lauantai 14. tammikuuta 2017

Apinakoira :D




Danyn ripuli on vissiin mennyt ohi, vielä se ei tosin ole ihan normaalilla ruokinnalla mutta siihen ollaan palailemassa eikä ole tarvinnut enää heräillä yöllä käyttämään likkaa ulkona. *koputtaa puuta* Nyt vielä kun se oppisi että tämän talon päivärytmi on sellainen että nukutaan suht pitkään aamuisin...

Yksinoloa ollaan yritetty myös pikkuisen harjoitella, Dany kun ensinnäkin haukkuu jonkin verran mikä ei periaatteessa omakotitalossa haittaa mutta haluaisin että koirani jäävät rauhassa kotiin ja haukkuminen ei sitä ole. Toisekseen se edelleen mieluusti kiipeilee kaikilla mahdollisilla ja mahdottomillakin tasoilla, mm. kirjahyllyssä, tutkimassa löytyykö ruokaa... ei Dany mitään riko ja ruoat on nyt laitettu neidin ulottumattomiin eli ei tuostakaan varsinaisesti ole haittaa mutta ei ole toivottavaa käyttäytymistä kuitenkaan. Onneksi sillä ei silti ole varsinaista eroahdistusta kuten Maxilla aikoinaan vaan neiti ei vaan ole oppinut rauhoittumaan itsekseen. Pitäisi olla paljon helpompi asia korjata. Yksinoloharjoituksia varmasti auttaa sekin jos vatsa olisi nyt kunnossa ja päästään kunnolla liikkumaan ja purkamaan energiaa. Ja tietty se että tyttö kotiutuu tänne koko ajan paremmin.


2 kommenttia:

  1. No voi harmi!! Juuri, kun olisit vain voinut muuttaa Haurun nimeksi Hepuli, niin olisi ollut koko sarja:Sipuli, Ripuli ja Hepuli..No, ehkä Haurukaan ei enää ole ihan Hepuli, joten pitäydy vaan Sipulissa :stuck_out_tongue_winking_eye:

    VastaaPoista
  2. Oi kun on ihania kuvia! Niin eläväisiä. :) Ripuli on kurja juttu. Onneksi teillä voidaan jo paremmin.

    VastaaPoista