lauantai 22. heinäkuuta 2017

Muistiin!



Mitähän siitä pitäisi ajatella kun harrastukset alkaa haitata harrastuksia?? Liikaa kiinnostavia asioita mitä olisi kiva tehdä eikä kaikkea voi ehtiä :/

Sirrionilla sen sijaan oli liikaakin aikaa tällä viikolla. Vein koirat uimaan ja jossain vaiheessa rannalla hengaillessamme huomasin että jalkani oli veressä. Pikaisten tutkimusten jälkeen paljastui että Sirrionin anturasta puuttui pieni pala. Se oli vähän aikaisemmin hyppinyt laiturilta järveen joten olisiko laiturin reuna ollut jostain kohtaa terävä ja vähän viiltänyt sitä? Tai sitten tassu on osunut johonkin uidessa, ihmisetkin on niin pölvästejä ettei sitä tiedä mitä siellä järvenpohjassa vaanii. Juuri edellisellä uimareissulla itse kahlaillessani löin jalkani johonkin veden alla. Luulin että se oli törröttävä keppi mutta kun nostin sen ylös vedestä ettei koirat juokse siihen "keppi" osoittautuikin isoksi metallihökkyräksi josta sojottavaan rautatankoon olin kompuroinut. Kiva! No tuli mistä tuli, Sirrionin haava oli onneksi tosi pieni ja vaaraton mutta koska se oli anturassa pidettiin pari päivää taukoa lenkkeilystä jotta se pääsisi umpeutumaan mahdollisimman rauhassa. Eihän koiraa voi täysin poissa tassuiltaan pitää mutta onneksi haava lähti parantumaan tosi kivasti ilman mitään sen kummempia toimenpiteitä.

Dany puolestaan löysi jostain punkin, se lähti onneksi ihan elävänä irti. Edelleen mietin niitä punkkipantoja tai litkuja... meillähän ei siis käytetä mitään sellaisia koska punkkeja ei ole koskaan ollut. Nyt niitä on löytynyt joka kesä n. 1 kappale. Punkeissa on toki omat vaaransa mutta ei niiden suhteen liene syytä hysteeriseksi heittäytyä joten ehkä ensi kesäkin vielä menee ilman myrkkyjä. Yksi punkki kesässä ei ole kovin paljon ja ne niskaan laitettavat sekä sisäisesti otettavat aineet on vähän ikäviä ja punkkipannat hankaloittaisivat meidän elämää uintikieltoineen yms. Mutta jos punkkitrendi jatkuu nousujohteisena on jossain vaiheessa ehkä pakko alkaa valitsemaan mikä myrkyistä on vähiten huono :(

Enempiä ei ehdi, pitää lähteä ulkoiluttamaan koiria. On kiva kun jokainen kylän koiranomistaja kysyy voinko tulla ulkoiluttamaan heidän koiria samana päivänä :D Saa sitten kiertää talosta toiseen ja kun koko joukko on lenkitetty (omat mukaanlukien) onkin melkein aika aloittaa kierros alusta. Mutta ehdottomasti mielummin 506 koiraa kuin ikkunaa :P


torstai 13. heinäkuuta 2017

Koirarieha



Lauantaina 8 päivä osallistuin Danyn ja Sirrionin kanssa Orimattilan Koirariehaan. Dany otti osaa mätsäriin (punainen, ei sijoittunut vaikka saikin kehuja kauniista liikkeistä) ja koirasprinttiin. Mietin etukäteen että saas nähdä minne Dansku juoksee kun sen päähänpistoista ei välillä ota selvää... Neiti lähti muuten tosi hienosti mutta kaarsi vähän turhan sivuun ja näytti jo pahasti että se ei tule osumaan ajanottotolppien väliin kuten pitäisi mutta onneksi se päätti tällä kertaa kuunnella, kääntyi minua kohti ja sujahti juuri ja juuri siitä mistä pitikin ja tuli luokseni iloisena :) Hyvä Dansku! Danya ei kyllä tuntunut viehe kiinnostavan tippaakaan, sen vuoksi se lähti kaartamaan väärään suuntaankin kun se ei seurannut viehettä (tai paljon muutakaan) mutta onneksi se tykkää tosi paljon juosta ihan "ilman syytä". Danyn aika oli 9:16. Ei sillä palkintoja todellakaan hätyytellä, pikemminkin jumbosijoja, mutta enpä olettanutkaan että mun tyypit pärjäisi mm. ambulleja vastaan, pääasia että oli kivaa ja uusia kokemuksia koirille :) Ei tainnut varsinaisesti olla Danyn laji kuitenkaan? Juokseminen on toki neidistä kivaa mutta ei kai sitä varten tarvi radalle lähteä jos kerran viehe ei kiinnosta.




