maanantai 4. huhtikuuta 2016

Sirri vs. ultraääni

Kakaralle on selvästi mennyt perille että lenkillä pitää pysyä meikän mukana ja näköetäisyydellä. Ja heti jos pysähdyn tai muuten teen jotain vähän poikkeavaa Sirrion pysähtyy myös ja tarkkailee tilannetta, pitääkö tulla luokse, vaihdetaanko suuntaa vai voiko jatkaa sitä mitä oli tekemässä 





Muutama päivä sitten Sirrionin virtsassa oli verta mukana, muuten sillä ei vaikuttanut olevan mitään ongelmia pissaamisen kanssa; ei kipuja, huonoa suihkua tms. Dallun kohdalla tietty mieleen tulee pakostikin virtsakivet :/ Tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut akuutilta joten en katsonut tarpeelliseksi kärrätä jätkää samoin tein elukkatohtorille vaikka tiukan tarkkailun alaisena Sirri viikonlopun olikin. Sirrionistakin alkoi jo tuntua vähän oudolta kun meikä kyttäsi niin intensiivisesti sen jokaista jalannostoa :D Jätkä alkoi olla sitä mieltä että menee mieluummin pissille jos en ole pihalla tai kun se pääsi hihnasta irti että voi mennä vähän kauemmas. Ja kun lunta ei ole enää kovin monissa paikoissa oli Sirrin virtsan värin seuraaminen myös haasteellista mutta mielestäni virtsassa ei ollut verta ainakaan enää sunnuntaina.

Tänään herra tapasi sitten eläinlääkärin asian tiimoilta, otettiin sekä pissanäyte että rakko ultrattiin. Rakossa ei näkynyt yhtään mitään ja pissanäyte tuli takaisin täysin puhtaana eikä muutakaan selittävää vikaa teinistä löytynyt. Kummallista mutta toisaalta ihan hyvä, jos ei se kerran oireile mitenkään eikä missään näy mitään niin ilmeisesti Sirrion on terve ja mikä ikinä sillä olikaan vikana on parantunut itsestään parissa päivässä. Ihan varmasti jätkää tulee tarkkailtua jatkossakin vähän tarkemmin ja jatketaan tutkimuksia jos jotain ilmenee mutta nyt ollaan tyytyväisiä tähän. Vaikken virtsakiviä nyt minään maailmanloppuna aiempien kokemusten perusteella osaa pitää, on tietenkin terve koira ehdottomasti paras vaihtoehto.

Pyysin myös katsomaan Sirrionin silmät, mielestäni ne eivät ole olleet tulehtuneet mutta ne on nyt keväällä välillä hieman punoittaneet ja Sirrionin silmät on muutenkin vähän oudot. Eläinlääkäristäkään ne eivät olleet tulehtuneet mutta saatiin jotain tippoja joita voidaan kuitenkin käyttää josko kevätpöly aiheuttaa Sirrille ärsytystä kun vaikka sillä on pienet silmät sen luomet on aika avoimet ja kerää helposti roskia. Ell totesi myös että Sirrionin silmät on ulkonäöltään aika persoonalliset mutta Sirrion nyt on muutenkin persoonallinen herra.

Etukäteen olin vähän huolissani siitä miten jätkän ultraus onnistuu kun homma oli tarkoitus hoitaa ilman rauhoitusta. Sirrion antaa periaatteessa tehdä hoitotoimenpiteet todella nätisti, jopa sen mielestä tosi inhottavat jutut, mutta se ei voi sietää mitään pakottamista. Missään asiassa. Pentunahan se sai ihan järkkyjä raivareita jos yritti pakolla yhtään mitään ja vaikka nyt aikuisena sille ei enää tulisi mieleenkään pureminen, muriseminen tms. aggre käytös niin muilla tavoin se osaa kyllä laittaa hantiin ihan yhtä rajusti kuin silloin pienempänäkin ja nyt sillä on paljon enemmän voimaa. Varmasti osaltaan vaikuttaa se että olen osittain sallinut tuon käytöksen, esim. hoitotoimenpiteissä en koskaan pidä siitä kiinni oikeastaan mitenkään kun se menee käskystä haluamaani asentoon ja pysyy siinä pitämättäkin. Mutta valitettavasti se ei eläinlääkärin tutkimuspöydälle pysty kiipeämään itse vaan se piti siihen nostaa ja kääntää oikeaan asentoon. Ei todellakaan käy oli Sirrionin mielipide mutta pari kertaa kunnolla rimpuiltuaan se alistui kohtaloonsa ja pysyi aloillaan. Itse toimenpide ei sitä varsinaisesti haitannut ja kaikki ultrauksen jälkeen tapahtunut sörkkiminen ja tutkiminen oli sen mielestä ihan OK kun niissä se sai olla vapaasti, kevyesti vain pitelin kättä Sirrin pään alla että se tietää olla liikkumatta. Toivottavasti ei kauhean usein tule rakon ultrauksen kaltaisia tilanteita vastaan koska en aio kehittää mitään sotasuunnitelmaa moisten varalle, useimmiten kai koira kuitenkin rauhoitetaan niihin operaatioihin missä sitä on pakko enemmän käännellä ja väännellä.

