jokatapauksessa hotspottien ehkäisemiseksi ajelemaan Haurun kesäksi niin sama kai se on helpottaa herran oloa jo nyt vähentämällä karvan määrää. Koska yöt ei kuitenkaan ole vielä kauhean lämpimiä jätin Haulle turkkia sen verran että kylmä ei pitäisi tulla, otetaan sitten kesämmällä ainakin pylly kunnolla lyhyeksi.

Haurun turkin hoitaminen on tosi helppoa ja ihanaa erääseen edesmenneeseen karvamonsteriin verrattuna. Max aina yritti painaa päätä rintaan kiinni kaulaa laitettaessa ja heittäytyä selälleen kun oli selän vuoro yms. mutta Hauru muuttaa asentoaan niin että minulla on aina mahdollisimman esteetön pääsy siihen alueeseen jonka aion käsitellä seuraavaksi. Kuitenkaan Hauru selkeästi ei tykkää turkin laittamisesta joten se kyllä kiittää kun turkki ei tämän pituisena takkuunnu eli kammat voidaan heittää hetkeksi nurkkaan.

Vähän oli mälsää huomata että Hauru on edelleen turhan paksu vaikka sen ruoka-annoksia on selkeästi pienennetty mutta toisaalta ei se ole onneksi lihonut yhtään enempää. Eikä se mikään hälyttävän lihava kuitenkaan ole, vähän vain tuhti. 


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kekometsä



Pentuna, ennenkuin tajusin mitä tapahtuu ja ehdin kieltämään, Sirrion löysi muurahaiskeon ja innostui kauheasti pienistä vipeltävistä tyypeistä. Se tunki innoissaan naamansa kekoon ja oli ihan "VAU!! Ketä te ootte?!?" Ymmärrettävää käytöstä pennulta mutta aika ikävästi tehty murkkuja kohtaan. Muurahaiset eivät kuitenkaan ole ihan puolustuskyvyttömiä, sen huomasi Sirrionkin ja veti päänsä vähän äkkiä keosta. Pikkupilkku oppi kertaheitolla ettei murkut tykkää jos niille menee kylään seinän läpi :D Ilmeisesti muisto oli hyvin lähtemätön sillä menimme kävelylle metsään joka on täynnä kekoja eikä kertaakaan tarvinnut pelätä että Sirrion päättää leikkiä Godzillaa murkkukekojen kanssa vaikka se vähän kekoja katselikin.

Oli muutenkin taas niin ilo lenkkeillä fiksujen pilkkujen kanssa, hyvää vastapainoa Sipun huonolle käytökselle maanantaina. Nähtiin muutama meille rääkynyt koira, kissa, jänis sekä hevosia eikä mitään ongelmia jätkillä ymmärtää että muihin elukoihin ei tarvitse kiinnittää huomiota. Eikä tarvitse pelätä että kumpikaan pilkuista häippäisi jonnekin huitsin kuuseen vaikka törmättiin tuoreisiin peuran jälkiin. Nuo innostuu jäljistä tasan sen verran että ne tietävät peurojen jättävän jälkeensä ihania herkkupalleroita jotka kannattaa kerätä parempaan talteen. Lähistöllä olevalla ampumaradalla oli myös jotain häppeninkiä mutta eihän nuo laukauksista välitä oikeastaan ollenkaan, joskus saattavat korkeintaan vähän katsella äänen suuntaan jos oikein lähellä tai muuten kovempaa pamahtaa.

Sirrion on muutenkin viimepäivinä meidän tavallisilla lenkeillä ollut oma fiksu itsensä, luulen että sen aivot alkaa palautua takajalkojen välistä takaisin pääkoppaan :D Se saattaa edelleen vähän kaihoisasti vinkua koirien perään ja olla hetkellisesti hieman hajamielinen mutta aika pientä verrattuna siihen teinihormoonihirviöön mikä meillä asusti viime viikolla. Ajattelinkin että kyseessä oli hetkellinen häiriö koska Sirrion on aina ollut niin fiksu mutta toki sitä vähän pelkäsi että jos se aikookin ryhtyä ihan pitelemättömäksi naistenmieheksi... Onneksi ei ilmeisesti aio. Huomaa Sirrionin käytöksestä että se on pallillinen uros mutta oikeastaan niinhän sen pitääkin olla eikä se mitään haittaa niin kauan kun homma pysyy järkevissä rajoissa.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Sirri vs. ultraääni