Sirrion otti myös osaa sprinttikisaan, ajalla 9:39. Sirrion juoksi tosi hienosti, oli kiinnostunut vieheestä ja vähän retuuttikin sitä maalissa :D Jos Sirri pääsisi kokeilemaan hommaa vähän useammin ja tietäisi mitä on tekemässä se varmaan pystyisi parantamaan aikaansa vaikka dallutkaan ei taida olla niitä kaikista nopeimpia koiria, niiden vahvuus on enemmän erinomainen kestävyys. Jätkä oli kyllä juoksun jälkeen niin läkähtynyt että ei se ainakaan turhia himmaillut, hieno poika! Sirrionin kanssa voisi siis kokeilla viehejuttuja uudestaankin jos mahdollisuuksia siihen sattuu sopivasti kohdalle. Sirrion kokeili myös taakanvetoa, ensiksi vetämällä kettinkiä pitkin poikin hiekkakenttää. Valjaat ahdisti Sirrionia alussa etenkin käännöksissä kun taakanvetovaljaat tulee pitkälle koiran taakse ja käännöksissä ikäänkuin kääntyvät vasten koiran takaosaa. Sirrion on vähän herkkä takapäästään normaalistikin joten vaikka alunperin ajattelin homman olevan Sirrille ihan helppo nakki niin näin tarkemmin ajateltuna ei yhtään yllätä ettei se tykännyt. Sirrin takapäätä saa kyllä ihminen kopeloida ihan vapaasti yms. mutta jos vaikka talutin kiertyy sen takajalkojen taakse Sirrion ei voi omasta mielestään liikkua ollenkaan (vaikka usein askel tai pari eteenpäin korjaisi tilanteen...) ja tuohan tuntui varmaan aikalailla samalta. Sirrion alkoi kuitenkin siinä kävellessämme vähän jo tottua valjaisiin ja saatiin ihan OK vetoa ainakin ajoittain. Kun sitten ketjun jälkeen koetettiin vetää kärryä Sirrionilla ei ollut mitään ongelmia ja se olisi vetänyt kärriä vaikka kuinka monta kertaa. Erona olikin se että kärryä vedettiin vain suoraan joten valjaatkin pysyi suorassa eikä tuntunut ällöltä. Mitä olen taakanvetoa nähnyt ei kai siinä varsinaisesti ole tarkoitus kulkea pientä ympyrää (tuolla oli vain vähän vähän tilaa) ja jokatapauksessa uskon että Sirrion tottuisi valjaisiin ihan hyvin kun nytkin sen ällötys selkeästi väheni mitä kauemmin hommaa tehtiin. Luulen että tästä alkuinhotuksesta huolimatta tuo olisi varmaan Sirristä tosi kiva laji, harmi vain että sitä ei taideta harrastaa tässä ihan vieressä ja matkustaminen minnekään on meille aina vähän vaikeaa... mutta voisi silti katsoa josko joskus hommaisi sille taakanvetovaljaat ja kotona vähän leikkisi niillä. Sillä tyylillähän me harrastetaan kaikkea muutakin :D Nuo valjaat vaan on tietääkseni melkoisen arvokkaita joten voipi olla että jää kuitenkin väliin, ei me kaikkea ehditä kuitenkaan eikä sitä viitsisi hommata kalliita varusteita nurkkaan pölyttymään. Mutta pistetään mietinnän alle :)


Tässähän me käppäillään kera kettingin...

Eiku hyi saakutti mikä koskee mun takapuoleen?!?!