Toinen murheenkryyni, vaikkakin näin jälkikäteen toisaalta vähän huvittava sellainen, oli herran käytös vastaanottohuoneessa. Niin pieni tila, useita ihmisiä ja muita potilaita ja hyvin innokas ja joka paikkaan sinkoileva yli 30 kiloinen koira ei ole se ihan kaikkein paras yhdistelmä. Anteeksi vain taas kaikki kanssaeläjät... Mutta hassua on syy miksi alunperin en pitänyt dalmatiankoirista enkä ikinä olisi sellaista hankkinut jos ei Rohan olisi sattumalta tullut ja selittänyt asioita ;) Nimittäin olin aika monesti nähnyt kuinka (nuori) dalmatiankoira(uros) yrittää hyppiä kaikkia päin, nylkyttää jokaista koiraa ja jolle omistaja on pelkkä paino hihnan päässä koiran riuhtoessa sinne sun tänne. Omistajat sitten taas eivät erityisemmin edes yritä koiriaan komentaa vaan roikkuvat hihnassa jarruina parhaansa mukaan sen oloisina että koiran käytös on ihan normaalia ja odotettuakin. Miksi kukaan haluaisi sellaisen huonosti käyttäytyvän, ilmeisesti lähes koulutuskelvottoman yliseksuaalisen luupääkoiran? Kuitenkin Sirrin kanssa varmasti näyttäydyttiin tänään hyvin pitkälti samanlaisena koirakkona eikä tosiaan edustettu dalluja kovin mairittelevasti. Ja ollaan joskus Rohanin nuoruudessa annettu sama kuva myös... Onneksi sentään noiden käytös on ihan hyväntahtoista enkä itsekään ole nähnyt ikinä varsinaisesti aggressiivisia dalluja vaikka tiedän toki että niitäkin on. Mutta jos olisin kaiken muun lisäksi kuvitellut dallujen olevan hyvin epäsosiaalisia niin taitaisi olla aika toisenlainen blogi tällä hetkellä.

Se höyryäminen ei kuitenkaan ole koko totuus vaikkei nuo eläinlääkärissä meidät nähneet ihmiset varmasti uskoisi että tuo ärsyttävä, omistajaansa kuurona kiskova pilkullinen öykkäri on sama koira jota monet tulevat vartavasten kehumaan kuinka tottelevainen ja hyvin käyttäytyvä se on. Tuolla vain oli aivan liian paljon ärsykkeitä aivan todella liian pienessä tilassa Sirrionille joka on teini-ikäisyyden ohella kuitenkin maalaiskoira ja tottunut vähän erilaiseen meininkiin. Arjessa se on kuitenkin ihan oikeasti tosi kiva, tottelevainen ja muutenkin ihan fiksu koira. Ja sillä on jotain sääntöjäkin eikä sen anneta tehdä mitä huvittaa vaikka myönnän että annan noille aika paljon vapauksia koska asuinmuotomme ja koirien luonne sen mahdollistaa. Ja eiköhän nuo vaikeimmatkin tilanteet suju paljon paremmin viimeistään ensivuoden puolella sillä aina kun Sirrion tekee näitä sen vammailuja muistan että hyvä Rohanistakin tuli vaikka tietyssä iässä se oli aikamoinen tapaus sekin.

Sitä paitsi heti kun oltiin edes aavistuksen väljemmillä vesillä (=eläinlääkärin pihassa) Sirrion lakkasi kohkaamasta ja malttoi kuunnella pidempäänkin kuin puoli sekuntia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti