lauantai 7. lokakuuta 2017

Dansku juoksee!



Päätin kesällä että tänä syksynä ilmoitan jommankumman koiran johonkin canicross kisaan, meni miten meni. VULin kisakalenterin tutkiminen paljasti että vain yksi kilpailu olisi sellainen johon meillä on mahdollisuudet päästä ja ne olisivat vaatimattomasti Ohkolan SM kilpailut :D No meillä ei ole kisalisenssiä joten SM luokkiin minua ei huolittaisi (enkä kyllä muutenkaan olisi osallistunut) mutta kisassa järjestettäisiin myös harrastusluokka. Eli sinne siis!

Koira ja emäntä on molemmat yhtä kuvauksellisia!

Pohdinnan jälkeen koiraksi valikoitui Dany koska sen kanssa ohitukset sujuu varmasti. Kumpikaan pilkullisistahan ei ole aggressiivinen mutta Sirrion kiihtyy nykyään kovasti jo pelkästä valjaiden näkemisestä ja korkea vire ilmenee helposti urpoiluna ja tottelemattomuutena erityisesti ohituksissa kun se haluaa mennä tekemään tuttavuutta narttuihin (muunkinlaista tottelemattomuutta kyllä esiintyy, välillä esim. risteyksissä se ei aina kuuntele suuntakäskyjä mutta se nyt ei ole niin iso ongelma kilpailemisen kannalta). Sirrion on niin voimakas että valjaat yhdistettynä siihen että itse juoksen tekee Sirrin fyysisestä hallinnasta jotakuin mahdotonta. Eli jos tulisi ohitustilanne meidän olisi pakko hidastaa kävelyksi jottei Sirrion häiriköi muita ja se pilaisi sitten meidän kisan ihan totaalisesti. Dany ohittaa paremmin ja se on myös helppo hallita fyysisesti tilanteessa kuin tilanteessa koska se on niin paljon pienempi ja omaa heikomman vetokyvyn.

Toki samasta syystä Danyn kanssa olemme yleensä paljon hitaampi pari kuin Sirrionin kanssa. Dany on kyllä irti juostessaan Sirriä nopeampi mutta se ei jaksa samalla tavalla vetää minua joten meidän vauhti on hyvin pitkälti kiinni siitä miten kovaa itse pystyn juoksemaan kun taas Sirrionista on oikeasti vetoapua. Dany on myös sellainen ettei sitä aina huvita vetää edes sitä omaa parastaan vaan se vaan hölkkäilee edelläni... Vaan eipä Sirrionkaan mikään saksanseisoja ole enkä minä samalla tasolla juoksijana kuin joku lajia huomattavasti pidempään harrastanut niin samapa se siltä kannalta lienee. Eikä tarkoitus muutenkaan ollut lähteä tekemään mitään huippusuoritusta vaan käydä katsomassa ja kokeilemassa millaista valjakkourheilukisoissa on ja miten niissä mahdollisesti toimitaan yms.

En siis uskonut että meidän suorituksesta tulee kovin kummoista kun lähdettiin aamulla liikkeelle mutta onpahan sitten ainakin tullut yksi uusi kokemus lisää. Käytiin ensin tekemässä pieni kiekka kun Veljen Polkujuoksu oli myös tänään ja on kiva tukea paikallista kilpailua (oli muuten märkä mutta todella kiva pikku kisa joka järjestetään nyt vuosittain, kannattaa osallistua ensi syksynä jos tykkää polkujuoksemisesta!) joten kävin kipaisemassa siellä yhden kierroksen Danyn odotellessa isäni kanssa (kiitos siitä!) ja sitten lähdettiin pikapikaa kohti Ohkolaa ja koirajuoksukisoja.


Harrastussarjaan osallistui 9 koiraa kaikenkaikkiaan ja matkaan lähdettiin jokainen vuorollaan minuutin välein, me oltiin loppupäässä. Erään toisen kisaajan vinkistä yritin näyttää Danylle meitä edeltävät koirakot ja innostaa sitä ajattelemaan että tuonne ne juoksee, mitähän jännää siellä on?? Kantsisi varmaan meidänkin juosta tosi kovaa katsomaan ;) Danya ei oikein kiinnostanut, suurimmaksi osaksi se katseli taivaalle joutsenia tähyillen... ylläri :p Lopulta käänsin sen pään itse oikeaan suuntaan ja vähän pakotin sitä katsomaan yhden lähdön ja sitten Danya alkoikin jo vähän kiinnostaa! Ei se edelleenkään mitenkään super innokkaalta vaikuttanut mutta ilme oli keskittyneempi ja se myös katsoi seuraavan lähdön tarkasti. Sitten olikin jo meidän vuoro.

Lähtöviivalla Danylla ei tuntunut kaikesta huolimatta olevan mitään ajatusta siitä että mitä ollaan tekemässä ja minne suuntaan menossa. Lähtöluvan saatuamme yritin kannustaa Danyn liikkeelle ja kyllähän se siitä lähtikin etenemään, aika epävarmasti tosin. Radalla oli melkein heti lähdön jälkeen ylämäki ja Dany pompsutteli sitä kohti. Mäen alla radan vierellä oli valokuvaajia jotka hämmensi Danya ja luulin jo että se pysähtyy kokonaan mutta lähti se sitten kipuamaan mäkeä ylös. Mäen päällä se vielä vähän himmasi ja otti ehkä raviaskeleen tai pari mutta sitten! Ihan kuin lamppu olisi jotenkin syttynyt ja neiti lähti kiitämään laukalla alas mäennyppylää! Koetin varovasti kannustaa Danya (se joskus häiriintyy ja unohtaa mitä oli tekemässä jos kehun sitä liian innokkaasti) ja sekin ilmeisesti auttoi koska meno vain parani. Koko loppumatka mentiin laukalla ja remmit kireänä, ainoat pienet hidasteet tapahtui parissa tienristeyksessä joissa Dany jostain syystä oli menossa väärään suuntaan siitä huolimatta että väärät suunnat oli tukittu muovinauhoilla ja verkoilla... jos en olisi ollut mukana auttamassa se olisi varmaan vetänyt täysiä päin niitä mutta eihän se olisi Dany jos ei se olisi vähän pöljä :D Mutta laukka pysyi koko ajan ja kun sain neidille huudeltua että käänny sinne tielle mikä EI ole aidattu meno jatkui heti. Eihän Dany maagisesti vahvemmaksi tullut mutta se veti paremmin kuin olisin ikinä uskonut :) Maaliin tultaessa sille tuli taas vähän epävarmuus, ilmeisesti kun tavallaan juostiin ihmismassaa päin, ja se alkoi hyytyä ja ylitti maaliviivan melkein kävellen mutta pikku ongelmista huolimatta niin upea suoritus tytöltä!

Reitin pituus oli 2,2 kilometriä joka taittui meiltä ajassa 7:51, keskinopeus 16,82 km/h. Oltiin tällä suorituksella luokan neljänsiä ja harrasteluokassa on sekä miehiä että naisia, vain yksi naisjuoksija saksanseisojan kanssa oli meidän edellä. Kolmantena tulleen aika oli 7:47 joten kauas ei jääty palkintopallistakaan. Ei todellakaan hullumpi suoritus neiti pörröpäältä!

Maali edessä, tukka takana

Pitää myös ottaa huomioon että tuo oli vasta Danyn ensimmäinen koirajuoksukilpailu. Oli hauska katsella kokeneempia koiria jotka selvästi olivat oppineet kisojen lähtölaskennan, kilpailijalle kun ilmoitetaan koska omaan lähtö vuoroon on 30 sekuntia... 15 sekuntia... 10 sekuntia... 5, 4, 3, 2, 1, lähde! Siinä vaiheessa kun lähettäjä alkoi laskemaan alas vitosesta monet koirat sekosivat täysin ja selvästi tiesivät että nyt ihan kohta saa mennä :D Dany oli niin hyvä että varmasti mennään uudelleenkin ja jos sillä innostus riittää ja se vielä oppii miten kisat toimii niin siitä voi tulla tosi hieno valjakkokoira vaikka vähän köykänen onkin :D Ja tietty jos vielä itse saisin lisää nopeutta, ei auta vaikka Dany olisi kuinka hyvä jos sillä on huono juoksija perässä. Saatiin myös kokeneemmilta harrastajilta vähän ideoita miten Sirrionin ohituksia voisi yrittää laittaa kuntoon, jos vaikka senkin kanssa pääsisi joskus kokeilemaan :)

Kaikki kuvat valokuvaaja Arto Ketola

(Dansku saa tällä jo melkein anteeksi sen että se torstaina söi minun rakkaan kännyn... Kuten olen aiemminkin kertonut Dany ei ole koskaan rikkonut irtaimistoa ns. tahallaan ja sitten kun se ensimmäisen kerran tekee sen niin se s****nan rakki syö kaikista tavaroita mun puhelimeni >( Tykkäsin siitä kännystä ihan kauheasti (ja lisäksi se oli kauhean kallis) eikä Dany todellakaan ole ollut suosiossa tekosensa jälkeen. Onneksi löytyi edes jotenkin kohtuuhintaan uusi puhelin joka on melkein yhtä kiva, ainoa isompi vika on että se on kauhean iso.)


4 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen pari minusta..mutta minulla saattaa olla subjektiivinen näkökulma jonkun mielestä ;D <3
    Luulisi useimman ilahtuvan saadessaan uuden puhelimen, mutta kai siitäkin voi löytää huonoja puolia - etenkin, kun edelliseen oli tyytyväinen >p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No muta kauhea työ laittaa kaikki asetuksetkin silleen kuin haluaa :p Ja kun siinä vanhassa ei tosiaan ollut yhtään mitään vikaa. Vaikka tää sormenjälkitunnistushomma on aika kätevä, ei tarvi lenkillä kesken juoksemisen alkaa näpytellä mitään salasanoja jos tarvii puhelinta :) Ei sen vuoksi olisi tarvinnut puhelinta silti vaihtaa...

      Poista
  2. Hyviltä näytätte! Hienoa, että kisa meni kuitenkin monelta osaa hyvin, vaikka sijoitus jäi saamatta. Se tosin on vain pikkuseikka. Pääasia, että saitte kokemusta. :)
    Harmi se kännykkä. Voin vain kuvitella ne mielessä lentäneet perkeleet.

    VastaaPoista