perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kakara luustokuvissa



Sirri yrittää olla jo mukamas niin aikuinen että kävi tänään luustokuvissa. Mietin että kuvauttaisin sen vasta vanhempana mutta kuitenkin kun meillä on aikeissa noita vetolajeja yms. harrastaa niin ei sitten hermo kestä(nyt) kuitenkaan vaan halusin tietää miltä siellä sisuksissa näyttää. Etenkin kun Sirrion oli pentuna niin tapaturma-altis ja on putoillut ja törmäillyt ja loukannut itseään ensimmäisen puolivuotisensa aikana useammin kuin muut koirani yhteensä... Sirrion on vielä niin kaheli ettei se todennäköisesti näyttäisi jos sillä on joku kipeänä joten olisihan se aika kauheaa juoksuttaa sitä kilometrikaupalla pitkin maita ja mantuja ja sitten havaita että sillä on joku Ö lonkka :/ Olen ehkä vähän hysteerinen :D Lisäksi olen epäillyt että kun se on muuten aivan täydellinen paketti niin kai se on sitten sairas kun jossainhan sitä vikaa on oltava... 

Virallisia tuloksia saadaan varmasti odottaa tovi jos toinenkin mutta alustavasti vaikutti ihan hyvältä. Kyynäret on ne mistä itse ymmärrän varmaan vähiten joten on luottaminen eläinlääkärin sanaan että terveiltä näytti. Lonkat oli omaankin silmään oikein siistin näköiset, ainakin oikea lonkka voisi olla aavistuksen pyöremäpikin jos ihan ruvetaan hiuksia halkomaan (ja niinhän noita arvioidessa käsittääkseni kuuluu tehdä) mutta kyllä noillakin kelpaa painatella menemään. Epävirallisesti katsottiin polvia kun Sirrion silloin pentuna kolautti toisen polvensa aika pahasti metallitankoon, ei mitään häikkää, sekä selkää. Mietin että pitäisikö selkä ottaa virallisena vaikka siitä ei saa näin nuorelta kuin LTV:n mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä että katsotaan nyt selkää muutaman kuvan verran sen varalta jos siellä näkyy jotain kauhistuttavaa ja otetaan se sitten vanhempana virallisesti kun ei näin nuorella todennäköisesti näy mitään muutoksia. (Ellei siis ole isommin joku vialla.) Näin tehtiin ja selkä näytti myös muuten nätiltä mutta viimeinen eli seitsemäs lannenikama oli epänormaalin lyhyt. Ell oli sitä mieltä että se voi joskus alkaa vaivata, kehittää itseensä spondyloosia tms., mutta on myös mahdollista ettei se tule Sirriä ikinä vaivaamaan. Eli hyvä olisi kuvata vanhempana uudestaan ja sitten ottaa se selkä virallisena samalla. Sirrionin isoäidillä on myös lyhyt tuo sama nikama ja sillä se ei ainakaan ole ollut haitaksi. Näillä näkyminen ei jokatapauksessa ole mitään estettä meidän alkaa harrastaa ihan täysillä :) 

Sirrion sai paljon kehuja hienosta, reippaasta, iloisesta  ja ystävällisestä luonteesta sekä kauniista päästä xD Ilmeisesti Sirrion on livenä paljon komeampi kuin kuvissa (joissa se enimmäkseen on minusta edelleen aika hassunnäköinen ilmestys) kun suurin osa ihmisistä jotka eivät ole tietoisia sen hammasviasta povaavat sitä voittamaan kaikki näyttelyt ja sen pää saa aina erityisesti kehuja :D On se vähän harmi että hampit kasvoi vinoon jos se on kerta niin komea mutta minulle on pääasia (ehe ehe) että sillä on erinomainen luonne ja se on terve. Toivottavasti viralliset tulokset tulee yhtä hyvinä kuin miltä vaikuttaisi mutta tuli minä tuli niin ei Sirrillä ainakaan mitään kammottavaa elämisen estävää vikaa ole :) 


2 kommenttia:

  1. Onnea hyvistä tuloksista vaikka virallisia saakin varmaan tovin jännittää! Loistavaa kuitenkin ettei mitään hälyyttävää löytynyt. Perus pessimisti ei pety asenne, jotenkin tunnistan itteni "no sairashan tän on siis ihan pakko olla ku muuten olis liian täydellinen" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo ja vaikka järki sanoi ettei ole kovin todennäköistä että noin iloinen ja (liiankin) innokkaasti liikkuva koira olisi risa niin ei vaan voi uskoa vaan olin jo ihan varautunut kuulemaan että siltä tyyliin puuttuu toinen lonkkanivel kokonaan tai jotain xD Hölmö mikä hölmö

      Poista