maanantai 27. maaliskuuta 2017

Rekisteriin



Danyn matka FIX rekisteröidyksi koiraksi alkoi tänään kun neiti tunnistusmerkittiin. Dany oli tosi hienosti, ei jännittänyt yhtään mitään eikä tuntunut edes huomaavan kun mikrosiru tökättiin niskaan. Seuraavaksi sitten lähetellään papereita Kennelliittoon, toivottavasti vain kelpaavat. Dany kun on ensimmäinen "sekarotuiseni" niin en oikein tiennyt minkälaisia todistuksia sinne tarvitaan ja siruttaja tiesi aiheesta ehkä vielä vähemmän... Mutta koitetaan saada Kennelliittokin noilla dokumenteilla uskomaan että Dany on Dany ;) Sitten Danyllakin olisi mahdollisuus osallistua virallisiin karkeloihin sikäli mikäli joskus meikäläiselle iskee halu sitä sellaisiin ilmoittaa ja onhan tunnistusmerkinnästä sekin ilo että Dansku löytää kotiin hieman helpommin jos neiti joskus eksyy jonnekin.

Käytiin myös eläinkaupassa sekä syömässä vähän roskaruokaa ja molemmissa tilanteissa Dany käyttäytyi reippaasti ja hienosti kuten aina :) Oli jopa niin taitava tyttö että taikoi kadoksiin meikäläisen tomaatin kun en itse oikein kyseisestä vihanneksesta perusta :p


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Sirrion 2 vuotta!



Tänä vuonna Sirrion ei saanut varsinaisia lahjoja mutta saihan se vuoden alussa oman setterin niin luulen että siinä on enemmän kuin tarpeeksi. Simppeli "kakku" kuitenkin tehtiin kun pitäähän merkkipäivää jotenkin juhlistaa. Kakusta oli tarkoitus jakaa palat noille toisillekin karvanaamoille mutta erehdyin kääntymään hetkeksi selin ja sitten kakku olikin jo melkein kadonut juhlakalun vatsaan :D No mutta Sirrille se oli ostettukin että ei kai siinä mitään. Lenkillä vielä löydettiin kauriin sorkka (koosta päätellen, hirven olisi kai paljon isompi?) joten joku muukin oli vissiin halunnut muistaa Sirrionia ;)




Hyvää oli, ei ollut riittävästi ;)


torstai 16. maaliskuuta 2017

Lajimääritys pielessä

Metsässä on sulia kohtia :)


Olen luullut että Dany on apina ja siksi tuollainen joka paikkaan kiipeilijä ja loikkija mutta ilmeisesti olen ollut väärässä. Meillä on alkanut löytyä kummallisia kekoja mm. koirannappulaa vähän sieltä sun täältä. Menen petaamaan koirien sängyn niin siellä lakanoiden välissä onkin kourallinen napuja, sohvatyynyn alta löytyy vähän lisää napuja ja luu, yksi luu on myös piilotettu patterin taakse... ja varmasti on paljon kätköjä jotka ei ole vielä löytyneet :D Dany onkin kenties orava! Nehän ovat myös hyviä kiipeämään, hyvin ketteriä ja piilottavat ruokaa talven varalle. xD Onneksi neiti taitaa olla sen verran ahne ettei toivottavasti ole piilottanut mitään kunnon lihoja tms. minnekään missä ne hiljalleen alkaa elää omaa elämäänsä... Jos sellaisia löytyy pitää alkaa vissiin vahtaamaan tarkemmin että se syö ruokansa eikä jemmaa sitä mihinkään.