Huh onneksi se lakkasi! Saa taas käppäillä rauhassa ihme pyllynhiplaajilta >(


Mielenkiintoista oli kun näin buhundeja ja päätin mennä juttelemaan niiden omistajien kanssa koska oli ekat buhundit joihin olen törmännyt livenä (ainakin niin että tunnistin rodun). Sirrion oli aluksi ihan innoissaan pikkupystäreistä, kuten se aina on vieraita koiria tavatessa koska ne on kaikki ihania narttuja, mutta kun uros tuli haisteluetäisyydelle Sirrion alkoikin murista sille ja katsoin paremmaksi käskeä sen pois ennenkuin tilanne eskaloituu. Huomasikohan Sirrion että se olikin uros ja siksi ei tykännytkään? Tähän asti sitä ei ole ikinä haitannut se että osa sen tyttöystävistä on pallillisia mutta josko se nyt sitten on tullut niin isoksi mieheksi että on alkanut tajuta mitä eroa on uroksella ja nartulla? Tai voihan se olla että kyseisen tyypin naama ei muuten vain miellyttänyt mutta Sirrion ei ole koskaan ennen murissut toiselle koiralle tai muutenkaan osoittanut pienimpiäkään aggressiivisuuden merkkejä jos tilanteeseen ei liity ruokaa. Ja se on asia ihan erikseen. Ongelmitta ja murinoitta voitiin kuitenkin jutella ja koirat oli siinä lähekkäin kunhan eivät olleet ihan kosketusetäisyydellä ja se on pääasia. Ei kaikista tarvitsekaan tykätä mutta pitää kuitenkin pystyä käyttäytymään enkä usko että Sirrionin kanssa se tulisi olemaan ongelma. Se on järkiotus kuitenkin :) 








Osui tolppien väliin :D




perjantai 7. heinäkuuta 2017

Puoli vuotta



Tässä postauksessa on varmasti taas tosi paljon toistoa aiemmista kirjoituksista mutta pitää kai sitä jonkinlainen teksti tehdä sen kunniaksi että neiti setteri on asunut meillä jo hurjat puoli vuotta. Oikeasti SE päivä on huomenna mutta ei kai se niin tarkkaa ole enkä vielä tiedä ollaanko huomenna kotona kuinka paljon niin...




Mitään hurjia yllätyksiä tähän aikaan ei ole mahtunut, Dany on kuitenkin tietyllä tavoin aika peruskoira. Se ei pelkää mitään, helppo ottaa mukaan minne vain, osaa käyttäytyä kaikenlaisissa tilanteissa vähintään riittävän hyvin ja on muutenkin vain kertakaikkisen mutkaton tyyppi. Ehkä yksi asia on kuitenkin silleen pienesti yllättänyt. Ihan ekoina päivinä meillä Dany oli ruoan varastelemista lukuun ottamatta niin kiltti - ja mitä ilmeisimmin vieraskorea - että en sen perusteella olisi arvannut miten voimakastahtoinen ja tietyllä tavalla jopa kova se oikeasti on. Dany ei ole riidanhakuinen koskaan eikä suoraan haasta mutta ei kuitenkaan anna milliäkään periksi kun on jotain saanut päähänsä eikä neitiä ole todellakaan helppo taivutella tekemään jotain mitä se ei halua. Se osaa hienosti nöyristellä ja esittää pikkuraukkasetteriä jos kokee että siitä voisi olla jotain etua tilanteessa mutta ei oikeasti hätkähdä mistään, kaikki vähän ikävämmätkin jutut (mitään oikeasti ikävää sille ei onneksi ole sattunut) valuu kuin vesi hanhen selästä. Välillä vähän rasittavaa kun ei tarvisi olla niin hemmetin paukapää aina mutta oikeastaan tosi kiva että se ei ole mikään Max kakkonen jonka kanssa täytyi kävellä munankuorilla kun Maxin mieli järkkyi ja traumatisoitui niin helposti ihan tavanomaisista pikkuasioistakin. Dany on myös noiden ominaisuuksiensa vuoksi tosi hyvä kaveri Sirrionille, se ei suoraan haasta Sirrionia mutta ei myöskään jää Sirrin aika voimakkaan persoonan jalkoihin millään tavalla. Se on tärkeää koska Dany kuitenkin aika pitkälle tuli Sirrin kaveriksi ja hyvä parivaljakko niistä onkin muodostunut :) 




