sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Neiti Myrskysyntyinen



Dansku on vapautunut puvustaan, vaikka näissä kuvissa se vielä esiintyykin. Leikkaushaava on vieläkin vähän kökön näköinen sieltä auenneesta reunasta mutta on mielestäni kuitenkin kokonaan kiinni. Ja siihenhän kasvaa karvat päälle niin sama se jos arvesta jää vähän ruma.

Ensimmäiset kaksi päivää tikkien poiston jälkeen pilkulliset jaksoi vetää rallia melkein non-stoppina sisälläkin mutta sen jälkeen meno tasottui. Ulkona kakarat tietenkin painattelevat kuin keskenkasvuiset dalmatiankoira ja setteri mutta sisälle kun tullaan on ollut niin ihanaa kun koirat vaan makaa raatoina. Vaikka nousen ylös tekemään jotain niin korvakaan ei lotkahda kellään - aaah tätä rauhaa! Vaikka totta puhuen eniten niiden koomailu ilahduttaa sen puolesta että se kertoo niiden saavan riittävästi aktivointia kun ei tarvi ylimääräistä härvätä. Ja toki vaikka ne olisi kuinka sikeässä unessa niin ei tartte kuin vihjata ulosmenemisestä niin tyypit on kärppänä eteisessä kisaamassa siitä kuka ehtii ulos ovesta ensimmäisenä. Mutta näin sen pitää ollakin. Ruokakin on alkanut taas maistua normaaliin tapaan, vähän kyllä ihmettelisinkin jos ei nälkä tulisi kun neiti vetää päivittäin vähintään parin tunnin lenkit, pari tuntia riehumista Sirrionin (ja useimmiten basulapsi Eevelikin on menossa mukana) kanssa pihalla sillä aikaa kun haravoin tms. ja sitten vielä sen mitä neiti leikkii itsekseen.

Danyn rekisteröinti on myös valmistunut, tyttö on nyt virallisesti Daenerys. Mielenkiinnolla katsoin montako kaimaa neidille löytyy Koiranetistä, kuvittelisin meinaan että tuo nimi on aika suosittu, mutta yllärinä vain 10 koiralla oli Daenerys osana nimeä. Mutta määrä lienee nousussa. Vielä se selkeästi häviää Rockylle, joka siis oli Rohanin nimi alunperin mutta vaihdoin sen koska se on niin yleinen, kaveripiirinkin koirista löytyy useampia Rokeja. Rocky haulla tulee 1670 koiraa ja lempinimenä ja jos vielä otetaan huomioon eri kirjoitusasut se on varmasti vielä yleisempi :D Ei siis sillä että nimen harvinaisuus olisi erityisen tärkeää minulle (siinä tapauksessa Danyn nimikin olisi jotain ihan muuta) mutta on se silti kivempi jos ei nyt joka toinen kylän koira ole kaima. Ja sitten koirani on käytännössä Dani :D :D :D Ei nyt varsinaisesti loista harvinaisuudellaan ;) Ja kaikki aina luulee että se on uros koska Dani on pojan nimi :p








2 kommenttia:

  1. Kyllä niitä koirannimiä aina tulee pohdittua. Esimerkiksi Ruka ja Ukko ei tulleet kysymykseenkään omalle pennulle, kun Hupsun nimeä pohtiessani selailin muiden lappalaisten nimiä. :D
    Ihanaa, että koiroot pääsevät nyt kunnolla vehtaamaan. Niin toivoisin, että Hupsullakin olisi koirakaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Danyn nimi oli pikaratkaisu, neidin saapuminen meille kun oli muutenkin hyvin pikaista toimintaa missä mentiin enemmän fiiliksellä kuin varsinaisesti harkintaa käyttäen, mutta Sirrionin nimen valinta oli piitkä prosessi :D Vaikka oli siinäkin puhtaalla fiilikselläkin osansa kun loppupeleissä oli kaksi vaihtoehtoa joista en ollut yhtään varma kumpi olisi kivempi, sitten Sirrin kasvattaja kertoi että sitä kutsutaan Pertiksi (muistaakseni) niin tuli vähän kiire valita niistä jompikumpi ja Sirrion siitä sitten tuli. Kunhan se EI ole Pertti :D Meillä kun on suvussa Pertti niminen ihminen ja muutenkin ei ole yhtään minun koirani nimi xD
      Koirakaveri "omasta takaa" on kyllä ihan parhautta <3 Mutta ei tietenkään kaikissa tilanteissa mahdollista tai järkevää.

      Poista