torstai 15. joulukuuta 2016

Oudon tyhjää on



Viikon verran ollaan nyt elelty ilman Romppaa :( Sirrion on onneksi sopeutunut eloon ilman "isoveljeä" aika kivasti, näissä tilanteissa sitä on aina tyytyväinen että alusta alkaen on harjoiteltu aina välillä yksin kotiin jäämistä yms. joten sen puolesta ei ole ongelmaa vaikka ei olekaan kaveria. Haurua kun ei oikein kaveriksi voi laskea ja joka tapauksessa Sirri joutuu jäämään nyt sitten ihan yksin kotiin silloin kun ollaan Haurun kanssa treenaamassa, lenkillä tai missä nyt ollaankin. Huomaa Sirristä kuitenkin välillä että on tylsää kun ei ole ketään jonka kanssa voi kunnolla painia, juosta täysiä metsässä tai ihan vaan nukkua päikkäreitä yhdessä kasassa. Tokikaan kaikki koirat, kuten Hauru, ei tippaakaan kaipaa muita kaltaisiaan mutta sosiaalisen yksilön ollessa kyseessä ihminen ei vaan voi korvata lajitoveria.

Jossain vaiheessa Sirri todennäköisesti saakin uuden ystävän, mutta saa nähdä millä aikataululla. Itselläni ei nyt tällä hetkellä ole sellaista fiilistä että tahtoisin pentua eikä kaiketi olisi kovin fiksua hankkia sellaista lähinnä siksi että Sirri haluaa - ei se sitä kuitenkaan itse hoida ;) Lisäksi Sirrionkin on vielä kovin nuori ja kesken henkisen kehityksen joten välttämättä ainakaan urospentu ei olisi kovin fiksu veto tähän väliin, pennusta kun ei voi etukäteen tietää millainen siitä kasvaa ja vaikka Sirrion on hyvinkäyttäytyvä ja sosiaalinen niin jos sieltä tulee joku samanlainen pikkunapoleon mitä tämä herra on niin teini-ikä voisi olla aikamoinen koettelemus... Sirrion kun ei liene vielä niin kypsä että sen huumorintaju venyisi samalla tavalla kuin aikuisilla koirilla vaikka se kieltämättä käyttäytyy todella älykkäästi sekä Haurun että äitini sosiaalirajoitteisen basenjin kanssa. Mutta ne on vanhempia koiria joten Sirrionin suhde niihin on erilainen kuin mitä se todennäköisesti olisi sitä itseään nuorempaan kukkoilijaan.

Toinen, ehkä ihan hyväkin vaihtoehto voisi olla kodinvaihtaja. Minulla on niistä hyviä kokemuksia ja hieman vanhemmasta koirasta näkee pentua paremmin millainen tyyppi se oikein on. Sen olisi vaan sitten melkein pakosti oltava narttu... uros tulisi kysymykseen vain jos se olisi luonteeltaan Maxin kaltainen totaalinen tohvelisankari. Onhan minulla ollut sekalauma ennenkin eikä siinä mitään ongelmaa ollut, paitsi se että tykkään uroksista vähän enemmän. Mutta toisaalta nartut on siitä ihania kun juoksut on (normaalisti) sen max. pari kertaa vuodessa eikä 24/7/365 kuten näillä herroilla tuppaa olemaan ;) Ja dalluissa nartut on paremman kokoisia. Kun dallun kuitenkin mieluiten tahtoisin. Se vaan että dalluissa kodinvaihtajat tuppaa olemaan nuoria uroksia, ilmeisesti ne ovat niin paljon hankalampia luonteeltaan? En tiedä kun narttua ei ikinä ole ollut (enkä kyllä ole näitä omia poikiani hankaliksi kokenut). No, ihan ajankohtaista tämä ei liene jokatapauksessakaan joten onhan tässä aikaa katsella josko se minun ja Sirrionin unelmien pilkkunainen jostain löytyy. Tai ehkä vaan odotellaan rauhassa että Sirrion kasvaa vanhemmaksi ja saa sitten joskus pikkuveljen. Tai sitten mulla on kohta täällä joku ihan muunrotuinen mikälienee kun se tartti kotia jajaja... xD Ei olisi meinaan eka kerta :D




2 kommenttia:

  1. Komea dalmis tämä Sirrion. :) Joskus vuosia, vuosia sitten tunsin yhden kundin, jolla oli urosdalmis - hyvin kovapäinen, silti herttainen. Ja joskus dalmis oli minulla yhtenä rotuvaihtoehtona terveen rakenteensa takia, vaan muut rodut sitten veivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia luupäitä on olleet nämä minunkin, etenkin Sirrion, mutta siihen auttaa että jaksaa olla mustavalkoinen sääntöjen kanssa. Ja vaikka saatankin joskus noista valittaa niin oikeasti tykkään että koiralla on selkeä oma tahto eikä se vain palvo omistajaansa :D

      Poista