Kakaralle on selvästi mennyt perille että lenkillä pitää pysyä meikän mukana ja näköetäisyydellä. Ja heti jos pysähdyn tai muuten teen jotain vähän poikkeavaa Sirrion pysähtyy myös ja tarkkailee tilannetta, pitääkö tulla luokse, vaihdetaanko suuntaa vai voiko jatkaa sitä mitä oli tekemässä 





Muutama päivä sitten Sirrionin virtsassa oli verta mukana, muuten sillä ei vaikuttanut olevan mitään ongelmia pissaamisen kanssa; ei kipuja, huonoa suihkua tms. Dallun kohdalla tietty mieleen tulee pakostikin virtsakivet :/ Tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut akuutilta joten en katsonut tarpeelliseksi kärrätä jätkää samoin tein elukkatohtorille vaikka tiukan tarkkailun alaisena Sirri viikonlopun olikin. Sirrionistakin alkoi jo tuntua vähän oudolta kun meikä kyttäsi niin intensiivisesti sen jokaista jalannostoa :D Jätkä alkoi olla sitä mieltä että menee mieluummin pissille jos en ole pihalla tai kun se pääsi hihnasta irti että voi mennä vähän kauemmas. Ja kun lunta ei ole enää kovin monissa paikoissa oli Sirrin virtsan värin seuraaminen myös haasteellista mutta mielestäni virtsassa ei ollut verta ainakaan enää sunnuntaina.

Tänään herra tapasi sitten eläinlääkärin asian tiimoilta, otettiin sekä pissanäyte että rakko ultrattiin. Rakossa ei näkynyt yhtään mitään ja pissanäyte tuli takaisin täysin puhtaana eikä muutakaan selittävää vikaa teinistä löytynyt. Kummallista mutta toisaalta ihan hyvä, jos ei se kerran oireile mitenkään eikä missään näy mitään niin ilmeisesti Sirrion on terve ja mikä ikinä sillä olikaan vikana on parantunut itsestään parissa päivässä. Ihan varmasti jätkää tulee tarkkailtua jatkossakin vähän tarkemmin ja jatketaan tutkimuksia jos jotain ilmenee mutta nyt ollaan tyytyväisiä tähän. Vaikken virtsakiviä nyt minään maailmanloppuna aiempien kokemusten perusteella osaa pitää, on tietenkin terve koira ehdottomasti paras vaihtoehto.

Pyysin myös katsomaan Sirrionin silmät, mielestäni ne eivät ole olleet tulehtuneet mutta ne on nyt keväällä välillä hieman punoittaneet ja Sirrionin silmät on muutenkin vähän oudot. Eläinlääkäristäkään ne eivät olleet tulehtuneet mutta saatiin jotain tippoja joita voidaan kuitenkin käyttää josko kevätpöly aiheuttaa Sirrille ärsytystä kun vaikka sillä on pienet silmät sen luomet on aika avoimet ja kerää helposti roskia. Ell totesi myös että Sirrionin silmät on ulkonäöltään aika persoonalliset mutta Sirrion nyt on muutenkin persoonallinen herra.

Etukäteen olin vähän huolissani siitä miten jätkän ultraus onnistuu kun homma oli tarkoitus hoitaa ilman rauhoitusta. Sirrion antaa periaatteessa tehdä hoitotoimenpiteet todella nätisti, jopa sen mielestä tosi inhottavat jutut, mutta se ei voi sietää mitään pakottamista. Missään asiassa. Pentunahan se sai ihan järkkyjä raivareita jos yritti pakolla yhtään mitään ja vaikka nyt aikuisena sille ei enää tulisi mieleenkään pureminen, muriseminen tms. aggre käytös niin muilla tavoin se osaa kyllä laittaa hantiin ihan yhtä rajusti kuin silloin pienempänäkin ja nyt sillä on paljon enemmän voimaa. Varmasti osaltaan vaikuttaa se että olen osittain sallinut tuon käytöksen, esim. hoitotoimenpiteissä en koskaan pidä siitä kiinni oikeastaan mitenkään kun se menee käskystä haluamaani asentoon ja pysyy siinä pitämättäkin. Mutta valitettavasti se ei eläinlääkärin tutkimuspöydälle pysty kiipeämään itse vaan se piti siihen nostaa ja kääntää oikeaan asentoon. Ei todellakaan käy oli Sirrionin mielipide mutta pari kertaa kunnolla rimpuiltuaan se alistui kohtaloonsa ja pysyi aloillaan. Itse toimenpide ei sitä varsinaisesti haitannut ja kaikki ultrauksen jälkeen tapahtunut sörkkiminen ja tutkiminen oli sen mielestä ihan OK kun niissä se sai olla vapaasti, kevyesti vain pitelin kättä Sirrin pään alla että se tietää olla liikkumatta. Toivottavasti ei kauhean usein tule rakon ultrauksen kaltaisia tilanteita vastaan koska en aio kehittää mitään sotasuunnitelmaa moisten varalle, useimmiten kai koira kuitenkin rauhoitetaan niihin operaatioihin missä sitä on pakko enemmän käännellä ja väännellä.