Dany on myös tosi oppivainen ja älykäs koira - halutessaan. Jos asia ei kiinnosta on sille puhuminen on vähän sama kuin puhuisi ladon seinälle mutta kun motivaatio on kohdillaan neiti selvittää vaikka minkälaiset älypulmat. Niistä todisteena meillä aidattiin piha osittain uusiksi tänä kesänä kun neiti ei pysynyt aidoissa. Ei se mihinkään mennyt, onneksi, mutta välillä vain jotenkin "harhautui" tuonne viereiselle pihalle... Vaikka aidat oli jo aika hyvin rakenneltu jotta Hauru pysyisi niissä... Mutta Dany miettii ja pohtii ja aina lopulta keksii jonkun MacGyver keinon jolla se saa livahdettua sinne minne se haluaa mennä. Eikä tietenkään koskaan niin että näkisin miten se aidat ylittää, ehei. Olen yrittänyt salaa jäädä kytiksellekin mutta jotenkin tuo vissiin lukee ajatuksia tai jotain kun kertaakaan en ole saanut sitä kiinni itseteossa. Se on vaikeuttanut aidan parannustöitä kun on pitänyt yrittää lähinnä arvailla mistä se mahdollisesti voisi päästä yli/läpi/ali. Nyt Dansku on pysynyt oikealla puolella aitaa jo pidemmän aikaa joten ehkä varovaisesti ajattelen ettei se enää pääse mistään väärälle puolelle... Tai sitten se on vain kyllästynyt tuohon leikkiin :D Älykkyydessäkin on näitä hyviä ja huonoja puolia, onneksi karkailu ja ruoan varastaminen ei ole ainoita asioita jotka saavat sen vaivaamaan älynystyröitään. Dany on tosi hyvin oppinut erilaisia harrastusjuttuja mitä ollaan tehty vaikka tämä kesä on ollut aika rajoittunut niiden osalta. Ei ole huvittanut treenata (noiden toistenkaan kanssa) niin paljon kuin "pitäisi" mutta jotenkin Dany on silti edistynyt ja se kertoo enempi koirasta kuin kouluttajasta. Eikä se sitäpaitsi enää pääsääntöisesti varasta ruokaakaan, joskus tosi satunnaisesti huomaan että jotain pientä on kadonnut ja Dany lienee syypää koska kukaan muu meillä ei ole ikinä varastellut mutta silloinkin neiti on tehnyt sen niin hienovaraisesti että melkein voisi alkaa luulla että meillä kummittelee :D 




Niin kiva ja meille sopiva kuin Dany onkin on kuitenkin pakko myöntää ettei se ole dalmis. Haluaisin aavistuksen dalmista pienemmän koiran, Danykin vaikka ei näytä pieneltä on niin paljon kätevämpi kun sen jaksaa nostaa (ja kantaakin kunhan ei ihan hurjista matkoista puhuta) ja se menee tarvittaessa tosi pieneen tilaan. Dallujen päänsisältö on vaan kaikkea sitä mistä tykkään ja juuri oikeassa suhteessa enkä tiedä voiko mikään muu rotu kuitenkaan yltää ihan samalle tasolle... Setteri ainakin on liian erilainen. Mutta ei silti yhtään harmita että tuli tällainen pörröpää otettua eikä olisi mitenkään mahdotonta että joskus tulisi toinenkin setteri, on tuo neiti niin hauska ja persoonallinen otus. Vaikka taas dalmiksen kaveriksi joskus :D Noin teoriassa ainakin, käytännössä toivon että tämä nykyinen kolmikko elää vielä monen monta vuotta (onhan minulla tässä kaksi hyvin nuorta koiraa ja Haurukin voi hyvinkin tuplata nykyiset elinvuotensa, ehkä enemmänkin) jolloin kuka tietää mikä elämäntilanne yms. on meneillään siinä vaiheessa kun uusi koira on ajankohtainen.