tiistai 15. elokuuta 2017

Kiiraklaara ja lenkkivideo


Kooste meidän lenkistä, en varsinaisesti katsonut mitä kuvasin vaan pidin vain puhelinta kädessä ja koetin tähdätä suunnilleen koirien suuntaan joten kuvaus on siitä johtuen taas vähän "taiteellista" ;)


Myrsky tuli ja meni. Pahimman salamoinnin aikaan olin naapurissa jonne kuuluu jos koirani haukkuvat. Hiljaista oli mutta päätin silti käydä vilkaisemassa tyyppejä, lähinnä siksi että Danyn kanssa ei olla vielä ihan tuollaista koettu. Olisin tosi yllättynyt ollut jos Dany olisi pelännyt ukkosta kun ei se pelkää mitään - en joutunut yllättymään. Se oli kuin ei mitään myrskyä olisi huomannutkaan aivan kuten Haurukin. Sirrionkin on näköjään rauhallinen silloin kun en ole kotona, kun tulin paikalle se alkoi vuhkimaan ja sain pariin otteeseen pyytää sitä rauhoittumaan. Ukkosmyrskyn hieman laannuttua ja varmistettuani ettei kukaan pelkää tms. lähdin taas ja Sirrionkaan ei enää haukkunut ollenkaan. Ilmeisesti se kokee tarvetta puolustaa minua kovilta ääniltä ja kun en ole paikalla se vetää sikeitä sohvalla... mitähän tuostakin voi päätellä...

Sirrion on kyllä tosi hanakka puolustamaan minua muutenkin joten ei tuo isommin yllätä. Lenkilläkin vaikka se on niin kiltti ja sosiaalinen ihmisiä kohtaan kukaan ei saa lähestyä minua mitenkään uhkaavasti ja jos kohdataan ihmisiä jossain "oudossa" paikassa, vaikkapa metsän keskellä, Sirrion aina seisoo minun ja ihmisen välissä ja varoittaa kumealla haukahduksella että ei parane lähestyä. Paitsi jos sanon että tilanne on OK jolloin se hyväksyy että tuo ihminen saa meitä lähestyä vaikka silloinkin se pitää vähän tarkemmin silmällä vieraan käytöstä. Kaduilla ja muissa paikoissa jonne ihmiset Sirristä kuuluukin se on jo lähtökohtaisesti paljon rennompi vaikka ei se sielläkään ihan mitä tahansa käytöstä katsele. On toisaalta hassua että Sirrionia saa yllättäen esim. halata kuka vain ja se vain heiluttelee häntäänsä mutta minua ei parane yllättäen alkaa lääppimään jos ei halua kokeilla miten nopeasti kiltti dalmatiankoira muuttuu vihaiseksi.

On jännä juttu tuo paukkuärtyisyys. Kovin paljon siitä ei edelleenkään löydy tietoa keneltäkään mutta suurin osa ihmisistä joiden kanssa olen aiheesta jutellut pitää sitä yhtenä paukkuarkuuden muotona. Itse en ole edelleenkään ihan varma koska Sirrion ei ole koskaan vaikuttanut varsinaisesti pelokkaalta vaikka se reagoi koviin ääniin. Mutta tietenkin jonkinlaista uhkaa se kokee kun se kerran kokee tarvetta puolustautua. Mutta sama kai se on kaikessa puolustuskäyttäytymisessä? En myöskään osaa mieltää Sirrionia ihmisaraksi vain siksi että se kokee hiipparit metsässä (=eli yleensä joku puskassa kykkivä marjastajamummo) vähän uhkaavina. Ehkä siinä on pientä ylireagoinnin makua vaikka se ei mitään teekään, ilmoittaa vain ja sitten pitää tilannetta silmällä, mutta minusta sen käytöksessä ei ole mitään ongelmaa. Tavallaan pidänkin tuosta vaikka en koiria olekaan hankkinut millään lailla turvakseni tai odota niiden puolustavan minua. Ja kuitenkin kun tällain naisihmisenä liikun yksikseni, koiria lukuunottamatta, niin on ihan kiva että jos joku oikea hiippari pahojen aikeiden kera tulisi vastaan niin ehkä Sirrionin käytös saisi tyypin miettimään uudestaan. Vaikka ihan yhtä kiva oli liikkua Rohanin kanssa jonka kynnys reagoida oli paljon korkeampi mutta josta tiesin myös ettei se ensimmäisenä ole pakoon luikkimassa jos joku alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Edelleen; mielenkiintoista nähdä miten Sirrionin luonne vuosien kuluessa kehittyy. Muuttuuko paukkuärtyisyys paukkuarkuudeksi (jälkimmäinenhän yleensä pahenee iän myötä) ja pysyykö se yhtä "herkkänä" noiden muiden uhkakuvien suhteen vai oppiiko se että marjastajamummot harvemmin kykkii siellä metsässä murha mielessä eikä niille tarvi varmuuden vuoksi kohdalla karjaista isoa sanaa. Turhaan vaan säikyttelee viattomia mummoraukkoja. Ja Danyn pitää yleensä myös huutaa perään että "Nii PEEKELE!" ihan vain siksi kun jos Sirrion niin kyllä minäkin *silmienpyörittelyhymiö*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti