Vesilelua ja sadetakkia

Sirrion koekäytti basenjien uuden pedin :D

Tuo peti ei muuttanut meille vaikka Sirrion siitä tykkäsikin mutta sai Sirrikin lahjuksia. Rozin majakathan ei pojilla kauaa kestäneet, tosi hyviä vesileluja muuten mutta eivät sovi ollenkaan koiralle joka pureksii leluja. Tänä vuonna testissä oli Trixie Dog Activity Mot Aqua joka on periaatteessa sama lelu eri valmistajalta. Tuo oli kestävämpi ja vähän halvempi mutta rikki sekin meni tässä kesän aikana joten kokeiluun lähti nyt Interball. Uimakelejä ei taida enää kauaa olla joten suurempi käyttö taitaa jäädä ensi kesälle mutta toistaiseksi tuo on ollut ihan kiva tällaiselle isolle ja vahvalle koiralle. Se on nimittäin tosi painava mutta Sirriä ei paino haittaa. Lelun heittäminen on vaan jokseenkin haasteellista mutta leluun itse tuunattu köysi auttaa siinä jonkin verran. Se kuitenkin ison kokonsa vuoksi toivottavasti erottuu lumpeiden seasta paremmin kuin frisbeet yms. ja toivottavasti iso koko vaikeuttaa lelun saamista takahampaiden väliin jäystettäväksi Sirrin kantaessa sitä, sehän on se syy miksi Sirrionin kamat aina hajoaa vaikka kuinka muuten tekisin parhaani estääkseni sitä tuhoamasta niitä. 

Lisäksi ostettiin uusi sadetakki, Rukka Hike Sport oli kauppojen valikoimista parhaiten meille sopivan oloinen. Kevyt ja helppo pukea mutta pitäisi olla kuitenkin kunnolla sadetta pitävä ja istuu Sirrionille tosi hyvin etenkin sen jälkeen kun ompelin jalkalenksuja vähän lyhyemmiksi. Sirrin Pomppa on ehkä jäänyt vähän naftiksi Sirrille (olisi pitänyt olla se 65 koko kuten alunperin oli tarkoitus...) joten se saa tuon Rukan käyttöönsä ja Pomppa voi siirtyä Danyn käyttöön. Danylle se on kyllä sitten taas vähän iso mutta pysyy neidin päällä kuitenkin hyvin. Rompan ihana keltainen sadetakki saa jäädä kaappiin odottelemaan josko sille joskus löytyy käyttäjä koska se on Danylle aivan valtava ja Sirrionille taas ihan väärän mallinen, ei istu ollenkaan. 

Kohta sadetakkeja varmasti jo tarvitaankin. Ilmat on viilenneet sen verran että Danynkin on alkanut uskaltaa ottaa huoletta mukaan pitkillekin juoksulenkeille ja se onkin päässyt tekemään omia hölkkäennätyksiään. 20 kilometriä on nyt pisin mitä neiti on juossut yhteen menoon ja hyvin tuntuu viihtyvän ja jaksavan, parin viimeisen kilsan kohdalla on näkynyt sen verran väsymystä että neiti ei enää vedä vaan tyytyy hölkkäilemään vierellä mutta kotona se on silti ihan valmis riehumaan... Mutta koska väsymystä kuitenkin näkyy niin totutellaan nyt tähän vähän aikaa ennenkuin taas lisätään matkaa. Kivaa että sitä ei kuitenkaan tunnu kyllästyttävän ollenkaan maratonille harjoittelu. Kuten ei Sirrioniakaan. Varmasti nämä on yksilöllisiäkin asioita mutta paimenillani on aina ollut joku piste jonka jälkeen niitä ei enää huvita pelkkä hihnassa lönköttely (metsälenkeillä sen sijaan mennään vaikka kuinka) mutta näillä ei näytä tulevan sitä pistettä ollenkaan. Tai ainakin se on jossain tosi kaukana :D 

Kiiraklaara ja lenkkivideo

Kooste meidän lenkistä, en varsinaisesti katsonut mitä kuvasin vaan pidin vain puhelinta kädessä ja koetin tähdätä suunnilleen koirien suuntaan joten kuvaus on siitä johtuen taas vähän "taiteellista" ;)

Myrsky tuli ja meni. Pahimman salamoinnin aikaan olin naapurissa jonne kuuluu jos koirani haukkuvat. Hiljaista oli mutta päätin silti käydä vilkaisemassa tyyppejä, lähinnä siksi että Danyn kanssa ei olla vielä ihan tuollaista koettu. Olisin tosi yllättynyt ollut jos Dany olisi pelännyt ukkosta kun ei se pelkää mitään - en joutunut yllättymään. Se oli kuin ei mitään myrskyä olisi huomannutkaan aivan kuten Haurukin. Sirrionkin on näköjään rauhallinen silloin kun en ole kotona, kun tulin paikalle se alkoi vuhkimaan ja sain pariin otteeseen pyytää sitä rauhoittumaan. Ukkosmyrskyn hieman laannuttua ja varmistettuani ettei kukaan pelkää tms. lähdin taas ja Sirrionkaan ei enää haukkunut ollenkaan. Ilmeisesti se kokee tarvetta puolustaa minua kovilta ääniltä ja kun en ole paikalla se vetää sikeitä sohvalla... mitähän tuostakin voi päätellä...

Sirrion on kyllä tosi hanakka puolustamaan minua muutenkin joten ei tuo isommin yllätä. Lenkilläkin vaikka se on niin kiltti ja sosiaalinen ihmisiä kohtaan kukaan ei saa lähestyä minua mitenkään uhkaavasti ja jos kohdataan ihmisiä jossain "oudossa" paikassa, vaikkapa metsän keskellä, Sirrion aina seisoo minun ja ihmisen välissä ja varoittaa kumealla haukahduksella että ei parane lähestyä. Paitsi jos sanon että tilanne on OK jolloin se hyväksyy että tuo ihminen saa meitä lähestyä vaikka silloinkin se pitää vähän tarkemmin silmällä vieraan käytöstä. Kaduilla ja muissa paikoissa jonne ihmiset Sirristä kuuluukin se on jo lähtökohtaisesti paljon rennompi vaikka ei se sielläkään ihan mitä tahansa käytöstä katsele. On toisaalta hassua että Sirrionia saa yllättäen esim. halata kuka vain ja se vain heiluttelee häntäänsä mutta minua ei parane yllättäen alkaa lääppimään jos ei halua kokeilla miten nopeasti kiltti dalmatiankoira muuttuu vihaiseksi.

On jännä juttu tuo paukkuärtyisyys. Kovin paljon siitä ei edelleenkään löydy tietoa keneltäkään mutta suurin osa ihmisistä joiden kanssa olen aiheesta jutellut pitää sitä yhtenä paukkuarkuuden muotona. Itse en ole edelleenkään ihan varma koska Sirrion ei ole koskaan vaikuttanut varsinaisesti pelokkaalta vaikka se reagoi koviin ääniin. Mutta tietenkin jonkinlaista uhkaa se kokee kun se kerran kokee tarvetta puolustautua. Mutta sama kai se on kaikessa puolustuskäyttäytymisessä? En myöskään osaa mieltää Sirrionia ihmisaraksi vain siksi että se kokee hiipparit metsässä (=eli yleensä joku puskassa kykkivä marjastajamummo) vähän uhkaavina. Ehkä siinä on pientä ylireagoinnin makua vaikka se ei mitään teekään, ilmoittaa vain ja sitten pitää tilannetta silmällä, mutta minusta sen käytöksessä ei ole mitään ongelmaa. Tavallaan pidänkin tuosta vaikka en koiria olekaan hankkinut millään lailla turvakseni tai odota niiden puolustavan minua. Ja kuitenkin kun tällain naisihmisenä liikun yksikseni, koiria lukuunottamatta, niin on ihan kiva että jos joku oikea hiippari pahojen aikeiden kera tulisi vastaan niin ehkä Sirrionin käytös saisi tyypin miettimään uudestaan. Vaikka ihan yhtä kiva oli liikkua Rohanin kanssa jonka kynnys reagoida oli paljon korkeampi mutta josta tiesin myös ettei se ensimmäisenä ole pakoon luikkimassa jos joku alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Edelleen; mielenkiintoista nähdä miten Sirrionin luonne vuosien kuluessa kehittyy. Muuttuuko paukkuärtyisyys paukkuarkuudeksi (jälkimmäinenhän yleensä pahenee iän myötä) ja pysyykö se yhtä "herkkänä" noiden muiden uhkakuvien suhteen vai oppiiko se että marjastajamummot harvemmin kykkii siellä metsässä murha mielessä eikä niille tarvi varmuuden vuoksi kohdalla karjaista isoa sanaa. Turhaan vaan säikyttelee viattomia mummoraukkoja. Ja Danyn pitää yleensä myös huutaa perään että "Nii PEEKELE!" ihan vain siksi kun jos Sirrion niin kyllä minäkin *silmienpyörittelyhymiö*

Vesipeto on herännyt

Vielä riittää juttua Danysta ja uimisesta ;) Toissakerralla kun oltiin uimassa Dany lähti kahdesti uimaan ihan itsekseen ja ui ihan hyvän matkaa. Mietin että mikähän aivohäiriö sille tuli tai olikohan syynä se että oltiin eri rannalla kuin yleensä niin se intoutui tutkimaan paikkoja myös uiden tai tai tai... Mutta tänäänkin kun oltiin tuossa meidän normipaikalla se ui melkein koko ajan! Näköjään se on vain tajunnut uimisen hauskuuden :) Kiva homma niin saa neitikin liikuntaa myös tällaisina päivinä kun on vähän turhan lämmin lenkkeillä ainakin Danylle. Danskulle tulee kuuma tosi herkästi eikä se siitä huolimatta ollenkaan malta itse rajoittaa riehumisiaan toisin kuin Sirrion joka osaa ottaa rauhallisesti tarvittaessa kunhan ei ole mitään ns. ulkoista yllykettä eli vaikka palloa innostamassa herraa yli omien rajojensa. Ja toki Danskun pidempi turkkikin vaikuttaa huonompaan lämmönkestoon ja lisäksi kesä on ollut niin viileä ettei koirilla tunnu tapahtuneen mitään kunnollista tottumista korkeampiin lämpötiloihin.

Dany siis ui vaikka kuinka mutta noutoleikkejä se ei edelleenkään tajua. Tämä johtaa siihen ettei se keskity edelleenkään minuun uidessa (tai siihen palloon mikä on minun kädessä... mutta ei nyt viilata pilkkua :p ) vaan jahtaa edelleen sudenkorentoja. Nyt vain se kiitää niiden perässä uimalla o.O Vaatii siis edelleen aika paljon keskittymistä että sen saa pysymään jotenkin ruodussa rannalla mikä on harmi kun uimakuvista saa vain haaveilla. Olen ihan satavarma että jos keskittymiseni herpaantuisi Danyn tekemisistä puoleksikaan sekunniksi kameran kanssa väsäämiseen joku pahaa aavistamaton tyyppä kävelisi huomaamattani rannalle ja saisi märän setterin syliinsä...

Sirrionin kanssa on niin paljon helpompaa kun se on samanlainen mitä Rohan oli: saa vaikka avaruusalus laskeutua meidän viereen ja alienit aloittaa bileet eikä Sirriä kiinnosta mikään muu kuin lelun tuominen minulle mahdollisimman nopeasti ja että heitän sen uudelleen NYT HETI!! :D Joskus heittoleikki on jopa niin kivaa että aivot menee solmuun ja tyyppi haukkuu minulle pallo suussa (tai yrittää, pallo suussa haukkuminen ei ole helppoa jos pallo on sopivan kokoinen...) että HEITÄ!!! HEITÄ JO!!! MIKÄ TÄSSÄ KESTÄÄ?!? Niin jos kuule pölvästi vaikka päästäisit irti siitä pallosta niin jotain voisi alkaa tapahtua...

9 vuotta!

Haurun synttäreitä vietetään tänävuonna hyvin sateisissa merkeissä joten ei oikein saatu kuvia päivänsankarista. Mutta yhtä komea se on kuin aina ja vihdoin laihdutuskin on onnistunut joten tällä hetkellä herra on jopa normaalimitoissa :D

Näin joskus jo aikoja sitten todella ison pehmolelun koirille jonka sisään oli ommeltu kymmenittäin vinkuleluja. Ajattelin että siinäpä olisi Höyrylle sopiva lelu mutta se oli niin kallis että sovittiin Haurun kanssa että Hau saa sellaisen sitten kun se täyttää pyöreitä. Kun vaikka meillä on hyvinkin kalliita treenileluja yms. erikoistilanteisiin niin tänne kotiin vapaaseen käyttöön tulevista leluista en viitsi ihan mahdottomia maksaa kun ei niistä tiedä ikinä kestääkö ne kuinka kauan. Haurun käytössä lelut yleensä kestää, onhan sillä se sen oma eläintarha kokoelma edelleen hyvissä voimissa ja kasvaa vuosi vuodelta, mutta joskus sekin intoutuu tuhoamaan uudet lelunsa niin että viiden minuutin kuluttua ei ole jäljellä kun kasa pumpulia... No mutta oltiin kaupoissa ja hypistellessäni erilaisia koiranleluja ja etsiskellessäni eläinlajia jota Haurulla ei vielä ole juttelin kauppaseuralle että ensivuonna on kaiketi pakko ostaa se kallis lelu kun tuli luvattua, jos sellaista vaan löytyy enää mistään. Ja sitten näin tämän Little and Bigger CrissCross lelun, juuri sellainen mistä puhuin mutta vain pienempi. Ja huomattavasti halvempi :p Joten se lähti matkaan 9 vuotislahjukseksi. Jos sitä alkuperäistä lelua ei enää valmisteta, mikä on hyvin mahdollista, niin on ainakin vähän samanlainen.

Hauru sai lahjansa jo aikaisin aamulla ja se on ollut tosi suosittu mutta Hauru ei oikein arvostanut kun koetin kuvata herran touhuja. Ei oikein tullut leikeistä mitään ja Hau halusi vain kääntyä poispäin kuvasta. Kun pistin puhelimen pois lelua kyllä tapettiin, vingutettiin potenssiin sata ja muutenkin riepotettiin mutta kameralle ei näköjään haluttu tätä näkyä tallennettavan :D Pitäähän sitä tässä iässä olla jo vähän arvokas ja hillitty... ainakin kameroiden edessä. Muuten sitten Haurussa ei edelleenkään ole mitään kovin hillittyä, Höyrypää se on edelleen :)