Toinen murheenkryyni, vaikkakin näin jälkikäteen toisaalta vähän huvittava sellainen, oli herran käytös vastaanottohuoneessa. Niin pieni tila, useita ihmisiä ja muita potilaita ja hyvin innokas ja joka paikkaan sinkoileva yli 30 kiloinen koira ei ole se ihan kaikkein paras yhdistelmä. Anteeksi vain taas kaikki kanssaeläjät... Mutta hassua on syy miksi alunperin en pitänyt dalmatiankoirista enkä ikinä olisi sellaista hankkinut jos ei Rohan olisi sattumalta tullut ja selittänyt asioita ;) Nimittäin olin aika monesti nähnyt kuinka (nuori) dalmatiankoira(uros) yrittää hyppiä kaikkia päin, nylkyttää jokaista koiraa ja jolle omistaja on pelkkä paino hihnan päässä koiran riuhtoessa sinne sun tänne. Omistajat sitten taas eivät erityisemmin edes yritä koiriaan komentaa vaan roikkuvat hihnassa jarruina parhaansa mukaan sen oloisina että koiran käytös on ihan normaalia ja odotettuakin. Miksi kukaan haluaisi sellaisen huonosti käyttäytyvän, ilmeisesti lähes koulutuskelvottoman yliseksuaalisen luupääkoiran? Kuitenkin Sirrin kanssa varmasti näyttäydyttiin tänään hyvin pitkälti samanlaisena koirakkona eikä tosiaan edustettu dalluja kovin mairittelevasti. Ja ollaan joskus Rohanin nuoruudessa annettu sama kuva myös... Onneksi sentään noiden käytös on ihan hyväntahtoista enkä itsekään ole nähnyt ikinä varsinaisesti aggressiivisia dalluja vaikka tiedän toki että niitäkin on. Mutta jos olisin kaiken muun lisäksi kuvitellut dallujen olevan hyvin epäsosiaalisia niin taitaisi olla aika toisenlainen blogi tällä hetkellä.

Se höyryäminen ei kuitenkaan ole koko totuus vaikkei nuo eläinlääkärissä meidät nähneet ihmiset varmasti uskoisi että tuo ärsyttävä, omistajaansa kuurona kiskova pilkullinen öykkäri on sama koira jota monet tulevat vartavasten kehumaan kuinka tottelevainen ja hyvin käyttäytyvä se on. Tuolla vain oli aivan liian paljon ärsykkeitä aivan todella liian pienessä tilassa Sirrionille joka on teini-ikäisyyden ohella kuitenkin maalaiskoira ja tottunut vähän erilaiseen meininkiin. Arjessa se on kuitenkin ihan oikeasti tosi kiva, tottelevainen ja muutenkin ihan fiksu koira. Ja sillä on jotain sääntöjäkin eikä sen anneta tehdä mitä huvittaa vaikka myönnän että annan noille aika paljon vapauksia koska asuinmuotomme ja koirien luonne sen mahdollistaa. Ja eiköhän nuo vaikeimmatkin tilanteet suju paljon paremmin viimeistään ensivuoden puolella sillä aina kun Sirrion tekee näitä sen vammailuja muistan että hyvä Rohanistakin tuli vaikka tietyssä iässä se oli aikamoinen tapaus sekin.

Sitä paitsi heti kun oltiin edes aavistuksen väljemmillä vesillä (=eläinlääkärin pihassa) Sirrion lakkasi kohkaamasta ja malttoi kuunnella pidempäänkin kuin puoli sekuntia.