Punnitsin porukan pari päivää sitten, 2/3 osasin arvata oikein. Se on kai ihan hyvä kun yli puolet kuitenkin. Sirrion painaa nyt 35 kiloa, kuten ajattelinkin, mikä on sille minusta oikein sopiva paino. Danyn arvelin painavan max. 25 kiloa, totuus oli 23 ja sekin on ehkä ok... mutta nyt ei kyllä tartteisi ainakaan lihoa yhtään enempää. Lihasta jos tulee lisää niin sitten paino toki saa nousta mutta muuten mennään kohta jo liian tukevan puolelle. En ole vielä oikein löytänyt niitä ihan täydellisiä ruokamääriä neidille kun aluksi se sai aika reippaita annoksia kun tarkoituskin oli lihottaa sitä ja nyt sitten olen pudotellut ruoan määrää (ja vissiin Dany on itsekin huomannut että annoksissa on vähän ollut ylimääräistä kun kerta osa ruoasta maltetaan piilottaa pitkin kämppää) ja koettanut löytää sitä oikeaa annostusta. Hauru sitten taas... no siis sehän on lihava. Tiedän. Haurulle hyvä paino olisi sellainen 20 kiloa tai vähän päälle niin herrapa painoi 25 kiloa... Hauru on jo pitkään saanut ihan minimini annoksia ja liikuntaakin pitäisi olla ihan riittämiin vaikka se liikkuukin vähemmän kuin nuo isot (Isot :D Danykin painaa vähemmän kuin Hauru :D ). Mutta kun ei se vaan laihdu, pikemminkin päinvastoin tuntuu :/ Kuitenkin ruoasta pitäisi saada riittävä määrä ravintoaineita mitä tarvii elämiseen kun ei kai se voi ihan vaan vedellä ja vitamiinipillereillä elää... Pitäisi varmaan ostaa sille jotain superlaihaa senioriruokaa mutta en nyt tiedä onko sekään sitten hyvä syödä jotain ihan hiilariviljamössöä. Mutta ei kai se ole hyvä olla pläskikään.

Sekään ei ollut hyvä kun meidän ovikellomatosta loppui patterit ihan yks kaks ilman varoitusta. En edes tiennyt varmuudella onko se hajonnut oikeasti vai vaan patterit loppu, siihen kun ei mene mikään perussormipatteri niin eihän meillä tietty ollut valmiina varapatteria millä olisi voinut testata. Tuo matto on kuitenkin ostettu muutamalla eurolla ja tarkoitettu sisätiloihin mutta makaa meillä kuistin portailla sateen, lumen ja muutenkin säiden armoilla eli on jo nyt parivuotiaana ylittänyt huomattavasti ennustetun elinikänsä... Piti taas palata takaisin vanhoihin huonoihin ovenkyttäys-aikoihin, koirat kun eivät osaa ilmoittaa itse esim. haukkumalla haluavansa sisälle kun ovat tottuneet tuohon kelloon. Onneksi aika äkkiä kuitenkin saatiin uudet patterit ja matto alkoi taas kiltisti toimia. Jos tuo jossain vaiheessa hajoaa oikeasti niin pitää ehdottomasti viritellä siihen joku toinen liikkeentunnistin systeemi tilalle (noita samoja mattoja ei enää myydä), eihän tuollain voi elää ;D







tiistai 14. maaliskuuta 2017

Bazenzie



Basensit oli pihalla tässä yhtenä päivänä kun oltiin tulossa lenkiltä joten otin ipanasta muutaman kuvan. Vanhempi yksilö ei päässyt kuviin vaan ajettiin sisälle kun se ei oikein siedä Danya, on varmaan kateellinen Danyn söpöydestä tai jotain... Mutta ipanan kanssa ollaan ainakin toistaiseksi hyvissä väleissä (pennun kasvaessa tilanne toki voi muuttua kun basenjit nyt on luonteeltaan mitä on). Basensiealbumi täällä (En tiedä miten tuo yksi Sirrionin kuvakin meni sinne sekaan mutta en jaksanut poistaakaan sitä kun kauhea vaiva :p ) Kauhean vaikea oli kyllä saada edes jotenkin järkeviä kuvia kun pikkujätkä halusi kokoajan nyhjätä jalkojeni läheisyydessä ja eihän tuolla kameralla niin läheltä mitään pysty ottamaan... 

