Pojun synttärit! Minä ajattelin että synttärien kunniaksi otetaan Pojusta paaaaljon kuvia. Pojusta ainakin ensiksi vähän kummallinen / epätoivottu "synttärilahja", joutua nyt omina synttäreinään poseeraamaan kukat päässä ja kaikkea muuta outoa... Mutta sellaista se aina on kun meillä asuu, Poju ei vaan tiedä sitä kun sillä ei ole ollut synttäreitä täällä olon aikana vielä. Synttärit = valokuvaamista! Mutta hei, poseeraamisesta saa kuitenkin namppaa että kai se on sitten ihan OK. Äitini sentään antoi Pojulle aamupalaksi nakkia, äiti selvästi ymmärtää paremmin mistä synttäreissä on kyse ;) Ja saattaa olla että Poju illemmalla saa muitakin herkkuja.... :P
Samalla kun on synttärit, on melkein kulunut vuosi siitä kun Poju tuli meille. Pojuhan tuli lähinnä Nezumin kaveriksi. Vaikka Nessulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia noiden isojen koirien kanssa se ei niin kauheasti välitä niiden seurasta vaan selvästi kaipasi omankokoista kaveria. Aina kun Pontus oli meillä hoidossa Nezumi oli kauhean iloinen ja kun Pontus lähti Nessu jäi itkemään sen perään. Vaikka Pontus on varmaan edelleen Nessun lempparichihu (itsensä jälkeen siis...), sen jälkeen kun Poju tuli Nezumia ei enää tunnu niin haittaavan että Pontus lähtee, ei ole yhtään itkenyt tms. joten sanoisin että Poju ajaa asiansa ;)
Noin muutoin elämä Pojun kanssa... no ei ole ainakaan tylsää. Poju kun on selvästi joskus elämänsä varrella oppinut että puremalla saa tahtonsa läpi. Sen vuoksi se varmaan vaihtoi kotiakin? Ensialkuun ihan kaikki mikä ei papalle sopinut, esim. se jos pyysin sitä siirtymään jostain kohdasta mihin se oli pyllynsä asettanut, aiheutti murinaa ja jopa hyökkäilyä minua kohti. Osin ainakin se johtui myös pelosta, me ei vielä tunnettu joten en ollut Pojusta luotettava henkilö. Nykyään se ei hyökkäile enää vaikka edelleen sillä on ärsyttävä tapa parkkeerata istumaan portteihin kiinni (sekä täällä meillä että mun vanhemmilla, selvästi se on joku juttu) ja sitä pitää aina pyytää siirtymään kun porteista haluaa kulkea. Edelleen jos liian tiukasti käskytän se saattaa murista mutta ei sentään koita käydä kiinni. Ruokakupilla myös saan koskea Pojuun ja laittaa sen kuppiin lisää ruokaa ihan ongelmitta. Hoitotoimenpiteet on kanssa sellainen asia mistä Poju ei tykkää. Se vetää kilarit kaikesta mikä on sen mielestä tiedetysti tyhmää (niinkuin kynsienleikkuu) mutta myös sellaisista "hoitotoimenpiteistä" mistä se ei tiedä mitä tapahtuu. Todennäköisesti jotain kaameaa kuitenkin. Esim. kun mittasin Pojun kuonon ja kallon pituuden tässä yksi päivä se kävi mittanauhaan kiinni ihan raivona ensialkuun... ja sitten vasta todettuaan että mittanauha ei ole vaarallinen antoi mun mitata itsensä vaikka kyräilikin koko aika valmiina toimenpiteisiin jos sittenkin se mittaaminen sattuu. Koska sitä se nähdäkseni pelkää. Nykyään kyllä pystyn hoitotoimenpiteetkin tekemään sille ilman apua mutta niiden kanssa pitää olla tosi tarkkana. Pari päivää sitten trimmasin sen turkkia, keskittyminen herpaantui ja jätkä puri ihan kunnon reiän mulle sormeen. Sitten se oli Mini-Cujo loppupäivän turkki ihan veressä. Oma moka siinä mielessä että en keskittynyt vaikka tiedän että Pojun kanssa ei parane tehdä virheitä mutta että sellainen kaveri tämä pikkupappa. Onneksi se on noin pieni, hyvä esimerkki siitä että koolla on väliä kun koira on aggressivinen. Jos Poju olisi vaikka rotikka niin se ei todellakaan asuisi meillä, mikäli olisi elossa ollenkaan.