lauantai 16. heinäkuuta 2016

JuhlaRomppa



Tänään juhlitaan parhaimman kukkaispojan 6-vuotissynttäreitä!

Rohan tuntuu edelleen olevan koira parhaassa iässään, niinkuin sen pitäisikin. Jo viime synttärien aikaan raportoitu aikuistuminen ei ole kadonnut mihinkään vaan herra tuntuu löytäneen sisäisen rauhansa eikä ole enää ihan aina kuin viritetty jousi valmiina sinkoamaan sinne, tänne tai tuonne. Muutenkin jo nuorenakin hyvin helppo ja kiltti Rohan on nykyään ihan ajatuksen voimalla toimiva malli. Ainoat satunnaiset tuhmuuden hetket liittyy ruokaan koska nälkäkuolema vaanii Romppaa edelleen mutta minkäs sille voi kun ei saa kotona tarpeeksi ruokaa. Spondyloosin kuulumisia ei toki voi kunnolla tietää ilman läpivalaisua mutta jalan pompottaminen katosi joskus tuossa keväällä ja muutenkaan mitään oireita ei ole ollut havaittavissa ja ulkona Rohan riehuu ihan samaan tahtiin kuin ennenkin eli hyvältä vaikuttaa :) 




(kuvia voi nyt (varmaankin, testailut on vielä vähän vaiheessa) klikata ainakin vähän suuremmiksi. Ja ainakin niin kauan kunnes mahdollisesti kyllästyn väsämään niiden kanssa... :p  )

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, meillä on 8-vuotias Pyry koira.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, kulhoille ei nyt taida olla tarvetta :)

      Poista
  2. Onnea rakas kukkaispoika ja Roo ei ole kukkaispoika paitsi hyvällä mainittuna , on se tosiaan niin hieno mies. Ja taitaapa olla yksi syy siihen ,eetä Miasta tuli dalmatialaisihminen :D. Onnea Roo <3<3

    VastaaPoista