Tänään sitten juostiin 10 kilsan virtuaalikisa Run the Solar System koirien kanssa, osana Brittien tiedeviikon tapahtumia. Vähän mietin että onkohan se vielä liikaa Danylle. Dany ei tokikaan ole huonokuntoinen (ollut missään vaiheessa) ja ollaan kyllä metsälenkkeilty yli kymppiä mutta on eri asia juosta pitkiä matkoja hihnassa ilman pysähtelyjä ja niin että vauhti pitää sovittaa minun vauhtiini kuin ihan omaan tahtiinsa vapaana. Ollaan siis aloitelu lyhyemmistä matkoista jotta homma pysyy kivana mutta Danylle juoksulenkit ei ole tuntuneet olevan ongelma missään vaiheessa, se tuntuu tykkäävän hommasta ja onhan setterit niiden rotujen seassa joiden yleensä sanotaankin sopivan juoksuharrastukseen. Otin sitten likan mukaan ja jos tytsä olisi väsähtänyt/kyllästynyt keskenkaiken niin virtuaalikisoissa on se hyvä puoli että (toki kilpailuajanjakson puitteissa) voi aina ottaa uuden yrityksen :D Vaan eipä tarvinnut, Dany juoksi tosi hienosti koko matkan Auringosta Neptunukseen ja olisi ilmeisesti mennyt pidemmänkin matkan ;) Pikemminkin neitiä sai vähän himmailla kun tytsällä ei ole vielä valjaita vaan se juoksee kaulapannassa niin kaikenlainen kiskominen ja poukkoilu on luonnollisesti kielletty. Jossain vaiheessa toivottavasti saadaan Danskullekin vermeet kuntoon niin neiti pääsee vähän vapaammin menemään ja ihan vetämäänkin jos siltä tuntuu. 


Danysta pentu oli aluksi tosi outo ja ihmeellinen ja sitä piti kytätä herkeämättä :D



Sirrionillehan Eevil on jo ihan tuttu juttu ja kun pojat vähän leikki keskenään niin Danykin vissiin huomasi että pentu on ihan OK ja neitikin alkoi lopulta leikkiä sen kanssa :) 




torstai 9. maaliskuuta 2017

Yhdessä jälleen




Sirrion on päässyt takaisin kotiin :) Koirien jälleennäkeminen oli hyvin riemukas, tyypit ei meinanneet lakata riehumasta ollenkaan :D Lopulta kuitenkin alkoi energia loppua ja sitten otettiinkin yhdessä päikkärit sohvalla :)

Ajattelin että tuuppaudun tuossa n. parin viikon päästä mukaan basulapsen rokotuskäynnille utelemaan eläinlääkärin mielipidettä siitä koska Danyn voisi steriloida. En toisaalta kauheasti kannata koirien leikkaamista "huvin vuoksi", tarkoittaen siis lähinnä ilman terveydellistä syytä, mitä Danylla ei voine sanoa olevan. Jos sen juoksuväli on oikeasti näin lyhyt niin kohtutulehduksen riski on käsittääkseni hyvin suuri mutta koska se on niin nuori niin voi hyvinkin olla että juoksuväli tulee olemaan jatkossa normaalimpi. Kuitenkin sekalauma nyt vaan on vähän hankala, enemmän tai vähemmän stressaava noille koirillekin (kyllähän pojista koko ajan pystyi päätellä missä vaiheessa Danyn juoksu on meneillään) ja kun täällä on aika paljon irtokoiria niin senkin puolesta juoksut on aika ikävät kun pitää olla jatkuvassa puolustusvalmiudessa jos erehtyy poistumaan pihan ulkopuolelle... ja omalla pihallakin saa olla vähän varuillaan vaikka toistaiseksi ainakin aidat on onneksi estäneet irtokoiria tulemasta pihaan asti. Toiveissa siis olisi että nämä olisi Danyn vikat juoksut. Täytyy vain pitää sormet ja varpaat ristissä että sterkkaus menisi hyvin ja ei tulisi kauheasti ikäviä sivuvaikutuksia, etenkään mitään pahaa virtsankarkailua tai muuta sellaista. Turkin pilalle meno vähintään lienee melkolailla varmaa :/

Mutta ihan vielä ei tarvitse siitä murehtia, josko sen sijaan nuo säät nyt alkaisi vihdoin suosia (ei kiitos tarvisi olla liukasta ja/tai tuulla yli 10m/s joka saakutin päivä...) ja pilkut pääsisi taas nauttimaan yhteisistä metsälenkeistä ja hiljalleen saapuvasta keväästä :)